Rauhaa maailmaan -lukumaraton (päivitetty 27.12.2015)

Sannabanana blogissa pinon päällimmäinen käynnisti Rauhaa maailmaan -lukumaratonin. Olen mukana ja aloitan juuri nyt. Päivitän tähän postaukseen maratonini etenemisen.

Kuva lainattu pinon päällimmäinen -blogista (http://sannascupoftea.blogspot.fi/2015/12/rauhaa-maailmaan-lukumaraton.html)

Oma listani on vaatimaton. Aloitan Pöyliön Ihmisen veri -romaanilla. Uskon ennättäväni lukea lisäksi myös Maan vihat, joka on Paula Havasteen kirjoittama. Molempien kirjailijoiden aiemmista teoksista olen pitänyt, joten nyt menen aika varmoilla. Jos kirjat loppuvat kesken, minulla on käytössä jouluksi varaamani kirjat ja aika monta kirjahyllyä täynnä kirjoja. Aikaa minulla on 48 42 tuntia eli maanantain aamupäivään. Minulle suurin haaste on ottaa rauhallisesti ja tehdä riittävästi kaikkea muuta.

Kuvassa myös pieni possu, jonka sain lahjaksi. Kuulemma on samaa näköä. Rauhaa maailmaan.

26.12. klo 12.15. Lukumaraton alkaa. Köllähdän makuulle ja avaan Pöyliön romaanin.

26.12. klo 19.31. Minun on vaikeaa osallistua lukumaratonille näin kevyesti ja kaiken muun elämän lomassa. Olen lukenut kirjaa, nukkunut päiväunet, kuunnellut joululauluja, pelannut perheenjäsenten kanssa Bohnanzaa, tehnyt täysin pilalle menneen pannukakun ja pessyt pyykkiä urakalla.

Sari Pöyliö on sitten taitava kirjoittaja. Luettuani ensimmäiset parikymmentä sivua lupasin itselleni ostaa jatkossa kaikki hänen kirjansa. Olen lukenut Pölynimurikauppiaan, josta nautin paljonkin. Ihmisen veri kertoo vanhasta miehestä, josta kuoriutuu tarinan edetessä näkyviin vaikka mitä. Hyrähtelin riemusta, kun päähenkilö Kulo tapaa atleettisen naapurinsa, joka saa miehen innostumaan ihan kiusallisuuteen asti. Ansa, tuo verevä nainen, pistää hyvällä lailla vauhtia eläkeläismiehen elämään. Ote kirjasta:

Istuessaan kahvipöydän ääressä Ansa oli yhtä katsomisen arvoinen kuin kantaessaan polkupyörää porrashuoneessa. Pyöräretken ja suihkun jälkeen hän oli verhonnut atleettisen vartalonsa kaksiosaiseen kotiasuun, jonka nukkapintainen naisellisuus ei pehmentänyt hänen persoonansa. Ansan läsnä olemisen tapa oli intensiivinen ja vakaa kuin esikuntaupseerin. - - Hänellä oli maailmankaikkeudessa oma paikkansa, jonka hän täytti ääriviivojaan myöten.

Ihmisen veri jakautuu osiin: mies, poika, legenda, lääkäri ja ohjaaja. Kulo on toiminut elokuva-alalla nuoruudessaan, vaikka onkin sitten myöhemmin työskennellyt lääkärinä. Teoksen nimi, Ihmisen veri,  viittaa ainakin päähenkilön suurimpaan saavutukseen, jota verhoaa mysteeri tässä vaiheessa tarinaa.

Pöyliö kirjoittaa tarkasti ja lyhyesti. Tiivis teksti sisältää paljon mietittävää ja musta huumori on läsnä koko ajan. Kari Hotakaisen ja Sari Pöyliön teksteissä on mielestäni paljon samaa, napakkuus ja piikit. Olen lukenut 116 sivua ja uskon lukevani kirjan tänään loppuun.

