sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Tuomas Marjamäki: Siitä tulikin farssi

Sain aiemmin syksyllä luettavakseni Tuomas Marjamäen romaanin Siitä tulikin farssi. Joululomalla tartuin kirjaan. Romaanin aihe, suomalaisen elokuvan varhainen historia, kiinnosti minua alustavasti. Innostuin myös mainiosta kirjan kannesta, joka on mielestäni tyylikäs, pelkistetty ja kiinnostuksen herättävä. Sika! Miksi se onkaan elävistä kuvista kertovan kirjan kannessa?

Jyväskyläläisen kustantamo Docendon julkaisema Siitä tulikin farssi on Tuomas Marjamäen esikoisromaani. Teos kertoo humoristisesti elävien kuvien innostuksesta ja ensimmäisistä kokeiluista Suomessa. Tarina alkaa häämatkalla olevan parin tutustumisesta eläviin kuviin Pariisissa vuonna 1896. Insinööri Ståhlberg ymmärtää oudon ja pelottavan ilmiön lainalaisuuden koneenkäyttäjää seuratessaan. Ote teoksesta:
- Tämähän on paholaisen tekosia!
Juna lähti taas kulkemaan yleisöä kohti, mutta nyt kahta nopeammin. Ja taas se pysähtyi viime hetkessä - ja peruutti sitten uudelleen. - - 
Karl Emil [Ståhlberg] vilkaisi taas koneenkäyttäjään, joka näytti veivaamisen lomassa nauravan oikein mahaansa pidellen. Hetken tarkkailtuaan Karl Emil huomasi, että aina kun juna pysähtyi, mies lopetti kampensa vääntämisen - ja vaihtoi sitten suuntaa.
Tietenkin. Koska filmi juoksi laitteessa edestakaisin ja pysähteli, niin teki myäs kuvaan ikuistettu juna matkustajineen. - - Karl Emilille salaisuus oli paljastunut: se olikin vain taiturimaista silmänkääntöä. Tai oikeammin pelkkää fysiikkaa.

Siitä tulikin farssi keskittyy vuosien 1906-07 tapahtumiin Suomessa. Edellä mainittu Ståhlberg tuo elokuvat yleisön ulottuville. Maailman Ympäri -teattereissa esitetään mm. tarinaa kuumatkasta (Le voyage dans la Lune). Pian tarina etenee kinematografisen näytelmäkappaleen suunnitteluun. Poliisit ja porsas sotkeutuvat tarinaan.

Marjamäen tarinassa riittää sekä tuttuja (mm. sokerileipuri Karl Fazer, senaattori Kaarlo Juho Ståhlberg ja säveltäjä Oskar Merikanto) että vieraita nimiä. Väsähdän tarinaa lukiessani ja lukuvauhti lisääntyy. Vaikka aloitan lukemaan romaania, mielessäni lukukokemus kääntyy faktan ja tietokirjan puolelle. Teos tarjoaa tietoa elokuvien alkutaipaleelta. Teksti viihdyttääkin, mutta romaaniksi on makuuni liian loiva.

Suosittelen teosta luettavaksi henkilölle, jota kiinnostavat elokuvan alkuajat ja 1900-luvun alun ajankuvaus.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Siitä tulikin farssi
Tekijä: Tuomas Marjamäki
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantamo: Docendo

tiistai 25. joulukuuta 2018

Terhi Tarkiainen: Pure mua

Ihana kansi!
Tietysti. Mitä Anna olikaan ajatellut. Nämä olivat hänen vanhempansa ja he hoitaisivat kaiken. Ostivat aikuiselle tyttärelleen maailman mielipuolisimman syntymäpäivälahjan, jota tämä ei halunnut, mutta ei hätää, koska he hoitaisivat kaiken. He tilasivat veret ja häkit ja oppaat, olivat varmaan kaivauttaneet Annalle haudankin valmiiksi siltä varalta, että verikuljetuksiin sattuisi tulemaan viivästys.
Luin somesta kirjasuosituksia ja ymmärsin tarvitsevani Terhi Tarkiaisen esikoiskirjan, joka kertoo uudella kierteellä vampyyreista. Kiertelin kirjakauppoja, mutta tämä herkku ei löytynyt helposti niistä kaupoista, joissa satuin kiertelemään. Juuri ennen aattoa tärppäsi, joten sain ostettua kirjan. (Se, kuinka hankalaa on kirjakaupasta löytää haluamansa kirja tilaamatta sitä, on ihan oman postauksensa arvoinen juttu.) Avasin lahjapaketin jo aattoaamuna, kun kaipasin taatusti vetävää luettavaa. Nyt kirja on luettu.

Pure mua on aikuisille tarkoitettu hauska, eroottinen ja jännittävä tarina vampyyreista tässä ajassa. Vampyyreita myydään kesytettynä viihdykkeeksi ja leluiksi rikkaille ihmisille. Annalla on varakas ja arvostettu suku ja rahaa huolettomasti käyttävät vanhemmat, joten hän päätyy saamaan seksikkään Vladin paketissa kotiinsa, vaikka mieluummin olisi ollut kokonaan ilman. Päälimmäisenä Annalla itsellään on työn alla gradu sisällissodan tapahtumista. Gradu ei edisty ja graduohjaaja on todella omalaatuinen haahuilija. Annan ystävät eivät varsinaisesti auta Annaa, ja reilussa vuorokaudessa nuoren aikuisen elämä ennättää pyörähtää aivan hulluksi ja oudoksi.
Sitten hän [Vlad] nyökkäsi kirjahyllyn suuntaan. "Kattava kokoelma. Emäntä taitaakin olla asiantuntija. Enkä tarkoita nyt historiateoksia. - - Heti huvillalle muutettuaan Anna oli - - alkanut kerätä tilalle omaa kirjastoaan, josta valtaosa oli täysin kunniallista kauno- ja tietokirjallisuutta, mutta johon kuului myös, valitettavasti, paranormaalia romantiikkaa.
"Onko noissa teoksissa kenties jokin tietty kohtaus, jonka emäntä haluaa toteuttaa kanssani?"
Vlad heilutteli kaulapantaa kädessään kuin lyhyttä ruoskaa.
Rakastan outoa ja hilpeän notkahtelevaa Pure mua -romaania. Olisin voinut lukea näitä viisi putkeen. Jos tiedätte vastaavia luettavia, kertokaa toki!

Tarkiaisen romaania on luettu syksyn aikana ainakin näissä blogeissa:

Teos: Pure mua
Tekijä: Terhi Tarkiainen
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantamo: Tammi

sunnuntai 16. joulukuuta 2018

Jyri Paretskoi: K15 - Salaisuuksia

Sä oot ihan ehdottomasti kumma. Kuuma! Tai siis sulla on kuuma! Mä olen kuuma, sä olet kuuma. Me ollaan kaikki kuumia, kun oikein silmiin katsotaan. Ja sä olet vähän niin kuin kuuma peruna.
Luin kesällä K15-sarjan ensimmäisen kirjan. Nyt on julkaistu sarjan toinen osa, K15 - Salaisuuksia. Roni, Niko ja Sara ovat edelleen kavereita. Salaisuuksia-teoksen päähenkilö on mielestäni Niko, jonka pään sisälle lukija pääsee yläkoululaisille suunnatussa nuortenromaanissa.

Silmäilin kantta ennen lukemisen aloittamista ja ennakoin kirjan jatkavan rohkealla linjalla. Itse asiassa kirjan sisältö on kannen tekstivihjeitä leppoisampi. Jos suorat puheet seksiin liittyen eivät innosta, lukija voi hypätä ykköskirjan yli suoraan tähän jatko-osaan. Teokset toimivat itsenäisestikin, joten tämän kirjan voi ostaa lahjaksi, vaikka ensimmäinen osa olisi vielä lukematta.

K15 - Salaisuuksia kannattaa lukea, jos on ihastunut tai epäilee joku päivä ihastuvansa. Kirja antaa vertaistukea ja käytännön vinkkejä ihastuksen ja rakkauden myllerryksiin. Tunteet ovat pinnassa kirjassa yleisemminkin, Ronin elämän kiemurat eivät ole vielä oienneet.

Paretskoin uusin kirja sopii loistavasti lukijalle, joka haluaa treenata lukutaitoaan. Kun on lukenut K15 - Salaisuuksia, on lukenut miltei sadan sivun nuortenromaanin. Kahdeksan lukua pitää sisällään paljon tapahtumia ja toilailuja. Viihdyttävä kirja sopii joululahjaksi nuorelle, joka on säästellyt itseään kirjojen ja lukemisen suhteen.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: K15 - Salaisuuksia
Tekijä: Jyri Paretskoi
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava

maanantai 10. joulukuuta 2018

Magdalena Hai: Kolmas sisar

Lunesta tuntui pahalta ajatella, että se vaeltaisi ajassa yksin häntä etsien. Lune laski kämmenensä yön jäljiltä kylmää hohkavalle ikkunalaudalle ja tajusi, että tältä ihmisistä täytyi tuntua kaiken aikaa. He kulkivat maailmansa läpi yksin, paljaina ja avuttomina kuin lapset, heille näkymättömien voimien armoilla. Vailla lajimuistia, vailla sisaruuden siteitä, vailla mahtia.
Kolmas sisar on Magdalena Hain upea fantasiatarina noidista. Teos aloittaa uuden sarjan, Royaumen aikakirjat. Joskus kirjalliseen fantasiamaailmaan siirtyminen on minulle vaikeaa ja huomasin jännittäväni tätä etukäteen. Pyysin kustantajalta arvostelukappaletta ja sain sen e-kirjana. En jaksanut työpäivän päätteeksi innostua kirjan lukemisesta koneelta, joten varasin kirjastosta perinteisen kirjan. Saatuani niteen käsiini hätkähdin, en ollut ajatellut teoksen olevan niin laaja (555 sivua). Puhallus ulos, leuka rintaan ja kirja auki! Ensimmäiset kahdeksankymmentä sivua fantasiajännitykseni vielä leimahteli välillä esiin, mutta sitten toisenlaiset voimat saivat minut valtoihinsa.

Kolmas sisar kertoo noidista ja keskittyy erityisesti kahteen nuoreen noitaan, Cieliin ja Luneen. Valkoisen mahtinoidan tytär Ciel ja Mustan mahtinoidan tytär Lune ovat aikuisen elämänsä kynnyksellä. Teoksen nimen Kolmas sisar on yksi mahtavista noidista, jonka toimet ja suhteet toisiin noitiin ovat vaikuttaneet noitien maailmaan ja muihinkin maailmoihin. Noitien maailmassa Royaumessa suhteet ja yhteys toisiin noitiin ovat merkityksellisiä. Ote teoksesta:
Vaikka yksittäinen noita saattoi olla voimiltaan jumalankaltainen, he olivat lajina aina parhaimmillaan - ja vahvimmillaan - yhteisönä. Parvena.
Noidan ollessa nuori hän kuulee laulujen peilin edessä oman laulunsa, joka kertoo noidan voimat ja taidot noidalle itselleen ja koko yhteisölle. Tuo tilaisuus päättyy Cielin ja Lunen osalta lähtöön Royaumesta. He päätyvät Maahan ja kohtaavat erittäin lumoavia ja mielikuvitusta kutkuttavia henkilöitä ja asioita. Koska he tarvitsevat turvaa, he päätyvät elävään ja liikkuvaan kouluun, Lyceumiin, joka on turvapaikka monelle muullekin olennolle. Koulua johtaa rehtori, joka on heimo tai kansa yhdessä olennossa (noin suunnilleen). Ylitse muiden oudossa kiinnostavuudessaan on minulle opiskelija Niemann Quinne. Järisyttävää, kirjailija Hai!

