perjantai 4. tammikuuta 2019

Kei Sanbe: Poissa 2 (Erased)

Olen iloinen, että siusta ja kaikista muista tuli ystäviäni. Kiitos tästä päivästä.
Lokakuussa luin Kei Sanben Poissa-sarjan ensimmäisen osan ja pidin paljon lukemastani. Kaikki aloitusosasta kirjoittamani pätee myös sarjan toiseen osaan, jonka sain ennen joulua. Luin kakkososan välittömästi kotiin palattuani ensimmäisenä iltana. Nyt levättyäni ryhdyin lukemaan saamaani teosta muka ensimmäistä kertaa, mutta se tuntui ihmeen tutulta. Luin kuitenkin ja ajattelin, että ehkä olen katsonut jo kakkososan Netflixin samannimisestä sarjasta (jakso 3). En kuitenkaan, teoksen aivan lopusta löysin kirjanmerkkini! Olin siis äärettömän väsyneenä lukenut kirjan, mutta se oli hautautunut jonnekin mieleeni pääosin upoksiin. Onneksi olen levännyt ja nyt pystyn miltei järjissäni jotain lukemastani kirjoittamaan.


Sanben Poissa 2 (Erased) jatkaa suoraan siitä, mihin Poissa 1 jää. Joten jos ensimmäinen osa on lukematta ja saat käsiisi toisen osan, yritä etsiä itsellesi myös ensimmäinen osa ja aloita siitä. Päähenkilö, aikuinen Satoru, joutuu tempaistuksi omaan lapsuuteensa. Hänen elämässään on tapahtunut hyvin surullisia asioita, joihin hän ei ole voinut vaikuttaa. Kun hän nyt pääsee aikuisen tiedoilla palaamaan lapsuuteensa, muutos on ainakin teoriassa mahdollinen. Voiko yksi ihminen muuttaa tapahtumien kulkua? Mitkä kaikki asiat muuttuvat, jos yrittää muuttaa yhden keskustelun tai illan tapahtunut?

Kansikuva kertoo aika paljon asetelmasta. Satoru suojelee vierellään olevaa luokkakaveria Hinazukia, jolla ei muita ystäviä ole. Kuvassa joku paha on tulossa ovesta. Tytön jaloissa on mustelmia, ne huomaavat sekä Satoru että opettaja. Joku pahoinpitelee tyttöä, joka on hyvin hiljainen ja vähään tyytyväinen.

Luettuani mangan Poissa 2 käyn katsomassa Netflixistä sarjan Erased kolmannen osan. Sarja on uskollinen sarjakuvalle. Tunnelma on molemmissa painostavan ahdistava ja pohjattoman surullinen. Sanben mangassa suru iskeytyy vasten lukijan kasvoja ja saa ainakin minut itkemään. Ikäsuositus 14-vuotiaasta eteenpäin tuntuu perustellulta. Ote tekstistä:
Mikä onnen hetki. Tällasiakin on siis ollut. Unohdinko ne? Ei... En vain huomannut niitä. Sen kummemmin mitään tuntematta... ne virtasivat ohitseni. Minä... ...hukkasin nämä hetket.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Poissa 2 (Erased)
Tekijä: Kei Sanbe
Suomentaja: Taavi Suhonen
Julkaisuvuosi: 2018
Julkaisja: Punainen Jättiläinen (Tammi)

keskiviikko 2. tammikuuta 2019

Anne Muhonen: Kesä, jona opin soittamaan ukulelea

Sain Anne Muhoselta luettavaksi hänen uusimman sarjakuvateoksensa, Kesä, jona opin soittamaan ukulelea. Muistan lukeneeni Muhoselta aiemmin Universumin avain -teoksen, jonka ensisijaisena kohderyhmänä ovat lapset ja varhaisnuoret.


Kesä, jona opin soittamaan ukulelea kertoo Odesta, joka tarinan alussa löytää itsensä kesäjuhlista. Juhlamieltä ei oikein löydy ja hän onkin tekemässä lähtöä.Hän tulee kuitenkin kuvatuksi ja jää juhliin. Kuvaaja on juhlien epävirallinen tapahtumakuvaaja, joka katsoo maailmaa hieman toisella lailla ja saa hymyn Oden huulille. Syntyy kahden ihmisen välinen yhteys.

Muhosen sarjakuvateos on ihanan kepeä sekä kooltaan että tunnelmaltaan. Nuoren ihmisen elämää käsitellään lempeästi ja iloisesti. Surullisimmissakin hetkissä on lopultaan hyvä tunnelma läsnä. Nautin Muhosen tavasta viedä tarinaa eteenpäin.

Jossain vaiheessa lukemistani ymmärsin Oden olevan Onni eli siis mies. Siihen saakka olin lukenut Oden naiseksi. Luin sitten teoksen muutamaan otteeseen. Taidan pitää enemmän siitä tarinalinjasta, jossa näen Oden naisena, joka haikailee kesältään suuhygienistiä.

Kiitos arvostelukappaleesta!


Teos: Kesä, jona opin soittamaan ukulelea
Tekijä: Anne Muhonen
Julkaisuvuosi: 2018

tiistai 1. tammikuuta 2019

Heidi Pyykkönen ja Niilo Rantala: Aina

Päädyin lukemaan Heidi Pyykkösen ja Niilo Rantalan yhteisteoksen Aina. Se on tekijöidensä mukaan rakkausrunoelma, joka terminä käy minulle oikein mainiosti. Tätä tekstiä aloittaessani kävin Käsite-kustantamon FB-sivuilla, joilta löytyy musiikillinen adventtikalenteri. Mielenkiintoista! Ja hyvin samassa linjassa yllätyksellisen runoteoksen kanssa.

Olen lukenut nyt runoelman muutamaan kertaan. Teoksessa on niin paljon kaikkea, että joka kerta lukiessani hairahdan jonnekin. Runoelma koostuu prologista, kolmesta osasta ja epilogista. Runot ovat muodoltaan vaihtelevia, mukana on hyvinkin perinteisiä runoja loppusointuineen, proosarunoja ja runoja, joille minulla ei ole nimeä. Osa runoista tai aforismeista on ripoteltu sivulta toiselle yksittäisinä sanoina. Vaikka muoto vaihtelee, aihe säilyy samana. Runot käsittelevät rakkautta.

Monissa runoissa on hyvin paljon intertekstuaalisuutta, jopa häiritsevyyteen asti. Huomaan liikuttuvani eniten runoista, joissa ei ole selviä viittauksia toisiin teksteihin tai viittaukset ovat sellaisia, jotka jäävät minulta huomaamatta. Kirjoittaessani tätä ryhdyn taas selaamaan runoja ja häkellyn jälleen, tässä teoksessa on hyvin paljon kaikkea rakkauden ja erityisesti ihastumisen tunteesta. En tunnu pääsevän selvyyteen tästä teoksesta ja se voi olla runoelman kohdalla oikein hyvä lopputulos. Näin päättyy runo Taluttajat:
Ei se epävarmuutta ole 
kauan pimeässä kulkeneena 
aurinko vain häikäisee
kattaen kaiken

Me olemme sokaisseet minut
Me olemme sokaisseet sinut
ja nyt meidän tulee ikuisesti taluttaa toisiamme.
Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Aina
Tekijät: Heidi Pyykkönen ja Niilo Rantala
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Käsite