Juhani Aho: Juha

SKS:n julkaisemassa Juhassa on Kai Laitisen kirjoittama esipuhe ja hyvä valikoima aikalaiskritiikkejä.

Tänä keväänä luin Juhani Ahon Juhan uudelleen. Juha ei ollut minulla ensimmäistä kertaa luettavana, mutta nyt romaani iski aika voimallisesti. Juha on vahvoja tunteita täynnä oleva kolmiodraama, jossa tuleva tuho on aistittavissa alusta asti.

Juhani Ahon romaanin Juha on talollinen, joka on kasvattanut karjalaisorvosta itselleen vaimon. Marja on miestään nuorempi ja romaanin alussa pariskunnan keskinäiset tunteet ovat aika viileät. Juha rakastaa Marjaa, mutta tulee torjutuksi suoraan ja välillisesti. Talon askareet kuitenkin sujuvat. Muutoksen tuo kiertävä kauppias Karjalasta, Shemeikka. Shemeikka on kaikkea sitä, mitä Juhassa ei tunnu löytyvän. Shemeikka on nuori, komea ja eläväinen. Puhelias mies lirkuttelee itsensä talon emännän suosioon, ja hurja elämä alkaa. Ote kirjasta:

Marja tahtoo katsoa häntä rohkeasti silmiin ja katsoo uhallaankin, pelkäämättä, väistämättä, mutta kasvot pingotettuina ja otsakin kuumana kihisten.
- Mikä tapa?
Shemeikan kasvot ovat häntä niin lähellä, että hämärtää.
- On kihlasoljesta sulholle suutelon paikka.

Ja sitten vähän myöhemmin:

Marja otti sen [lakin] penkiltä ja toi. Silloin Shemeikka kahmaisi kainaloonsa Marjan ja painoi rintaansa pään ja sitä sitä siinä hetken. Päästi sitten, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, ei virkkanut mitään ja meni. Eikä Marjakaan saanut mitään virketyksi.

Tavallaan Shemeikka tietää, mitä tekee, mutta pohjimmiltaan hän ei ole valmis Marjan reaktioon. Shemeikalla on oma toimintatapansa naisten kanssa. Tuohon tapaan Marja ei suostu. Toki Marjalla menee aikansa, että hän saa toimintakykynsä takaisin tunnekuohun jälkeen.

Minulle tässä teoksessa kaikkein mielenkiintoisinta on Marjan sisäinen tuli, jota hän ei tunnu hallitsevan. Teoksessa on paljon muutakin: Juhan hiljainen rakkaus, puoliääneen huudettu tuska hylkäämisestä ja lopullinen murtuminen. Keski-ikä ilmeisesti vaikuttaa siihen, että ymmärrän jollain tapaa kaikkien toiminnan ja siedän heidän heikot kohtansa. Shemeikkakin vaikuttaa minusta kiinnostavalta nuorelta mieheltä. Eri asia tietysti on, oliko Marjan ratkaisu viisas.

Olen tiennyt Aino Kallaksen Sudenmorsiamen ja sen voiman. Kuitenkin Juhani Ahon Juha ei häviä voimassaan tuon romaanin dramaattisille käänteille ja vahvoille tunteille. Juhassa on hyvinkin samaa voimaa ja vaikuttavuutta. Se on ehdottomasti lukemisen arvoinen romaani.

Ja Marjalta pääsi sydämestä sanaton huudahdus ja häneltä kohosi käsi, niinkuin olisi sanonut: et ottanutkaan! Ota minut! Vie minut minne hyvänsä! Elä jätä!

Teos: Juha
Tekijä: Juhani Aho
Julkaisuvuosi: 1911 (Painos vuodelta 1994)
Kustantaja: SKS

Sally Salminen: Katrina

Maailma ei ollut läpeensä pimeä niin kauan kuin joku ajatteli häntä ja kaipasi häntä ja tarvitsi hänen läheisyyttään.

