maanantai 26. lokakuuta 2015

Helsingin Kirjamessuilla 2015, osa 2

Palasin eilen kotiin Helsingin Kirjamessuilta. Minun messuni olivat kyllä varsin kokonaisvaltainen kokemus, koska olin paikalla torstaiaamupäivästä sunnuntai-iltapäivään. Torstaista ennätinkin jo kirjoittaa ja perjantain lukupiiiristä. Lauantaina nautin ystävän ja kummitytön seurasta ja vasta loppupäivästä ennätin takaisin perusohjelmaan. Onnistuin kuuntelemaan Mihail Šiškiniä kolme (!) kertaa messujen aikana. Kirjailija Šiškin olikin minulle henkilökohtaisesti messujen suurin yllättäjä. Mukaan lähti luettavaksi Neidonhius ja mieleen jäi suuri kunnioitus kirjailijan ajatuksia kohtaan. Ylen sivuilta löytyy kahden minuutin lukunäyte tuosta uutuusromaanista, tästä linkistä pääsee kuuntelemaan sen.

Sunnuntai-aamun vietin lukupiirissä, jossa käsittelyssä oli Ollikaisen Musta satu. Tänä vuonna pidin todella paljon molemmista lukupiireistä. Niissä pystyi rauhoittumaan keskusteluun kirjasta ja lukukokemusten moninaisuudesta. Venäjä-teemasta tärkeimpänä näyttäytyi sananvapaus ja ihmisoikeudet. Ne elivät omalla laillaan myös Susan Abulhawan Sininen välissä taivaan ja veden -teoksen esittelyssä. Abulhawan teos kertoo palestiinalaisista naisista. Ostin Laura Lindstedtin Oneironin. Se odottaa sopivaa lukuhetkeä. Junassa matkalla kotiin korkkasin ex tempore ostamani pokkarin: Caitlin Moranin Naisena olemisen taito. Minun piti purra alahuultani kuin eräs onneton romaanisankaritar, etten olisi hohottanut ääneen täydessä junassa.

Nadja Sumasen Rambon dramatisoinnista pieni näyte Louhi-lavalla 24.10.2015
Suurimman osan messuista istua törötin Louhi-lavan äärellä. Nuorenkirjallisuus kiinnostaa minua todella ja miltei kaikki nuortenkirjat sopivat myös aikuisille. KirjaKallion nuoret vastasivat lavan ohjelmasta ja homma hoitui hienosti ilon kautta. Lukulistalle pääsivät ainakin Nadja Sumasen Rambo, Marja-Leena Tiaisen Poika joka katosi ja Tuomas Hovin Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula.

Kirjamessuilla on minulle todella suuri merkitys. On ihanaa kuunnella valmisteltuja esityksiä, pohdittuja puheenvuoroja ja spontaania mielipiteiden vaihtoa. Minulle tekee hyvää nähdä, että Suomessa riittää lukevia ihmisiä. Kirjat ja lukeminen ovat tuoneet elämääni niin paljon kaikkea hyvää, että ilahdun muista ihmisistä, joille kirjoilla myös on merkitystä.

Kiitos järjestäjälle bloggaripassista.

2 kommenttia:

Marjatta Mentula kirjoitti...

Parhaillaan menossa Yle Teemalla ohjelma, jossa Sofi Oksanen haastattelee Siskiniä Helsinki Lit -tapahtumassa.

Totta, nykyään tehdään niin hyviä nuortenkirjoja, että ne käyvät aikuisillekin.

Messuista jäi minullekin innostunut mieli.

bleue kirjoitti...

Hyvä pokkarilöytö! Tuon haluan itsekin joskus lukea :)!