Mark Levengood: Vasten auringon siltaa

Kansikuva kustantajan sivulta

Helsinki Lit -viikonloppu sai minut ymmärtämään, että minun pitää lukea Levengoodin kirja. Katsoin Teemalta kirjallisuustapahtumaa helpon vaivattomasti filtin alla yskien ja pidin itseäni onnekkaana. Kiitos rakas Yle Teema! Eräs ehdoton ilon tirskahdus oli Mark Levengoodin ja Rosa Liksomin keskustelu. Mielestäni Liksom ei haastatellut Levengoodia, he kuuntelivat toistensa ajatuksia ja reagoivat kuulemaansa. Jotenkin olen onnistunut olemaan Levengood-katveessa aina tuohon viikonloppuun asti, mutta ei hätää. Päätin korjata asian ja kirjastosta löysinkin miehen uusimman kirjan.

Vasten auringon siltaa on kirja, jonka lukeminen tekee minut iloiseksi. En erityisesti innostu ylenpalttisesta positiivisuuden korostamisesta, mutta Levengoodin omat elämänkokemukset ja hänen kuulemansa jutut väritettynä ja vahvistettuna ovat lohduttavia ja luovat uskoa tulevaan. Vasten auringon siltaa on varmaankin tehty (keski-ikäisille) tavallisille ihmisille, joilla on pilkettä silmäkulmassa. Eli ehkä juuri minulle. Mutta mitäpä sen on väliä, Levengoodin kirja antaa lukijalleen hyviä ajatuksia. Oma suosikkini kirjassa on kirjailijan muisto lapsuuden ystävästä Kimmosta, joka innosti ystävänsäkin lähtemään mukaan soittoharrastukseen. Poikien tavoitteena oli olla sosiaalisesti haluttavampia. Levengood päättää tarinan tiivistämällä elämästä ja siihen asennoitumisesta sellaista, jota ei voi jättää kertomatta. Ote kirjasta:

Kelpaammepas. Me kelpaamme aivan loistavasti. Tietysti me opimme ja kasvamme ja annamme mitä annettavissa on koko elämämme ajan. Mutta me kelpaamme, se on selvä, me kaikki, juuri sellaisina kuin olemme.

Mitä tähän voi lisätä?

Vasten auringon siltaa on helppo ja viihdyttävä luettava. Kirja koostuu pienistä tarinoista. Välillä ollaan Levengoodin lapsuudessa, välillä ruotsalaisjulkkiksen työarjessa tässä ajassa. Kirjan kansikin on onnistunut, sen on tehnyt Eevaliina Rusanen. Kirjassa on Ilon Wiklandin kuvitus.

Kirjan lukeminen vastaa minun kokemusmaailmassani pitkää keskustelua viisaan ystävän kanssa, jolla on puhumisen taito. Aina sellainen ystävä ei ole kuuloetäisyydellä, joten Levengoodin kirja voi toimia rauhoittajana ja ilon tuojana arjen väännön ja väsyttävän toiston keskellä. Itse ainakin aion lukea kaikki Levengoodin kirjat, koska ne tulevat tarpeeseen. Levengoodin kirjat ovat myös tämän yhden perusteella oikein hyviä lahjoja ystävälle.

Teos: Vasten auringon siltaa (Solblekt av livet)
Tekijä: Mark Levengood
Suomentaja: Maija Kauhanen
Kansi: Eevaliina Rusanen
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Kustantamo S&S

Kaari Utrio: Rakas Henrietta

(Pussilakana)kukkasten keskellä rakas kirja

Maman näytti epäröivältä mutta Papan ilme oli selvästi helpottunut. 
- Tietenkin, Fabian hoitaa asian niin kuin parhaaksi näkee.
- Se ei ole oikein soveliasta, Maman mutisi.
- Minä en lähde, Henrietta sanoin itsepäisesti.  - Fabian ei pysty taivuttelemaan minua.
- Älkää hupsutelko. Noinkin iäkkääksi ihmiseksi Henrietta käyttäytyy varsin lapsellisesti, eikö totta, setä?

