maanantai 11. marraskuuta 2013

Pihkatapin kirjoittajaa kuuntelemassa

Minulla oli ilo olla kuuntelemassa esikoiskirjailija Antti Heikkisen turinointia ja musisointia Siilinjärven kirjastossa 9.11.2013. Heikkinen on kirjoittanut kiitellyn romaanin Pihkatappi, joka on ehdokkaana Helsingin Sanomien kirjallisuuspalkinnon voittajaksi tänä vuonna. Pihkatappi on savolainen taidonnäyte ja harmikseni en ole sitä vielä lukenut. Tämä lukemattomuus miltei muodostui henkilökohtaiseksi esteeksi tilaisuuteen lähtemiselle, mutta onneksi lähdin.

Jokin aika sitten olin kirjamessuilla ja ymmärsin, miten vaikeaa kirjailijan on puhua mielenkiintoisesti. Nyt pääsin kuuntelemaan, kuinka homma hoidetaan savolaisittain. Antti Heikkinen on esiintymiseen tottunut sanataituri, joka pääsi kertomaan kotiyleison eteen itsestään, kirjoittamisistaan ja muista itselleen tärkeistä asioista. Kirjoittamisen, niin nyt julkaistun Pihkatapin kuin muiden vielä julkaisemattomien tekstien, mieli ja polte tulivat Heikkiseltä hyvin kuvatuiksi ja perustelluiksi. Nilsiäläinen maalla kasvanut nuori mies on elämässään ennättänyt kiinnostua monesta asiasta ja kiinnostuksiinsa myös innostuneesti tarttua. Täällä Savossa Heikkinen tunnetaan monista kesäteatterirooleistaan, ja yleisöstä kysyttiinkin, milloin näytteleminen alkoi. Mopo mahdollisti liikkumisen, joten teatteritoiminta alkoi Heikkisen kohdalla 15-vuotiaana. Pihkatappiakin Heikkinen teki useamman vuoden ja teoksen tie kirjoittajalta kustantajalle ei ollut aivan virtaviivaisen suora. Oikea kustantaja teokselle löytyi, ja Heikkinen kertoi, että Pihkatappi säilyi omana kustannusprosessin ajan ja hän on lopputulokseen tyytyväinen.

Siilinjärven kirjaston lukusali oli täynnä väkeä ja yleisö nautti laillani hyvin lämpimästä ja kotoisasta tunnelmasta. Heikkinen vastasi avoimesti yleisön kysymyksiin ja sai mm. ehdotuksen näytelmän kirjoittamisesta. Yleisössä oli useita Pihkatapin jo lukeneita ja kirjan kieltä kiiteltiin. Savolaisvoimin äidyttiin pähkäilemään savon kielen kuvaavuutta ja teoksen sanojen alkuperääkin mietittiin. Heikkinen kertoi, että on Pihkatapissa käyttänyt kieltä, jota on lapsuudessaan ympärillään kuullut, joten kirjoitetusta tekstistä on tullut kaunokirjallisen teoksen lisäksi myös oman ja yhteisen kulttuurin tallenne.

Heikkisen kuvaamana kirjoittamisesta tuli helppoa ja luonnollista, vaikka romaanin kirjoittamisessa lienee oma ponnistelunsa ollut. Parhaimmillaan kirjoittaminen käy Heikkiselle levosta. Ilahduin kuullessani, että ainakin pari kaunokirjallista aihiota on jo valmiina. Tällä hetkellä Heikkinen työstää Juice Leskisen elämäkertaa, joka varmasti on toisenlainen työmaa verrattuna Pihkatappiin, joka on tekijänsä mukaan 98% fiktiota. Tilaisuus huipentui kahteen lauluun, jotka Heikkinen lauloi Maarit Halosen säestämänä. Voih! Edestäni kuulin rouvien ihailevan kirjailijan lauluääntä. Itse suputtelin samaa asiaa vieressä istuvalle. On hienoa, että on olemassa savolainen kirjailija, joka on myös supliikkimies, laulaja ja näyttelijä. Pidän Antille peukkuja, kun torstaina palkinnonsaaja julistetaan.

Pihkatappi on luettu ainakin Kirsin kirjanurkassa ja Amman lukuhetkessä (vieläpä savoksi).

4 kommenttia:

  1. Minäkin mietin kirjamessuilla samaa kuin sinä, osaako kirjailija puhua mielenkiintoisesti vai ei. Jonkin verran riippuu tietysti haastattelijasta, mutta kyllä hyvä puhuja ottaa ohjat, jos hänellä on taito puhua.
    Petyin esim. odottamaani Äitiyden musta aukko -keskusteluun. Pidin niin kovasti Anu Silfverbergin pohdiskelevasta kirjasta Äitikortti, mutta osoittautui, että hän ei osannut koota asioita puheessaan, vaan haparoi sinne tänne. Sari Helin oli napakka kuten Huono äiti -hahmonsakin, mutta keskustelusta ei jäänyt mieleen oikein mitään.
    Jos pitää jostakin kirjasta oikein paljon, ei ehkä kannattaisi kuulla livenä kirjailijaa ollenkaan. Siinä ottaa riskin. Näin minulle kävi Maija Muinosen kohdalla. Mustat paperit on paras lukemani esikoiskirja tänä vuonna. Odotin toisenlaista kirjailijaa. Joku on sanonut samaa Nälkävuoden kirjoittajasta Aki Ollikaisesta.
    Ennen vanhaan kirjoittajat naputtivat teoksiaan loukossaan ja esiintyivät harvoin mustavalkoisissa kuvissa sanomalehdissä. Nyt on toista. Parempi kyllä niin päin, että kirja vie. Kyllä jotkut yrittävät kirjailijaksi sitäkin kautta, että heissä olisi habitusta siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjatta kommentistasi. Tärkeintä on kirja ja toivoisin, että kirjailija, joka ymmärtää, ettei hänestä ole esiintyjäksi, jättäytyisi suosiolla siitä esiintymisosasta pois. Ilmeisesti myös kustantamon pitäisi osata nyökkäillä hyväksyvästi ja luottaa kirjan vetovoimaan. Mutta paineet tuntuvat olevan toiseen suuntaan, Katja Ketustakin muistan lukeneeni Kätilön jälkeen jonkun stailauskampausjutun, jonka viisaana olisin jättänyt lukematta.

      Poista
  2. Kiitos tästä jutustasi, tätä oli mielenkiintoista lukea! :) Luen nimittäin juuri Pihkatappia, ja se on kolahtanut niin kovaa, että tulee varmasti olemaan tämän vuoden parhaiden lukemieni kirjojen joukossa. Voi rakkaus, mikä kirja!

    Olin kuulemassa Heikkistä muiden esikoiskirjapalkintoehdokkaiden joukossa Helsingin kirjamessuilla. Heikkisen monilahjakkuus pistää kyllä väkisinkin ihailemaan. Erinomainen kirjailija, ja ilmeisesti myös taitava laulaja ja näyttelijä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sara! Tänään viimeksi ajattelin, että Pihkatappi on ostettava ja luettava, ei välttämättä juuri tässä järjestyksessä. Nythän Pihkatappi on Savonia-ehdokkaana. Viimeksi tällä viikolla olen Heikkisen laulutaitoja kehunut. Eli kyllä on, Sara.

      Poista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!