Erityiskiitos Maille Kirjasähkökäyrä-blogiin, jonka jouluarpajaisista voitin Pöyliön kirjan. Mai itse piti kirjasta, tässä linkki hänen bloggaukseensa kirjasta.

Teos: Ihmisen veri
Tekijä: Sari Pöyliö
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Atena

27.12. klo 5.40. Huomenta! Luin illalla loppuun Ihmisen veren. Kyllä, se oli hyvä ja piti otteessaan loppuun asti. Kyllä, siinä tuli omat kiemuransa lopussa. Oikein hyvä loppu olikin. Kirjan nimelle, Ihmisen veri, tuli muitakin viitteitä tekstissä, ja Kulo Taival oli mielenkiintoinen tuttavuus.

Illalla ennätin aloittaa Paula Havasteen Maan vihat. Olen lukenut sitä edeltävän Tuulen vihat. Tässä itsenäisessä jatko-osassa Havaste jatkaa Kerten tarinaa. Heti aluksi Kertte on suuren muutoksen edessä. Arimo, piispan mies kaukaa vierailta mailta, muuttuu Kertelle tärkeimmäksi ihmiseksi. Kerten elämä muuttuu hyvin ratkaisevalla tavalla ja Maan vihat, ainakin aluksi, on tarina vanhasta irrottautumisesta ja uuden omaksumisesta.

Pidän paljon Havasteen tavasta kirjoittaa ja siitä, kuinka paljon menneen tietoa tarinat pitävät sisällään. Ote kirjasta:

Kertte antoi itselleen luvan ja itki raivoisasti hetken. - - 
- Joko nyt lopetit? Kyllä tänne vielä jonkin verran itkua mahtuisi, ukko sanoi ja lypsi ilmaa.  - Kerään itkunsiemenet talteen ja panen ne keväällä järveen. Vedenneidot ilahtuvat, ne kun eivät osaa itse itkeä.
- Sitä minä en tiennyt, Kertte nikotteli itkunsa päätteeksi.
- Eivätkö?
- Eivät. Siksi ne houkuttelevat pikkulapsia syvemmälle veteen ja säikäyttävät, jotta saisivat kyyneleitä aarteikseen.
Kertte katseli miestä epäillen. Satuja tämä taisi hänelle kertoa, aikuiselle naiselle.

Päätin illalla lyhentää maratonini 24 tuntiin. Omat aikatauluni muuttuivat, joten nyt luen aamun siihen saakka, kunnes muut tehtävät vievät huomioni. Mutta ensin teetä ja Kerten lumoavan jännittävään maailmaan.

Välisaldo: 204 + 241 = 445 sivua.

27.12. klo 7.30. Havasteen Maan vihat on luettu. Pidän paljon päähenkilö Kertestä, joka osaa huolehtia itsestään ja läheisistään. Kertte on lihallinen nainen ja se näkyy tekstissä monin tavoin. Ote kirjasta:

Mutta reen takana susi lemusi metsältä ja pedolta, ja vaikka se oli kaukana manan mailla, se uhosi yhä mistään piittaamatonta voimaa. Kertte kurotti uudelleen ja kosketti suden turkkia, samaan aikaan karheaa ja pehmeää, ja vielä kuolleenakin susi houkutteli Kertteä luokseen. Hän ajatteli hetken, miltä tuntuisi painautua aivan kiinni suteen, painaa nenänsä sen niskaan ja vetää syvään henkeen pistävää metsän ja pedon tuoksua.

Maan vihat päättyy tavalla, joka ei jätä epäselväksi sitä, että jatkoa kirjaan on luvassa. Valitsin lukumaratonilleni oikein hyvät luettavat ja oma lukuaikanikin alkaa olla lopuillaan. Otan pienet aamutorkut ja lähden sitten toteuttamaan päivän ohjelmaa.

Lukumaratonin lopputulos kohdallani on 648 sivua (204 sivua Ihmisen veri + 444 sivua Maan vihat). Lukumaratonini oli hyvin rento ja rauhallinen, ennätin tehdä vaikka mitä muuta lukemisen ohessa.

