keskiviikko 21. elokuuta 2013

Lähiluettavaa tuleville kuukausille

Tuossa taannoin pähkäilin kuinka saisin omien hyllyjen lukemattomia kirjoja luettua. Pyysin apua arvonnassa, kiitos siitä Raijalle ja Bleuelle. Kaikenlaista luettavaa hyllyissä on, ja jotkut kirjat vain jäävät lukematta, syystä tai syyttä. Kaavailin nostavani kaksitoista kirjaa tuleville kuukausille luettavaksi, nyt olen päätynyt itseäni armahtaen seitsemään.


Hyllyjä penkoessa ymmärsin, että olisi ihanaa lukea juuri vanhoja klassikoita. Mutta nyt niitä on mukana vain jokunen. Pelkään, että täyslastilla klassikkoja uuvahdan lopullisesti. Sananen valintaperusteistani ja ennakoivista tunnelmista kunkin kirjan osalta:

Anu Kaipainen Kaihoja kukkuvat käet
Pidän tätä samankaltaisena puoliklassikkona kuin Joenpellon Elämän rouva, rouva Glad, jonka joskus lukupiirissä luimme. Tämä kirja tuli vastaan lähikaupan kirjakierrätyshyllyllä, josta kerroinkin reilu vuosi sitten. Ajattelen, että tämä kirja pitää lukea ainakin kerran elämässä.

Taavi Soininvaara Pimeyden ydin
Meillä on hyllyssä Soininvaaraa pitkä pätkä, kiitos puolisoni. Uskon, että kirja on hyvä ja kirjailija taitava, mutta koska en trillereistä ja dekkareista juuri innostu, olen jättänyt kaikki nämä lukematta.

Patrick Rothfuss The Name of the Wind / Tuulen nimi
Minulle tätä kirjaa ensin suositeltiin, puolisoni tähän ihastui. Minä uuvahdin heti alkuun. Tämä on kai se toinen mahdollisuus.

Jane Smiley Vuonojen kansa
Sain kirjan kesällä erään läheisen jäämistöstä. Pidän kirjasta jo takakannen perusteella, mutta nyt yhdistän kirjan tietyn ihmisen muistoon. Tätä lukemista odotan. Liitän tämän tarinankerronnan tavan Untinen-Auelin Luolakarhun klaani -sarjaan.

Minna Canth Ihmiskohtaloita
Huonohan tämä ei ole. Ei ole vain ollut sitä hetkeä, että lukisin.

Kamala Markandaya Punaista tomua
Vanha ja kaunis kirja, jonka olen taatusti löytänyt jostain ja en ole voinut jättää ottamatta. Minä en tiedä tästä mitään, mutta pitänee ottaa selvää.

Lois Bromfield Joki tulvii
Lue edellinen, kaikki sopii myös tähän kirjaan. Lisäksi olen kirjoittanut nimeni tähän kirjaan nuoren tytön käsialalla, eli olen jaksanut kuljettaa kirjaa mukanani noin 25 vuotta muutosta toiseen. Kirjan etusivulla kerrotaan kirjan kuuluvan Otavan joka kodin tähtikirjastoon, numerolla 10.

Ajattelin lukea nämä ensi kesään mennessä. En haasta ketään, en liity kenenkään haasteeseen. Kunhan vain asetan nämä kirjat odottamaan sopivia lukemisrakoja muulta luettavaltani. Tällä hetkellä odotan eniten listani loppupäätä, uteliaisuus heräsi!

4 kommenttia:

  1. Rothfussin Tuulen nimi ihastutti minut, olen lukenut sen englanniksi ja käännöksen ilmestyttyä myös suomeksi. Mutta sen jälkeen kakkososasta löysin sitten jo sen verran kritisoitavaa, että ymmärrän kyllä jos Tuulen nimikään ei kaikkia viehätä. Kiva kun kuitenkin annat sille uuden mahdollisuuden. Kieli on kaunista, se on lukemisen arvoinen ja kannattaa lukea ajan kanssa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Raija. Sen kokemani kiemuraisuuden muistan alusta, joten sille pitää todella varata rauhallinen lukuaika.

      Poista
  2. Postauksesi sai minut tutkimaan hyllyjäni ja jo kotimaisten kirjojen valikoimasta löytyi yli 30 lukematonta kirjaa (ihan uusimpia hankintoja en edes ottanut mukaan). Napsin sieltä sellaiset joita voisin kuvitella lukevani ja kehittelen niistä jonkinlaisen projektin. Jospa niin tulisi edes osa luettua. Siis kiitos inspiraatiosta, vaikka et ketään haastanutkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä, Jaana ja kiitos kommentistasi. Projektiasi odotellen... Minulle ainakin käy niin, että blogeja lukemalla ajatukset omassa päässä versovat, vaikka kaikkia versoja en kasvattaisikaan täyteen mittaansa. Eilenkin luin netistä vaikka mitä blogeja, koska sillä väistin niitä hommia, mitä minun olisi oikeasti pitänyt tehdä.

      Poista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!