Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on elokuu, 2018.

Johanna Valkama: Kaukosaarten Aino

Kuva
Laula, ja kukin sinulle kuin pihlajapuu. Johanna Valkaman Metsän ja meren suku -sarja on täydentynyt. Kolmas kirja on Kaukosaarten Aino, jonka sain luettavakseni vähän aikaa sitten. Sarjan aiemmat osat ovat Itämeren Auri ja Linnavuoren Tuuli. Muistan rakastaneeni edellisiä osia, joten odotukset tämän kirjan suhteen olivat melkoiset.

Valkaman Kaukosaarten Aino lunastaa kaikki asettamani odotukset. Rakastan tarinaa, joka sijoittuu kaukaisille Färsaarille ja kertoo hyvin pelkistetyn rakkaustarinan. Miljöö on karu ja armoton. Päähenkilöt ovat aiempaa elämäänsä paennut Ann ja oman elämänsä suuntaa etsivä nuori Iki-Kuura. Ann on paljon menettänyt nainen, joka on yksinäinen ja arka jatkamaan eteenpäin. Molemmat päähenkilöt voittavat minut vaivatta puolelleen, mutta erityisesti Iki-Kuuran nuoruus, sinisilmäisyys ja luottavaisuus liikuttavat minua lukijana. Iki-Kuura kaipaa kotiaan ja erityisesti äitiään Auria. Laulun ja musisoinnin lahjan saanut Iki-Kuura ei ole mikään tappelija tai soturi. O…

Agnès Martin-Lugand: Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia

Kuva
Kesällä sain luettavakseni Agnès Martin-Lugandin romaanin. Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia makasi luettavien pinossa ja matkasi mukani monenakin päivänä, vaikka pysyikin lukemattomana. Viime yönä lukaisin kirjan läpi. Ennakkokappaleen kansi on keltainen ja nyt häkellyin ladattuani kirjan suomalaisen kansikuvan kustantajan sivuilta. Minun Dianeni on paljon kärsivämpi ja kulmikkaampi kuin kannen kuvassa oleva nainen. Nettihaulla löytyykin kirjan ranskalainen painos, jossa Diane polttaa tupakkaa. Se on jo lähempänä lukukokemustani.

Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia on olennaiseen keskittyvä tarina pariisilaisesta Dianesta, jonka elämässä on ollut onnea. Hänellä on ollut rakastava puoliso ja pieni tytär. Yrittäjänä toiminut Diane on kuitenkin menettänyt perheensä onnettomuudessa. Teoksen alussa suuresta surusta on vuosi, mutta Diane on edelleen käpertyneenä kotiinsa ja surun ympäröimä.

Kirjan nimi, Onnelliset ihmiset lukevat ja juovat kahvia, viittaa ainakin Dianen y…

Hanna Velling: Kirjosieppo

Kuva
Kirjosieppokoiras on moniavioinen, ja ensimmäisen naaraan aloitettua haudontansa se alkaa etsiä uutta puolisoa. Jälkimmäisen pesinnän alettua koiras siirtyy takaisin ensimmäisen naaraan luo ja hoitaa poikasia tämän kanssa. Kakkosnaaras jää yksinhuoltajana hoitamaan poikasiaan. Iloinen yllätys odotti minua postipaketin muodossa. Sain kesäkuussa luettavakseni Hanna Vellingin esikoisromaanin Kirjosieppo. Takakannen teksti lupaili kirpeän hilpeitä lukuhetkiä kesään. Hetki oli sopiva lukemiselle, joten nyt päivää myöhemmin kirja on luettu. Postaus on ajoitettu elokuun alkuun, koska Kirjosieppo julkaistaan ennakkotietojen mukaan 7.8.

Vellingin romaani kertoo kosmetologi Annan elämästä. Annan mies Make joogaa, rakastaa ruusuja ja pitää tarkasti huolta omasta ajastaan ja tilastaan. Annalla ja Makella on pieni tyttö Nuppu. Takakansi jo kertoo, että Make jättää Annan, joten sen paljastamalla en pilaa kenenkään lukunautintoa. Kirjosieppo on nuoren äidin selviytymistarina, joka kerrotaan kepeän v…