Lukukokemus muodostui ihanaksi matkaksi vieraisiin maailmoihin. Ihastuin noitaystävyksistä erityisesti Luneen. Hänen kokemuksensa maailmoista ja niissä vaeltavista olennoista ovat mielenkiintoisia ja saivat minut aivan ihastuksen valtaan. Lunen asennoituminen vastaan tuleviin asioihin on virkistävän kepeä ja luonnolllinen. Teoksen maailmat ovat hyvin visuaalisia ja näin henkilöt, olennot, paikat ja pienet yksityiskohdatkin sieluni silmin teosta lukiessani. Noitien terävät hampaat, demonikissa lemuavassa nahassaan, kärhöt iholla ja taivaan kirkas aurinko (nyt fantasiaa sekin). Kenen piirtämiä lienevät kannen kuvat? En löytänyt teoksesta tietoa siitä. Kannen kuvat ovat Nina von Rüdigerin piirtämiä. Huomaan palaavani kuviin vähän väliä teosta lukiessani. Kansikuva jää mieleen kerralla ja tuo oman sävynsä tarinaan.

Eilen illalla teoksen loppu läheni ja päätin lukea tarinan päätökseen yöunien kustannuksella. Kaiken loppurevittelyn jälkeen olikin sitten hankaluuksia saada unen päästä kiinni. Kolmas sisar ei ehkä ole kaikista nuorimpien lukijoiden fantasiailottelu, mutta se, joka ajattelee olevansa liian vanha lukemaan Hain uusimman, on houkka.
Hän oli - - pelkkää metsää, pelkkää sydäntä, pelkkää tahtoa.
Sain arvostelukappaleen kustantajalta. Kiitos!

Teos: Kolmas sisar - Royaumen aikakirjat #1
Tekijä: Magdalena Hai
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava

Edit: Kannen kuvien tekijän nimi lisätty.

tiistai 27. marraskuuta 2018

Tara Westover: Opintiellä

Tara Westoverin Opintiellä rikkoo uskon ihmiseen ja rakentaa sen uudelleen. Westoverin kirja on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Onneksi ostin sen omaan hyllyyni pysyväksi tueksi ajattelulleni.

Luin Westoverin elämäkerrasta Helsingin Sanomista. Lehtijutun otsikkoon on nostettu teoksen järkyttävyys: kirja kertoo hyvin poikkeuksellisen perheen tarinan. Kirjailija on syntynyt Yhdysvalloissa 1986 ja elänyt lapsuutensa ja nuoruutensa henkisesti epävakaan ja maailmanloppua odottaneen isän johtamassa perheessä. Perheen jäsenet olivat erillään yhteiskunnasta ja jopa länsimaisesta elämäntavasta. Sairastuessaan tai joutuessaan onnettomuuteen tarjolla oli vain itse tehtyjä luonnonlääkkeitä.

Välttelen elämäkertoja, mutta Westoverin tietokirjassa yhdistyvät erityinen lapsuus oppimisen arvostamiseen, joten en voinut vastustaa kiusausta. Olen ostanut kirjoja nyt syystalvesta kirjahöpsön kiilto silmissä, mutta olen onnistunut toisaalta hankkimaan järjesttömän hyviä teoksia itselleni, joten en osaa olla oikeasti huolissaan.

Kirjan sisäliepeessä on kuva kirjailijasta. Sisäliepeen teksti kertoo Westoverin väitelleen tohtoriksi historian alalta 2014. Tämän tiedon tarvitsin, että saatoin uskaltaa lukea kirjan. Teos kävi sieluuni, se kosketti minua niin tyttärenä, puolisona kuin äitinäkin. Koin vihaa, pettymystä ja pelkoa. Ote kirjasta:
"Herra on kehottanut minua todistamaan", hän sanoi. "Hän on tyytymätön. Sinä olet hyvännyt hänen siunauksensa ja alkanut huorata ihmistiedon perään. Hänen vihansa sinua kohtaan on herännyt. Ei mene kauan ennen kuin se iskee."
En muista että isä olisi noussut ja lähtenyt, mutta täytyihän hänen. kun taas minä jäin istumaan pelon kourissa. Jumalan uhka oli pannut matalaksi kokonaisia kaupunkeja ja peittänyt maapallon vedenpaisumukseen. Tunsin itseni ensin heikoksi ja sitten täysin voimattomaksi. Muistin että elämäni ei ole minun.
Westover kertoo elämästään mielivallan alla. Mielivallalla on isän kasvot ja Jumalan jylisevä ääni. Maailmanloppu on totta, maailma on paha ja ainoa turva on oma perhe. Perheen turvan saa vain noudattamalla isän käskyjä vailla epäilystä. Nimellisesti perheen lapset saavat kotiopetusta, käytännössä isän metallinlajittelu ja jatkuva tuhon jälkeiseen aikaan valmistautuminen vie kaiken ajan. Perheen äiti on kätilö ja parantaja ja täysin isän tahdon alla.

Tara Westover on kirjoittanut Opintiellä selviytyjänä. Hän ei kaunistele, mutta ei ole äärettömän julmakaan vanhempiaan kohtaan. Hän kertoo omasta epäilystään muistojensa suhteen. Westover kertoo myös omasta häpeästään, voimattomuudestaan ja ulkopuolisuudestaan. Muiden ihmisten maailma on outo ja vaikea, koska se ei toimi opituilla lainalaisuuksilla.

Westover ottaa elämänsä itselleen. Hän tekee sen komeasti. Hän joutuu rikkomaan joitain asioita selvitäkseen hengissä, mutta onneksi hän jää eloon. Tara Westover on kiinnostunut maailmasta ja hänellä on älyä. Uusien asioiden oppimisesta ja maailmaan tutustumisesta tiedollisesti tulee hänelle tärkeää.

Westoverin elämäkerta pitäisi olla saatavilla jokaisessa koulukirjastossa ja nuortenpsykiatrian poliklinikalla. Tarina huolella litistetystä lapsesta ei ole lainkaan vieras. Ote kirjasta:
- - [P]yrin hankkimaan itselleni tämän yhden etuoikeuden: saada nähdä ja kokea muitakin totuuksia kuin ne, jotka isä minulle antoi, ja rakentaa niiden avulla oman mieleni. Olin alkanut uskoa, että minuuden rakentamisen ytimessä on nimenomaan kyky arvioida eri ajatuksia, tarinoita ja näkökulmia.

Teos: Opintiellä (Educated)
Tekijä: Tara Westover
Suomentaja: Tero Valkonen
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Tammi

Lukuhaasteen viimeiset päivät ovat käsillä. Opintiellä tuli luettua kolmessa päivässä, joten sivuja tuli lisää loppusanoineen 435. Tänään kirjastoreissulla muistin lukeneeni myös Anu Holopaisen Ilmestyskirjan tädistä 65 sivua.
Saldo tänään: 1614 + 435 + 65 =  2114

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Lukuhaasteen päivitys ja nuoruutta kirjoissa

Tähän mennessä olen lukenut marraskuussa seitsemän kirjaa ja vähän päälle. Lukuhaasteessa olen lukenut seuraavat kirjat:
  • Tapani Heinosen Ja satakieli lauloi Fellamanin pellolla
  • Kazuo Ishiguron Pitkän päivän ilta
  • Johanna Valkaman Kaukosaarten Aino (uudelleen)
  • Anne Muhosen Kesä jona opin soittamaan ukulelea (tästä teen erillisen postauksen)
  • Jessica Schiefauerin Pojat
  • Kirsikka Saaren Hölmö nuori sydän
Lisäksi olen lukenut osan Sirin Hustvedtin Elää, ajatella, katsoa -esseekokoelmasta. Tähän aamuun mennessä olen lukenut sivuja marraskuun lukuhaasteen aikana 1614.
Kariston sivuilta löytyy pokkarin kansi, jossa on kuva elokuvasta Girls lost.


Ensin Jessica Schiefauerin Pojat-romaaniin, joka ylitti odotukseni. Otin romaanin luettavaksi käydessäni seiskojen kanssa kirjastossa ja aloitinkin kirjan lukemisen samaan aikaan oppilaiden aloitellessa omia kirjojaan. Pojat kertoo kolmen ystävän mystisen tarinan lumoavasti. Kim, Momo ja Bella ovat nuoria naisia, joita katsellaan, kommentoidaan, kuolataan ja käpälöidään koulussa. Ystävykset saavat olla rauhassa keskenään, mutta koulu ja kadut ovat uhkaavia ja turvattomia.

Ihmeellinen kasvi muuttaa tytöt ja heidän koko elämänsä muuttuu. Joistakin asioista tulee mahdollisia, mutta uusi tilanne mullistaa myös heidän keskinäisiä suhteitaan. Luin kirjan aika myönteisissä tunnelmissa, vaikka siinä onkin paljon väkivaltaa ja raakuutta. Monta kertaa hämmästelin tapahtumia, mutta päätin lukea teoksen symbolisesti. Päädyin suosittelemaan kaunista, mutta julmaa tarinaa rakkaalle läheiselle ja pyörittelen vieläkin kirjaa käsissäni. Ehkä voisin lukea suorilta sen uudelleen. Haluaisin jonkun lukevan kirjan minulle ääneen ja toivoisin tämän kirjan päätyvän lukupiirikäsittelyyn. Minulle maaginen Pojat kertoi kasvusta, muutoksesta, ystävyydestä ja vieraan pelosta. Romaanista on tehty myös elokuva, Girls Lost, jonka haluaisin ehdottomasti katsoa nyt luettuani kirjan.

Teos: Pojat (alkuperäinen Pojkarna)
Tekijä: Jessica Schiefauer
Suomentaja: Säde Loponen
Julkaisuvuosi: 2015 (alkuperäinen 2011)
Kustantaja: Karisto



Ostin Kirsikka Saaren Hölmö nuori sydän -romaanin katsottuani samannimisen elokuvan. Nuortenromaani kertoo kahden nuoren, Kiiran ja Lennin, rakkaustarinan. Teoksessa eletään tätä aikaa ja paikka on itselle vieras, Helsingin Myllypuron lähiö. Rakkauden ja yllätysraskauden lisäksi aiheena on rasismi.


Kävimme katsomassa Selma Vilhusen ohjaaman elokuvan lokakuisena lauantaina. Nuoruus tuntui elokuvassa katsojan kehossa asti. Se sama välittyi romaanista, vaikkakin romaani mahdollisti vielä tarkemman pääsyn Kiiran ajatuksiin ja pelkoihin.

Luin romaanin vanhemman näkökulmasta ja olin surullinen molempien nuorten kotitilanteesta. Toisaalta ihailin Kiiran sinnikkyyttä ja molempien nuorten kykyä unelmoida paremmasta. Saaren kieli on ilmaisuvoimaista, tarkkaa ja myös sopivassa kohdassa kaunista. Ote romaanista:
Useimmat eivät tiedä tästä mitään. Tätä ei siis oikeastaan edes tapahdu. Kiira on sälekaihtimien takana suojassa, näkymätön maailmalle. Eikä hän näe lääkäriäkään enää ikinä, hetki katsoaa, kun hän kävelee ulos maailmasta. Se on vain tapahtuma miljardien samanaikaisten tapahtumien joukossa, oikeastaan vain kangastus, joka näkyy hetken tässä huoneessa, sitten ei enää missään.

