tiistai 27. elokuuta 2013

Isä

Isän katse
Kun kirjastossa sain käsiini Hanneriina Moisseisen Isän, vaikutti teos heti tutulta. Muistelen nähneeni Moisseisen teoksessa olleita tekstiilitöitä Kiasmassa. Näin olikin, tekijälle mustat pellavaiset käspaikat kuvaavat epäilyksiä ja likaisuutta, jota katoamiseen liitetään. Tekstiilityöt tuovat sarjakuvateokseen yhden kerroksen lisää, piirtämisen lisäksi tekijä on todella tehnyt töitä käsillään. Alun tuttuuden tunne säilyi vahvana koko lukemisen ajan. Sen teki lapsuuden kuvaus Pohjois-Karjalassa ja tuttu murre. Tuttuus tunteena teki lukukokemuksesta oudon läheisen ja aiheen raskaudesta huolimatta lohdullisen.

Isä kertoo tositarinan kirjoittajan isän katoamisesta ja siitä, kuinka kirjoittaja eli lapsuudesta aikuisuuteen surun ja selviytymisen pyörteissä. Tämä voisi tehdä teoksen synkäksi ja ahdistavaksi. Mutta sitä se ei ollut. Lukukokemukseni oli surusta huolimatta hyvä ja valoisa, vaikka ymmärränkin, että kirjan tekeminen on vaatinut paljon.


Sivu kirjasta

Teos on kanttaan myöten tummanpuhuva. Se alkaa lehtijutulla "Joensuulaismies kateissa Iivarissa" ja päättyy Moisseisen kirjeeseen isälle ja kuvaan itsetehdystä hautakivestä saaressa, jonne isä katosi. Teos on mittava ja sisältää paljon. Välillä on perinteisempiä sarjakuvatarinoita, välillä taas kuvasarjoja ommelluista töistä, jotka voivat olla kokonaan ilman tekstiä tai sisältää muutaman sanan. "Pelkät" kuvat eivät ilmaisuvoimaa vähennä lainkaan teoksessa. Itse ajattelen, ettei kaikelle kokemukselle ole sanoja.

Kirjoittaessani tätä mietin nimeämisen ongelmaa. Sillä, ajattelenko teoksen isää isänä vai Seppo Johannes Moisseisena, on merkitystä. Jos ajattelen häntä nimellä, on hän isä juuri tekijälle, Hanneriinalle. Jos ajattelen häntä isänä, sekoittuu tarina omiin ajatuksiini isästäni ja minusta tulee tytär. Ja silloin kaikki on paljon henkilökohtaisempaa ja koskettavampaa.

- Sie et ikinnään pääse erroon siitä, että siulla on isäsi silimät!
- Entäs sitten
- Aina kun kahot peiliin niin sie muistat isäs ja sen hävviimisen
- Entäs sitten
- Sitä vaan että siulle tullee sitten aina mieleen se hävviiminen nuista silimistäs!
- Entäs sitten?
- Että mahtaa olla vähä vaikkee elämä yhellä kun on isä hävinny!
- Entäs sitten[?] Ei kai se siun persettäs kaiva!

Sarjakuva on kirjallisuuden muotona aivan loistava! Tämä(kin) teos sen todistaa. Pidin paljon Isästä ja toivon, että teos löytää lukijansa.

Isästä on kirjoittanut ainakin Olga ja Salla. Maaliskuussa Helsingin Sanomat kirjoitti jutun kirjailijasta.

2 kommenttia:

  1. Tämän kirjan haluan lukea. Pelkkien blogikirjoitusten ja lehtijuttujen lukeminen koskettaa, tarina on niin riipaiseva.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin juuri, Maria. Kiitos kommentistasi, tätä voi suositella hyvillä mielin.

      Poista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!