Olen tässä vaiheessa kuukautta/kevättä/vuotta/elämää kohtalaisen väsynyt. Määräaikainen työ päättyy kohta ja tuleva työttömyys mahdollistaa levon. Pienen varaslähdön tähän häämöttävään lepoon otin valitsemalla kirjakseni Kaari Utrion ihanan romaanin Rakas Henrietta. Kirja on minulle hyvin tuttu, olen lukenut sen yli viisi ja alle kymmenen kertaa. Nautin joka kerta sen lukemisesta. 

Rakas Henrietta on Utrion 11. kirja, joten kirjan on kirjoittanut kokenut kirjailija. Alusta alkaen tarina soljuu vaivattomasti ja hallitusti eteenpäin. Rakas Henrietta on kuvaus erään rakkaustarinan alusta. Se on myös ajankuvaus 1800-luvun Suomesta ja tarina erään naisen elämästä. Henrietta Silferhane on minun silmissäni nuori nainen, vaikka hän onkin aikalaistensa ja itsensä silmissä miltei vanhapiika. Henrietta on sidottu säätyynsä ja perheeseensä hyvin monin sitein. Hän on tyytymätön tilanteeseensa ja monien läheistensä elämäntapaan ja -arvoihin.

Henrietta on perheenjäseniinsä verrattuna tervejärkinen ja mukava, mutta se ei ole koko totuuus. Samalla kun Henrietta miettii elämänsä suuntaa ja mahdollista naimisiin joutumista tai pääsemistä, hän tutustuu myös uudella lailla itseensä ja toimintatapoihinsa. Pidän tästä Utrion tavasta kirjoittaa Henrietta näkyväksi myös itselleen vähä vähältä hyvin paljon. Henrietta on mielenkiintoisen särmikäs. Ote kirjasta:

Henrietta tunsi itsensä surkeaksi ja epäonnistuneeksi. Juuri tällaisessa tilanteessa hänen kasvatustaan tarvittiin. Ja tässä hän istui raivoamassa kuin kalamuija, tosin itsekseen mutta kuitenkin.

Henriettaa kosiskelee kohtelias ja moitteeton markiisi Richard de Maury. Myös Ahdelahden kartanon nuori kreivi Fabian Adlercrantz on palannut Suomeen tutkimusmatkoiltaan kaukaisilta mailta. Kaikenlaista dramaattista ennättää tapahtua ennen kuin Henrietan elämä löytää uomansa.

Teos: Rakas Henrietta
Tekijä: Kaari Utrio
Julkaisuvuosi: 1977
Kustantaja: Tammi

Juha-Pekka Koskinen: Gabriel Hullo & hirveä Hekla

Kansikuva kustantajan sivuilta

Sain luettavakseni Juha-Pekka Koskisen uutuuskirjan Gabriel Hullo & hirveä Hekla. Kirja on ollut minulla luettavana jo jonkin aikaa ja olen sitä lukenutkin pätkissä useampaan otteeseen. Lisäksi olen lukenut kirjan muutaman kerran kokonaan. Tänään päädyin lukemaan kirjaa ääneen puolisolleni ja kohta peruskoulun päättävälle lapselleni.

Gabriel Hullo & hirveä Hekla on Gabriel Hullo -sarjan kolmas kirja. Kirja on mielestäni sopiva viisivuotiaille ja sitä vanhemmille ainakin ääneen luettuna. Myös isommat lukijat ja kuuntelijat nauttivat kirjan kielestä. Koskinen vie Gabrielin, tai Kaapon, tarinaa eteenpäin loppusoinnuin. Kirjaa voi lukea ääneen myös ihan itsekseen. Puolisolleni kirjasta tuli mieleen perheemme suosikki vuosien takaa, Julia Donaldsonin Mörkyli, jossa myös runoillaan.

Kansikuva (yllä) esittelee kirjan kuvitusta. Kuvia kirjassa on paljon ja suurin osa niistä on värikuvia. Pidin paljon kirjan kuvien väreistä ja viivoista. Ne toivat hyvällä lailla mieleeni erään vanhan lastenkirjan, joka oli veljeni suosikki. Kuvat olivat kuitenkin kovin staattisia, olisin kaivannut enemmän liikeen tuntua.