Teos: Hölmö nuori sydän
Tekijä: Kirsikka Saari
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava

Vapaapäivät ovat outoja ja jäsentymättömiä. Tunnit venyvät, juoksevat sormien alta. Aloitin tämän blogitekstin kirjoittamisen aamulla herättyäni. Välillä tein vaikka mitä ihmeellistä ja arkista. Parasta tässä päivässä olivat mielenkiintoiset keskustelut lapsieni kanssa. Ovatpa he upeita! Sain blogitekstin valmiiksi vasta muiden perheenjäsenten mentyä levolle. Uusi viikko on alkamassa, marraskuu on loppumassa.

sunnuntai 11. marraskuuta 2018

Anneli Kanto: Ihan pähkinöinä ja lukuhaasteen väliaikatietoja

Kuva kustantajan sivuilta. Kansi kuvaa teosta, vuohi ja korkokengät sopivat saman naisen elämään oikein hyvin.
Anneli Kanto on kirjoittanut erittäin hyviä romaaneja, joista olen lukenut Pyövelin ja Lahtarit. Joten tarttuessani hänen uutuuskirjaansa tiesin olevani hyvissä käsissä. Ihan pähkinöinä on viihderomaani, joten tietäessäni lajin rajoitukset ja mahdollisuudet, en voi verrata lukemaani edellä mainittuihin historiallisiin romaaneihin.

Kaipasin kepeyttä, kun aloitin romaanin Ihan pähkinöinä. Sitä sain. Romaanin särmikäs ja omapäinen päähenkilö on uraansa ja ulkonäköönsä keskittynyt Mirjami, joka syö valkuaismunakasta (KAMALAA!) näyttääkseen ikäistään nuoremmalta. Kaupunkilainen Mirjami saa sisareltaan Irmeliltä tylsiä puheluja elämästä maalla. Irmeli elää yhdessä sisarusten huonokuntoisen äidin ja Irmelin tyttären Usvan kanssa. Irmeli on leski ja Mirjamin silmissä täysin luovuttanut tapaus kotiseudulta Pohjanmaalta. Viestinnän kova ammattilainen saa toiminnallaan ja suhtautumisellaan sukulaisiinsa lukijan säälimään naisen kapeakatseisuutta ja kavahtamaan tämän itsekeskeisyyttä.

Mirjamin elämä joutuu jyrkkään syöksyyn ja myllerrykseen. Stressipisteitä ropisee ja kaikki menee uusiksi. Mirjami päätyy juurilleen ja joutuu neuvottelemaan elämästään niiden kanssa, joita hän ei ole tähän asti arvostanut.

Ihan pähkinöinä viihdyttää lukijaansa. Ennakoidun rakkauden lisäksi kirjassa on paljon muutakin. Mirjami muuttuu uskottavasti ympäristön hellän painostuksen alla, muttei menetä pohjimmaista luonnettaan. Erityisen hauskoja kirjassa ovat murresanat, joita itäinen ihminen sai kyllä tavata muutamaankin kertaan. Ja nimenä sana sosuli, ikinä en ole kuullut. Nettihaulla löytyi yhteys muumeihin, mutta se saa muunkin merkityksen tässä yhteydessä. Viihdyin Mirjamin pyöräyttäessä joukolleen täydellisen muodonmuutoksen, siinä oli Scarlett O'Haran meininkiä Tuulen viemää -romaanin tyyliin. Ihan pähkinöinä on hauska tarina keski-ikäisen naisen elämästä Suomessa. Teoksesta löytyy myös kritiikkiä nykymenosta useampaankin suuntaan.

Teos: Ihan pähkinöinä
Tekijä: Anneli Kanto
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Karisto


Marraskuun lukuhaasteena on lukea joka päivä vähintään 30 sivua. 4.11. olin lukenut 327 sivua. Olen yrittänyt päivittää joka ilta lukutilanteeni Instagramiin, mutta olen onnistunut siinä vain osin. Heinosen jälkeen jatkoin Ishigurolla, jota luin 112 sivua. Kannon romaani lisäsi sivuja 235. Saldo siis 10.11. on 674 sivua. Koska marraskuu jatkuu ja olen vielä lukukunnossa, haastekin jatkuu.

sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Tapani Heinonen: Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla ja lukuhaasteen alku


- Vasten äiren tahtoa lähärin. Siunaali yöpaitaasillansa kuistilla, ku rekehen hyppäsin keskellä yätä. Ei muukaan auttanu. Eikä mulla kotipuolles enää mitään oo. - - Mulla sen kummempaa aatetta oo, lähärin niinku toisekki, - - 
Kävin kuuntelemassa Karstulan kirjastossa 13.9. kirjailija Tapani Heinosta. Paikalla oli paljon kuulijoita ja tilaisuus kokonaisuutena ilahdutti minua suuresti. Heinonen esitteli uutuuskirjaansa Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla, jonka olin huomannut jo sosiaalisesta mediasta. Teoksen kansi (kuva alla) tosin oli kuvana hahmottunut minulle vain osittain. Olin nähnyt kannen kuvasta linnun ja ampujan, mutta rivissä seisovat ihmiset olivat jääneet minulta näkemättä ja ymmärtämättä. Kuulemani puheenvuoro oli sekä katsaus Suomen sisällissotaan että kannanotto rauhanomaisen rinnakkaiselon puolesta.
Kansikuva kustantajan sivuilta
Aloitin kirjan lukemisen 31.10. ja tänä aamuna sain kirjan päätökseen. Minulla on unohtamisen lahja, joten se, että kävin kuuntelemassa kirjailijaa jokunen viikko sitten, ei tuntunut painavan lainkaan teosta aloittaessa tai sen aikana.

Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla alkaa vuodesta 1897 ja epäsäätyisen suhteen vakavista seurauksista. Nuori ja naimaton Selma Törölä ei ole mitään kartanon isäntään Kaarlo Kordeliniin verrattuna. Kun Törölän raskaus paljastuu, hän joutuu lähtemään pois ja isäntä itse selvittää osuutensa rahalla. Varsinaiset tapahtumat sijoittuvat Suomen sisällissotaan parinkymmenen vuoden päähän Törölän raskaudesta. Vauva on kasvanut nuoreksi aikuiseksi ja on nyt mahdollinen aseeseen tarttuja. Sisällissodan mielettömyys isketään teoksessa vasten kasvoja ja nyt todella kannen väkijoukot tulevat näkyviksi lukijalle. Ihmiset vuonna 1918 kuolevat yksi toisensa jälkeen.

Kiinnostava on myös teoksen toinen aikataso. Fiktiivinen kirjailija Heikki Puharila kirjoittaa romaania Törölästä, Kordelinista ja muista sisällissodan fiktiivisistä henkilöistä. Kirjoitustyö on välillä tuskaista ja kirjailijan oma elämäkin tuottaa murhetta ja ahdistaa. Vuonna 2015 Suomeen hyökyvät maailmalta terrorismin uhat. Millaiseen maailmaan lapsi syntyy tuona vuonna?

Fiktion kerrokset todella limittyvät ja kirjailija pyristelee maailmojen todellisuudessa. Ote teoksesta:
Huhu miesten kaatumisesta levisi joukkueessa kuin kulovalkea, sytytti hiipuneen raivon, laittoi ajatukset ja lihakset uudella vimmalla liikkeelle.
- Eteenpäin poijat, ny ajetahan punaryssät aina Pietarihin asti.
Tuttu kassaneiti hymyili ja veteli viivakoodeja rutiinilla. Tasaisin välein soiva piippaus vaihtui Heikki Puharilan korvissa konekiväärin rytmikkääseen ratatukseen, samassa kajahtivat tykin laukaukset.
Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla on tärkeä tarina sisällissodasta ja ihmisen osasta. Teoksessa pääsevät ääneen niin punaiset kuin valkoisetkin. Huomasin kiinnostuvani eniten Törölästä, jota maailma huuhtoo todella kovin ottein. Teos ei päästä lukijaa helpolla, aihe on niin raskas ja vaikea ymmärtää. Heinosen Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla on kuitenkin taitavasti kirjoitettu ja tarjoaa toivon mahdollisuuden lukijalle.

Heinosen romaanilla aloitin marraskuun lukuhaasteen. Tavoitteeni on lukea joka päivä 30 sivua. Raportoin lukemiseni etenemisestä päivittäin Instagramissa. Tähän mennessä luettu 327 sivua.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Ja satakieli lauloi Fellmanin pellolla
Tekijä: Tapani Heinonen
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Minerva

sunnuntai 28. lokakuuta 2018

Ahokummun ja Savonlahden teokset ehdolla esikoiskirjapalkinnon saajaksi

Aamun Helsingin Sanomissa nimettiin tämän vuoden esikoiskirjapalkintoehdokkaat. Palkinnosta kisaavat teoksillaan Anna-Liisa Ahokumpu, Silvia Hosseini, Jani Mäkivalli, Tuukka Pietarinen, Kirsikka Saari, Stina Saari, Sisko Savonlahti, Tapani Tolonen, Eeva Turunen ja Enni Vanhatapio. Onnea ehdokkaille!

Olen lukenut kaksi ehdokaskirjoista. Anna-Liisa Ahokummun Viktor Stanislauksen kolmetoista sinfoniaa ja Sisko Savonlahden Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu. Kaksi ehdokaskirjaa haluan vielä ehdottomasti lukea: Kirsikka Saaren nuortenromaanin Hölmö nuori sydän ja Silvia Hossenin esseekokoelman Pölyn ylistys.

maanantai 22. lokakuuta 2018

Noora Vallinkoski: Perno Mega City

Joka aamu isä jätti pöydälle lapun, jossa luki hyvää koulupäivää, leivät on jääkaapissa. Leivissä oli niin paljon margariinia, että se tursusi hampaiden välistä. Nostin balkaninmakkaran ja juuston sivuun ja kaavin margariinia vähemmäksi. Sitten laitoin päällysteet takaisin ja söin, vaikka ruoka tuntui vieraalta suussani. Yritin syödessäni ajatella muista asioita. Mitään isän laittamaa en ikinä heittäisi pois.
Häkellyin hyvällä lailla lukiessani Noora Vallinkosken Perno Mega Cityä. Teoksen yhteiskuntaluokka on minulle hyvinkin tuttu. Vaikka tapahtumien paikkana ison kaupungin lähiö on vieras, siirryin nuoruuteni tunnelmiin. Tarinan kertoja on Hanna, jonka elämän vaikuttavat suuresti henkisesti hauras äiti ja syöpään sairastunut isä. Perno Mega City antaa äänen työväenluokan perheen nuorelle, joka ei ole mitään. Hannan äiti jaksaa muistuttaa itseään ja perhettään tästä maailmanjärjestyksestä.

Perno Mega City piti minua otteessaan tiukasti teoksen alkupuolen. Loppupuolella luin teosta vauhdikkaammin ja kevyemmin, mutta kokonaiskäsitys teoksesta jää ehdottomasti plussan puolelle.

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Teos: Perno Mega City
Tekijä: Noora Vallinkoski
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Atena

sunnuntai 21. lokakuuta 2018

Minna Rytisalo: Rouva C.

Miksi se ei tule jos sitä kutsutaan noin vimmaisesti ja koko metsä tietää, että sen pitää tulla?
Luen Minna Rytisalon romaania Rouva C. ja olen kiitollinen kirjailijalle, jonka tekstissä herää henkiin yksi vaihtoehtoinen tarina itselleni rakkaasta historiallisesta henkilöstä. Minna Canth on merkittävä suomalainen kirjailija, jonka näytelmät ja muut tekstit ovat syvästi liikuttaneet minua. Olen monet kerrat käynyt Kuopion korttelimuseon järjestämillä kiertokävelyillä ja esittelyillä, joissa olen oppinut uutta Canthin elämästä ja ajasta. En ole lukenut Minna Maijalan tietokirjaa Herkkä, hellä ja hehkuvainen (linkki Amman blogitekstiin teoksesta), vaan säästellyt nautintoa sopivaan hetkeen. Tämän romaanin lukunautintoa en kyennyt lykkäämään, koska sovin erääseen opiskelutehtävään lukevani teoksen mahdollisimman pian.

