torstai 22. elokuuta 2013

Taivaslaulu

"Uni ei tullut enää. Hartiarengas ja istumalihakset upposivat sohvatyynyjen väleihin ja lanneranka vääntyi mutkalle. Nyppyinen kangas tuntui ikävältä paljaita jalkoja vasten ja tarttui kantapäiden karheumiin ja teräväksi jääneisiin kynnenreunoihin. Perheenisän olisi pitänyt nukkua yönsä hälytysvalmiudessa kunnon varusteissa: pitkissä kalsareissa ja tennissukissa. Rangaistus seurasi heti, jos sääret joskus erehtyivät uneksumaan vaimonpohkeiden kanssa vastakkain. Miten tähän hullunmyllyyn voisi tulla vielä uusi vauva valvottamaan?"

Luin Pauliina Rauhalan esikoisteoksen Taivaslaulu. Aloitin lukemisen jotenkin vastentahtoisesti ja vaikeana, mutta tarina kyllä tempaisi minut mukaansa. Rauhala kirjoittaa hyvin kauniisti, vaikka asia sinänsä, josta hän kirjoittaa ei olekaan pelkkää siloa ja kiiltoa. Juuri tuo Rauhalan kirjoittamisen tyyli tuo tähän teokseen oman sävynsä, joka ainakin minulla jäi mieleen pyörimään vielä pitkään lukemisen jo päätyttyä.

Kirjan takakansi kertoo kyseessä olevan Viljan ja Aleksin rakkaustarinan. Minulle kirja kertoi rakkautta enemmän yksilöistä, jotka yrittävät selvitä oman yhteisönsä silmien alla. Kirjassa oli nähtävissä molempien päähenkilöiden kasvu aikuisiksi ja heidän parisuhteensa kaari. Heidän uskonsa Jumalaan ja kuulumisensa uskovaisten yhteisöön tuottivat heille molemmille yksilöinä ja heille yhdessä parina ja perheenä monenlaisia haasteita. Kuinka ajatella ja toimia oikealla tavalla? Sen oikein toimimisen vaatimuksen seuraaminen oli minulle lukijana tuskallista.

"Miehet voivat valita. Kotona he voivat kiinnostua tai kyllästyä, olla läsnä tai hävitä, ottaa osaa tai ulkoistaa itsensä, eikä kukaan sitä erityisemmin ihmettele. Se ei ole uskonkysymys. Naiset hoitavat kaiken sen, mitä miehiltä jää. Naiset voivat vain jäädä. Naiset voivat vain yrittää selvitä. Hyvät selviävät. Huonot eivät. Se on uskonkysymys.
Minä en ole selviytyjätyyppi.
Hyvä Jumala. Varjele tuulenpysäyttäjää ja auringonkantajaa."

Minun piti ottaa kirjaan ajallista etäisyyttä, että voisin siitä kirjoittaa edes jotain. Nyt, etäisyyden saatuani, kun selaan kirjan sivuja, sama imu ja ahdistus iskee kiinni heti. Ajatus uudelleen kirjan lukemisesta ei kuitenkaan houkuttele. Se ei toki kirjan ansioita vähennä.

"Isä, miksi sää puhut rakkauesta ainoastaan silloin kun hylkäät? Lapsena kuulin rakkauesta vain silloin, kun piiskasit vyöllä. Aikuisena kuulen rakkauesta eka kertaa nyt, kun lyöt uskon vyöllä."

Tärkeä kirja, tärkeä aihe.

6 kommenttia:

  1. Olipa hyvä kuvaus lukukokemuksesta. Kiitos siitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja kiitoksista. Nyt olen jo lukemassa jotain ihan muuta. Oikein lukupaikkaakin pitää nyt erikseen etsiä ja säätää, sohva on huono. Seisaaltaan tai keittiön jakkaralla parempi.

      Poista
    2. Luettavani tekee levottomaksi ja malttamattomaksi. En voi olla paikallani. Uni on kaukana!

      Poista
    3. Minulla oli gradukirjoilla toinen vaikutus. Katsoin graduvuonna välillä jopa Kauniita ja rohkeita :D!

      Poista
    4. Mikä tuon poltteen teki? Rannan Kyllä eikä ei.

      Poista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!