maanantai 27. huhtikuuta 2015

Jussi Valtonen: Siipien kantamat

Kuuntelin äänikirjana Jussi Valtosen Siipien kantamat. Sepä olikin avartava kuuntelu- tai lukukokemus. En ole lukenut Valtosen kirjoja, vaikka niistä olen kehuja kuullutkin. Pyörittelin äänikirjaa käsissäni useaankin otteeseen kirjastossa. Ajattelin, että Valtosen kirjoissa on jotain vaikeaa ja raskasta. Olin väärässä. Onneksi lopulta otin kirjan kuunneltavaksi.

Kirjan alku oli ärsyttävä puhtaasti henkilökohtaisista syistä. Päähenkilö Juhani on kärttyinen keski-ikäinen mies ja äidinkielen opettaja. Pidin kirjan puoliväliin asti Juhania todella epämiellyttävänä henkilönä. Keski-ikäisen jurnon ihastuminen nuoreen opiskelijaan ei ihastuttanut minua. Jurputin asiasta ystävälleni, joka oli lukenut kirjan. Hän käski jatkaa kirjan kuuntelua. Tein työtä käskettyä.

Valtonen on taitava kirjoittaja. Kirjan aikana kiinnostuin tuosta kammoamastani päähenkilöstä. Juhanin menneisyys ja nykyiset olosuhteet saivat minut osin muuttamaan mieleni päähenkilön kiinnostavuudesta. Juhani on tarinassa jäänyt paikoilleen, ehkä jopa jämähtänyt. Hän tarkastelee maailmaa ja itseään yhdestä paikasta ollen mielestäni itsensä vanki ja monin tavoin siivetön.

Kirja Siipien kantamat on keveä ja vakava yhtä aikaa. Teos vilisee kirjallisia viittauksia, koska kirjallisuus ja kulttuuri yhdistävät Juhania ja Mariannea. Nautin teoksen vastakohtaisuuksista: nuoruudesta ja vuosien painosta, uuden odotuksen ihanuudesta ja kaiken tuttuudesta, elämästä ja kuolemasta. Nautin siitä, että en sijoittanut itseäni kirjassa mihinkään. Lopultakaan minun ei tarvinnut pitää Juhanista tai olla hänen kanssaan samaa mieltä. Toinen päähenkilö, nuori Marianne, jäi myös minulle riittävän vieraaksi. Silti ihailen Mariannen rohkeutta ja vapautta.

Äänikirjalla Siipien kantamat on mittaa kuuden CD-levyn verran. Aluksi teos tuntui pitkältä, mutta lopuksi se tuntui miltei lyhyeltä. Silti tarina loppui juuri sopivaan kohtaan. Lukijana Jukka Pitkäsen ääni ja lukutapa sopii hyvin tarinaan. Pitkäsen ääntä on helppo kuunnella.

Teos: Siipien kantamat
Kirjailija: Jussi Valtonen
Lukija: Jukka Pitkänen
Kustantaja: Tammi (valmistaja BTJ)
Julkaisuvuosi: 2015 (Kirja julkaistu 2007)

2 kommenttia:

Mai Laakso kirjoitti...

Minusta on tullut Valtosen kirjojen fani ja olen lukenut jo kolme kirjaa häneltä mukaan lukien finlandiavoittajakirjan. Minusta tämä oli jopa parempi kirja kuin finlandiapalkinnon saanut He eivät tiedä mitä tekevät kirja. Tämäkin kirja on ollut palkintoehdokkaana, mutta ei saanut sitä.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Mai! Olen kuullut kehuja uusimmasta, mutta en uskalla ottaa sitä vielä lukulistalle. Niin paljon luettavaa, niin rajallisesti aikaa.