Teos: Maan vihat
Tekijä: Paula Havaste
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Gummerus

Emma Hooper: Etta ja Otto ja Russel ja James

Kuva kustantajan sivuilta

Päästyään takaisin opettajanpöydän viereen hän löi kämmenet kaksi kertaa yhteen ja rykäisi. No niin, hän sanoi. Hei vaan kaikille. Te voitte varmaankin hyvin ja olette valmiita oppimaan. Minä autan teitä siinä tehtävässä. Olen neiti Kinnick, neiti Etta Kinnick. Ja olen teidän uusi opettajanne.

Luen parhaillaan Emma Hooperin kirjaa Etta ja Otto ja Russel ja James. Kirja on ihana, yhtä aikaa arkinen ja mystinen. Juuri nyt omassa lukemisessani yhdistyvät kaksi asiaa: ilo lämminhenkisen tarinan seuraamisesta ja kevyt laite, jolla e-kirjaani luen.

Aloitan ensimmäisestä. Hooperin kirja alkaa vanhasta Etta-rouvasta, joka päättää eräänä päivänä lähteä katsomaan merta. Sinne on kuitenkin jonkun verran matkaa. Etalla on puoliso ja läheinen ystävä, joiden elämän kiemuroihin tarinassa päästään myös syventymään Etan kiemuroiden lisäksi.

Etta ja Otto ja Russel ja James onnistuu olemaan hyvin pakotteeton tarina. Se soljuu eteenpäin läpi ihmisten, perheiden ja vuosien. Välillä tarinassa ollaan nykyhetkessä ja osin jo huonomuistisen matkalaisen seikkailuissa halki preerian. Hetkessä nykyhetkestä tempaudutaan henkilöiden nuoruuteen tai lapsuuteen, jolloin mennyt maailma muuttuu täysin todeksi. Hooper kirjoittaa kauniisti ja tarkasti. Karhulahden käännös on nautittava.

Kaipailin tuossa aiemmin joulukirjoja listatessani hyvää rakkaudesta kertovaa romaania. Tämä Hooperin kirja täyttää ne vaatimukset. Kirjassa odotellaan, kaivataan ja pohditaan paljon. Siinä myös kirjoitetaan kirjeitä. Tässä yhdestä niistä osa:

Otto hyvä
Me kaikki pelkäämme suurimman osan aikaa. Elämä olisi latteaa, ellemme pelkäisi. Pelkää ja kohtaa pelkosi. Yhä uudelleen. Mutta älä unohda kuka olet.

Nyt siihen toiseen. Olen ollut loppusyksystä väsynyt. Jäätyäni joululomalle olen määrätietoisesti pyrkinyt lepäämään. Se ei tarkoita pelkkää nukkumista, vaan jotain laajempaa rauhoittumista ja rentoutumista. Jos en saa yöllä nukuttua, kirjan lukeminen on toiseksi paras tapa levätä. Lukulaite mahdollistaa pimeässä lukemisen. Kädet eivät rasitu, koska lukulaite on niin pieni ja kevyt. Kevyen ja pienen lukulaitteen kanssa pötköllään voi lukea hyvin monissa eri asennoissa. Laitteella on helppo säätää kirkkautta ja tekstin kokoa. Viime yönäkin luin välillä tunnin ja sitten jatkoin uniani. Kiitos Kobo, teet elämästäni suloisempaa. (Lukulaitteessa kannet näyttävät laimeilta. Emma Hooperin kotisivuilta voi käydä tutkimassa kyseisen teoksen kansivaihtoehtoja.)

Olen lukemisessani reilusti yli puolen välin. Jatkan kirjan lukemista kirjoitettuani tämän tekstin valmiiksi. Kuvittelenko vai sujuuko lukeminen nopeammin lukulaitteella?

Kirja on luettu ainakin näissä blogeissa:
Lukuneuvoja
Lumiomena
Kirjakaapin kummitus
Nannan kirjakimara
Tuijata. Kulttuuripohdintoja.