Päähenkilö Kaapo on reipas ja rohkea. Tekosyyn varjolla Kaapo lähtee tutkimaan naapurin pihaa ja taloa, joista kummitustalon poika löytääkin yhtä sun toista. Kirjan nimeenkin päässeestä Heklasta olisin mielelläni kuullut enemmänkin. Ote kirjasta:

Vielä oven raossa
oh hiukan neuvoja jaossa.
Äiti lausuu sanoin tiukin:
"Pysy siellä, missä vaara niukin.-
Vältä kallioita, reunoja jyrkkiä,
leikissä jos alkaa tyrkkiä,
voi pudota ja murtuu luu,
siitä äiti kauhistuu."

Gabriel Hullo & hirveä Hekla on erityisen suositeltava sille lukijalle tai mahdollisen lukijan isommalle lukuseuralle, joka kaipaa vähän toisenlaista luettavaa lastenkirjoista. Kirja vaatii lukijaltaan kielen tajua, mutta toisaalta antaa paljon ihasteltavaa, ihmeteltävää ja innostaa runoilemaan itsekin.

Kirjasta on tehty myös traileri.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Gabriel Hullo & hirveä Hekla
Tekijä: Juha-Pekka Koskinen
Kuvitus: Miranda Mord
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Haamu Kustannus

J. R. Ward: Verisuudelma

Luin VJ:n blogista Mustemaailmani, että Wardilta on suomennettu uusi kirja. Nämä Wardin Mustan tikarin veljeskunta -sarjan (käännetty 13 osaa + yksi hehkuttelukirja) ja nyt alkavan Mustan tikarin veljeskunnan perintö -sarjan kirjat ovat taattua laatua. Wardin kirjoista joko nauttii tai niitä kavahtaa. Itse kuulun ensimmäiseen ryhmään. (Olen kirjoittanut blogiin Wardin Langenneet enkelit -sarjan kahdesta ensimmäisestä osasta: Halu ja Himo.) Kirjastosta löysinkin tämän uutuuden ja nyt se on luettu.

Verisuudelma sijoittuu vanhaan tuttuun vampyyrimaailmaan. Kirja alkaa kuuden sivun sanastolla, jossa kerrotaan Wardin vampyyrimaailman olennaisista asioista vampyyrien termein. He ovat aivan oma lajinsa, jotka eivät muuta ihmisiä kaltaisikseen. Heillä on oma maailmanjärjestyksensä, lainsäädäntönsä ja valvontajärjestelmä, joista ihmiset, joiden keskellä he elävät, eivät tiedä mitään. Lesserit, heidän vihollisensa, ovat onneksi tässä kirjassa mitättömässä roolissa. Säpinää riittää vampyyreiden keskuudessa tällä kertaa ihan ilman vihollisiakin. Verisuudelmassa huomio kiinnittyy uuteen koulutusryhmään, jolla täydennetään Mustan tikarin veljeskunnan taistelijoiden rivejä. Mukana on aristokraattinen nuori nainen, Paradise, josta sukeutuu kirjan päähenkilö.

Kirjoitin Halusta näin:

Ward asettelee aina henkilöistään pareja, joiden välillä syntyy voimakas halu, jota sitten työstetään seksin kautta perusteellisesti. Halu esitetään aina hyvin fyysisenä ja ehdottomana luonnonvoimana, joka vie mukanaan.

Tämä pitää paikkansa myös Verisuudelman kohdalla.

Kaikille uusille Wardin lukijoille suosittelen lukemisen aloittamista Mustan tikarin veljeskunta -sarjan ensimmäisestä osasta. Pimeyden rakastaja aloittaa tarinansa vampyyrien kuninkaasta ja on eräs lempikirjojani tässä sarjassa. Verisuudelmassa on mukana mm. Butch ja Marissa, joiden tarina alkaa jossain vaiheessa Mustan tikarin veljeskunnan sarjaa.

Verisuudelma on neljänsadan sivun jötkäle. Silti se loppuu mielestäni hätäisesti ja turhan paljon oikoen. Mutta ennen lopun kiihdytyksiä ennätetään olla luokkahuoneessa, kuntosalilla, taisteluharjoituksissa ja sairasosastolla ihan riittävästi. Ote kirjasta:

Hetken ajan hänen mielessään pyöri jos jonkinlaisia fantasioita: Hän halusi läimäyttää vehjettään raskaalla kirjalla. Kaataa sementtiä sen päälle. Kurittaa sitä auton ovilla, vasaroilla, haloilla.
Tämä ei voinut olla totta. Vaikein asia, jonka hän kohtaisi kouluttautuessaan Veljeskunnan opeissa sotilaaksi, jotta voisi kostaa perheensä... ei voinut olla joku blondi. Hän ei suostunut uskomaan sitä.
Mahdotonta -
Kun univormun alla värähti jälleen, Craegista tuntui kuin hänen erektionsa olisi nauranut hänelle.
Hän mulkoili lantiotaan ja ärähti: "Turpa kiinni, idiootti."