Romaanissa neiti Minna Johansson ja lehtori Ferdinand Canth kohtaavat rehtori Cygnaeuksen johtamassa Jyväskylän seminaarissa. En aio spoilata tekstistä yhtään mitään, koska tapahtumat sinänsä kulkevat kirjailija Canthin tosielämän tapahtumia myötäillen. Se ei olekaan olennainen puoli tämän kirjan lukukokemusta. Rytisalo kirjoittaa romaanissa näkyviin nuoren naisen ajatuksien siemenet ja siemenistä kasvavat kirjailija Canthin moraalin perusperiaatteet, joille lehtikirjoitukset, puheet ja näytelmät rakentuvat.
Kun hän katsoi Minnaa, hän näki ihmisen, siis ensin ihmisen ja sitten naisihmisen, joka ei ollut miestä heikompi tai tyhmempi, vaan älykäs, nopea, hauska - tai oli ollut, joskus. Nyt hän oli erilainen, ja tämä ensimmäinen alakulon aalto kammotti Ferdinandia, joka ei vielä tiennyt, että se menisi ohi.
Oma osansa on puolisolla, joka rakastaa ja haluaa ymmärtää vaimoaan. Nuori rouva Canth on yritteliäs, erehtyvä ja erityisesti oppiva ihminen. Rytisalo kirjoittaa heleästi ja herkästi yksilön sisäisistä mielenliikkeistä ja tärkeiden vuorovaikutussuhteiden syntymisestä ja kehittymisestä.


En ole vielä edes teoksen lopussa. Haluan kirjoittaa teille romaanin olevan merkittävä ja samalla haluan säästää lopun vain itselleni. Minulla on ajatus teoksen lopusta ja pelkään, että pakahdun surusta päästessäni romaanin viimeisille sivuille. Rytisalon Rouva C. on erityisesti lukupiiriteos ja teos, josta tulee puhua lähimpien ystäviensä kanssa. Vai mitä sanotte tästä sitaatista: Tälläistäkö on avioliitto, kahden tahdon paiskautumista vastakkain?

Teos: Rouva C.
Tekijä: Minna Rytisalo
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Gummerus

maanantai 15. lokakuuta 2018

Kei Sanbe: Poissa 1 (Erased)

Sain luettavakseni Kei Sanben Poissa (Erased) -sarjan aloitusosan. Teoksen kansi on niin kaunis, että jo pelkästään se houkuttaa lukemaan. Vielä enemmän kiinnostuin teoksesta ja koko sarjasta, kun ymmärsin Netflixistä löytyvän Erased-sarjan sekä piirrettynä että näyteltynä.

Poissa 1 kertoo sarjakuvapiirtäjänä ja pitsalähettinä työskentelevän Satoru Fujinuman elämästä. Sarjakuvat eivät lyö leiville ja lähetin hommat kypsyttävät. Työpaikalla on innokas lukiolaistyttö, Airi Katagiri, jonka juttelu lähinnä ärsyttää Satorua. Satoru ei tosiaankaan ole sosiaalisesti kovin taitava ja joustava.

Sanbe kertoo tarinaa hyvin juonivetoisesti ja koukuttavasti. Satorun elämää määrittää yksi erityinen ominaisuus: hän kiepsahtaa huomaamattaan aikakieppiin ja jää toistuvaan tapahtumien kulkuun. Satorun tulee huomata muutoksen paikka ja reagoida saadakseen tapahtumien kulun lähtemään uudella lailla eteenpäin.

Lajityyppinä tässä mangassa on jännitys. Teos sinänsä ei ole hyytävän kamala, mutta tietty pahan läsnäolo ja aavistus tulevasta turmiosta tarinassa on miltei koko ajan. Satorun äiti tulee käymään poikansa luona. Hän puhuu murteella ja on oman tiensä kulkija ärsyttäen poikaansa kohtalaisesti. Satoru muistaa yllättäen lapsuudestaan asioita, jotka hän on aiemmin pyrkinyt vaientamaan.  Yhtäkkiä tilanne muuttuu hyvin pahaksi ja Satoru huomaa elävänsä henkilökohtaista painajaistaan. Teosta suositellaan 14-vuotiaista eteenpäin, joten tämä ei ole pienten luettavaksi tarkoitettu.

Pidän Sanben kuvituksesta ja erityisesti juonen seuraamisen helppoudesta. Päähenkilön elämänkulku ja lapsuuden kokemukset kiinnostivat ja kiinnostavat edelleen. Satorun tarina alkaa vuodesta 2006. Aion ehdottomasti jatkaa sarjan lukemista, sen verran koukuttavasti tarina kerrotaan ensimmäisessä teoksessa.

Poissa - Erased 2 ilmestyy 31.11.2018! Sarjaan tulee yhteensä yhdeksän osaa.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Poissa 1 (Erased)
Tekijä: Kei Sanbe
Suomentaja: Taavi Suhonen
Julkaisuvuosi: 2018
Julkaisja: Punainen Jättiläinen (Tammi)

lauantai 13. lokakuuta 2018

Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin


Kirjoitin jo Kankimäen uutuudesta jotain alkutunnelmia blogissani. Valittelin ristiriitaisia ajatuksiani. Tuon postauksen jälkeen Naiset joita ajattelen öisin on lähtenyt vetämään aika lailla. Aika loppuu kuitenkin kesken. Storytel-palvelun kokeiluaika loppuu tänään ja kirja on minulla vielä kesken.

Naiset joita ajattelen öisin kertoo historian tunnetuista tutkimusmatkailijanaisista ja niistä tutkimusmatkailijanaisista, jotka nousivat ensin tunnetuiksi ja sitten upposivat taas tuntemattomuuteen. Teoksen alussa Kankimäki kertoo Karen Blixenistä, jonka sentään tiedän. Kirjailija lähtee aluksi teoksessa Afrikkaan ja käy Blixenin elämään liittyvillä paikoilla saamassa vaikutteita ja kokemassa itse. Myöhemmin Kankimäki kertoo innostuneesti ja innostavasti naisista, joilla on ollut rohkeutta lähteä matkalle ja matkoille. Kankimäki itsekin on uskaltanut lähteä, vaikka kertookin myös niistä hetkistä, jolloin rohkeus ei ole huipussaan.

Äänikirjaa kuunnellessani mieleeni ei jää yhtään nimeä, johon voisin myöhemmin palata. Tämä on äänikirjan yleinen heikkous, ainakin jos kuulijalla ei ole muistiinpanovälineitä käsillä kirjaa kuunnellessa. Minulla ei ole, ajan autoa. Olisin kirjailijan tapaan halunnut hakea netistä kuvia kalanäytteistä ja naistutkimusmatkailijasta, joka naamioi itsensä hyvin perinteiseksi ja vaarattoman näköiseksi aikansa naiseksi. Uskon, että kirjassa on kuvia ja haluan ehdottomasti selata kirjaa mahdollisimman pian. Kirjastoon siis!

Naisen elämä ja sen rajoitteet ovat kiinnostavia mielenkiinnon kohteita Kankimäen teoksessa. Menneiden aikojen naistet ovat joutuneet tekemään tiliä elämästään matkatessaan paikasta toiseen. He ovat usein olleet koko elämänsä lähipiirin miesten tahdon alla. Ensin isä, sitten aviomies tai veli, lopuksi kenties oma poika on ollut määräämässä naisen elämisen rajoja, rahojen ja ajan käyttöä.

Mikä minua kertojassa tai teoksen asetelmassa sitten erityisesti aluksi ärsytti? Ainakin ensimmäisenä huomasin kateuden tunteeni. Elämäni tuntuu muodostuvan sarjasta arkisia suorituksia. Omat lapseni ovat kohta itsenäisiä, mikä ilahduttaa minua suuresti. Vanhempani ovat tarvinneet paljonkin apuani viime vuosina ja nyt jäljellä on vain toinen heistä. Huomaan seuraavani ikäisteni ja minua vanhempien ihmisten arkea ja juhlaa. Tuntuu, että monien vanhemmat ovat vielä antamassa iloa ja tukea aikuisille lapsilleen. Tiedän, että ihmisten elämät eivät ole vertailukelpoisia ja toisen ihmisen elämää ei kannata kaivata itselleen. Nämä ovat kuitenkin tunteita ja muistoja, joita Kankimäen teos herättää minussa kuulijana. Itkin kuunnellessani naisesta, joka jo nuorena joutui hoitamaan sairaalloista äitiään, kun tytön isä kulki maailmalla. Nainen - silloin vielä tyttö - opetteli lukemaan ja turvasi isänsä kirjoihin, joita kotoa löytyi. Sama nainen lähti vapauduttuaan maailmalle hyvin rohkeasti, koska hänellä ei ollut mitään pelättävää. Hän oli valmis kuolemaan milloin tahansa.

Toinen ärsyttävä tai minua vaivaava ajatus liittyy maailman tilaan, matkailun kuluttavuuteen maapallon hyvinvoinnin näkökulmasta ja länsimaisen ihmisen vapauteen tehdä asioita, joita hän haluaa tehdä. En haluaisi kannustaa ketään lentämään yhtään minnekään. Voinko innostua teoksesta, joka innostaa minua ja monia muita ostamaan lentolipun ja lentämään toiselle puolelle maailmaa? Voin ja en voi. Matkakirja voi korvata varsinaisen matkustamisen. Koska minulla ei ole rahaa ja mahdollisuutta lähteä, ratkaisu on todella helppo. En matkusta ja lentäminenkin minulta jää. Entä jos voittaisin Eurojackpotissa monta miljoonaa euroa? Lähtisinkö matkalle Japaniin tai Etelä-Koreaan? Ehkä lähtisinkin. Silti minun ja kaikkien muiden pitäisi todella miettiä valintojamme.

Kävin tänään hoitokodissa ja hautausmaalla. Kankimäen äänikirjan kuuntelu sopi päiväni sisältöön ja tunnelmaan erittäin hyvin. Mielestäni Kankimäki puhuu pohjimmiltaan teoksessaan ihmisen suhtautumisesta itseensä, elämäänsä ja maailmaan. Voin ymmärtää teoksen viestin tavallani oman elämäni ja kokemuksieni kautta. Minua Naiset joita ajattelen öisin rohkaisee elämään itseäni kuunnellen. Voin luottaa itseeni ja tehdä asioita, jotka ovat minulle tärkeitä.

Teos: Naiset joita ajattelen öisin
Tekijä: Mia Kankimäki
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava

(Kökköä virkettä korjattu 14.10. vähän virkeämmällä mielellä.)

lauantai 6. lokakuuta 2018

Runoannoksia ja Naiset joita ajattelen öisin

Runovälipalat ovat uusin kehitelmä lukutavoissani. Nautin runovälipalat säännöllisesti lähikirjastossa työpäivän päätteeksi. Tavoitteenani on käydä kaksi kertaa kuussa nauttimassa runoista niihin keskittyen, ilman sen suurempia tavoitteita. Käytännössä tämä tarkoittaa puolta tuntia kirjaston sohvalla yhden tai kahden runoteoksen parissa. Minun ei tarvitse tietää teoksista tai runoilijoista mitään ennen välipalaa. Kaikki käy. Puolessa tunnissa ennätän lukea yleensä yhden teoksen kokonaan. Suosittelen!

