perjantai 24. toukokuuta 2013

2000-luvun parhaat kotimaiset, mietintämyssy höyryää

Pari päivää sitten Helsingin Sanomat hupsuutti innostuvaa kirjojen lukijaa miettimään 2000-luvun parhaita kotimaisia romaaneja. Viisi saa heille ilmoittaa, paremmuusjärjestyksessä ja perusteluineen. Viimeistään 29.5 pitää keksiä omat ehdotuksensa, jos aikoo kertoa ne heille asti. Nokkelimmat bloggaajat ovat jo tehneet ja julkistaneet omat listansa. Minä vasta mietin.

Voi herranen aika. Viisi vain. Kaikki kirjailijat eivät saa olla miehiä. Voisivatko kaikki olla naisia? Ei kai nyt sentään. Mukaan ajattelin mahduttaa ainakin yhden lastenromaanin. Olisiko se Parkkisen Karhukirjeitä Karvoselle? Aina kun menen kirjahyllyn ohi, jään hiplaamaan kirjanselkämyksiä ja mutisemaan itsekseni. Olisiko se tämä? Liian järjellä ei asiaa voi lähestyä, varmaan pitäisi mennä syvällä tunteella suoraan asiaan.

Muistakaa käydä vastaamassa omat parhaanne, minä mietin vielä omiani. Laittelen oman listani tänne, kunhan olen siihen tyytyväinen tai todella hermostunut. Höyryävässä mielentilassa tein kaikkea muuta, valvoin pitkälle yöhön, kesäistin blogin ulkomuotoa ja sain Jane Austen -kuumeen. Kuumetta hoidan nyt lukemalla Connellyn Etsin sinua, Mr. Darcy. Trilogian kolmannesta osasta on hyvä aloittaa lukeminen.

Ei kommentteja: