lauantai 28. maaliskuuta 2015

Stephen Hawking: Minun lyhyt historiani

Lähdin tänään kirjastoon palauttamaan kassillisen kirjoja. Aikomuksenani oli selvitä sieltä pois ilman uusia lainoja. [Hmph, en onnistunut hyvässä aikomuksessani.] Lainasin kirjastosta muutaman tärkeän kirjan (mm. kohtalaisen tuoreen käännöksen Shakespearen Romeosta ja Juliasta), mutta tämän Stephen Hawkingin elämänkerran nappasin luettavaksi heti kotiin tultuani. Kirjaan taitavasti valitut valokuvat vauhdittivat lukemistani, erityisesti kannen kuva on upea. Kirjan kannessa on kuva nuoresta Hawkingista polleana muiden opiskelijapoikien joukossa. Huolettomuus ja vapaus paistavat kuvasta. Minun lyhyt historiani on ohut kirja, sivuja on 124. Muutaman tunnin lukemisen jälkeen kirja oli luettu.

En yleensä pidä elämänkerroista, mutta Hawking kiinnostaa kyllä. Hawking on tieteen superjulkkis. Useimmat tunnistavat hänen olemuksensa ja ulkomuotonsa, vaikka eivät miehen tekemästä tieteellisestä tutkimuksesta mitään tietäisikään. Hawking itse sanoo kirjassa, että pyörätuoli paljastaa hänet.

Kirja Minun lyhyt historiani on helppo lukea, tästä kuuluu kiitos sekä itse kirjailijalle että suomentaja Markus Hotakaiselle. Varsinkin alun lapsuuden ja nuoruuden muistelu on nautinnollista luettavaa. Hawking kuvaa lapsuudenperhettään lämmöllä, boheemi älykkyys lienee perhettä hyvin kuvaava luonnehdinta. Hawkingin lapsuus muistuttaa minua Oliver Sacksin lapsuusmuistoista teoksessa Volframin hehku. Erityisesti iloitsin kouluikäisen Hawkingin kesästä Mallorcalla. Stephenilla ja hänen ikätoverillaan oli kesällä kotiopettaja, joka opetti pojille englannin kielen kauneutta antamalla joka päivälle lukuläksyn kuningas Jaakon aikaisesta Raamatusta. Lukemisen jälkeen pojat saivat kirjoittaa lukemansa pohjalta aineen. Wau!

Valtaosa kirjasta kertoo Hawkingin poikkeuksellisesta elämästä. Mukana on kuitenkin myös miehen kertomana hänen tekemäänsä tieteellistä tutkimusta roimasti yleistettynä ja oiottuna. Kaiken yksinkertaistamisen jälkeenkin virkkeitä saa lukea monta kertaa ja silti mieleen jää vielä kaihertamaan oman ymmärryksen vajavaisuus. Tätäkin pätkää luin ääneen sohvalla:
" [Polkuintegraalin] - - mukaan maailmankaikkeudella ei ole yhtä ainoaa historiaa, vaan on olemassa maailmankaikkeuden kaikkien mahdollisten historioiden kokoelma, ja kaikki nämä historiat ovat yhtä todellisia (mitä se sitten tarkoittaakaan)."
Hawking kertoo elämästään liikoja kaunistelematta. Sairastumisesta parikymppisenä tulee elämän jakava kriisi, jonka jälkeen motivaatio tutkimuksen tekoon löytyy nuoruuden haahuilun jälkeen. ALS on sitonut nyt jo yli 70-vuotiaan Hawkingin pyörätuoliin ja toisten jatkuvaan apuun, mutta silti mies on tutkinut maailmankaikkeuden syntyä, ollut kaksi kertaa naimisissa ja saanut kolme lasta. Hawking palauttaa kitisevän lukijan, siis minut, todellisuuteen ja suhteellisuuteen. Omat pienet ongelmat kutistuvat mitättömiksi lukiessa Hawkingin elämänvaiheista.
"On ollut upeaa olla elossa ja tutkia teoreettista fysiikkaa."
Teos: Minun lyhyt historiani (My Brief History)
Kirjailija: Stephen Hawking
Suomentaja: Markus Hotakainen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2014 (alkuperäisteos 2013)

4 kommenttia:

bleue kirjoitti...

Ehdottomasti voisi lukea tämän. Katsoa myös elokuvan...

Marjatta Mentula kirjoitti...

Itsekin kirjan lukeneena ihailen sinun taitoasi tiivistää niin hienosti. Tässä on kaikki tärkeä.

Hawking on kyllä hyvä tyyppi! Hänen leikkisä luonteensa on varmaan auttanut sietämään vaikeuksia, ja tietysti se, että hänellä on intohimo, jota pystyy toteuttamaan ilman liikuntakykyä ja lihasvoimaa. Puhelaite on tietysti hidastanut hänen ajatustensa siirtoa puheeksi ja kirjoitukseksi, mutta onneksi on edes tällaisia laitteita.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Bleue. Hyvä elokuva on aina paikallaan! (Uusin iloni elokuvien tiimoilta on meille hankittu Netflix. Siitä riittää riemua tällaiselle elokuvahotkijalle.)

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos Marjatta! Itse tavoittelen miltei aina lyhyttä tekstiä blogissani ja sitten ihmettelen, kun tekstiä tulee mielestäni liikaa.
Ilahduin Hawkingin vedonlyönneistä, siinä on sitä luonteen leikkisyyttä.