Teos: Etta ja Otto ja Russel ja James (Etta and Otto and Russel and James)
Tekijä: Emma Hooper
Suomentaja: Sari Karhulahti
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Gummerus

Kirjakko ruispellossa -blogi päivittyy nyt myös Facebookiin

Olen lomasyövereissä. Yksi työ loppui ja toinen alkaa aivan kohta. Hosotan ja värkkään kaikkea mahdollista. Luen kirjoja joulupinostani. En ole vielä löytänyt kirjaa, josta olisin halunnut blogiini kirjoittaa. Se kertoo enemmän oman pääni sisällön järjestäytymättömyydestä kuin luetuista kirjoista.

Lomahosotus = ilmenee toissijaisten tehtävien aloittamisena. Yleensä tehtäviä ei saada päätökseen. Lukevan ihmisen hosotus on usein esim. kirjojen raivausta ja siirtämistä paikasta toiseen, lehtipinojen järjestelyjä ja erilaisten kierrätykseen vietävien kirjakassien kokoamista.

Ne teistä lukijoista, jotka ovat aktiivisia Facebookissa, voivat ilahtua tiedosta, että jatkossa päivitän kaikki blogin tekstit myös Facebookiin blogin omalle sivulle.

Joulu on lukemisen juhlaa

Vaikka en voi sitä vielä ymmärtääkään, joulu on tulossa. Kohta pääsen nauttimaan parin viikon palkallisesta lomasta, joka tössähtääkin sitten vuoden alussa työttömyyteen. Ikävä juttu tuo jälkimmäinen, mutta juuri nyt en jaksa tai halua sitä liiemmälti miettiä. Sen sijaan nostan yöpöydälle pinon kirjaston ja omia kirjoja, joista aion joululukemiseni valita. Bleue kyseli eräänä päivänä lukemisiani joulun aikaan, joten vastaan esitettyyn kysymykseen ihan asiakseni tehden:

1. Emma Hooperin Etta ja Otto ja Russel ja James (Gummerus). Ostin tämän e-kirjana halvalla pahan päivän varalle. Kirjan nimi on kohtalaisen ärsyttävä, mutta en anna sen haitata minua. Uskon tämän olevan sydämeen käyvä ihana kirja. Koska yritän olla lukematta ennakkoon kirja-arvosteluja, en oikeastaan tiedä kirjasta mitään.

2. Katherine Pancolin Krokotiilin keltaiset silmät (Bazar). Löysin tämän marketin eteisen ilmaiskirjalaatikosta ja hihkaisin ilosta. Ennen hihkaisemistani tarkistin, että tämä ei ole dekkari. Takakansi kertoo, että kyseessä on "hauska ja paikoitellen härski" kertomus. Sopii minulle.

 3. Charles Frazierin Päämääränä Cold Mountain (Loisto). En pidä kirjoista, joiden kansikuvana on kuva elokuvasta. Mutta koska ystäväni tarjosi tätä kirjaa kiertoon, otin kopin. Aion lukea kirjan, joka kertoo "kahdesta ihmisestä, jotka ponnistelevat toisiaan kohti". Odotan suuria tunteita. Elokuvaa en onneksi ole nähnyt.

4. Mihail Šiškinin Neidonhius (WSOY). Tähän kirjaan minulla latautuvat niin suuret odotukset, että en ole vielä uskaltanut sitä lukea. Jännittää!

5. Andy Weirin Yksin Marsissa (Into). Koska ainoa tapa saada jouluksi pino luettavia kirjoja on ostaa ne itse, olen yleensä ratkaissut ongelman lainaamalla osan kirjoista kirjastosta. (Kuulin jopa eräästä luonnonystävästä, joka paketoi joululahjakirjaksi kirjaston kirjan. Lahjan saanut lukija saa viedä sitten kirjan luettuaan lahjan takaisin kirjastoon.) Tämän tarinan olen katsonut elokuvana. Otin kirjan kirjastosta ja ajattelin, että elokuvan nähneet nuoret perheenjäsenet olisivat halunneet lukea vielä kirjan, mutta näin ei käynyt. Minä innostuin elokuvasta, joten luulen kirjan tulevan luetuksi.

