keskiviikko 4. tammikuuta 2017

Lukemisen ja kirjojen vuosi 2017

Olen mukana Ylen hienossa hankkeessa Kirjablogit ja 101 kirjaa. Kirjabloggarit lukevat kukin yhden tai kaksi kirjaa näistä valituista kirjoista. Mukaan on lähtenyt 81 kirjabloggaria. Kunkin luettava kirja (tai kaksi) on tullut arvonnan kautta, joten omalla mieltymyksellä ei ole tässä ollut merkitystä. Epämukavuusalueelle pääsy on siis miltei varmaa. Oma kirjani ei ole vanha, joten sen lukeminen on jo käynnissä ja bloggaus valmistuu ajallaan.

Lisäksi kävin etsimässä luettavaa kirjakoneesta, joka muutaman kysymyksen kautta tai aivan onnea kokeilemalla arpoo yhden itsenäisyyden ajan kirjan, jota suosittelee. Parasta on, että kaikki nämä kirjat löytyvät myös digitalisoituina Ylen sivuilta luettavaksi tietokoneen tai vaikkapa älypuhelimen kautta. Kirjakone suositteli minulle Helvi Hämäläisen Säädyllistä murhenäytelmää. Hyvä valinta, olen sen jo tosin lukenut. Listalla riittää silti paljon luettavaa.


En ole vielä ennättänyt tutustua listaan perusteellisesti, mutta lukevat ystäväni ovat kehuneet sen yllättävyyttä ja monipuolisuutta. Listan kirjoissa riittää luettavaa vuonna 2017!

6 kommenttia:

Johanna kirjoitti...

Täytyy jossain vaiheessa kokeilla tuota kirjakonetta!

Mai Laakso kirjoitti...

Minua ihmetytti listassa aikamoinen miesylivoima 64/100. Ja yksikään saamelainen kirjailija ei päässyt mukaan, grrr.

bleue kirjoitti...

Sanavalmiin sinut kyllä kuulisin mielellään vaikka Ylen lähetyksessäkin :)!

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi, Katriina. Kaikki kirjakoneet ovat hienoja, Hesarin klassikkoautomaatista pidin aikanaan paljon.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentistasi! Näin pitkällehän minä en ole edes vielä ymmärtänyt. Pitäisiköhän kerätä listaan kaikki 36 naiskirjailijaa ja valita niistä luettavaa vaikkapa lukupiirille?

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

No KIITOS, Bleue!