sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Viides aalto

Eilen sain monta tuntia lukuaikaa pienen reissun muodossa. Suurin ongelmani ennen lähtöä oli kirjan valinta. Vaatimukseni olivat melkoiset. Kirjan pitäisi olla hyvä, ennenlukematon, riittävän helppo vaeltelevalle mielelleni ja yhtäaikaa riittävän pitkä ja riittävän lyhyt. Loppuvalinnoissa pyörittelin neljää eri vaihtoehtoa, mutta onnistuin valitsemaan todella hyvin.

Kirjavalintani eiliselle oli Rick Yanceyn Viides aalto. Lopetin sen tänä aamuna, joten mitoitus osui aivan kohdalleen. Yanceyn tapa kirjoittaa ja viedä tarinaa eteenpäin sääti lukemisrytmini maksiminopeuteen. Viides aalto on nuortenkirja, joka sopii hyvin myös aikuiselle. Itse asiassa tälle aikuiselle kirja oli miltei liian jännittävä ja uhkaava. Mutta vain miltei. Lällyksi kirjaa ei voi moittia.

Viides aalto kertoo lähitulevaisuuden maailmasta, jossa koko ihmiskuntaa uhkaa joukotuho. Yancey onnistuu välttämään sekä saarnaamisen että liian suurista asioista puhumisen. Kertomus pakottaa katsomaan yksittäistä ihmistä ja hänen kohtaloaan, vaikka samalla katsomisen kohteena on koko ihmiskunta.

Alku nappasi kiinni heti. Vai mitä sanotte:
"Avaruusolennot ovat tyhmiä.
En tarkoita oikeita avaruusolentoja. Toiset eivät ole tyhmiä. Toiset ovat niin paljon meitä ihmisiä kehittyneempiä, että niiden vertaaminen meihin on kuin vertailisi tyhmintä ihmistä älykkäimpään koiraan. Kilpailusta ei voi edes puhua.
Tarkoitan avaruusolentoja päämme sisässä."

Päähenkilö Cassie on nuori nainen, jonka elämän ovat maapallolle iskeneet aallot muuttaneet lopullisesti. Kuten kirjan nimi osoittaa viides aalto on käsillä. Cassie kulkee rynnäkkökiväärin kanssa ja joutuu aiheesta pelkäämään ja epäilemään kaikkea ympärillään. Cassie on sekoitus kovaa ja inhimillistä, joka tekee hänestä erityisen mielenkiintoisen seurattavan. Tarinassa on monta kertojaa, mutta pienellä keskittymisellä lukija kyllä selviää tästä.

Kirjan osien nimet kertovat jotain tarinan ulottuvuuksista: Viimeinen historioitsija, Ihmemaa ja Niin kuin kukka ottaa vastaan sateen muutamia mainitakseni. Tarina on täynnä toimintaa ja silti siinä on voimakas filosofinen pohjavire. Ainakin minut Viides aalto pani miettimään olemassaolon oikeutusta, ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Välillä lukiessani olin ihmeissäni, kärsimätön ja loppua kohti aina vaan vaikuttuneempi.

Viides aalto muistuttaa ainakin Nälkäpeli-trilogiaa, mutta on rajumpi ja piti ainakin minua tiukemmassa otteessa. Ilmeisesti tähänkin menestyskirjaan on tulossa jatkoa parin osan verran. Voisin aloittaa kirjan uudelleen vaikka heti, niin mielenkiintoinen Yanceyn kertoma tarina oli. Melkoinen tapaus!
"Mutta jos olen lajini viimeinen, viimeinen sivu ihmiskunnan historiassa, meidän tarinamme ei pääty tällä tavalla, ei helvetissä, mikäli se minusta yhtään riippuu!
Saatan olla viimeinen, mutta olen yhä pystyssä. ---
Koska jos olen viimeinen, niin silloin olen ihmiskunta.
Ja jos tämä on ihmiskunnan viimeinen sota, niin silloin minä olen taistelukenttä."
Teos: Viides aalto (The 5th wave)
Tekijä: Rick Yancey
Kääntäjä: Ulla Selkälä
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2013

2 kommenttia:

Jonna kirjoitti...

Vaikuttaapa kiinnostavalta, täytyy lisätä lukulistalle.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kannattaa, Jonna. Vieläkin mietin, miten noin mielenkiintoisen ajatusrakennelman voi mielessään rakentaa ja sen vielä hyvin luettavaan muotoon sommitella. Kirjailija kiittää loppupuheessaan vaimoaan, jolla on ollut osuutensa ideassa ja sen kehittelyssä.