Kansikuva kustantaja sivuilta. Tämä kansi on minulle pettymys, koska olen pitänyt niin paljon Mustan tikarin veljeskunta -sarjan kansista. Tämä muistuttaa lähinnä Wardin englanninkielisten pokkareiden kansia. Ei hyvä.

Teos: Verisuudelma (alkuperäinen Blood Kiss)
Tekijä: J.R. Ward
Suomentaja: Timo Utterström
Julkaisuvuosi: 2016 (alkuperäinen 2015)
Kustantaja: Basam Books

Marja-Leena Tiainen: Tatu, Iiris ja Pääkallomies

Autenttinen ympäristö nuortenkirjalle

Marja-Leena Tiainen on kirjoittanut uuden selkokirjan nuorille. Itse pidin Tiaisen viime vuonna ilmestyneestä selkokirjasta Poika joka katosi todella paljon, joten odotin tätä kirjaa luettavakseni innolla.

Tatu, Iiris ja Pääkallomies kertoo Tatusta, joka on 16-vuotias. Tatu tutustuu veljensä ja tämän kaverin kautta muutamaa vuotta Tatua vanhempaan Iirikseen, joka on Tatun (ja muidenkin nuorten miesten mielestä) aivan ihana. Tarinassa läikähtelee ihastusta ja ystävyyttä. Tiaisen kirja ei ole pelkkää onnea, koska Iiris katoaa. Tatu on huolissaan Iiriksestä.

Kirjassa Tatu, Iiris ja Pääkallomies on 104 sivua. Kirja sopii hyvin yläkouluikäiselle ja nuorelle aikuiselle. Erityisen hyvin tämä kirja sopii nuorelle, joka ei ole lukenut paljon. Tatu, Iiris ja Pääkallomies on myös hyvä ensimmäinen luettava kirja vaikkapa opiskelijalle, joka ei ole vielä lukenut yhtään kirjaa loppuun. Tämän kirjan kanssa lukija onnistuu!

Pidin erityisesti siitä, että Tatu, Iiris ja Pääkallomies käsittelee pelkoa, uhkaa ja väkivaltaa arkisella tavalla. Ihmisten elämässä tapahtuu kaikenlaista ja Tiaisen kirjan aihe, nuoren kokema uhka, on olemassa todellisessa elämässä. Tatu huomaa elämän olevan arvaamaton. Toivon, että tämä kirja löytää lukijansa niistä nuorista, jotka eivät halua lukea lällyjä juttuja.

Ote kirjasta:

Tatu luonnosteli sarjakuvaa,
jossa Hanska ja Pipo olivat koulun ruokalassa.
Tarjolla oli lihapullia.
Ne olivat molempien herkkuruokaa.
Nyt Pipo päätti kuitenkin, ettei syö lihapullia.
Mä ajattelin ruveta vegaaniksi,
Tatu kirjoitti puhekuplaan.
Mikä on vegaani? Hanska ihmetteli.
Vegaani ei syö lihaa.
Se ei myöskään koske maitotaloustuotteisiin, Pipo selitti.
Sehän kuolee nälkään, Hanska sanoi.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Tatu, Iiris ja Pääkallomies
Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Avain

Kristiina Vuori: Kaarnatuuli

Hän sentään osasi nolostella sitä pistelevää kuumotusta, minkä toistemme paljaan ihon näkeminen puski sisuksissamme liikeelle. Minä viheliäinen naisenkuvatus sen sijaan en osannut hävetä. En halunnut, vaikka olin yhä saastainen synnytyksestä enkä ennen kirkottamista olisi saanut edes istua tässä, keskellä isoa tupaa kaikkien pällisteltävänä.

Kuva kustantajan sivuilta.

