maanantai 25. kesäkuuta 2018

Sara Medberg: Kultaportin kaunottaret

[Opettajatar] asteli edestakaisin tarkaavaisen yleisönsä edessä. "Tytöt, muistakaa mitä sanoin: tuolia lähestytään selkä suorassa, vaivihkainen vilkaisu olkapään yli varmistaa, että laskette - eh - persoonanne oikeaan kohtaan, kevyt jalan ojennus taaksepäin kunnes pohkeenne tapaa tuolin ja voilà, istuminen voi tapahtua!" 
Sara Medbergin Kultaportin kaunottaret ilmestyi tänä vuonna maaliskuussa. Nappasin kirjan kirjastosta juhannuksen alla ja luin sen loppuun viime yönä. Romaanin varsinainen päähenkilö on omapäinen neiti Adele Wilenius, joka tulee debytanttikurssille Turkuun. Hän on sopinut majoittuvansa serkkunsa kreivi Kasimir Gyllenfredin luo. Paronin tytär ei ole ainoa kreivin vieras, vaikka tutkimuksiinsa ja kirjoihinsa keskittyvä nuori kreivi olisi ollut varsin tyytyväinen arkeensa ilman vieraita.

Teoksen nimessä mainitaan kaunottaret monikossa ja näin onkin. Adelen lisäksi lukija pääsee jännittämään, kuinka käy neiti Margaretha Châteaulle, joka on markiisin tytär ja liikkeellä herkän ja määrätietoisen äitinsä kanssa. Kolmantena naimattomana neitona esitellään mamselli Beatrice Sommer. Teoksen alussa vielä naimattomia nuoria herroja esitellään useampikin, joten romanttisia kiemuroita on luvassa reilun 400 sivun verran.

1870-luvun tapojen ja asenteiden kuvausta terästetään Adelen kapinallisuudella ja avoimuudella uusille tuulille. Adele haluaa pysyttäytyä vapaana, koska aikoo kirjoittaa romaaneja esikuvansa Jane Austenin lailla. Romaanissa onkin katkelmia Adelen tekeillä olevasta romaanista ja tuon ajan jo julkaistuista teksteistä. Ironialtakaan ei säästytä. Ote teoksesta:
Adele otti vastaan rouvan ojentaman paperin, jolle tämä oli jäljentänyt ruotsalaisen naisrunoilija Anna Maria Lenngrenin laatiman runon Muutama sananen rakkaalle tyttärelleni. - -
"Älä aikaa tuhlaa lukemiseen, naisen elämässä ei sitä paljon tarvita", Adele lausui mahtipontisesti päästyään runon huippukohtaan, "ja jos luet, lopeta se lyhyeen, ettei kastike ehdi yli kuohua."
Medbergin romaani viihdytti minua. Välillä hyydyin ja nopeutin lukemistani, koska oma mieliala ja teos eivät täysin kohdanneet, mutta uskon sen olleen oman lukukuntoni oire. Romaanin alusta nautin paljon loppua enemmän. Tarinan tiivistäminen ei olisi rumentanut Kultaportin kaunottaria lainkaan.

Medbergin romaani on luettu muutamassa blogissa. Tässä linkit juttuihin:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Kirja vieköön!
Kirjojen kuisketta
Kymmenen puikkoa langalla

Teos: Kultaportin kaunottaret
Tekijä: Sara Medberg
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Otava
Kansikuva kustantajan sivuilta.

1 kommentti:

riitta k kirjoitti...

Olihan tässä viihdyttävät ja ironiset ansionsa. Samaa mieltä, että tiivistys olisi parantanut lopputulosta.