keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Volframin hehku

Ostan usein kirjoja hyllyyni odottamaan sopivaa lukuhetkeä. Oliver Sacksin muistelmateoksen Volframin hehku. Muistoja kemiallisesta lapsuudestani ostin sen ilmestyttyä jo hyvän aikaa sitten. Välillä lueskelinkin pätkän sieltä, toisen täältä, mutta vasta äskettäin otollinen aika koitti ja luin kirjan kokonaan. Kirjailija Sacks oli minulle tuttu mm. kirjastaan Mies, joka luuli vaimoaan hatuksi, jossa kuvataan neurologisia sairauksia nimenomaan ihmisen ja hänen lähipiirinsä kokemana hyvin lämpimästi ja kunnioittaen. Näin ainakin muistelen. (Jos tuo kirja kiinnostaa, kannattaa lukea aiheesta ainakin Nipvet-blogista.)


Oliver Sacksilla oli onni syntyä kertakaikkisen huimaan tiedemiesperheeseen. Sacks kertoo perheensä ja sukunsa tarinaa hyvin innokkaasti ja arvostaen. Into kaikenlaisiin henkisiin ja fyysisiin asioihin oli kulkenut jo suvussa ja yhteiskunnassa tapahtunut tieteen läpimurto näkyi monella lailla tämän pienen pojan perheessä ja suvussa. Oliver Sacksin molemmat vanhemmat olivat lääkäreitä ja Oliver itse oli perheen nuorin lapsi. He asuivat Lontoossa ja kotitalossa oli mm. lääkärin vastaanottotilat ja laaja kirjastohuone.

Sacks syntyi 1933 ja joutui vuonna 1939 sodan jaloista veljensä kanssa maalle kouluun, josta hänelle jäi huonoja muistoja. Sacks kertoi vastoinkäymisten keskellä löytäneensä lohdun numeroista ja erityisesti alkuluvuista. Teos Volframin hehku keskittyy Sacksin elämään ikävuosina 10-15. Maalta tuli kotiin Lontooseen kirjailijan omien sanojen mukaan "sisäänpäin kääntynyt ja jossain määrin häiriintynyt poika, jonka intohimona olivat metallit ja numerot".

Äidin veli Dave oli "Volframi-eno", joka oli innostunut kemiasta ylipäätäänkin, mutta piti volframia omana metallinaan ja suhtautui siihen hyvin intohimoisesti. Laajasta suvusta löytyi useita enoja, jotka seikkailivat kukin omissa kemiaan liittyvissä töissään ja tutkimuksissaan ympäri maata ja maapalloa. Osa oli keskittynyt tieteeseen, osa etsi tieteen ja kaupallisen tai teollisen toiminnan yhtymäkohtia. Volframi-eno valmistutti hehkulamppuja ja työhjiöputkia. Sukulaisten kautta kirjailija sai lapsena kaikenlaisia kemiallisten kokeiden ainesosia itselleen ja perusti kotiin kemian laboratorion. Ote kirjasta:
"Oli käytännöllistä, että huoneessa oli ovi, josta pääsi suoraan puutarhaan. Aina kun olin keittänyt kokoon jotain, joka kiehui yli, syttyi palamaan tai synnytti vaarallista höyryä, saatoin syöksyä ulos ja kaataa kaiken nurmikolle."

Oliver Sacks onnistuu muistelmateoksessaan kuvaamaan kiinnostavasti omaa lapsuuttaan, johon liittyi luonnontieteiden ihailu ja tutkiminen. Koko perhe ja suku arvosti tiedettä, vaikka heidän elämäänsä mahtui paljon muutakin, mm. teatteria, musiikkia ja kirjallisuutta. Vanhempien lääketieteellinen toiminta läpäisi koko perheen ja Sacks pääsi jo pienenä sunnuntaisin isänsä mukaan lääkärin tekemille kotikäynneille. Isän listassa oli joka sunnuntai yli kymmenen nimeä.

Teos Volframin hehku on kasvutarina, jossa on roimasti tunnetta. Se on kertomus nuoren Sacksin rakkaudesta luonnontieteisiin ja erityisesti 1800-luvun kemiaan. Intohimoisin rakkaus kesti viisi vuotta ja se nosti fiksun nuoren miehen sodan ja sodan aikaisen koulun huonon kohtelun ahdingosta takaisin elämäniloon. Kemia ja numerot innostivat todella nuorta Sacksia, josta tuli lopulta jotain ihan muuta. Se, että noin taitava ihminen päättikin keskittyä ihmisiin, eikä vaikka mustekaloihin, joista hän myös oli kiinnostunut, on siunaus meille ihmisille. Oliver Sacksista kiinnostuneet voivat lukea miehestä lisää hänen nettisivuiltaan. Käykää ainakin katsomassa hänen kuvansa sivuilta. Nyt kun olen lukenut kirjan Volframin hehku näen kuvan miehen silmien väikkeessä sen innostuneen pojan, joka hihkuu London Science Museumissa Mendelejevin jaksollista järjestelmää kuvaavan lokerikon äärellä.

Volframin hehku on tuhtia tavaraa. Sacks kuvaa menneiden aikojen kuuluisia tutkijoita ja heidän saavutuksiaan. Tutuksi tulevat ainakin Humphry Davy, John Dalton, Heinrich Hertz, Robert Wilhelm Bunsen ja Marie Curie. Nuori Sacks luki aiheeseen liittyvää kirjallisuutta ja kokeili kaikkea kirjoissa kuvattua oman taitonsa ja uskalluksensa rajoissa. Volframin hehku on silkkaa kemiaa, mutta hyvin henkilökohtaisesti ja intohimolla kerrottua.

Pidin kirjasta paljon, kirjassa on luettavaa vajaa neljäsataa sivua. Mielestäni käännös oli sujuva ja sisällön huomioon ottaen helppolukuinen. En malttanut lukea kirjaa itsekseni, vaan vähän väliä altistin perheenjäseneni kuulemaan jutun Sacksin hurjan ihmeellisestä lapsuudesta. Kirjan luettuani jäin miettimään Sacksin perheen yleistä asennetta elämään. Tekikö perheen ilmapiiri Oliver Sacksista sen, mikä hänestä tuli? Olisiko tuossa perheessä kasvaneena lapsena voinut jäädä tiedon janon ja innostuksen ulkopuolelle?

Ja lisää kysymyksiä: Mahtaakohan kukaan käyttää edes osia tästä innostavasta kirjasta kemian opetuksessa?

Teos: Volframin hehku. Muistoja kemiallisesta lapsuudestani (Uncle Tungsten. Memories of a Chemical Boyhood)
Tekijä: Oliver Sacks
Kääntäneet: Helmut Diekmann ja Arja Hakulinen

Kannen kuvitus: Stuart Haygarth
Kannen suunnittelu: Michael Diekmann
Kustantaja: Absurdia
Julkaisuvuosi: 2011 (alkuperäinen 2001)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!