perjantai 23. lokakuuta 2015

Helsingin Kirjamessuilla 2015, osa 1

Laadin itselleni askelmerkkejä Kirjamessuille pari viikkoa sitten. Ensimmäisenä messupäivänä heräsin aamulla hyvin varhain ja matkustin tyttäreni kanssa junalla Helsinkiin.

Tässä tunnelmiani ensimmäiseltä päivältä:

Rakkaudesta genreen
Kristiina Vuori, Shimo Suntila, Markus Harju ja Juri Nummelin puhuivat genreistä J. S. Meresmaan kanssa. Aihetta lähestyttiin niin lukijan kuin kirjoittajan näkökulmasta. Harju kuvasi genreä kirjailijan monitoimityökaluksi, jonka avulla valittua aihetta päästään käsittelemään halutulla tavalla. Meresmaa muistutti, että harvoin kirjailija tekee tekstinsä genre edellä. Varsinkin aiemmin teokset nimettiin tietyn genren edustajiksi vasta myöhemmin. Nyt kirjojen markkinointi on jo etukäteen kiinnostunut kirjan genrestä. Selkeää lajia on helppo myydä, jos vain laji sinänsä on myyvä. Lajin näkökulmasta erityisen mielenkiintoisia ovat teokset, jotka syntyessään luovat uuden genren.

Nautin paljon vilkkaan kirjallisuuskeskustelun kuuntelusta. On ihanaa olla ihmisten joukossa rauhassa itsekseen, kuunnella ja antaa omien ajatusten kulkea omia reittejään. Vaikka olen messuilemassa tyttäreni kanssa, annamme molemmat toisillemme myös paljon omaa rauhaa.


Poika joka katosi
En ole lukenut yhtään Marja-Leena Tiaisen kirjaa. Se puute on korjattava mahdollisimman pian. Tiainen kertoi selkokielisestä uutuudestaan, joka on itse asiassa Tiaisen 10 vuotta vanhan kirjan, Katosi kotoaan, selkokielinen versio. Poika joka katosi vaikuttaa hyvin kiinnostavalta kirjalta. Kirjakallion haastattelijat kiittivät Tiaisen kielenkäyttöä vivahteikkaaksi ja kauniiksi. Erityisen hienoa oli kuulla haastattelua elävöittävä lyhyt esitys, jossa kirjasta luettiin katkelma. Yleisemmin selkokielisiä kirjoja tarvitaan lukijoille kaikkiin ikäryhmiin. Myös eri tekstilajeja tulee Tiaisen mielestä selkokielistää, selkokielellä kirjoitettuja kirjoja tarvitaan yhtälailla niin tietokirjoihin kuin romaaneiksikin.

Louhi-lavan ainoa puute on istuinten selkänojattomuus. Kestin sen tänään, yritän kestää huomennakin.

Pyöveli
Menin hetken innostamana kuuntelemaan Anneli Kantoa, joka kertoi kirjansa taustatutukimuksesta ja suomalaisten pyövelien elämästä. On ilo kuunnella Kannon kaltaista elävää historiankirjaa. Esitys oli todella mielenkiintoinen ja innostava. Myös Pyöveli on erittäin hyvä kirja. Ellei aihe pistä lukijalleen täydellistä stoppia, kannattaa lukea väkevä tarina kohtalosta ja omasta pyrkimyksestä.

Lukuvinkkaus
Tämä on ehkä toinen vuosi, kun bloggarit ovat messuilla antamassa lukuvinkkejä. Olin siellä itsekin  tänään. Sain ottaa osaa muutamaan hilpeään keskusteluun lukemisen vaikeudesta ja ihanuudesta. Opin ainakin sen, että Pilvikartasto (linkki Sabinan knalli -blogiin ja Essielinan kirjoitukseen kirjasta) on lukemisen arvoinen, vaikka elokuvan ei olisi kolahtanutkaan.

Lisäksi
Kävin myös kuuntelemassa Siiri Enorannan haastattelun. Enoranta kertoi kirjoittaneensa osan Surunhauras, lasinterävä -teoksesta Uudessa-Seelannissa. Enoranta kertoi halunneensa luoda kirjassaan maailman, joka on erilainen meidän maailmastamme mm. sukupuoliroolien suhteen. Ilahduin kuullessani, että hän kirjoittaa jo uutta tarinaa.

Yritin mennä kuuntelemaan haastattelua Nabokovin  Kalvaan hehkun käännöstyön kiemuroista. Joko kelloni oli omassa ajassaan tai iltapäivällä ohjelmien aikataulut menivät jotenkin etukenossa ja myöhästyin tilaisuuden alusta. Wine Corneriin, jossa on erittäin huono äänentoisto, oli tullut jo niin moni kuulija, että päätin jättää kalvaan hehkun väliin. Kääntäjä Kristiina Drews olisi ollut kyllä mielenkiintoista kuultavaa.

Kiitän järjestäjää bloggaripassista.

3 kommenttia:

  1. Olipa mukava lukea tunnelmistasi. Rakkaudesta genreen -keskustelu olisi kiinnostanut minuakin, mutta se jäi nyt väliin..

    VastaaPoista
  2. Sanoin eilen tyttärelleni, että kun vähän kasvaa niin lähdetään messuille yhdessä :). Elät niin ikään unelmaani.

    VastaaPoista
  3. Juuri tuo on mukavaa, antaa ajatusten virrata ja ottaa vastan uutta pakottomasti. Erittäin harvoin kyselen mitään, vaikka siihen olisi mahdollisuus. Sitten jälkeenpäin prosessoin ja yhdistelen kokemuksiani pitkään.
    Tutun ihmisen kanssa on kiva olla tapahtumissa, kun ei ole pakko vaihtaa ajatuksia, saa olla yhtä vapaasti kuin itsekseen, mutta jos tulee jotain mieleen, sen voi jakaa.
    Päivänne kuulostaa antoisalta.

    VastaaPoista

Kommentteja vastaanotetaan kiittäen!