Viimeksi kirjastossa luin Saila Susiluodon ja Johanna Venhon runoja.
Intoilin viikko sitten äänikirjojen uusista mahdollisuuksista autoelämässäni. Aloitin kahden viikon kokeilujakson Storytelin palvelussa. Mitä sitten helpon rekisteröitymisen jälkeen otin kuunneltavaksi? Valitsin omaan kirjahyllyyni nämä teokset:
  • Mia Kankimäki: Naiset joita ajattelen öisin
  • Juha Hurme: Niemi
  • Eeva Kilpi: Laulu rakkaudesta ja muita runoja
  • Lucia Berlin: Siivoojan käsikirja ja muita kertomuksia
  • Satu Koskimies ja Vilja-Tuulia Huotarinen: Emilia Kent - runotytön tarina jatkuu
  • Antti Tuisku ja Antti Aro: Antti Tapani.
Olen ennättänyt kuunnella ajomatkoilla Kankimäen romaania. Tekniikka on toiminut hyvin, poissa on CD-levyjen vaihto ja muu sellainen sälä. Tänä iltana lähden puolisoni kanssa pienelle autoretkelle, joten virittänen meille kuunneltavaksi Berlinin tarinoita. Jos puoliso haluaa puhua kanssani, nöyrryn siihenkin.

Kankimäki on kirjailijana minulle tuttu aiemmasta, Japaniin sijoittuvasta romaanista. Naistet joita ajattelen öisin kertoo kertojan ihailemien naisten elämänkulusta ja niistä risteymistä, joita naisten ja kertojan elämien väliin rakentuu. Teos on autofiktiota, tarinassa M matkustaa Afrikkaan ja pohtii elämän merkitystä ja merkityksettömyyttä mm. Karen Blixenin elämän kautta. Teos antaa uutta tietoa ja herättää monenlaisia tunteita. Välillä pidän kertojasta, välillä ärsyynnyn hänestä hyvinkin paljon. Yleensä teos, joka onnistuu herättämään sekä positiivisia että vähemmän positiivisia ajatuksia, on osoittautunut lopulta ehdottoman hyväksi lukukokemukseksi. Saas nähdä, kuinka nyt käy. Riittääkö aika?

Kaisa Happonen ja Karri Paleface Miettinen: Revi se

Kaisa Happosen ja Karri Paleface Miettisen runoteos Revi se on herättävä lukukokemus. Se sopii ensirunokirjaksi nuorelle lukijalle. Happosen ja Miettisen runopohjina ovat valmiit tekstit. Pääasiassa lähteenä ovat mediatekstit lehdistä. Niitä leikkaamalla ja liimaamalla ja teksteistä osia värittämällä on saatu uusia tekstejä, tässä tapauksessa runoja.

Takakansi todistaa maailman olevan täynnä sanoja ja haastaa lukijat ottamaan ne käyttöön. Tässä vaiheessa virityn lukemaan vaikuttamaan pyrkiviä runoja. Revi se on värikästä luettavaa. Teoksessa on kuvia ja kuvakollaaseja ja teoksen runotkin ovat eräänlaisia kuvia.

Miettisen - tai Palefacen - tiedän, mutta Happosen joudun hakemaan netistä. Teoksessa ei eritellä, kumpi on tehnyt minkäkin runon, joten päättelen kaiken teoksessa olevan yhteisesti heidän tusseistaan ja saksistaan lähtöisin. Jossain kohti runossa näkyvissä on itkuun purskahtava kalpea poika, jolloin väistämättä ajatukset siirtyvät Palefaceen.

Luin kertaalleen teoksen läpi eilen illalla. Lukeminenhan väistämättä sotkeutuu ja punoutuu muuhun elämään. Eilisen illan tunnelma siivilöi teoksen lukukokemuksen moniääniseksi ja aktiivisuuteen kehottavaksi. Revi se -runoteoksen lisäksi keskustelimme kotona poliitikoista, mediasta ja armeijasta. Teetä ja pullaa kului jonkin verran. Välillä katsoimme Sohvaperunat ja myöhäisillasta pienemmällä porukalla elokuvan Meyerowitzin perheen tarinat (uudistettu painos). Aamulla jatkoin lukemista ja teen juomista. Lukemisen välillä keskustelimme opiskelupaikoista, töistä ja nuorisovaltuustojen toiminnasta. Välillä pesin pyykkiä ja tein muita huoltotoimenpiteitä. Tänä aamuna runoteosta lukiessani ymmärrän teoksen runojen olevan kriittisyydestään huolimatta ihmiskuntaan uskovia.

Osa runosta teoksesta Revi se
Löysin vinkin teoksesta jostain nettiselailuistani. Ajattelin, että teos olisi tietokirja, jossa opetetaan kirjanselkärunojen ja muiden vastaavien uusien runojen kirjoittamista. Sellainen oppikirja teos ei ole, vaan ihan oikea runokirja. Mutta se toimii kuitenkin hyvänä muistuttajana tekniikoista, joilla voi olla mahdollista tehdä tekstejä uudella lailla.


Tässä oma Google-runoni.
Revi se on runokirja lukijalle, joka ajattelee, etteivät runot ole häntä varten. Usein ihmisillä on käsitys, että runot ovat vaikeita lukijalleen ja siksi niitä kannattaa väistellä. On varmasti olemassa runoja, joiden ymmärtäminen ei käy hetkessä. Revi se -teoksen löytyy kuitenkin luettavaa kaikille.

Teoksen nimi, Revi se, viittaa tekemisen tekniikan lisäksi paikkaan, johon teos lukijan asettaa. Nimi muistuttaa, että maailma ei ole vielä valmis. Keskeneräisessä maailmassa ihminen tarvitsee runoja voimaksi, suojaksi ja löytääkseen oikean reitin.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Revi se
Tekijät: Kaisa Happonen ja Karri Paleface Miettinen
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: WSOY

maanantai 24. syyskuuta 2018

Äänikirjat, tervetuloa elämääni jälleen!

Olen kuunnellut jo vuosia äänikirjoja autoillessa. Tähän asti olen ollut CD-äänikirjojen varassa. Viikon lopulla siirryn tekniikassa eteenpäin ja saan auton, jossa voin kuunnella äänikirjoja puhelimen kautta.

Pientä innostusta on havaittavissa! Jos mentaalipomppimiseltani pystyn ajamaan autoa, aion ottaa kokeiluun kaikki tietämäni äänikirjapalvelut, yksi kerrallaan tietenkin. Huomasin, että kaikilla näillä striimauspalveluilla on kahden viikon ilmainen kokeilujakso. BookBeat, Storytel ja Nextory, täältä tullaan! Pimeä loppusyksy, nyt on jotain odotettavaa. Jos tiedätte vielä jonkun muun äänikirjapalvelun, kertokaa siitä minulle. Nyt etsitään vakituista ja pitkäaikaista striimauspalvelua tositarkoituksella.

Vesa Sisättö: 100 klassikkoa tunnissa



Lukemalla oppii aina. Paasilinnan Jäniksen vuosi pitää selata krapulakuvauksen vuoksi ja Goldingin Kärpästen herra liittyy Ballantynen Korallisaareen. Isä luki minulle Korallisaaren, kun olin pieni.

Vesa Sisätön uutuus, 100 klassikkoa tunnissa, herätti kiinnostukseni somessa. Kun sain tänään kirjan käsiini, tein kaksi virhettä. Ensin annoin kirjan hyvää hyvyyttäni lapselleni. Lukiolainen jäi lukemaan sitä suorilta ja hihitteli sohvalla aikansa. Kun sain kirjan takaisin, en ollut oppinut mitään, koska ojensin kirjan puolisolleni. Hän sai syttyjä kirjan nimestä ja ryhtyi lukemaan kirjaa katsoen kellosta aikaa. Kun vajaan tunnin päästä sain melkein kahdesti luetun kirjan käsiini, siirryin itse lukemaan toiseen huoneeseen.

Etenin nopeasti aukeamalta toiselle ja vajaassa puolessa tunnissa kirja oli luettu. Sisätön kirja klassikoista ja "klassikoista" on käsikirjamainen. Sata ja yksi kirjaa käsitellään kolmen kohdan taktiikalla. Jokaisesta teoksesta kerrotaan aihe hyvin tiiviisti, joku teokseen tai kirjailijaan liittyvä yksityiskohta ja jonkinlainen tuomio tai loppukaneetti. Näin sulavasti muutamalla rivillä saadaan käsiteltyä paksukaisetkin klassikot, joiden kanssa joutuisi muuten temppurehtamaan monta kuukautta.

Arvostan! Tulen käyttämään kirjaa sekä lukupiirissä että äidinkielen ja kirjallisuuden opetuksessa ainakin lukiossa. Suosittelen myös kirjaa selailtavaksi ja luettavaksi nuorille lukijoille ja lukijuudesta unelmoiville.

Sofi Oksasen Puhdistuksen tuomio on niin totta: jos etsit luettavaksesi hyvän mielen romaania, se ei ole tämä.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: 100 klassikkoa tunnissa
Tekijä: Vesa Sisättö
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Avain

tiistai 18. syyskuuta 2018

Susinukke Kosola: Varisto

Kun kevätpörriäiset palavat sytykkeinä ja / sumutorvi soi amputoiduille kaduille / kun tuulen huohotus tuntuu / sairaan hengitykseltä
Susinukke Kosolan Varisto ei jätä lukijaansa rauhaan.

Keväällä luin Susinukke Kosolasta ja hänen runokirjastaan, jonka saa nimetöntä tunnustusta vastaan. Asun Siilinjärvi-Karstula -akselilla, joten tiesin teoksen saamisen haasteelliseksi. Ymmärsin, että voisin yrittää pyytää isompaa määrää teoksia jaettavaksi koululla, jossa olin töissä. Olin yhteydessä runoilijaan ja pian jo järjestin työpaikallani pistettä runoteosten jakoa varten. Minua jännitti, löytäisivätkö opiskelijat Kosolan runot ja innostuisivatko he antamaan vaadittavan nimettömän tunnustuksen. Ei huolta, ei murhetta. Kosolan Varistot löysivät keväisenä iltapäivänä uudet omistajansa ja tunnustuskirjeet suljetuissa kirjekuorissa matkasivat runoilijalle.

Ja minä sain oman kappaleeni.

Sivelin teoksen kantta ja avasin muutaman aukeaman. En voinut vielä aloittaa Variston lukemista, joten tavoilleni uskollisena kannoin muutaman viikon teosta mukanani. Kaikelle on aikansa, mutta minun aikani Varistolle ei ollut vielä kesällä.

Syksyllä otin kirjapinosta Variston mukaan työasunnolleni. Viime viikolla halusin palavasti lukea teoksen. Nyt kirja on luettu. Olen yhtä aikaa haltoissani ja surullinen. Hieno runoteos.
 - - / pelkään et nekin ihmiset jotka pitävät musta / ainoastaan luulevat pitävänsä minusta koska / eivät ole vielä huomanneet mitä kaiken mun / olemisen takana niinku oikeesti on / - -
Varisto on ilmeisesti kirjoitettu ja koristeltu käsin. Tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana koostuu osista, jotka ovat suhteessa toisiinsa. Osat on merkitty miinus kolmesta nollan kautta plus kolmeen. Nollan kohdalla tapahtuu jotain. Lukemisessa saavutan jonkinlaisen kylläisyyspisteen, jossa todellakin olen kaiken keskellä. Teos on täsmälleen tässä ajassa. Runoista vyöryy ulkopuolisuus, itseä katsovan ihmisen ahdistus kaikesta, maailman hulluus ja koko ajan huudoksi paisuva toisto: todellisina, uniikkeina ja pantavina. Kaikki kaunis muuttuu turhaksi ja roskaksi ja kaikesta joutavasta tulee palvottavaa alttarille.

Ihminen tuijottaa itseään.

Kosolan Varisto on painavaa luettavaa. Runon puhujan ääni on rehellinen ja jää kaikumaan teoksen jo päätyttyä. Tästä teoksesta en luovu. Se oli ehdottomasti tunnustuksen arvoinen.

Kiitos runoilijalle!

