torstai 6. heinäkuuta 2017

Kesän lukumaratonille valmistautuminen

Kuvassa melkein koko kattaus
Olen mukana yhdestä kolmesta tänä kesänä toteutettavasta lukumaratonista. Olen läpikahlannut jo useamman lukumaratonin kirjabloggarina ja pitkän kaavan kautta lukemisen hauskuuden aste vaihtelee lähinnä oman jaksamisen suhteesta ympäröivään arkielämään. Salainen aseeni tällä kertaa on pihateltta, jossa aion lukea.

Lukumaratonia emännöi Jane blogissa Kirjan jo toisenkin.

Maratonin lyhennetyt säännöt:
  • Kaikki 24 tunnin aikana luettu kirjallisuus lasketaan mukaan.
  • Maratoonaamisen voi aloittaa perjantain 7.7. puolella tai sitä voi jatkaa sunnuntaina 9.7, kunhan osa lukemisesta tapahtuu lauantaina. Yhteensä aikaa on joka tapauksessa se 24 tuntia.
  • Maratonaikaan saa sisältyä taukoja (nukkua ja syödä saa ja varmaan kannattaa), mutta ne lasketaan mukaan suoritusaikaan.
  • Maratonista voi blogata halutessaan etukäteen, sen kuluessa ja jälkikäteen. Lopuksi lasketaan luettu sivumäärä ja kirjataan luetut kirjat.
  • Maratonin tunnisteena on somessa #lukumaraton.
Aloitan perjantaina 7.7. kello 9, joten kohdaltani lukumaraton päättyy lauantaina kello 9. Valtaosa lukumaratonille osallistuvista todennäköisesti lukee pääosin lauantaina, mutta osa aloittaa vasta myöhään lauantaina ja lukee sunnuntainakin. Aion kertoa lukemiseni edistymisestä päivittyvässä blogipostauksessa, jonka aloitan huomenna lukemisen alkaessa. Aiemmin olen muistaakseni lukenut noin 700-800 sivua, joten sitä luokkaa tässä haetaan tänäkin vuonna.

Ja tässä luettavani:

Kivijalka

J.P. Koskinen: Ystäväni Rasputin
Takakannessa puhutaan hillittömyydestä ja väkevästä kuvauksesta. Kirja on omasta hyllystä, pelastin luokkaan eksyneen kirjan reilu vuosi sitten. Haluan lukea Koskisen kirjat ja tämä kiinnostaa aiheensakin puolesta.

Marja Björk: Poika
Tämä on myös oman kirjahyllyn antimia. Aihe kiinnostaa. Minusta tuntuu, että kaikki ovat lukeneet tämän. Minäkin haluan.

Elias Koskimies: Ihmepoika
Pojasta ihmepoikaan. Luulen ihastuvani ja liikuttuvani. Tämä on kohtalaisen tuore omassa kirjahyllyssä. Tosin lupasin kirjan jo toiselle tämän lukemisen jälkeen.

Väliherkut

Sinikka Vuola (toim.): Olet täyttänyt ruumiini tulella
Eroottisen runouden antologia on aika tuore teos. Haluan lukea tämän ainakin osittain. Hyvä välipala.

Juuli Niemi: Tule hyvä
Novelleja jokusen vuoden takaa. Luen vaikka yhden.

Marjane Satrapi: Pistoja
Sarjakuvateos teheranilaisista naisista. En voi vastustaa.

Stina Niemi ja Aino Öhman: Elämäni: potilasrunoja
Potilasteksteistä koottuja runoja. Odotan suuria tunteita ja naurua.

Moritz Stetter: Luther
Sarjakuvateos Lutherin elämästä ja saksalaisesta henkisestä ilmapiiristä 1500-luvulla. En tiedä, onko tämä kirja nyt varsinaisesti väliherkku, mutta saatan yllättyä.

Joe Kubert: Yossel: 19. huhtikuuta 1943
Toiseen maailmansotaan sijoittuva sarjakuvateos. Takakansi lupaa tarinan olevan mieltäylentävä ja kiehtova. Hyvä! 

