maanantai 3. elokuuta 2015

Kolme kirjaa -haaste

Sain Kuuttarelta Kuuttaren lukupäiväkirja-blogista haasteen kertoa kolmesta kirjasta, jotka haluaa lukea vielä joskus uudelleen. Kirjan tulee olla myös blogattu. Kiitos haasteesta!

Kesäilta ikkunastani

Luen kirjoja kyllästymiseen asti uudelleen. En ikinä muista tarinoita aivan niin tarkkaan, joten voin hyvin sukeltaa kertomukseen uudemman kerran. Ryhdyin etsimään uudelleen luettavaa vanhimmista bloggauksistani. Tässä nämä nyt ovat, tämän hetken läikähdykset:

1. Aino ja Ville Tietäväisen Vain pahaa unta

Kaunis ja viisas sarjakuvateos. Klassikko. Sopii hyvin monille lukijoille ikään katsomatta.

2. Jenny Kangasvuon Sudenveri

Huumaannuttava lukukokemus. Fantasiaa aikuisille.

3. John Steinbeckin Tuntemattomalle jumalalle

Lisää huumaa. Vanha kirja, joka meni ensilukemalta nuorella tytöllä ihon alle. Tässä tarinassa on tunnelma, joka viehättää minua kerta toisensa jälkeen. Vai mitä sanotte tästä:
"Tuuli tuiversi hänen hiuksiaan ja partaansa hänen kävellessään paljain päin vainioilla, ja hänen silmissään kyti kiima. Kaikki mitä hän näki ympärillään, maa, karja ja ihmiset, teki hedelmää, ja Joseph oli tämän hedelmällisyyden alkujuuri; hänen kiimansa oli sen liikkeelle paneva voima."

2 kommenttia:

  1. Ville Tietäväisen sarjakuvat ovat olleet lukulistalla jo ties kuinka kauan samoin Sudenveri. Pitäisi viimein lukea ne. Steinbeckilta olen lukenut Hiiriä ja ihmisiä ja aion lukea muutakin.

    VastaaPoista
  2. Vain pahaa unta -sarjakuvateoksen olen lukenut, se oli hieno. Muut ovatkin vieraita, mutta täytyy kirjoittaa nimet muistiin.

    VastaaPoista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!