6. Kristiina Vuoren Neidonpaula (Tammi). Tämä on myös kirjastosta haettu. Aloitin tämän jo viime yönä, kun uni ei tullut silmään.

7. Antti Heikkisen Pihkatappi (Siltala). Tämä kirja on otteessani varsinainen liukas luikku. Ostin kirjan ikiaikoja sitten, luetutin sen jo puolisollani, kävin katsomassa Kuopion teatterissa näytelmän ja edelleen vaan kirja on lukematta. Tiedän, että pidän kirjasta. Josko sen sitten lukisin?

Kaipaan säännöllisen epäsäännöllisesti hyvää ja hienoa rakkaustarinaa luettavakseni. En halua sen olevan ihan höttöä, mutta en myöskään halua luettavakseni jotain ylenpalttisen hienoa. Muistaakseni jonkun syksyn rakkauskirjalistauksen lukeneena poimin listalleni Henry Jamesin, jonka Naisen muotokuva minun on joku päivä luettava. Rakastan kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa. Jos sinä tiedät upean rakkaudesta kertovan kirjan, joka minun kannattaa lukea, kerro siitä.

Susan Abulhawa: Sininen välissä taivaan ja veden

Kaikki menee niin kuin pitää. Jonain päivänä tästä kaikesta tulee loppu. Silloin tunnit eivät enää kulu eikä aurinko enää nouse. Silloin ei ole enää sotilaita eikä eri maita. Kipein ahdistus ja auvoisinkin menestys häipyvät olemattomiin. Millään muulla kuin tällä rakkaudella ei ole enää väliä.

Viime päivät olen lukenut Susan Abulhawan kirjaa, Sininen välissä taivaan ja veden. Minulla oli ilo kuulla kirjailijaa Helsingin kirjamessuilla lokakuussa. Abulhawan kuunteleminen herätti kiinnostuksen tähän kirjaan. Abulhawa kertoi mm. että palestiinalaisperheen kantava voima on äiti. Hän puhui myös länsimaisten ihmisten stereotypiasta musliminaisesta, joka on passiivinen ja alistettu. Jos Abulhawan ajatukset ja hankkeet kiinnostavat, lisää kirjailijasta löytyy mm. kustantajan sivujen kautta.

Kansikuva kustantajan sivuilta

Sininen välissä taivaan ja veden on alusta asti hyvin vaikuttava lukukokemus. Ensin ääneen pääsee Khaled, joka kertoo päässeensä "hiljaiseen sineen". Khaledin ympärillä on naisia, ja Abulhawan kirja on kertomus naisista. Menetykset ovat läsnä koko ajan tarinassa, kaikki henkilöt joutuvat luopumaan ja selviämään ilman rakkaitaan, vailla kotia ja turvaa. Ote kirjasta:

Tarinoilla on väliä. Meidät on tehty tarinoistamme. Ihmissydän on tehty siellä säilyttämistämme sanoista. Jos joku joskus sanoo sinulle kurjia asioita, älä säilö niitä sydämeesi, ja varo panemasta rumia sanoja toisten sydämiin.

Sininen välissä taivaan ja veden kertoo erään palestiinalaisen suvun jäsenten tarinat. Monet heistä pääsevät itse ääneen, tarinaa kerrotaan monessa eri ajassa. Aluksi ollaan 1940-luvulta. Abulhawan tarina on maaginen, aika on suhteellista ja yhteyksiä syntyy eri aikakausien välillä. Rakastin näitä siirtymiä, näitä kurottumisia toiseen aikaan. Ote kirjasta:

Gazan valtavan mekkalan jälkeen täällä tuli hiljaista, täällä kymmenen vuoden iässä. Lepattaessani sen hiljaisuuden keskellä näin Ret Shelin oudossa luolassa meidän talon pohjalla. Baba piti seinää pystyssä nojaamalla selkäänsä siihen ja käski Ret Sheliä häipymään, ja tiesin että minun piti kutsua Rhet Sheliä. Niin teinkin ja kiersin samalla yhä maailmaa kuin tuulahdus ilmaa. - - Tämän haluan kertoa siitä, millaista on on olla kymmenen: sitä tietää asioita tietämättä mistä.