Tutustuin Sally Salmisen Katrinaan viime vuonna lukupiirissä. Luimme eri vuosikymmenten merkittäviä teoksia, joita on esitelty Ylen Kirjojen Suomi -sivustolla. Ylen sivuilla Sally Salmisen Katrina on vuoden 1936 teos, "Suomessa tuntematon, mutta kansainvälisesti menestynyt". Minulle Katrina oli tuolloin vielä vieras. Lukupiiriläisille teos oli tuttu, ja pian kuulin monia lukukokemuksia aiemmilta vuosikymmeniltä tästä ihanasta romaanista. Selväksi kävi, että Katrina on todella rakastettu teos. Itse en ehkä tuolla kerralla päässyt tarinaan kunnolla kiinni. Muistaakseni aloitin kirjan lukemisen ruotsiksi.

Teos on julkaissut uuden suomennoksen tästä teoksesta. Juha Hurme on kääntänyt alkujaan ruotsiksi kirjoitetun romaanin suomeksi. Aivan upeasta kannesta kiitos kuuluu Jussi Karjalaiselle.

Romaani alkaa ihastuksesta. Eläväinen ja puhelias Johan sytyttää nuoressa ja kauniissa Katrinassa liekin, joka muuttaa heidän molempien elämän. Salminen aloittaa tarinan voimallisesti, ensimmäinen roihu on jo tuhkaa, kun nuori pari saapuu Johanin kotiin Ahvenanmaalle. Ylpeän Katrinan elämän mittainen nöyrtyminen alkaa.

Katrina on taitava ja sitkeä. Hän rakastaa onnetonta miestään. Katrina muistuttaa suomalaisen kulttuurin sinnikkäitä ja neuvokkaita naisia, Niskavuoren voimanpesiä ja Myrskyluodon Maijaa. Romaani pitää sisällään paljon, koko aikuisen naisen elämän. Ymmärrän nyt hyvin, miksi lukupiirin elämää nähneet naiset arvostavat Salmisen romaania niin paljon. Keskellä oman elämän kuohua ja myrskyä on lohduttavaa tietää, että kaikesta voi selvitä. Voi rakas Katrina! Elämä totisesti kuluttaa meistä jokaista, niin myös urheaa ja pelotonta Katrinaakin.

Jospa hän vain saisi istua siinä kivellä, tarvitsematta enää koskaan mennä ihmisten sekaan! Istua siinä ajattelematta, tuntematta, ja antaa sammalen kutoa pehmeä, vihreä matto hänen peitokseen, samanlainen kuin ympäröivillä kivillä. Mutta ei, hän ei ollut vielä sujut elämän kanssa. Hänen täytyi jatkaa taistelua ja pyrkiä eteenpäin.

Katrina todella jatkaa taistelua. Hän taistelee kyläläisiä, rikkaita ihmisiä, olosuhteita ja kohtaloaankin vastaan kaikin mahdollisin keinoin. Hän tekee kaikkensa rakkaittensa puolesta. Katrina kokee vierautta, koska hän on muualta kotoisin ja puhuukin eri tavalla. Saarelaisten tavat tuntuvat pitkään vierailta. Salminen on kirjoittanut romaaninsa naisesta, joka myös ymmärtää miesten maailman olevan erilainen. Ote kirjasta:

Kuinka paljon vapaampaa olikaan miehen elämä, vaikka mies olisi köyhä ja reppana kuten Johan. Hän sai kohottaa siipensä ja lentää tiehensä - ulos - kauas kaikista huolista ja kaikesta pikkumaisuudesta saarilla. Mutta Katrinalla ei ollut mitään mahdollisuutta päästä sieltä. Hän oli vangittuna sinisten vesien väliin.

On yllättävää, että Katrina on kirjoitettu jo vuonna 1936. Romaani on kestänyt aikaa hyvin. Salminen kirjoittaa romaanissaan naisen elämästä niin koskettavasti, että lukijalla riittää mietittävää ja koettavaa vielä vuonna 2018. Juha Hurmeen käännös päästää lukijan aivan lähelle Katrinaa ja elämää Torsön saarella. 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Katrina
Tekijä: Sally Salminen
Suomennos: Juha Hurme
Kansi: Jussi Karjalainen
Julkaisuvuosi: 1936 (suomennos vuodelta 2018)
Kustantaja: Teos

Kore Yamazaki: Velhon morsian 8

Mangan lukeminen alkaa aina kohdallani samalla lailla. Joudun muistelemaan lukutapaa ja lämmittelemään kirjan kanssa. Käytännössä siihen menee ensimmäinen lukukerta. Onneksi nämä ovat nopeita lukea. Toisella lukukerralla jo ymmärränkin jotain.

