sunnuntai 8. maaliskuuta 2015

Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla

Ensimmäinen muistijälki tästä romaanista liittyy itse kirjailijaan, Annamari Marttiseen. Näin häntä haastateltavan televisiossa eräänä päivänä liittyen uutuusteokseen Vapaa. Muistijälkeni jäi häivähdykseksi. Toinen ja merkittävämpi muistijälki on kirjastosta, jossa huomasin kauniin kirjankannen. En halunnut ottaa kirjaa mukaani, koska minulla oli (ja on) asunnolla ja kotona paljon luettavaa. Ihailemani kansi kuuluu Marttisen kirjaan Mitä ilman ei voi olla. Mustavalkoisessa kansikuvassa kaksi ihmistä ovat lähekkäin, juuri suutelemassa toisiaan. Kirja jäi kirjastoon. Kun näin kirjan uudelleen kirjastossa, otin kirjan mukaani asunnolleni. En aloittanut lukemista, koska takakannen teksti epäilytti minua. Kirjan aiheena on kolmiodraama, joka ei aiheena kiinnosta minua. Pidettyäni kirjaa asunnollani miltei kuukauden otin kirjan kotiini viikonlopuksi. Ryhdyin lukemaan kirjaa perjantai-iltana. Nyt, sunnuntaiaamuna, kirja on luettu. Rakastuin kirjaan ja sen vahva tunnelma lehahti minuun välittömästi ensisivuilta.
"Menkää pois, hän käski. Menkää. Minulla on vain tämä hetki, tämä on niin nopea, vain vähän aikaa, sitten on palattava kotiin."
Mitä ilman ei voi olla kertoo kolmen ihmisen tarinan. Iiro ja Vaula ovat onnellisesti naimisissa keskenään ja heillä on tytär. Lilja on tyttärensä kanssa kaksin. Tarvitaan yksi hetki ja onnellisuus muuttaa muotoaan. Iiro ja Lilja tutustuvat kohtalokkain seurauksin. Huomasin lukijana ymmärtäväni kaikkia kolmea päähenkilöä. Ehkä se on tarinan tarkoituskin, sisäänrakennettu ansa. Vaikka kolmikosta on löydettävissä henkilö, joka tekee päätöksen omasta uskottomuudestaan, tarina ei keskity syyllisen etsintään ja osoittamiseen. Marttinen kieputtaa tarinaa auki antaen kaikille kolmelle äänen, ja tapahtumat kuvataan limittäin useamman henkilön näkökulmasta.

Minulle Mitä ilman ei voi olla oli tarina halusta. Nautin suunnattomasti kirjan lukemisesta. Ote kirjasta:
"Sun pitäisi nähdä mut nyt, Iiro, hän ajatteli. Tässä ja tällaisena.
Sun pitäisi nähdä mut nyt, hän oli ajatellut jo nuorena ollessaan vaikka kesätöissä. Tehdessään ahkerasti jotakin, työntäessään hoitolasta rattaissa, tuntien itsensä tärkeäksi ja kunnolliseksi. Ja hän oli ajatellut poikakaverinsa katsomaan häntä jostakin, seuraamaan hänen toimiaan."
Kirjan alkupuolella vahvana ja kauniina kuvattu halu rumenee loppua kohden, kun arki ja sitoumukset muuttavat sekä ympäröivien ihmisten että itse kokijan reaktioita. Ote kirjasta:
"Iiro starttasi auton. Olo oli tyhjä. Lyhyestä euforiasta pudotus tyhjään ja harmaaseen. Kuin olisi ottanut tripin. Sitten rotkoon."
Nyt kirjan luettuani ajattelen, että kirjan kanssa käymäni leikki (Otanko sinut vai en? Luenko sinut vai en?) sopi oikein hyvin kirjan sisältöön. Minun piti ottaa kirja luettavakseni, minun piti lukea kirja. Ainoastaan lukemalla kirjan pääsin pisteeseen, jossa voin miettiä, miten tarinan ymmärsin ja mitä kaikkia tunteita se sai minut kokemaan. Oma lukukokemukseni oli nautintoa alusta loppuun, kiitos taitavan kirjailijan ja sopivan lukutunnelman. Se, mitä tarinan henkilöt kokivat, oli heille ainakin tuskallista, toki myös osin nautinnollista. Vaikka he toivoivat, että olisivat voineet pysäyttää tapahtuminen kulun tai muuttaa tapahtumien suuntaa, se ei ollut mahdollista. Elämällä ja tekemällä valintoja he kuitenkin päätyivät elämäntapahtumien kautta hetkiin, joissa oli mahdollista tarkastella itselle ja läheisille tapahtuneita tilanteita ja omaa osallisuutta niihin.

Jos tästä kirjasta tehtäisi elokuva, en haluaisi katsoa sitä. Marttinen piirsi jokaisen henkilön niin tarkasti, että näen heidät selvästi. Tällä hetkellä ajattelen, etten halua tätä kirjaa uudelleen, vaikka aika usein luen kirjoja monta kertaa. Ensimmäinen lukukerta oli niin voimakas, että se riittää minulle. Mihinkähän Marttisen kirjaan sitä uskaltaisi seuraavaksi tarttua?

Teos: Mitä ilman ei voi olla
Kirjailija: Annamari Marttinen
Kannen kuva: Corbis
Kannen suunnittelu: Laura Noponen
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2013

4 kommenttia:

  1. Minä olen kierrellyt tätä kirjaa sen yhden teeman vuoksi. Tuo teema on kai sivujuonne, mutta saattaa tulla minua aika lähelle. Mutta joskus vielä tähän tartun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa tarttua, Katja. Minun pitää tarttua Marttisen muihin kirjoihin.

      Poista
  2. Minäkin luin tämän juuri äskettäin, mutta en blogannut. Pidin kirjasta loppua kohden, mutta aluksi tökki rakastelukohtausten kliseisyys.

    VastaaPoista
  3. Tämä oli minun makuuni ja Marttinen hallitsi tarinan todella hienosti. Kiitos kirjavinkistä, varaan tuon Vapaa teoksen kirjastosta :)

    VastaaPoista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!