torstai 9. heinäkuuta 2015

Mamen Sánchez: On ilo juoda teetä kanssasi

Kirja, jossa innostutaan sekä teen juonnista että kirjoista, ei voi olla huono. Siispä Mamen Sánchezin On ilo juoda teetä kanssasi ei ole huono kirja. Itse asiassa nautin siitä aika lailla. Ote kirjasta:
"Atticus kuitenkin vakuuttui teen parantavasta voimasta, kehitti pikemminkin psykologisen kuin fyysisen riippuvuuden Earl Greyhin ja otti vedenkeittimensä kaikille matkoilleen aivan niin kuin jotkut naiset kuljettavat hiustenkuivaajaa mukanaan."
Mielestäni kirja on jo kanneltaan houkutteleva ja sama vetävyys jatkuu, kun kirjan avaa. Vaikka tarina on erityisesti englantilaisen Atticus Craftsmanin, alusta asti mukana on monia mielenkiintoisia henkilöitä. Atticus eli mister Crasman on kirjallisuuden kyllästämä rikas nuori mies, joka sukunsa yrityksen luottotyöntekijänä saa vaativan tehtävän. Tehtävä vie hänet Espanjaan yt-helvettiin. Madridissa häntä odottaa joukko naisia, jotka eivät haluaisi häntä paikalle lainkaan.
Kuva kustantajan sivuilta
Kirjallisuus on upotettu tarinaan alusta loppuun. J.R.R. Tolkien myhäilee haamuna ja Miller parantaa nuoren miehen seksuaalisia taitoja aina kateuteen asti. Kirja on sopivan viisas ja lempeän hauska. Atticus joutuu sellaiseen myllerrykseen matkallaan, ettei hän voi säilyä ennallaan.

On ilo juoda teetä kanssasi on rakkaustarina, mutta myös tarina muutoksesta ja elämäntapahtumista. Ote kirjasta:
"Hän ei halua tahrata vaatteitaan, --, mutta sinua hän haluaa järjettömästi. Näen sen hänen silmistään aina kun laskeudut rappusia ja kuljet ohi. Hän syttyy tuleen nähdessään sinut ja sammuu, kun sinä lähdet."
Kirjaan mahtuu paljon rakkautta ja vahvoja tunteita. Kirjat, teen juonti, rakkaus, usko korkeampiin voimiin. Kaikki ovat tarinassa, tässä aikuisten sadussa, sulassa sovussa. Kirjan mukaan "taivas on kuin ikuinen teehetki rakastetun kanssa". Voi ihanuus, todella toivon niin.

Teos: On ilo juoda teetä kanssasi
Tekijä: Mamen Sánchez
Kääntäjä: Satu Ekman
Kustantaja: Bazar
Julkaisuvuosi: 2015 (alkuperäinen julkaistu 2013)

11 kommenttia:

Margit kirjoitti...

Ei taida olla minun kirjani. Olisipa edes teen sijasta kahvia...

MarikaOksa kirjoitti...

Heh, minä taas istun tässä teekupposen ääressä ja tuumin, että tätä on pakko kokeilla. :) Kuulostaa mukavan leppoisalta kirjalta.

Ulla kirjoitti...

Tuo kirjan ulkoasu on houkutteleva, mutta teetä en eteeni halua. Kirjan voisin lukea. Ostin sen e-kirjana, mutta en vain innostu lukemaan näytöltä.

Kuutar kirjoitti...

Tämäpä vaikuttaa ihanalta kirjalta. Pitää laittaa lukulistalle. :)

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

(Sohlaan täällä itsekseni kommenttien kanssa...) Margit, entäpä Veloson Kun kahvi kukkii?

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Leppoisa se on. Tee toi siihen oman lisäviehätyksensä. Minullakin on usein teekuppi kirjan parina.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Ulla. E-kirja on ollut minulle varsinainen haaste. Nyt luen kobollani Valtosen uusinta. Nautin kirjasta vielä toistaiseksi enemmän kuin formaatista, vaikka lukulaite on kyllä näppärin tapa lukea e-kirjoja ainakin minulle.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentista. Kerro mielipiteesi, kunhan olet kirjan lukenut.

Margit kirjoitti...

Enpä tunnekaan kirjaa Kun kahvi kukkii. Laitan muistiin.

Ulla kirjoitti...

E-kirjan lukeminen jäi. Pyysin kustantajalta kirjana. Pidin kirjan leppoisasta tunnelmasta.