keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Lukumaraton 10.7.2013

Klo 5.00
Huomenta! Aamu on pilvisen sateinen. Olen keittänyt sitruunateetä ja aloitan lukemisen. Aion keittää kaurapuuroa vähän myöhemmin ja lukea tämän nuoruuteni ihastuksen parissa tunnissa.

"Ja tuona pyhimpänä hetkenä ihminen kärsii hyvin selkeästi siitä ettei ole rakastettu ja siitä ettei välinpitämättömien vastakkaisen sukupuolen edustajien elämään ole lupa käydä käsiksi"
Klo 9.30
Aamupaloja on syöty nälkäisen hobitin tapaan jo useampia. Luettujen sivujen määrä on 305. Ensimmäinen kirja, Minun yöni kauniimmat kuin teidän päivänne, oli raatelevan intohimon kuvaus, joka päättyi tuhoon. Päätin jatkaa samalla tyylillä ja luen parhaillaan Hullu rakkaus -kirjaa, jossa päälle kolmekymppinen ranskalaismies työstää vuorotellen kaikkia käsiinsä saavia naisia ja kirjaansa. Rakkaus on jossain halujen ja hetken huuman välissä aika hyvin piilossa.

Kiitos kannustuksista. Seuraava päivitys tulee iltapäivällä. Sitä ennen hetkeksi perheen pariin

Klo 13.30
Talo on rauhoittunut ja lukeminen on taas täydessä tehossa. Väliaikasaldo on 473 sivua. Nyt ranskalainen nykyelämä on perattu ja voin siirtyä monta askelta taaksepäin 1600-luvun Amsterdamiin. Hullu rakkaus olikin pohjimmiltaan kirjan kirjoittamisen hulluutta, joka rytmitti päähenkilön (Philippe Djian, kirjailija) muuta elämän hurjastelua. Hauskaa tuli vasta tarinan loppupuolella, kun leiriolosuhteet henkistymistä tavoittelevassa porukassa tulivat päähenkilölle tuskallisiksi.
"Usein juuri nainen on syynä siihen etten kykene saamaan päätäni tyhjäksi, juuri näiden naisten takia minulla ei ole voimaa vetäytyä zenluostariin ja paneutua tärkeämpiin asioihin, mutta ei tee mitään - -"
Klo 20.30
Perhe-elämä kulkee omia polkujaan ja itse vaeltelen siellä täällä kotia lukemassa. Odotan lähinnä muiden nukkumaan menoa, että voin ottaa kunnon loppukirin! Tulppaanikuume oli ihana soljuva tarina, jossa halu sulautua ja itseen kohdistuvat odotukset vuorottelivat. Nuori rouva kylmeni vanhalle puolisolleen ja löysi rakkauden nuoresta miehestä. Erityisen herkullisia olivat 1600-luvun ajattelijoiden lainaukset, jotka rytmittivät tarinaa lukujen alussa.
"Se joka kahlaa tuntemattomissa vesissä, hukkuu." Jacob Cats, 1632
Välillä huvittelin lukemalla ääneen vanhojen aikojen muistoksi lastenkirjan Tuku-Tuku ei nuku. Siinä itsenäinen kulkuri-tutkija Tuku-Tuku vaeltelee sekä kahdella että neljällä jalalla, tilanteesta riippuen, unta etsiessään ja ennättää tehdä kaikenlaista metsässä ja talossa. Lopuksi sukulaisia miettiessä uni saavuttaa pyjamaan pukeutuneen lampaan.

Tulppaanikuume jo nosti omaa tunnetta, vaikka välillä väsytti todella. Joku aika sitten pääsin aloittamaan Buckin Hyvä maan, jota myös innostuin olohuoneessa lukemaan ääneen. Nimittäin vanhaan Kiinaan sijoittuva tarina alkaa köyhän talonpojan hääaamusta, jolloin sulhanen tietää aamulla tulet laittaessan tekevänsä tuon työn viimeistä kertaa elämässään. Jatkossa siitä huolehtii hänen vaimonsa. Lienee aika keittää teetä!

Sivuja on nyt kasassa 894.

Klo 23.15
Hyvä maa on loppuun itketty. Sivuja on kasassa 1172. Tässä kohti lukuaikaa on jäljellä viisi ja puoli tuntia. Nukuttuna on muutamat pikku tirsat päivällä. Huomenna kirjoittelen lopputiivistelmän omasta hölköttelystäni. Jäljellä herkku; Utrion Pirita Karjalan tytär. Tässä kohti maratonia loppu hoituu vaaka-asennosta. Luulen lukevani aika lähelle viittä, luettava on sen verran mieluisa ja väsymystä ei ole vielä nimeksikään. Lukumaraton on ihana hupsutus innokkaalle lukijalle, jos elämäntilanne on suotuisa. Omalla kohdallani perhe ja erityisesti puoliso joustivat juuri sopivasti.

Tsemppiä kaikille muille maratonisteille, joiden urakka jatkuu!

JK
Luku-urakkani lopetin klo 1.30. Sivuja tuli yhteensä 1329.

11 kommenttia:

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Huomenta. Minä lähdin jo lukumaratonkierrokselle muiden touhuja katselemaan. ITse olen lukaissut pari Mannin novellia ja seuraavaksi teekupin kautta Kupoliin...

bleue kirjoitti...

Huomenta! Minäkin jo näin unia lukumaratonista :D!
Toivottavasti siellä lukee hyvin!

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Tee on aika kova sana näin aamupäivällä, kahvin aika on iltapäivällä. Odottelen ulospääsyä ja pihalukua riippumatossa.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Heräsin aamulla uneen, jossa keittiö oli sotkettu ja lukuaikaani näin vähennetty.

bleue kirjoitti...

Hurja tahti sinulla! Olet kyllä nopea lukemaan, mukavia lukuhetkiä iltaankin :)!

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos! Kohta alkaa loppukiri.

Erja Metsälä kirjoitti...

Vau! Olit lukenut saman verran kuin minä nyt ennen kuin edes ehdin aloittaa :)

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Tämähän on tässä vaiheessa himolukijalle yhtä hupia. Talo hiljenee ja minulla on mahdollisuus lukea aamuviiteen!

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Niin ja se nukahtamisesi oli ihana. Minua nauratti se tosi paljon, koska juuri noin olisi voinut käydä minullekin. Oikein sopivaa nukahtaa kesällä, yöllä, kesken lukemisen!

Kirsi Hietanen/Kirsin kirjanurkka kirjoitti...

Hieno saalis!

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos. Päivä oli rytmiltään sopivan vaihteleva ja sivut karttuivat vaivihkaa.