Selailin Punaisen jättiläisen uutuuksia ja päätin jatkaa jollain lailla alkanutta mangan lukemista. Vuoden alussa luin Pahispomo ja kissat -mangan. Siitähän lähti kohdallani liikkeelle Netflixin japanilaisten sarjojen katselu, joka laajeni korealaisiin sarjoihin. Ahmin Korean Odyssey -sarjan itkien vuolaasti. Lopulta jouduin pakottamaan itseni sarjapaastolle. Saan aloittaa seuraavan korealaisen tai japanilaisen sarjan vasta kesäkuussa. Ihme ja kumma, päätös on pitänyt. 

Takaisin mangaan. Velhon morsian kertoo Chise Hatorista ja Elias Ainsworthista. Elias on velho, joka on ottanut Chisen luokseen oppilaaksi ja puolisoksi. Chise on Sleigh Beggy, joka tarkoittaa ainakin kykyä kerätä tai imeä taikavoimia. Valitettavasti taito tai ominaisuus tuo mukanaan myös lyhyemmän elämän. Kahdeksannen osan alussa Chiseä vaivaa myös lohikäärmeen kirous.

Päädyin lukemaan kahdeksannen osan aika monta kertaa. Mangaa minua enemmän lukeva perheenjäsen epäili, että kahdeksannesta osasta voi olla vaikea aloittaa, mutta minä en nähnyt asiassa mitään ongelmaa ennen lukemisen aloittamista. Varmastikin osa tarinasta meni minulta ohi. Mitä sitten ymmärsin? Kiinnostuin Chisen ja Eliaksen suhteesta. Erityisesti Elias on kiinnostava henkilö. Hän suojelee Chiseä. Tekstissä Eliasta puhutellaan hyvin suojaavaksi keihäsmuuriksi (pilum muralis) ja sitä hän Chiselle onkin. 

Pidin tarinan surullisesta tunnelmasta. Hankaluuksia tuottivat vaihtelevat fontit ja piirrostyyli, johon en nyt ihastunut. Välillä minun oli vaikea hahmottaa, mitä kuvassa on. Ihmettelin sitä, että sama hahmo oli piirretty monella eri lailla. Opin, että chibi-hahmojen kautta voidaan korostaa hahmon tunnetta.

Manga on viihdyttävää, vaikka minulla opeteltavaa ja omaksuttavaa tässä lajissa riittääkin. Menen kirjastoon tutkimaan Velhon morsiamen aiemmat osat. Mistä olen jäänyt paitsi?

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Velhon morsian 8
Tekijä: Kore Yamazaki
Suomentaja: Antti Valkama
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Punainen jättiläinen

O vei vuoden

Elämä on vain yksi iso odotushuone.

Työhuoneen seinällä on Helsingin Sanomien etusivu 23.4.2017. Koko sivun mainoksessa tummassa kuvassa on eteerinen kirjailija Miki Liukkonen, joka katsoo etualalla olevaa romaanijötikkää. Romaani hehkuu valkeaa valoa. O on tullut keskuuteemme.

Pyysin kustantajalta lukukappaletta teoksen ilmestymisen aikoihin ja aloin lukemaan saamaani kirjaa innolla. Lukeminen alkoi lupaavasti, mutta tössähti sitten kerralla. Homma ei edennyt lainkaan. O makasi yöpöydällä odottaen, mutta en halunnut jatkaa sen lukemista.

Lokakuussa 2017 Helsingin kirjamessuilla kuuntelin Liukkosen haastattelua. Liukkonen keräsi suuren yleisön messuilla ja mietin väkijoukon keskellä, ovatko nämä ihmiset lukeneet O:n tai kenties aikovatko he lukea. En oikein uskonut kumpaakaan. En ollut edes varma, lukisinko minä romaania, vaikka se oli ulottuvillani. Liukkosta oli kyllä innostavaa kuunnella, pidin hänen satuilustaan ja keveästä suhtautumisestaan jyhkeään teokseen.

