torstai 26. kesäkuuta 2014

Minua ei omista kukaan

Alan toistaa itseäni, koska huomaan taas valinneeni hyllystäni luettavaa ja taas oli kyseessä todellisiin tapahtumiin pohjaava muistelma. Toisin kuin viimeksi, kyse ei ole lapsen rakkaudesta kemiaan. Åsa Linderborg kuvaa kirjassaan Minua ei omista kukaan lapsuuttaan isänsä kanssa. Åsa ja isä, karkaisijamestari Leif Andersson, asuvat kahden Åsan äidin lähdettyä. Duunari-isällä on tyttärensä lisäksi epävarma sielu, jota mies lääkitsee juomalla.
"Iskän mielestä kaikki muut lapset olivat rumia, juroja, lihavia ja lahjattomia. Kun hän puhui lapsille, hän oli lempeä ja kuunteli tarkasti, mutta jälkeenpäin hän sanoi aina, että olipas siinä harvinaisen typerä kakara ja että sen idioottimaiset jutut olivat melkein vieneet häneltä hengen.
- Sääliksi käy se vanhempia, ei voi muuta sanoa!
Hän ei koskaan lakannut hokemasta, miten hyvä onni hänellä oli käynyt, kun hänellä oli niin fiksu ja hieno likka kuin minä."
1970-luvulta alkava tarina kertoo kaunistelematta tyttären näkökulmasta perhe-elämästä. Isän juominen olisi voinut kaataa kaiken, mutta onneksi isällä ja tyttärellä oli auttavia käsiä ympärillään. Historioitsija ja toimittaja Linderborg onnistuu kuljettamaan lomittain tarinassaan sekä yleisiä asioita (työelämän muutokset, sukupolvien eroavaisuudet) että hyvin yksityisiä asioita (kertojan oma kasvu ja kehitys).

Tämä(kin) kirja on ollut tovin kypsymässä hyllyssäni. Pidin aihetta raskaana, vaikka olinkin iloinen luettuani kirjan. Linderborgin Minua ei omista kukaan oli minulle tarina kiintymyksestä ja tyttären rakkaudesta isään.

Kirjasta sanovat sanasensa ainakin seuraavat blogit:
Lue, ihminen!
Kirjanainen
Rakkaus on koira helvetistä

Teos: Minua ei omista kukaan (Mig äger ingen)
Tekijä: Åsa Linderborg
Kääntäjä: Leena Peltomaa

Kannen suunnittelu: Tommi Tukiainen
Kustantaja: LIKE
Julkaisuvuosi: 2008 (alkuperäinen 2007)

4 kommenttia:

Elina / Luettua elämää kirjoitti...

Tämä jäi minullekin hyvänä lukukokemuksena mieleen. Isän ja tyttären suhde oli kuitenkin suhteellisen hyvä, vaikka tytön lapsuus ei ollut todellakaan helppo. Alkoholismilla mässäilyä tai pelkkää selviytymistarinaakaan tämä ei ollut. Kirjaa voi suositella kenelle vaan.

Marjatta Mentula kirjoitti...

Minusta tässä kirjassa on niin hienoa uusi näkökulma. Yleensä alkoholistiperheistä kirjoitetaan synkkiä tarinoita, täynnä vihaa. Åsalla on hyvä isä, ja Åsan isä on alkoholisti. Åsa on kyllä ihmeen positiivinen tyttö.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kyllä, juuri näin. Kiitos kommentistasi, Elina.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Marjatta. Åsa on kyllä selviäjä. Kirjan takakannessa on hänestä iso kuva ja huomasin katsovani sitä aina välillä kirjaa lukiessani.