Kun luin Sininen välissä taivaan ja veden, itkin todella paljon. Tarina on liikuttava ja henkilökohtainen. Abulhawa kytkee yksityisen yhteiseen ja toisin päin. Suru ja menetys toistuu ja kertautuu.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta!

Kirja on luettu ainakin seuraavissa blogeissa:
Lukutoukan kulttuuriblogi
Kirjapolkuni
Hyllytontun höpinöitä
Nenä kirjassa

Teos: Sininen välissä taivaan ja veden (The Blue Between Sky and Water)
Tekijä: Susan Abulhawa
Kääntäjä: Terhi Kuusisto
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Like

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki ja arvonta

Aloitin Itärannan uutuuden lukemisen jo marraskuussa. Kudottujen kujien kaupunki vaikutti minusta alkuun kauniilta ja hallitulta teokselta. Marraskuun lukuhaasteen päättyessä otin etäisyyttä kirjaan ja luin jotain ihan muuta. Halusin kuitenkin lukea Itärannan kirjan kokonaan, joten palasin lukemaan vieraasta maailmasta, jossa kutoja Eliana työskentelee Seittien talossa.

Kudottujen kujien kaupunki tuntui raskaalta lukea. Teoksen maailma on hiljainen ja staattinen. Itäranta todellakin luo tunnelman sanavalinnoillaan ja tavallaan kertoa henkilöistä, heidän tunteistaan ja keskinäisestä kanssakäymisestään. Teksti on tarkkaa ja maltillista. Ote kirjasta:

Tyttö kiinnittää katseeni omallaan: harmaalla kuin sade, tai tulvavedet aamun valossa. Hidas hytinä kulkee lävitseni, kun hän vetäisi näkymättömästä langasta jossain sisälläni. Hänen suupielensä värähtävät kerran, hän vetää uudelleen henkeä ja irrottaa sitten otteensa minusta, käntää kasvonsa lattiaa kohti. Hän on aivan liikkumatta, kuin pitelisi syvää vapinaa sisällään.
"Tulin vain hyvästelemään", sanon.
Tyttö kohottaa katseensa. Hän nyökkää hitaasti.
"Toivottavasti olosi paranee pian."

Kudottujen kujien kaupunki on minulle myös monimutkainen luettava. Miksi? Luin kirjaa niin hitaasti, että teoksen maailma sirpaloitui mielessäni. Seittien talo, Sanojen talo ja Tahrattujen talo ovat kaikki merkityksellisiä, mutta mietin itse kovinkin paljon lukiessani niitä ilmimerkityksiä ja sitten kaikkea sitä, mitä teoksesta voi tulkita. Mietin lukiessani, että mahdankohan ymmärtää lainkaan kirjan sanomaa.

Siitä huolimatta Kudottujen kujien kaupunki on lopultaan yksinkertainen tarina. Minulle se on tarina itsen etsimisestä ja rakkaudesta. Teos kuvaa yksinäisyyttä ja kaipuuta toisten seuraan. Pidin erityisesti tarinan lopusta. Kudottujen kujien kaupunki on verkkaiseen kerrontaan viehtyneelle lukijalle omiaan, itse taidan olla liian syttyvä nauttiakseni kauneuden rauhasta. Ote kirjasta:

Sinunkaltaistesi hetket ovat pieniä ja päivät hauraita, eikä monta mahdollisuutta onneen tule.