Marraskuussa 2017 julkistettiin tieto, että O on yksi Finlandia-ehdokkaista. Minussa syttyi uudelleen halu lukea O. Lukeminen jäi vielä haluamisen asteelle. O ei voittanut Finlandiaa. Päätin ryhtyä kuljettamaan romaania mukanani, viikot Karstulassa ja viikonloput kotona Siilinjärvellä. Olin järjiltäni, mutta toivoin, että lukeminen alkaisi jo pian. Ote kirjasta:

Mutta ennen kaikkea ajatus, joka lamautti Mikaelin joka kerta kuin hänen suolistonsa olisi äkkiä jäädytetty ja täräytetty sitten hakulla pirstaleiksi:
- Turhautuneisuus siitä, että minä olen minä ja tulen aina olemaan, ja että se olen Minä joka myös kuolen.
Että kukaan ei kuole minun puolestani.

Tänään luin O:n loppuun. Pääsin talvella mukaan erääseen lukupiiriin Facessa, jossa luimme O:ta yhdessä pala kerrallaan. Voin paljastaa, että loppuun päässeitä oli vähemmän kuin urakan aloittaneita.

Mitä ymmärsin tai ajattelin O:sta? O:n lukeminen oli aivan kuin toinen ihminen olisi kuljettanut minua vieraissa paikoissa. Ihastelin tuolla ja ihmettelin täällä. Muutaman käännöksen päästä en muistanut mitään lukemastani, koska minulla on huono suuntavaisto ja heikoimpina hetkinä harhaileva mieli. Kaikki ne kukkaistutukset ja talojen seinustat, joita minulle tällä 858 sivun kävelyllä näytettiin, pyyhkiytyivät mielestäni hyvin pian maisemien muuttuessa. Olen pahoillani, kirjallinen teos. Olisin halunnut muistaa ja ymmärtää enemmän.

O koostuu monista tekstikatkelmista, vaikka onkin muodoltaan romaani. Se on hyvin runsas teos, joka ryöppyää henkilöitä, paikkoja ja monia yksityiskohtia. Tyylin vaihdoksia on useita. Välillä teos on keittokirja, välillä sairaskertomus. Välillä rakastin lukemaani, välillä se ärsytti minua toden teolla.

Herkän hetken lukijana koin, kun Mikael Ahlqvist kävelee kahvilaan, tilaa kahvin ja ananasleivoksen ja antaa puhelimensa lataukseen kahvilan Harrolle. Kahvilasuhde on niin vakaa, että Mikael saa kahvin veloituksetta ja puhelimen lataamistakaan ei tarvitse erikseen kysellä tai selitellä. Minäkin haluaisin tuollaisen kahvilasuhteen ja George Clooney -leukaisen miehen pitämään kahvilaa kotitaloani vastapäätä. Kauneuttakin Liukkosen teoksessa on. Ote kirjasta:

Post-it® -laput Aaronin sylissä levisivät lattialle hänen jalkojensa juureen kuin myrkytetyt sitruunaperhoset.

Päättelin jossain vaiheessa lukemistani, että Liukkonen tekee ihmiskokeen tällä romaanilla. Hän haluaa tutkia, miten lukijat reagoivat kirjaan. En halunnut lopettaa lukemista, vaikka lukeminen turhautti ja uuvutti minua. Teki se toki muutakin. Strategiani oli lukea vauhdilla eteenpäin, en halunnut jäädä ihmettelemään ja muistelemaan.

Hyväksyin sen, että minut eksytettiin. Ehkäpä välillä suljin silmäni.

Lukiessani leikittelin ajatuksella, että O:sta olisi julkaistu keskenään erilaisia versioita. Minun romaanissani on eräs slovakialais-jamaikalainen kädestäennustaja, joka oli kierrellyt Espanjassa. Hänen nimensä on Darnopogaldjitzer. Keitä teidän romaanissanne on? Vaihdetaanko?

Minulle O on postmoderni romaani, joka kuvastaa nykymaailmaa ja ihmisen hämmennystä. Ihminen ei voi ymmärtää maailmaa, yhtenäisen tarinan kertominen on muuttunut mahdottomaksi. Fragmentoitunut aikamme luo hetkiä, vaikutelmia ja kokemuksia, mutta ihmisen kannettavaksi jää ahdistus ja yksinäisyys. Teoksessa verkko viipaloi keskittymiskyvyn ja me elämme hahmottomia aikoja. O on neuroottinen, ahdistava ja tärkeä lukukokemus.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta.

Teos: O
Tekijä: Miki Liukkonen
Julkaisuvuosi: 2017
Kustantaja: WSOY