Kristiina Vuori on minulle tuotantonsa puolesta tuttu ja mieluinen kirjailija. Olen lukenut hänen kirjansa ja yhtä lukuunottamatta niistä kirjoittanutkin tänne blogiin (Näkijän tytär, Siipirikko ja Disa Hannuntytär). Uusin kirja, Kaarnatuuli, on ollut minulla luettavana noin viikon. Saman viikon olen potenut selkääni, joten tämä kirja on luettu mitä omituisimmissa könötysasennoissa.

Kaarnatuuli kertoo nuoren naisen, Valpuri Innamaan, elämästä. Tarina sijoittuu 1500-luvun Turkuun. Tarinan aluksi Valpurin mies, porvari Henrik Innamaa, on mestauslavalla. Kirja alkaakin hyvin intensiivisesti. Pääasiassa kertojana on itse Valpuri, vaikka muutamaan otteeseen äänensä saavat kuuluville miehet, jotka liittyvät Valpurin elämään. Valpurin avainpiika Kaarina on merkittävä ihminen Valpurille. Naisista ja heidän lapsistaan tuleekin tarinassa joukko, jonka hyvinvoinnista Valpuri joutuu vastaamaan.

Valpuri on mielenkiintoinen päähenkilö. Hän on särmikäs, kapinoiva, kärsimätön ja ahnas. Valpuri on myös kauppias ja työnteko on eräs häntä määrittävä ja ohjaava ominaisuus. Kiinnostuin Valpurista ja se kiinnostus kesti koko tarinan ajan. Valpuri tietää heikkoutensa ja ymmärtää toimintansa johtavan ongelmiin. Epätäydellisyys tekee Valpurista ihmisen. Seuraavaksi ote, jossa Valpuria arvioidaan erään miehen näkökulmasta:

Lemmiskelyn sijasta oli vedottava tämän kylmään järkeen ja ahneuteen. Sillä sitä nainen oli, ahnas. Perso ylellisyyksille, kalliille viinille, konvehdeille ja marsipaanille, silkille ja sametille, helmille ja parfymoiduille säämiskähansikkaille. Sopi vain toivoa, että listaan kuuluivat myös miehet.

Arvio kertoo ehkä jotain Valpurista, vaikka se voikin kertoa myös arvion tekijästä. Valpuri on nainen, kauppias, vaimo ja äiti. Minulle rakkain kohta kirjassa on, kun Valpuri tekee huomioita eräästä nuoresta miehestä sekä äitinä että naisena. Tässä sitä äitiosastoa:

Sen jälkeen vuorossa oli pellavarihmanyytingeillä somistettu pusero. Se puhui vienosti kahisevaa kieltä, jota me naiset ymmärsimme sanoitta. Olavilla oli emä, joka rakasti poikaansa. Tuo äidinrakkaus huokui jokaisesta pistosta ja taidokkaista rypytyksistä paidan kauluksessa ja hihansuissa.

Vuori kirjoittaa vivahteikasta tekstiä, joka viihdyttää ja naurattaa. Valpuri tekee teräviä huomioita naisen mahdollisuuksista ja miesten toimista. Mutta Vuori kirjoittaa myös herkästi ja koskettavasti. Ote kirjasta:

Hänen hengityksensä tuoksui miellyttävälle, raikkaalle. Hänen huulensa. Voi taivas. Hän suuteli kuin kaiken kokenut liehittelijä, viipyillen, maistellen makuani, käyttäen rohkeasti kieltään. Ja hän suuteli kuin kokematon nuorukainen. Vilpittömästi. Antautuen täysin ja ilman pelkoa. 
Niin tein minäkin. Antauduin.

Kaarnatuuli on historiallinen romaani, jossa on rakkautta, kiintymystä ja halua. Kirjan paikkoihin, ihmisten elämään ja heidän tapoihinsa liitttyvä historia on hyvin elävää ja konkreettista. Vuori tuntee perusteellisesti ajan, josta kirjoittaa. Kirja oli minulle ihana lukunautinto, jota oma kipuileva selkänikään ei pystynyt himmentämään. Mielestäni Kaarnatuuli on paras Kristiina Vuoren kirja.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Kaarnatuuli
Tekijä: Kristiina Vuori
Kansi: Mika Kettunen
Julkaisuvuosi: 2016
Kustantaja: Tammi