Ylläri

Sote on ollut minulle hyvin tunteita herättävä asia. Eilen join lasillisen punaviiniä, kun tuli tieto vuoden lykkäyksestä. Illalla katsoin A-studiota, jossa haastateltavana oli Rehula ja Kekomäki. Rehulaa kuunnellessa huomasin, että muutkin kokevat vahvoja tunteita. Väistyvä ministeri selitteli ja toivoi ymmärrystä. Kirkkaana tähtenä loistanut asiantuntija Kekomäki suositteli perustuslakivaliokunnan tuoretta raporttia aiheesta luettavaksi kaikille ja kehui sen olevan hyvin kirjoitettu ja kaunista kirjallisuutta. Muutama tviitti myöhemmin olin valmis lukemaan raportin lukumaratonilla. Toivottavasti en kadu päätöstäni.

Aion lukea 1-3 romaania (kivijalka) ja lukemisen sakatessa ottaa luettavaksi runoja, sarjakuvaa tai novellin (väliherkut). Tuon viimeisimmän luettavan (ylläri) suhteen teen päätökseni lukumaratonin aikana.

10 kommenttia:

Kia/ Luetaanko tämä? kirjoitti...

Mielenkiintoisia kirjoja olet maratonille varannut. Minua houkuttaisi maratoonata, mutta perheen kesälomareissu osuu tämän kanssa päällekäin. Tuo Marko Björkin Poika minuakin kiinnostaisi - en minäkään ole sitä lukenut. Hyvää maratoonia!

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos! Yleensä lukumaraton on varsinaista huvittelua, mutta vielähän sitä ei varmaksi tiedä.

Johanna kirjoitti...

Kuulostaa kivalta. Mukavaa lukumaratonia! :)

Anonyymi kirjoitti...

Aikamoinen kattaus! En ole lukenut valikoimastaan kuin Pojan, ja muistelen, että lukaisin sen melkein yhteen menoon. Se on hyvä! Juuli Niemen novelleja onkin suositeltu, joten kiitos taas muistutuksesta. En ehdi niitä tätä maratonia varten etsiskellä käsiini, tosin onhan mullakin aikamoinen kokoelma odottamassa ilmankin. Maratoonaan myös pääosin perjantaina, joten varmaan poikkean lukemassa sun kuulumisia. Ihania lukuhetkiä!

bleue kirjoitti...

Tunteita herättää kyllä, parempi minun pysyä fantasiassa tällä kertaa :D! Pinoni on kattava mutta teltta puuttuu. Ruokahuollon pitäisi pelata. Nyt suunnittelen verryttelyhetkiä kirjojen väliin etten ole raatokunnossa lauantaina! Mukavaa maratonia meille! En malttaisi odottaa!!!

Jane / Kirjan jos toisenkin kirjoitti...

Minä olen lukenut Pojan sekä Ihmepojan noista listaamistasi. Ystäväni Rasputin kiinnostaa, mutta saa nähdä tuleeko siihen joskus tartuttua... Perustuslakivaliokunnan raportti on kyllä aikamoinen musta hevonen ja toivon että luet sen :)

Iloa maratonille!

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos! Tämän illan huoli on blogiteksti yhdestä melkein luetusta kirjasta. Haluan aloittaa huomenna puhtaalta pöydältä.

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Hyvä, jos Poika lähtee yhdellä lukurupeamalla. Sellaisia luettavia kaipaankin tähän urakointiin. Hyvää maratonia sinulle!

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Kiitos kommentista, Bleue. Teltan ajattelin jättää somevapaaksi, se voi auttaa lukemista. Teltan vaara minulla on nukahtelu ja viidet päikkärit, mutta se ei liene lomalla vaarallista. Mukavaa maratonia meille!

Kirjakko ruispellossa / Mari Saavalainen kirjoitti...

Jane! Kiitos toivotuksista. Käyn lukemassa blogien maratonpäivityksiä välillä.
Yritän lukea myös raportin, se on pikantti lisä tähän kaikkeen. Iloa myös sinulle lukemisiin!