lauantai 10. lokakuuta 2015

Helsingin Kirjamessut lähestyvät, tässä omat askelmerkkini

Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää!

Pääsen neljäksi päiväksi Kirjamessuille Helsinkiin. Messumatka on vaatinut suunnittelua, pieniä uhrauksia ja avun pyytämistä läheisiltä. Olen hyvin innoissani koko reissusta ja messuista erityisesti, koska pääsen kirjojen ja lukemisen äärelle oikein todella. Savosta pääkaupunkiseudulle lähteminen vaatii kaikenlaista säätöä.

Esittelen tässä omat askelmerkkini messuille. Olen valinnut jokaiselle messupäivälle kolme suosikkiani ja yhden lisukkeen. Yhteensä siis 13 herkkupalaa. Mukana lyhyet perustelut. Saatan noudattaa omaa ohjemaani tai pörrätä lavan kulmalta toiselle täysin vailla suunnitelmaa. Jää nähtäväksi.

22.10. torstai

Rakkaudesta genreen
Katri Vala, klo 10.30-11.00
Genret kiinnostavat minua. Lisäksi haluan tietää rillumapunkista.
 
Poika joka katosi
Louhi, klo 11.00-11.30
Kaikista lavoista kiinnostavin on Louhi, jossa todennäköisesti istun suurimman osan aikaa. Ikuinen messukysymys minulle on, kannattaako mennä kuuntelemaan niistä kirjoista, jotka olen jo lukenut vai niistä, joita en ole lukenut. Yleensä valitsen jälkimmäisen. Niin nytkin.

Vladimir Nabokov: Kalvas hehku
Wine Corner, klo 15.30-16.00
Kalvas hehku on niin kaunis kirjan nimi, että haluan mennä kuuntelemaan tämän keskustelun. Käännös on ilmeisesti ollut kovan työn takana. Wine Corner on kakkospaikkani heti Louhen jälkeen.

23.10. perjantai

Lukupiirissä Enni Mustosen Emännöitsijä
Sali 201, klo 10.15
Menen kahteen lukupiiriin ja tämä on niistä toinen. Pidin Emännöitsijästä ja haluan kuulla lukijoiden mietteitä lukemastaan.

Piikojen valtakunta - Nainen, työ ja perhe 1600-1700 -luvuilla
Eino Leino, klo 12.00-12.30
Emännöitsijän jälkeen tämä jatkaa samalla linjalla. Aihe kiinnostaa todella. Paitsi tähän aikaan minun pitäisi olla aivan muualla. Mitä teen? Koko ajan on samaan aikaan monta mielenkiintoista juttua. Messuähky on lähellä.

Onko pakko olla seksikäs?
Louhi, klo 14.00-15.00
Seksinkyllästämä some, tästä haluan kuulla uusia ajatuksia ja tulevaisuuden näkymiä.

Sananvapaus, propaganda, trollit ja hybridisodankäynti. Tarvitsemmeko uuden oppiaineen, propagandan tunnistaminen
Aleksis Kivi, klo 16.00-16.30
Propaganda ja sananvapaus. Pystynkö kuuntelemaan näin isoja aiheita tepsuteltuani pitkin poikin messuhallia koko päivän? Sitä ei tiedä. Hyvät kengät ja vesipullo.

24.10. lauantai

Mangojen aika
Louhi, klo 12.30-13.00
Louhi-lava taas. Pidän KirjaKallion haastatteluista. Kustantajana minulle vieras Robustos.
 
Rambo - nuortenkirja nousee Kansallisteatterin lavalle
Louhi, klo 14.00-14.30
Dramatisointi kiinnostaa, kirja on vielä lukematta. 

Suomalais-ugrilaisten kansojen satuja
Tarinalaakson teltta, klo 15.30-16.00
Satuja ääneen. Tässä on ikäsuositus, 8-12 -vuotiaat. Kai siellä voi käydä vaikka kurkistamassa ja kuuntelemassa yhden sadun verran?

25.10. sunnuntai

Aku Ankan kieli
Kirjakahvila, klo 11.30-12.00
Luin lapsena Aku Ankkaa ja nyt pojat lukevat vanhoja lehtiäni. He lukevat tosin muutakin, mm. Paretskoin Shell's Anglesia, josta puhutaan Louhi-lavalla klo 11. Minä en vain ennätä sinne, joten nyt menen Ankkaa kohti.

Landet som var
Edith Södergran, klo 12.30-13.00
Perinteisesti käyn kuuntelemassa itseäni ilahduttaakseni vähintään yhden ruotsinkielisen keskustelun. Omat sukujuureni ovat Karjalassa, joten aihe on kestosuosikkini.
 
Tulen tyttäriä
Louhi, klo 13.30-14.00
Ennätän kuunnella Maria Carolea ainakin vähän aikaa. Juna lähtee iltapäivällä kotia kohti ja arki palaa elämään. Sitä ennen fantasiaa tulisieluisista naisista. Louhi on hyvä paikka lopettaa messusurina.

Ostoslistallani on vain kaksi kirjaa. Aion ostaa itselleni Laura Lindstedtin Oneironin (lue Minnan pohdintaa kirjasta Ilselä-blogista) ja löytää divaripuolelta Ernest Clinen Ready Player Onen. Jos tulen takaisin alle kymmenen kirjan kanssa, pidän itsehillintääni loistavana.

6 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Mielenkiintoinen suunnitelma. Ja toivottavasti itsehillintä ei petä :D

bleue kirjoitti...

Nämä tärpit on hauskoja lukea, kun kaikilla niin erilaisia. Ei kyllä tavata ainakaan näissä :D. Mikälie toinen lukupiirisi. Yhteen minäkin menen :).

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Katriina. Ajattelin tätä kerätessäni, että todellisuushan voi olla jotain muuta. Riittää, että väsähtää kesken päivän. Itsehillinnän pitäminen lienee vaikeinta.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentista, bleue. Toinen lukupiirini on sunnuntain Musta satu. On hämmästyttävää, miten erilaisia juttuja ihmiset keräävät.

Linda / Samakuu kirjoitti...

Louhi-lavaa minäkin odotan eniten! Samoin tuo Aku Ankan kieli kiinnostaa hirveästi, kyseinen lehti kun on ollut isona vaikuttajana tekstieni laatuun (enimmäkseen positiivisesti :-D).

Harmi, että ehdin messuille täältä Pohjois-Karjalasta vain kahdeksi päiväksi ja että suosikki ohjelmanumeroni ovat päällekkäin! :-/

Kivaa messuviikonloppua sinulle! :-)

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi. Mielenkiintoista ohjelmaa on niin paljon, että samaan aikaan voi olla kolmekin kivaa juttua. Antoisaa messuilua sinulle!