Teos: Varisto - tutkielma tyhjyydestä hyllyjen takana
Tekijä: Susinukke Kosola
Julkaisuvuosi: 2018

keskiviikko 12. syyskuuta 2018

Marja-Leena Tiainen: Hiekalle jätetyt muistot

Mies kertoi myös,
että norsu oli 34-vuotias.
Emma syötti banaanin elefantille
ja taputti sen kylkeä.
Hän sanoi hiljaa:
"Kultainen Lootus,
olet samanikäinen kuin minun isä oli,
kun se kuoli.
Marja-Leena Tiaisen Hiekalle jätetetyt muistot kertoo Emmasta, joka menetti perheensä lomamatkalla 2004 Thaimaassa. Tiaisen selkokirja kertoo 15-vuotiaan Emman uudesta matkasta, jonka aikana Emma yrittää yhdessä mummonsa kanssa löytää paikallisen miehen, joka pelasti hänet tsunamista.

Tiainen pelkistää taitavasti ja kertoo tärkeimmän. Hänen kirjoittamansa selkokirjat ovat helppolukuisia, mutta mielenkiintoisia. Emman tarinassa kerrotaan sekä järkyttävästä perheen menetyksestä että Emman ja isovanhempien surutyöstä tsunamia seuranneina vuosina. Emma tapaa matkallaan ikäisiään nuoria. Tiainen onnistuu kuvaamaan Emman monipuolisesti ikäisenään nuorena, hän ei supistu vain surevaksi ja paljon menettäneeksi ihmiseksi. Emman tarinassa on myös iloa ja mukavia yllätyksiä.

Hiekalle jätetyt muistot sopii hyvin yläkouluikäisen ensimmäiseksi itse luetuksi kirjaksi. Uskon kirjan aiheen kiinnostavan lukijoita. Hiekalle jätetyt muistot on muokattu kirjasta Khao Lakin sydämet, joka on julkaistu 2013. Kirja alkaa henkilöluettelolla. Lukuja kirjassa on 19 ja sivuja 120.

Sain kirjan arvostelukappaleena. Kiitos kustantajalle!

Teos: Hiekalle jätetyt muistot
Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Kustantaja: Avain
Julkaisuvuosi: 2018

torstai 6. syyskuuta 2018

Sisko Savonlahti: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu

Kannen turkoosi kohta kiinnittää huomion!

Kävin haastattelemassa kuvataiteilijaa, joka oli minua nuorempi, kauniimpi ja syvällisempi. Phuin hänen kanssaan kahvilassa kolme tuntia rakkaudesta.
"Uskotko, että ihmisellä voi olla elämässä monta suurta rakkautta?" kysyin häneltä, ja hän sanoi uskovansa. 

Vaikka erosta toipuva kaupunkilaisnainen unelmoi onnistumisista ja suunnitelmallisesta aikuiselämästä, onnistuu hän kompurehtamaan bridgetjonesmaisesti tilanteesta toiseen. Savonlahden esikoisteos Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on hauska ja surullinen yhtä aikaa.

Luin pinnaltaan kepeän romaanin nopsaan keskellä helteistä kesää. Minäkertoja, aikuinen nainen, voisi vaikuttaa vapaalta ja onnelliselta ulkopuolisen silmin. Todellisuudessa kaupasta on ostettava tiettyjä sipsejä ja tiettyä dippiä, pitkään kestänyt terapia on kesätauolla ja poikakaveri on lähtenyt kävelemään. Vapaan toimittajan elämä on itse asiassa silkkaa epävarmuutta, toimeentulotuella elämistä ja kavereilta vippailua. Edessä on treffejä tulevien poikakavereiden kanssa. Ote teoksesta:
Vakuutin, että voisin unohtaa Pirkan dipin yhdeksi illaksi ja antaa Rainbow´n valkosipulidipille mahdollisuuden. En halunnut vaikuttaa raskaalta ihmiseltä.
Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu on tiukasti tässä ajassa kiinni. Mukana on Wolt, Lidlit, Thai-cubet, WhatsApp ja Rahime Zyskowicz. Jossain vaiheessa liihottelua minäkertoja listaa velkojaan ja pysyttelee jonkin aikaa omalla epämukavuusalueellaan. Miten elämässä käy? Löytyykö poikaystävä? Entä työ? Savonlahden esikoisteos on aikamme kuva ja kertoo aikuisen ihmisen mahdollisesta elämästä kaupungissa. Viihdyin ja ahdistuin sopivassa suhteessa.

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Teos: Ehkä tänä kesänä kaikki muuttuu
Tekijä: Sisko Savonlahti
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Gummerus

tiistai 14. elokuuta 2018

Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino

Laula, ja kukin sinulle kuin pihlajapuu.
Johanna Valkaman Metsän ja meren suku -sarja on täydentynyt. Kolmas kirja on Kaukosaarten Aino, jonka sain luettavakseni vähän aikaa sitten. Sarjan aiemmat osat ovat Itämeren Auri ja Linnavuoren Tuuli. Muistan rakastaneeni edellisiä osia, joten odotukset tämän kirjan suhteen olivat melkoiset.

Valkaman Kaukosaarten Aino lunastaa kaikki asettamani odotukset. Rakastan tarinaa, joka sijoittuu kaukaisille Färsaarille ja kertoo hyvin pelkistetyn rakkaustarinan. Miljöö on karu ja armoton. Päähenkilöt ovat aiempaa elämäänsä paennut Ann ja oman elämänsä suuntaa etsivä nuori Iki-Kuura. Ann on paljon menettänyt nainen, joka on yksinäinen ja arka jatkamaan eteenpäin. Molemmat päähenkilöt voittavat minut vaivatta puolelleen, mutta erityisesti Iki-Kuuran nuoruus, sinisilmäisyys ja luottavaisuus liikuttavat minua lukijana. Iki-Kuura kaipaa kotiaan ja erityisesti äitiään Auria. Laulun ja musisoinnin lahjan saanut Iki-Kuura ei ole mikään tappelija tai soturi. Ote kirjasta:
Iki-Kuura avasi suunsa. Hän lauloi maan povesta ilmestyneelle naiselle esi-isiltä perityllä taidolla, sekä eletyn että elämättömän elämänsä edestä, sulki silmänsä häikäisevältä auringolta ja antoi metsän kasvaa mielensä usvista tälle vieraalle ja karulle saarelle.
Iki-Kuura nosti sanoillaan nuoret vesat, kukkalatvat kuuset ja lakkapäät petäjät. Hän kylvi männyt mäelle, kuusikot kummuille ja nuoret vesat notkoille - kasvatti koivut noromaille, lepät leyhkeille maille ja tuomet tuorehille.
Valkama hyödyntää suomalaista, skandinaavista ja kelttiläistä mytologiaa ja kansanperinnettä teoksessaan. Teosta lukiessani uskon muinaisten jumalien olemassaoloon. Kuinka lohduttava on ajatus auringosta ja kuusta seuraamassa kuolevaisten ihmisten tekemisiä! Valkaman kirja on huolella sommiteltu tarina, joka ilahduttaa kielellään. Kaukosaarten Aino on täydellinen lukunautinto historiallisen romaanin ystävälle.


Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Kaukosaarten Aino
Tekijä: Johanna Valkama
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava

tiistai 7. elokuuta 2018

Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia


Kesällä sain luettavakseni Agnès Martin-Lugandin romaanin. Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia makasi luettavien pinossa ja matkasi mukani monenakin päivänä, vaikka pysyikin lukemattomana. Viime yönä lukaisin kirjan läpi. Ennakkokappaleen kansi on keltainen ja nyt häkellyin ladattuani kirjan suomalaisen kansikuvan kustantajan sivuilta. Minun Dianeni on paljon kärsivämpi ja kulmikkaampi kuin kannen kuvassa oleva nainen. Nettihaulla löytyykin kirjan ranskalainen painos, jossa Diane polttaa tupakkaa. Se on jo lähempänä lukukokemustani.

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia on olennaiseen keskittyvä tarina pariisilaisesta Dianesta, jonka elämässä on ollut onnea. Hänellä on ollut rakastava puoliso ja pieni tytär. Yrittäjänä toiminut Diane on kuitenkin menettänyt perheensä onnettomuudessa. Teoksen alussa suuresta surusta on vuosi, mutta Diane on edelleen käpertyneenä kotiinsa ja surun ympäröimä.

Kirjan nimi, Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia, viittaa ainakin Dianen yritykseen. Kirjakahvila on hunningolla, koska Dianella ei ole voimia jatkaa elämäänsä. Diane päättää muuttaa Irlantiin hyvinkin ex tempore. Diane on surussaan ailahteleva ja synkkä ja hän tapaa paikan päällä miehen, jota myöskin voisi kuvata samaan tapaan. Kahden mielialaltaan tummanpuhuvan ihmisen kanssakäyminen tässä tapauksessa on raastavaa ja täynnä mahdollisuuksia väärinymmärryksiin ja loukkaantumisiin.

Pidän ristiriidasta, joka teoksen nimellä ja sisällöllä on. Onni loistaa poissaolollaan miltei koko teoksen ajan. Jos tällä teoksella olisi tuoksu (tai haju), se olisi tupakka. Kirjassa poltetaan aika paljon. Surulliset ihmiset kävelevät sateessa ja polttavat tupakkaa. Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia on kuitenkin lohduttavaa luettavaa ja tarina selviämisestä. Ote kirjasta:
En kuunnellut enää, mitä hän minulle kertoi. Tuijotin häntä ja löysin hänet uudelleen, hänen sotkuiset hiuksensa, kolmen päivän pituisen sänkensä, hänen silmiensä värin. Nuuhkaisin ensimmäistä kertaa hänen tuoksuaan, saippuan ja vanhan tupakan sekoitusta. Jouduin sulkemaan silmäni liikutuksesta.

Kiitos ennakkokappaleesta kustantajalle!

Kirja julkaistaan 16.8.2018.

Teos: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia
Tekijä: Agnès Martin-Lugand
Suomentaja: Kirsi Tanner
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Bazar

keskiviikko 1. elokuuta 2018

Hanna Velling: Kirjosieppo

Kirjosieppokoiras on moniavioinen, ja ensimmäisen naaraan aloitettua haudontansa se alkaa etsiä uutta puolisoa. Jälkimmäisen pesinnän alettua koiras siirtyy takaisin ensimmäisen naaraan luo ja hoitaa poikasia tämän kanssa. Kakkosnaaras jää yksinhuoltajana hoitamaan poikasiaan.
Iloinen yllätys odotti minua postipaketin muodossa. Sain kesäkuussa luettavakseni Hanna Vellingin esikoisromaanin Kirjosieppo. Takakannen teksti lupaili kirpeän hilpeitä lukuhetkiä kesään. Hetki oli sopiva lukemiselle, joten nyt päivää myöhemmin kirja on luettu. Postaus on ajoitettu elokuun alkuun, koska Kirjosieppo julkaistaan ennakkotietojen mukaan 7.8.

Vellingin romaani kertoo kosmetologi Annan elämästä. Annan mies Make joogaa, rakastaa ruusuja ja pitää tarkasti huolta omasta ajastaan ja tilastaan. Annalla ja Makella on pieni tyttö Nuppu. Takakansi jo kertoo, että Make jättää Annan, joten sen paljastamalla en pilaa kenenkään lukunautintoa. Kirjosieppo on nuoren äidin selviytymistarina, joka kerrotaan kepeän vaivattomasti.

