maanantai 10. joulukuuta 2012

Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa


Ihana kirja tarttui tänään kirjastoreissulta, jossa olin hakemassa tammikuun kinkereihin isoa kasaa runokirjoja. Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa on Jen Campbellin koostama kirja niistä oudoista keskusteluista, joita kirjakaupassa käydään.

Kirja on nopealukuinen ja viihdyttävä. Yksi tulee ostamaan kirjaa, jolla paikata ruma kolo kirjahyllyssä, toinen etsii jatko-osaa Anne Frankin päiväkirjoille. Suurin osa hihityksistä menee tietämättämille asiakkaille, jotka eivät juuri kirjoja arvosta. Se, onko siinä mitään hauskaa, jää jokaisen omaan harkintaan. Minua se huvitti.

Löysin itseni niin hölmöstä ja ajattelemattomasta asiakkaasta kuin tuskastuneesta asiakaspalvelijastakin. Eräs lapsistani on sanonut tarkkanäköisesti minun puhuvan "mitä vaan kenelle vaan". Tämänkaltaisella toiminnalla moni on päässyt esimerkiksi kirjaan Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa.

Huonosti käyttäytyvät ja tietämättömät asiakkaat löytävät tiensä kaikkialle. Niinpä kirjassa kerrotaankin mm. asiakkaista, jotka närkästyvät kauppiaidensa huonoa sivistyksen tasoa ja tietämättömyyttä. Kauppias kun ei tiedä, mikä vihreäkantinen kirja on julkaistu kuusikymmentäluvulla ja on ollut kysyjän mielestä todella hauska. Kirjassa elää nykytodellisuus, asiakkaat käyvät hakemassa palvelun kirjakaupasta ja kertovat menevänsä tekemään tilauksen verkkokaupasta säästääkseen rahaa.

Hauskan ja viihdyttävän Kummallisia kysymyksiä kirjakaupassa on kustantanut nemo. Oletan kirjan huvittavan lapsianikin, koska kysymyksiä on esitetty mm. Harry Pottereista ja Twilighteista. Joten kunhan tulevat koulusta, niin saavat tämän luettavakseen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!