Kansi kustantajan sivulta

Kudottujen kujien kaupunki on jo luettu monissa blogeissa. Tässä linkkejä joihinkin bloggauksiin kirjasta:
Lumiomena
Kirjapolkuni
Eniten minua kiinnostaa tie
Kirjasähkökäyrä
Tuijata. Kulttuuripohdintoja.
Ullan Luetut kirjat
Kirjakaapin avain

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kudottujen kujien kaupunki
Tekijä: Emmi Itäranta
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Teos

Ja nyt siihen arvontaan. Arvon kustantajalta saamani Itärannan Kudottujen kujien kaupunki -teoksen. Jos haluat osallistua arpajaisiin, kommentoi tätä postausta. Muista kertoa sähköpostiosoiteesi. Arvonta suoritetaan kaikkien kommentoineiden kesken perjantaina 11.12. klo 18. Onnea matkaan!

Kirjabloggaajien joulukalenteri, 3. luukku

Kuva: Niina / Yöpöydän kirjat

Joulukalenterin ensimmäisenä päivänä saimme nauttia Hyönteisdokumentti-blogissa ihastuttavista kirjankansista. Eilen blogissa Kulttuuri kukoistaa pohdittiin onnellisuutta. Tänään kolmantena päivänä on aika kääntää katseet kalkkunakirjallisuuteen. Huomenna on vuorossa todennäköisesti jotain ihan muuta blogissa DesdemOna, jossa avautuu kirjabloggaajien joulukalenterin neljäs luukku.

Kaisa Haatanen Kuopiossa marraskuussa 2015

Kalkkunakirjallisuutta on Suomessa kirjoittanut Kaisa Haatanen, jonka kirja Meikkipussin pohjalta on kertomus aikuisesta naisesta. Kirjan päähenkilö Tytti Karakoski kertoo elämästään ja listaa itselleen merkityksellisiä asioita aakkosjärjestykseen. Ihokarvojen ja kohdunpoiston välistä löytyy asiaa juhlapyhistä. Joulu on Karakoskelle juhlista julmin. Jouluhelvetti alkaa marraskuussa, ja joulu huutaa yksinäiselle ihmiselle hänen yksinäisyyttään tuutin täydeltä. Karakoski kertoo aikuisesta joulunvietostaan vanhempiensa ja veljensä kanssa. Huterat tuolit luovat jokavuotiset poikkeusolosuhteet jouluaterialle, koska vanhemmat eivät tarvitse tavallisesti neljää tuolia. Karakoskien jouluruokailu on perunoiden juhlaa, niistä puhutaan enemmän kuin niitä syödään. Lohen riittävyydestä huolehditaan, vaikka ruokaa riittää varmasti kaikille. Ote kirjasta:

Isä (hyväntuulisesti): Lapset, ette sitten valita että paisti on sitkeää.
Minä ja Veli (yhteen ääneen): Emme valita.
Äiti (puolustautuen): Eikö ole pääasia, että on sentään paisti?
Minä ja Veli (yhteen ääneen): Kyllä on!
- -
Ja niin edelleen. Lause lauseelta samoin kuin edellisenä vuotena. Ja sitä edellisenä. Ja sitä edellisenä. Ja sitä edellisenä. Onneksi. Yleensä minun tuolistani irtoaa jalka, mutta ei joka vuosi.

Katkelma Karakoskien yhteisestä jouluaaton ateriasta on vähäeleisen riemullinen. Kun Tytti syö jouluruuan itsekseen seuraavana päivänä, hän saa olla aivan rauhassa. Huono omatunto vaivaa jonkin verran, mutta nautinto taitaa olla suurempi. Keskeneräinen kirjakaan ei pääse juhlapöytään luettavaksi.

Joulusta kerrotaan yleensä paljon kauniita asioita. On ihmisiä, joille joulu on vuoden tärkein juhla. Joulu on kuitenkin myös hyvin ristiriitainen juhla suurten odotusten vuoksi. Omat parhaat joulumuistoni ovat hyvin pieniä ja vaatimattomia. Hyvä ja paksu kirja, suklaata ja riittävästi omaa rauhaa takaavat parhaan joulun minulle.

Teos: Meikkipussin pohjalta
Tekijä: Kaisa Haatanen
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Johnny Kniga