Kirjosieppo on helppoa luettavaa. Teksti soljuu vaivatta. Tapahtumat etenevät ja Annan tilanteen surkeus selviää lukijalle, vaikka Anna itse vielä toivoo parempaa lopputulosta. Kirja onnistuu olemaan viihdyttävä, vaikka aihe onkin surullinen. Otin teoksen sisällön aika kevyesti vastaan, mutta silti hetkittäin Kirjosieppo onnistui herättämään surun tunteita. Eräs esimerkki siitä on ote Yh-äidin iltarukouksesta:
Äläkä anna mun koskaan sekaantua huoripukkeihin, ettei musta tulisi pienten lasten kotien rikkojaa. Anna anteeksi Piritalle, sillä se on muuten hyvä tyyppi.
Jos sijaltain en nousisi, käske päiväkodin tätien hälyttää apua, ettei Nuppu joudu olemaan kauan yksin. Se ei osaa avata itse meidän ovea.
Aamen.

Kiitos kustantajalle ennakkokappaleesta!

Teos: Kirjosieppo
Tekijä: Hanna Velling
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Bazar

tiistai 24. heinäkuuta 2018

Han Kang: Vegetaristi

Hän tiesi, että oli tullut pisteeseen, jonka jälkeen paluuta ei olisi. Mutta hän ei voinut enää lopettaa. Ei halunnut lopettaa.
Hän yritti saada unen päästä kiinni höyryn hivellessä hänen hervottomia raajojaan. Sauna oli lämmin kuin kesäyö, ja aika tuntui pysähtyvän. Häntä kuumotti se ainoa mielikuva, jota hän ei saanut ajatella, ja hänen uupunut ruumiinsa valahti rennoksi.
Han Kangin Vegetaristi täyttää kaikki toiveeni lukijana. Yeong-hyen on naimisissa oleva nainen, joka näkee eräänä yönä unen. Unen jälkeen hän kokee, ettei voi enää syödä lihaa. Tämä sinänsä yksinkertainen ja viaton päätös aikaansaa lähipiirissä monenlaisia reaktioita. Nuo reaktiot ja Yeon-hyen oma hallitsematon sisäinen muutos luovat yhdessä tuhon.

Vegetaristi on äärimmäisen kauniisti kerrottu ruma tarina. Mikä tekee tarinasta ruman? Yeong-hyen ei saa ääntänsä kuuluville, kukaan ei tunnu kuulevan häntä. Teoksessa on paljon kohtaamattomuutta, estämistä, pakottamista ja hylkäämistä. Yeong-hyen puoliso Cheong ei voi ymmärtää vaimonsa oikuttelua. Yeong-hyen sisar  In-hye ja sisaren mies saavat osansa perhettä ja sukua myllertävästä kaaoksesta. Ote kirjasta:
Hän piti kiinni Yeong-hyen vyötäisistä ja siveli läiskää. Hän toivoi, että voisi jakaa sen Yeong-hanin kanssa, että sen voisi kärventää hänen ihoonsa kuin poltinmerkin. Haluan niellä sinut, haluan että sulaudut minuun ja virtaat suonissani.
"Lakkaavatko minun uneni nyt?" Yeong-hye mumisi niin hiljaa, että sanat hädin tuskin kuuli.

Han Kang on kirjoittanut Vegetaristin jo kymmenen vuotta aikaisemmin. Suomeksi kirja saatiin luettavaksi viime vuonna.

Teos: Vegetaristi
Tekijä: Han Kang
Suomentaja: Sari Karhulahti
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: Gummerus

Kirjankansibingonkin muistan taas vaihteeksi. Vegetaristin kannessa olin näkevinäni kukkia.


perjantai 6. heinäkuuta 2018

Sarah Crossan: Yksi

Keväällä luin Helsingin Sanomista jutun säeromaanista ja kiinnostuin välittömästi. Odottelin kohdalleni osuvaksi Crossanin romaania Yksi. Koska Siilinjärven kirjasto on helppo paikka kalastella uutuuksia, iskin kesän ensimmäisellä kirjastoreissulla yhden tavoittelemistani. On synkeän surullista, että elämässäni on niin paljon muuta pakollista tehtävää, että ennätän nykyään vain harvoin kirjastoon, vaikka se on lempipaikkani.

Yksi kellotteli kuumimmassa kirjapinossani, mutta huomasin vältteleväni sitä. Eräänä yönä päästyäni  töistäni vapaaksi otin Sarah Crossanin romaanin luettavaksi. Eihän siitä mitään tullut. Seuraavana aamuna päänsisäinen elämäni oli noin suunnilleen rauhoittunut ja lukeminen saattoi todenteolla alkaa. Huis vaan ja säeromaani Yksi oli luettu.

*syvä ihastuksen huokaus*

Yksi on tarina kahdesta yksilöstä, joiden elämä on yhdistetty jo ennen syntymää. Minäkertoja Grace ja hänen kaksoissisarensa Tippi ovat konkreettisesti kiinni toisissaan, he ovat siamilaisia kaksosia. Jos sikiövaiheessa identtisten kaksosten eriytyminen ei suju toivotulla tavalla, kaksoset syntyvät kiinni toisissaan. Tämä on vaarallista sekä syntyville lapsille että synnyttäjälle. Teoksen Yksi Grace ja Tippi ovat lantiosta alaspäin yhtä.

Yksi sijoittuu nykyaikaan ja Yhdysvaltoihin. Newyorkilaiset Grace ja Tippi ovat nuoruusiässä ja nyt, olosuhteiden pakosta, he joutuvat lähtemään kouluun. Hyväntekijöiden lahjoitukset ovat loppumassa, tyttöjen eläminen hoitoineen ja erikoisjärjestelyineen on kallista ja kotikoulua ei voida enää jatkaa. Kaupunki on päättänyt sijoittaa heidät yhden (!) oppilaan paikalle Hornbeaconin lukioon, joka on yksityiskoulu. Kouluun lähteminen altistaa heidät uudella lailla toisten ihmisten katseille ja puheille.

Nuoruuden ja suuren elämänmuutoksen lisäksi Crossanin kirjassa käsitellään muitakin aiheita. Perheen nuorin lapsi on balettia harrastava Nicola, jota Grace ja Tippi ainakin keskenään nimittävät Lohikäärmeeksi. Nicola käy julkista koulua. Perheen isä on ollut pitkään työttömänä ja äidinkin työtilanne on muuttumassa. Köyhyys, niukkuus ja häpeä ovat monella lailla osa Gracen ja hänen perheenjäsentensä elämää. Isän runsas juominen ei kevennä tilannetta.

Crossan onnistuu kuvaamaan pian seitsemäntoistavuotiaiden Gracen ja Tippin elämää uskottavasti. Itse asiassa proosarunoiksi kirjoitettu romaani on kaunis kuvaus nuoruuden tunteista ja kamppailusta näkyväksi tulemisesta. Grace ja Tippi ovat toisten silmissä usein mutantteja, kammotuksia tai jopa kaksipäinen piru. Heille esitetään tunkeilevia kysymyksiä ja heitä katsotaan tunkeilevat kysymykset mielessä. Tyttöjen elämä on monella lailla vaikeaa.

Suuri elämänmuutos on kuitenkin tapahtumassa ja se tuo mukanaan sekä hyvää että pahaa. En halua pilata toisten lukunautintoa paljastamalla asioita. Lukekaa itse, se kannattaa! Jotain kuitenkin haluan kertoa. Ystävyyden syntyminen ja ihastuminen on kuvattu teoksessa hienosti. Ote teoksesta:
Pääni on sumuinen sanoista joita haluan kuiskia
hänelle pimeässä.
Hänen kasvonsa ovat kauniimmat kuin koskaan
ja hänen naurunsa saa lihakseni kiristymään
kaipuusta.

Tässäkin teoksessa lukeminen nostetaan merkitykselliseksi, itseä rakentavaksi toiminnaksi. Lukeminen on niitä harvoja asioita, joiden avulla ihminen, joka on koko elämänsä toisen vieressä, pääsee irti itsestään ja pakollisesta yhteydestä toiseen edes ajatuksissaan. Ote teoksesta:
Mutta kun luen,
olen aivan yksin.
Olen eristyksissä hänestä
ja kaikista.
- -
Olen yksin Virginia Woolfin
Orlandossa,
Orlandon kammiossa
kun hän herää naisena
elettyään koko elämänsä kauniina miehenä.  

Mikä saa minut huokaamaan ihastuneena? Crossanin kirja käsittelee monia tärkeitä aiheita. Yksi kunnioittaa nuoruutta ja erityistä elämää, jossa on vain vähän mahdollisuuksia ja liikkumatilaa. Voisi olla vaikeaa nähdä aidosti sisartaan ujompaa Gracea, joka rakastaa lukemista ja haaveilee rakkaudesta, ellei Crossan olisi kirjoittaneet tätä hienoa tekstiä ja Kattelus kääntänyt sen suomeksi taidokkaasti. (Fiktiivistä henkilöä ei olisi lainkaan ilman kirjailijaa. Ymmärrän sen.) Minulla meni hetki eli kaksikymmentä sivua, että pääsin kiinni tekstin rytmiin, mutta se oli mitätön este.

Yksi tarjoaa mahdollisuuden tutustua toisen ihmisen elämään. Heille, joille teoksessa on jotain omakohtaista, Yksi on vielä arvokkaampi. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos tämäkin.

Teos: Yksi (alkuperäinen One)
Tekijä: Sarah Crossan
Suomentaja: Kaisa Kattelus
Kansi: Aino Ahtiainen
Julkaisuvuosi: 2018 (2015)
Kustantaja: S&S

Muistin vaihteeksi kirjankansibingonkin! Ei turhia paineita... Kannesta löytyvät keltainen ja oranssi.


sunnuntai 1. heinäkuuta 2018

Nina LaCour: Välimatkoja

Luen paljon hyviä ja erinomaisia kirjoja. Joskus luettavakseni sattuu teos, joka koskettaa minua aivan erityisen paljon. Eräs minua järisyttänyt kirja on Karen Joy Fowlerin Olimme aivan suunniltamme. Jotain samaa on Nina LaCourin teoksessa Välimatkoja. Huomaan pidättäväni henkeä kirjaa lukiessani. Itku on tuloillaan kirjan puolivälistä alkaen ja päästyäni loppuun itken valtoimenaan aamupalapöydässä. Haluaisin aloittaa kirjan heti uudelleen. Ilmeisesti olen lukenut tämän vuoden vaikuttavimman kirjan.

Teoksen aluksi en ollut heti lumoutunut. Välimatkoja-romaanin minäkertoja on nuori Marin, joka on jäämässä yksin opiskelija-asuntolaan joulun ajaksi. Marin on mielestäni jotenkin jähmeä tai turtunut, mutta tällekin löytyy selityksiä tarinan edetessä. Huonekaveri Hannah on huolissaan kämppiksestään ja varmistelee tämän selviämistä, mutta lähtee kuitenkin lomailemaan muiden opiskelijoiden tapaan. Marin jää yksin asuntolaan.

Välimatkoja kertoo surusta ja yksinäisyydestä. Marin on lähtenyt San Franciscosta opiskelemaan New Yorkiin mukanaan pelkästään puhelin, lompakko ja äidin valokuva. Ensimmäinen lukukausi on lopuillaan ja nyt Marinin ystävä Mabel on tulossa kylään. Tarinaa kerrotaan kahdessa aikatasossa: nykyhetkessä talvisessa New Yorkissa ja lähtöä edeltäneissä tapahtumissa Marinin lapsuudenkodissa, jossa hän asui kahdestaan vaarinsa kanssa.

