lauantai 15. elokuuta 2015

Blogistanian elokuun lukumaraton



Oksan hyllyltä -blogin MarikaOksa emännöi Blogistanian elokuun lukumaratonia, joka on 6. laatuaan.  Halusin osallistua, koska lukumaraton on niin hauskaa puuhaa. Reitti on valittu ja yö on nukuttu. Aamuvirkun on hyvä aloittaa työt aamusella. Laitoin riisipuuron pöhisemään perheelle, tee on keitetty ja nyt on hyvä hetki avata kirja.

15.8. lauantai

klo 5.30 Lukumaraton alkaa. Avaan Ella Brandonin kirjan Janet ja linnanherra.


klo 6.30 Janet ja linnanherra jo puolessa välissä. Kirja on nopealukuinen ja ärsyttävä. Tarina sinänsä on ok, mutta se on päätetty kertoa lyhyesti, miltei selkokielisesti. Naiskohtalo kerrallaan otetaan käsittelyyn ja homma hoidetaan nopsaan. Henkilöt myös miettivät ääneen omituisesti. Ote kirjasta:
"Lowrens tunsi kuuman humahduksen kulkevan kehonsa läpi. Rohto alkoi vaikuttaa. Maria huomasi sen ja naurahti mielessään: - Mieshän oli kuin kollikissa keväisessä lemmenhuumassaan."

Jatkan lukemista. Luen kirjan loppuun ennen muiden perheenjäsenten heräämistä.

klo 7.05 Ensimmäinen kirja lopussa, 153 sivua luettu. Uusi kirja alkamassa. Pirjo Tuomisen Mariaana, Vantaan tytär. Välillä luen, välillä valmistelen eväitä päivän retkeä varten. Lattea tölkissä, makkaraa, juustoa, leipää. Keittelen mukaan useamman termospullon kahvia ja kuumaa vettä teetä varten. Mies herätetty, kohta loppuporukka hereille. Ulkona paistaa aurinko! Lukeminen! Loppukesän ihana päivä edessä!

klo 19.10 Toinen kirja puolessa välissä. Ei kovin vakuuttavaa menoa lukemisen puolesta. Kaikki muu retkellä meni lukemisen edelle. Omien vanhempien kanssa keskustelut tuntuivat ehdottomasti lukemista tärkeämmiltä. Sää oli hyvä ja söimme yhdessä mansikoita. Automatkallakin huomion veivät hauskat jutut radiossa... Kunhan saan muun joukon nukkumaan, pääsen itse lukemaan. Sinänsä Tuomisen tarina Mariaanasta on mielenkiintoinen. Tähän mennessä toista kirjaa luettu 134 sivua. Nyt saldo siis 153 + 134 = 287. Huisaa! (Ei ole oikeasti, ihan onnetonta. Mutta muuten olen onnellinen.)

klo 22.00 Toinen kirja luettu. Tällä hetkellä saldo 153 + 270 = 423. Tuomisen Mariaana, Vantaan tytär oli vahva tarina leskestä, joka yritti elää tolkun ihmisen elämän. Hän rakastui syvästi, mutta ei unohtanut muuta elämää omassa tunnemyrskyssään. Kertomus Mariaanan elämästä tuntui ainakin tässä mielentilassa luettuna viehättävältä, aidolta ja uskottavalta. Kirjassa kuvattiin myös Helsingin seudun historiaa erityisesti 1700-luvulta.

Talo on hiljentynyt. Lataan pyykkikoneen pyörimään, juon hyvää teetä ja luen kirjaa. Seuraavana vuorossa Hilja Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili. Pitääpä kurkistaa myös muiden bloggaajien urakointia.

hämärät tunnit yöllä

Yritin päivittää postausta tuossa puolen yön tienoilla, mutta nettikin kieltäytyi toimimasta. Valtosen Nuoren opettajattaren varaventtiili osoittautui yllättävän pirteäksi luettavaksi. Vahvan omaääninen minäkertoja Liisa Harju lähtee Pohjanmaalle opettajaksi. Ihmeteltävää riittää paikallisessa kulttuurissa nuorison riiaustavoista aina eri yhteiskuntaluokkien keskinäiseen nokkimisjärjestykseen asti. Kirja on hauska ja itseironinen, mikä yllätti minut. Kirja vilisee pistävän hauskoja heittoja (esim. täysipitoinen kansakoulunopettaja, syntyperäinen savolainen pöyhkeilyhenki).

Luin keittiön pöydän ääressä ja sohvalla, vaihtelin lukupaikkaa ja keitin teetä. Lopullinen simahtaminen tapahtui sunnuntain puolella 00.30. Onneksi olin jo makuuasennossa. Siihen mennessä olin päässyt Valtosessa sivulle 170. Opettajattaren syyslukukausi oli juuri päätöksessä ja vuosi 1924 alkoi. Silloin yöllä vielä harkitsin hetken heräämistä aikaisin aamulla viimeistelemään maratonini hallitusti. Sitten järki häivähti päässä ja päätin, että nukun ja teen itselleni hivenen helpomman sunnuntain ja maanantain.

Koko maratonin saldoksi minulla tulee 2½ kirjaa ja sivuja 593. Tämä maraton oli minulle hyvä kokemus siitä, että voin lukumaratoonata siinä sivussa, kaiken muun tekemisen ja elämän keskellä.

12 kommenttia:

Elina / Luettua elämää kirjoitti...

Aikainen lukija napp... ei vaan ehtii lukea kirjan ennen muun perheen heräämistä. Kuulostaa tutulta, ja tällaisena aurinkoisena aamuna aivan ihanalta puuhalta! Iloista maraton-päivää!

Minna Vuo-Cho kirjoitti...

Minunkin pitäisi valmistella päivää ja pakata pikaista mökkireissua varten, mutta kirja houkuttaa ja some koukuttaa. No, vielä ehtii. Aurinkoista maratonpäivää!

MarikaOksa kirjoitti...

Oletpa aloittanut aikaisin (itse juuri heräilin...). :) Kuulostaa, että teillä on tulossa mukava päivä - kiva, kun ehdit vielä lukemaankin. :)

Suketus kirjoitti...

Hauskaa maratonia aamuvirkulle!

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos toivotuksista, iloinenhan siitä tulikin. Tulos oli ehkä jotain muuta, mitä etukäteen ajattelin.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kaikkea minä höpöstelen, poistan oman kommenttini. Kiitos Minna toivotuksista. Mökillä aurinkoa riitti, muutamalla jopa vaivaksi asti. Huomasin myös somen koukuttavan, kaikkea mahdollista muutakin luettavaa löytyi.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos Marika Oksa toivotuksista. Päivähän meni niin muut jutut edellä, että - no, lukumaraton tämäkin.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos , kiitos. Aamu on tämän ihmisen parasta aikaa.

MarikaOksa kirjoitti...

Valtosen kirjat nousevat esille siellä täällä blogeissa. Pitänee minunkin ottaa joku Valtosen kirja vuosien tauon jälkeen lukuun, niin kivalta kuulosti sinun lukutunnelmasi. Hyvä, että maraton sujui mukavasti muun elämän ohella ja päivästä jäi positiiviset muistot. :)

Suvi kirjoitti...

Komppaan MarikaOksaa, Valtosen kirjoista on blogeissa kirjoitettu sen verran kivasti ja yleensä kertoen myös lukutunnelmista, että itsekin voisin niihin joskus tarttua.

Pearl Clover kirjoitti...

Minä luin Nuoren opettajattaren varaventtiilin keskikesän maratonissa :)