Välimatkoja on nuortenromaani, mutta se sopii kaikenikäisille lukijoille. Kansikuvassa Marin tähyää omasta huoneestaan merelle aivan kuin etsien jotain. Meri on tumma ja myrskyinen. Välimatkoja-romaanin tunnelma on odottava, hiljainen ja jännittynyt. Marin saa apua Mabelilta, joka sanoittaa Marinin muistoja ja tilannetta. [Taas kerran olen tilanteessa, jossa en halua kertoa liikaa kirjan tapahtumista ja asetelmista, koska haluan lukijoiden itse kokevan tunteet ja oivallukset.] Ote kirjasta:
Mietin, onko olemassa salainen virtaus, joka yhdistää menetyksen kokeneet ihmiset toisiinsa. Enkä puhu nyt sellaisista menetyksistä, joita kaikki kokevat, vaan menetyksistä, jotka vievät pohjan koko elämältä, vievät pohjan minuudelta, niin että kun katsoo kasvojaan peilissä, ei enää tunnista niitä omikseen.

Niin kuin tämä kaikki ei olisi jo tarpeeksi, teoksessa on vielä enemmän. Marin on lukenut paljon ja tekstissä viitataan ainakin Gabriel Garcia Marquezin Sadan vuoden yksinäisyyteen, Anne Sextonin runoihin ja Charlotte Brontën Kotiopettajattaren romaaniin. Olen poissa tolaltani teoksen viittauksista ja merkityksistä, joita tarinassa annetaan lukemiselle ja kirjallisuudelle. Ote kirjasta:
Mutta tiedän, että aiemmin ymmärsin asiat eri tavalla kuin nykyään. Aiemmin itkin tarinoita lukiessani, mutta kun suljin kirjan , tarina jäi kansien väliin. Nyt kaikki herättää kaikuja, jää kiinni kuin tikku ihooni, alkaa mätiä.
Erityisesti Brontën romaani on merkityksellinen LaCourin teoksessa. Kotiopettajatar Jane Eyre empii, tulisiko hänen luottaa herra Rochesteriin vai pelätä tätä. Välimatkojen Marinin mielestä molempia, koska on paljon asioita, joista Janelle ei ole kerrottu. Ote teoksesta:
Jane sanoo: "Olen vapaa ihminen, jolla on itsenäinen tahto ja sen voimalla jätän teidät nyt."
Onko ihmisen mahdollista saavuttaa onnea? Mikä merkitys on lähtemisellä? Entä mitä merkitsee jääminen toisten ihmisten luo? Välimatkoja ei millään lailla aliarvioi lukijaa. Nina LaCour kertoo romaanissaan koskettavan tarinan elämän vaikeuksista ja niiden monista merkityksistä. Leena Ojalatvan suomennos on kauniin lyyrinen ja tarkka. Jään lukemaan sanoja lumoutuneena.

Tämä kirja kannattaa lukea!

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Välimatkoja (alkuperäinen: We are okay)
Tekijä: Nina LaCour
Suomentaja: Leena Ojalatva
Kannen kuva: Adams Carvalho
Julkaisuvuosi: 2018 (alkuperäinen 2017)
Kustantaja: Karisto

perjantai 29. kesäkuuta 2018

Jyri Paretskoi: K15


Olen lukenut kaikki Shell's Angles -sarjan teokset ja nauttinut niiden huumorista. Sarjaa voi suositella yläkoululaisille. Blogistani löytyy postaus yhdestä sarjan kirjasta, Shell's Angles ja beibit.

Nyt Otava on julkaissut Paretskoin uuden sarjan ensimmäisen teoksen, joten K15 piti lukea ehdottomasti. K15 on sivumäärältään (sivuja 86) Shell's Angleseja kepeämpi. Kirjassa on kuusi lyhyttä lukua. Tämän kirjan lukee helposti! Nopealukuisuus on ehdottoman hyvä asia monille yläkoululaisille.

Paretskoi on raivannut tarinasta turhat rönsyt ja maalailut pois. Päähenkilö Roni on luokassa kirjoittamassa, mutta aivan heti alkaa tapahtua. Roni vaikuttaa hyvin tutulta tyypiltä, joka puhuu paljon ja miettii sanojensa mahdollisia vaikutuksia sitten myöhemmin. Roni on kuitenkin hyvää tarkoittava ja sympaattinen kaveri. Tarinan särmän luo luokan uusi oppilas, joka muuttaa totuttua asetelmaa melkoisen paljon tapahtumien edetessä.

Kirjan nimi kannattaa ottaa tosissaan. Jos seksiin liittyvät jutut ahdistavat tai tuntuvat turhilta nuortenkirjassa, tämä ei ole paras mahdollinen luettava. Minulla oli hauskaa kirjaa lukiessa. Erityiset kiitokset kirjailija saa kuumasta äikänopettajasta ja kotitekoisesta yksisarvisesta. Ote kirjasta:
- No älä ajattele sitä. Ajattele jotain tosi epäseksikästä. Ajattele vaikka... lehmiä. Ajattele navetassa olevia haisevia ja kuolaavia lehmiä.
Roni keskittyi ajattelemaan. Niko katsoi häntä ja odotti, mutta toivottua lopputulosta ei alkanut kuulua. 
- Ei jumalauta! Niko sanoi epäuskoisena. - Älä vaan sano, että sun mielestä lehmätkin on kuumia!
- No ei tässä siitä ole kyse! Roni sanoi loukkaantuneena. - Se ei vaan mene ohi. Ihan sama mitä mä ajattelen. Mun pitää varmaan mennä sairaalaan. Mä olen lukenut, että jos erektio jää päälle, pitää mennä sairaalaan.

Takakansi lupaa kirjassa olevan samaa henkeä kuin norjalaissarja Skamissa. Skamin muutamaan kertaan katsoneena sanoisin, ettei K15 ole kovin läheistä sukua Skamille. Paretskoi pysyttelee omalla tontillaan ja K15 jatkaa hyväksi todettua hauskojen ja ehkä erityisesti pojille tarkoitettujen nuortenromaanien linjaa. Tämä on kiitos kirjailijalle! On harmi, että koulujen kirjahankintarahat ovat niin olemattomat. Jos varoja olisi, hankkisin yläkouluun koko ryhmälle luettavaksi tämän kirjan ja tarjoilisin sen äidinkielessä syksyllä kaseille ja keväällä seiskoille.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: K15
Tekijä: Jyri Paretskoi
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava

maanantai 25. kesäkuuta 2018

Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret

[Opettajatar] asteli edestakaisin tarkaavaisen yleisönsä edessä. "Tytöt, muistakaa mitä sanoin: tuolia lähestytään selkä suorassa, vaivihkainen vilkaisu olkapään yli varmistaa, että laskette - eh - persoonanne oikeaan kohtaan, kevyt jalan ojennus taaksepäin kunnes pohkeenne tapaa tuolin ja voilà, istuminen voi tapahtua!" 
Sara Medbergin Kultaportin kaunottaret ilmestyi tänä vuonna maaliskuussa. Nappasin kirjan kirjastosta juhannuksen alla ja luin sen loppuun viime yönä. Romaanin varsinainen päähenkilö on omapäinen neiti Adele Wilenius, joka tulee debytanttikurssille Turkuun. Hän on sopinut majoittuvansa serkkunsa kreivi Kasimir Gyllenfredin luo. Paronin tytär ei ole ainoa kreivin vieras, vaikka tutkimuksiinsa ja kirjoihinsa keskittyvä nuori kreivi olisi ollut varsin tyytyväinen arkeensa ilman vieraita.

Teoksen nimessä mainitaan kaunottaret monikossa ja näin onkin. Adelen lisäksi lukija pääsee jännittämään, kuinka käy neiti Margaretha Châteaulle, joka on markiisin tytär ja liikkeellä herkän ja määrätietoisen äitinsä kanssa. Kolmantena naimattomana neitona esitellään mamselli Beatrice Sommer. Teoksen alussa vielä naimattomia nuoria herroja esitellään useampikin, joten romanttisia kiemuroita on luvassa reilun 400 sivun verran.

1870-luvun tapojen ja asenteiden kuvausta terästetään Adelen kapinallisuudella ja avoimuudella uusille tuulille. Adele haluaa pysyttäytyä vapaana, koska aikoo kirjoittaa romaaneja esikuvansa Jane Austenin lailla. Romaanissa onkin katkelmia Adelen tekeillä olevasta romaanista ja tuon ajan jo julkaistuista teksteistä. Ironialtakaan ei säästytä. Ote teoksesta:
Adele otti vastaan rouvan ojentaman paperin, jolle tämä oli jäljentänyt ruotsalaisen naisrunoilija Anna Maria Lenngrenin laatiman runon Muutama sananen rakkaalle tyttärelleni. - -
"Älä aikaa tuhlaa lukemiseen, naisen elämässä ei sitä paljon tarvita", Adele lausui mahtipontisesti päästyään runon huippukohtaan, "ja jos luet, lopeta se lyhyeen, ettei kastike ehdi yli kuohua."
Medbergin romaani viihdytti minua. Välillä hyydyin ja nopeutin lukemistani, koska oma mieliala ja teos eivät täysin kohdanneet, mutta uskon sen olleen oman lukukuntoni oire. Romaanin alusta nautin paljon loppua enemmän. Tarinan tiivistäminen ei olisi rumentanut Kultaportin kaunottaria lainkaan.

Medbergin romaani on luettu muutamassa blogissa. Tässä linkit juttuihin:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Kirja vieköön!
Kirjojen kuisketta
Kymmenen puikkoa langalla

Teos: Kultaportin kaunottaret
Tekijä: Sara Medberg
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava
Kansikuva kustantajan sivuilta.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

Riikka Ala-Harja: Kahden perheen Ebba



Luin marraskuussa Riikka Ala-Harjan lastenromaanin Kahden maan Ebba. Nyt kirja on saanut jatkoa. Kirjassa Kahden perheen Ebba minäkertoja on valloittava 11-vuotias tyttö, jolla on kaksi perhettä, äiti asuu Suomessa ja isä Saksassa. Isällä on uusi puoliso, Jolanka ja Jolankalla puolestaan tytär Anna. Nyt isä, Jolanka ja Anna tulevat käymään Helsingissä Ebban luona.

Viidesluokkalainen Ebba on ikänsä ja ajatustensa puolesta välitilassa. Häntä kiinnostavat uudet asiat, mutta välillä on mukava tehdä juttuja, jotka Ebbasta tuntuvat olevan pienempiä varten. Anna on kahdeksan ja vaikuttaa Ebbasta usein todella lapselliselta. Erityiskiitoksen kirja saa Ebban kasvun kuvaamisessa. On hyvä, että lastenkirjoissa kerrotaan lasten elämästä jättämättä mitään osa-aluetta pois. Alkavat kuukautiset ovat osa tyttöjen elämää.

Ebba vertaa itseään Annaan, jonka isä asuu kilometrin päässä. Ebban isä asuu yli tuhannen kilometrin päässä. Väistämättä vertailua tulee enemmänkin. Kuka saa eniten huomiota, aikaa ja yhteisiä muistoja? Etäisyys tuo epävarmuutta ja kaipausta.

Jos ajattelen omaa elinympäristöäni, Ebban kaupunkilaiselämä tuntuu aika kaukaiselta. Ebban perheet ovat selvästi myös hyvätuloisia. Ebba voi lentää pitkin vuotta kahden perheen välillä. Isä voi tulla lomamatkalle toiseen maahan ja vuokrata perheelleen asunnon keskustasta. Perhe voi käydä Korkeasaaressa ja kahvilassa. Vaikka Ebba kokee surua vanhempien erosta, moni asia on hyvin hänen elämässään. Itse toivon löytäväni myös kirjoja suomalaisista lapsista, joiden perheillä ei ole rahaa.

Kuten Kahden maan Ebba, myös Kahden perheen Ebba on nopeasti etenevä kirja, joka palkitsee lukijansa. Kaksikymmentä lukua ja 110 sivua menevät yli kymmenvuotiaalta nopeasti.

Teos: Kahden perheen Ebba
Tekijä: Riikka Ala-Harja
Kuvat: Marika Maijala
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava