Ruth Hogan: Kadonneiden tavaroiden vartija

Aloitin Ruth Hoganin kirjan eilen illalla. Yöllä heräsin ja vaikka yritin, uni ei enää tullut. Päässä pyörivät murheet tuntuivat valtavan suurilta. Päätin käyttää valveillaoloaikani hyvin eli lukemalla kirjaa. Koska luin kirjan loppuun hyvissä ajoin ennen heräämisaikaa, ajattelin kirjoittaa ajatukseni kirjasta blogiini heti tuoreeltaan. Keitin teetä ja toivotin tiistain, arjen ja uuden vuoden tervetulleeksi.

Bazar herätti mielenkiintoni kirjaa kohtaan jo hyvissä ajoin ennen kirjan julkaisua. Sain marraskuussa pienen suklaamaistiaisen, joka oli samalla mainos tulevasta kirjasta. Kauniiseen kääreeseen pakattu omena-kanelivalkosuklaa lohdutti marraskuun painamaa mieltä aivan yhtä lempeästi kuin itse kirja onnistui tehtävässään viime yönä.

Takakansi lupaa romaanin olevan rakkaudentäyteinen hyvän mielen romaani. Sitä se onkin! Tarina lähtee liikeelle ikääntyneestä kirjailijasta, joka elää kauniissa kodissaan tavaroiden, muistojen ja tarinoiden ympäröimänä. Tavarat kantavat muistoja, keksittyjä tai todellisia. Kirjailija toki kirjoittaa ja ehkä jopa keksiikin tarinoita, mutta mielestäni teos herättelee kysymyksiä totuudellisuudesta ja mahdollisesta todellisesta elämästä. Hilpeimmillään pohdinta on kirjailijuutta tavoittelevan Portian käsikirjoituksissa, jotka ovat toinen toistaan värikkäämpiä pastisseja tutuista romaaneista. Takaisin siihen ensimmäiseen kirjailijaan: Anthony Peardew suree edesmennyttä puolisoaan, Thereseä. Hän kokee pettäneensä Theresen, koska on hukannut naiselta saamansa medaljongin. Jonkinlaisena korvauksena siitä hän on kerännyt kadonneita tavaroita, kirjannut muistiin niiden löytöpaikan ja kirjoittanut niihin liittyvän tarinan.

Kadonneiden tavaroiden vartija kertoo rakkaudesta, ihmisten välisistä suhteista ja elämän merkityksestä. Tarinat liittyvät toisiinsa ja lukija saa osan tavaroita talteen keräävän henkilön ilosta kerätessään teoksen tarinoita ja liittäessään ne yhteen. Liikutuin erityisesti muistiin ja muistamattomuuteen liittyvistä tarinanjuonteista, koska niitä aiheita olen saanut itsekin elämässäni pyöritellä.

Peardewin yksityissihteeri Laurasta kasvaa teoksen päähenkilö, vaikka minun huomioni saakin kirjoja ja elokuvia rakastava Eunice, joka löytää jotain merkittävää. Teoksessa on useita mielenkiintoisia henkilöitä, joista yksi on Päivänpaiste. Päivänpaisteella on nuori nainen, jolla on omien sanojensa mukaan "yksi ylimääräinen kroppasomi". Ote teoksesta:

Päivänpaiste oli reipas ja luottavainen, mutta rohkeus ja hyväluonteisuus tekivät hänestä haavoittuvan. Hänen parhaat puolensa hankaloittivat usein hänen elämäänsä kaikkien eniten.

Hoganin teos ei ole lälly, vaan viisas romaani, joka saa minut katsomaan ympärilläni olevia tavaroita ja ihmisiä uusin silmin.

Teos ilmestyy 16.1.2020.

Kiitos ennakkokappaleesta kustantajalle.

Teos: Kadonneiden tavaroiden vartija
Tekijä: Ruth Hogan
Suomentaja: Susanna Tuomi-Giddings
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Bazar

George Eliot: Daniel Deronda

"Mama kulta, älä nyt sure", sanoi Gwendolen ja paineli nenäliinallaan kyyneliä, jotka vierivät rouva Davilowin poskilla. "Ei nyt surra. Minä en sure. Teen jotain. Tulen joksikin. Kaikki korjaantuu. Kaikki tuntui pahemmalta, kun minä olin poissa. Mama kiltti! Kai nyt olet iloinen, kun minä tulin."
Joka sana oli vilpitön.

Daniel Deronda on ihastuttava ja viihdyttävä tiiliskiviromaani. Pyysin arvostelukappaletta kustantajalta innostuneena suomennoksesta, mutta saatuani teoksen käsiini hyvissä ajoin ennen joulua jouduin nielaisemaan innon muuttuessa pieneksi ahdistukseksi. Olin ajatellut viettää teoksen äärellä joulupyhät ilman paineita, mutta romaani, jossa on sivuja 890, luo paineita sivumäärällään.

Uskon katsoneeni Daniel Derondan BBC:n filmatisoimana sarjana, joka julkaistiin 2000-luvun alussa. Yleensä katson kaikki vanhat brittiklassikot, jotka vastaan tulevat. En muistanut laisinkaan, mitä Daniel Deronda sisältää, mutta uskoin tarinassa olevan ajankuvaa, ihmissuhteita ja kuvausta yhteiskuntaluokista. Alkuperäinen teos on julkaistu 1876, joten odotukseni olivat korkealla.

Teos alkaa nuoren viehättävän naisen kortinpeluusta. Rohkea riskinottaja häviää rahaa ja lähtee tappion kokeneena yöpaikkaansa. Pieni pettymys kertautuu järkyttävillä uutisilla, jotka muuttavat nuoren naisen elämän. Neiti Gwendolen Harleth herättää ympärillään ihastusta, joka tuntuu määrittelevän hänen elämänsä suunnan ja olevan rahaakin merkittävämpi ominaisuus. Kauneutensa lisäksi hän on virkeä ja sosiaalisesti aktiivinen. Näiden hyvien puolien lisäksi neiti Harlethilla on muitakin ominaisuuksia, jotka eivät ole yhtä mairittelevia. Daniel Derondassa ennätetään vajaassa tuhannessa sivussa käydä henkilöiden luonteet ja keskinäiset suhteet tarkasti läpi. Ihanaa!

Romaanin nimihenkilö, Daniel Deronda, on hyväluontoinen nuori mies. Hänen alkuperänsä on epäselvä, mikä synnyttää hänessä sisäistä epävarmuutta. Kolmas merkittävä henkilö on Mallinger Grandcourt, joka tulee perimään setänsä sir Hugo Mallingerin, koska tällä ei ole miespuolista perillistä. Sir Hugo Mallinger on kuitenkin ottanut suojelukseensa nuoren Daniel Derondan. Näistä asetelmista tarina alkaa keriytyä auki.

Harlethin, Derondan ja Grandcourtin lisäksi teoksessa olennaisia henkilöitä ovat Harlethin äiti, Hugo Mallinger lähipiireineen, Grandcourtin osin piilossa olevat läheiset ja Derondan lähipiirin lisäksi nuoren miehen elämään yllätyksellisesti ilmestyvä nuori juutalainen tyttö, Mirah Lapidoth. Juutalaisuudella on suuri merkitys Daniel Derondan elämässä ja se saakin paljon tilaa romaanissa.

Vuoden vaihtuessa olen päässyt kirjassa noin puoleen väliin. Kirjoitan blogitekstiä vähän kerrassaan, koska muuten unohdan alun ja keskityn loppuun. Gwendolen Harleth varastaa huomioni teoksen alkupuolella, mutta niin käy teoksen henkilöille yleisemminkin. Kun kaunis Gwendolen saapuu huoneeseen, kaikki katsovat vain häntä.

Ihailen Alice Martinin suomennosta, joka tuntuu niin vaivattomalta ja virtaavalta. Tekstissä on paljon alaviitteitä, joista osan olen käynyt lukemassa teoksen lopusta löytyvästä liitteestä. Martin on kirjoittanut myös loppusanat teokseen, mutta ne säästän lopuksi. Haluan jatkaa lukemista, että saan romaanin luettua ennen töihin paluuta.

Saan teoksen päätökseen loppiaisena. Luku-urakan päätteeksi olen aika häkeltynyt lukemastani. Olen siis saanut nauttia teoksesta, joka on julkaistu 1876 ja nyt suomennettu mahdollisimman vivahteikkaaksi luettavaksi. Teoksessa on myös paljon huumoria ja satiiria. Tarina oli kuitenkin - minisarjasta huolimatta - minulle vieras, joten en tiennyt, mitä tuleman pitää. Aivan loistavaa! Romaani herätti minussa paljon ajatuksia ja kirjoittelinkin itselleni muistiin tärkeimmät sivunumerot myöhempää teokseen palaamista varten.

"Sinä olet upea olento!" hän sanoi matalalla, sointuisalla äänellä; tavujen ääriviivat piirtyivät vieraan, mutta miellyttävän kuuloisina. "Tiesin, että olisit."

Useissa teoksen henkilöissä on ulkoista kauneutta. Tuo kauneus herättää huomiota ja lumoaa, mutta myös altistaa kaikelle tavoittelulle ja hyväksikäytölle. Ulkoinen kauneus ei vielä tarkoita sisäistä kauneutta tai hyviä tekoja. Ote romaanista:

" - - Mitä sinä maailmasta tiedät? Minut sinä olet nainut, ja minun mielipiteeni ohjailtavaksi sinun on antauduttava."

Mistä romaani kertoo? Mielestäni se kertoo nuoren aikuisen elämästä kaikkine vaikeuksineen. Osa teoksen henkilöistä on hyvinkin tietoisia hyvästä elämästä, osa uskoo itse olevansa hyviä. Elämä kulkee kuitenkin omia polkujaan ja ihastus voi muuttua huomaamatta katkeruudeksi. Se, että itse rakastaa, ei välttämättä riitä hyvään yhteiseen alkuun.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Daniel Deronda
Tekijä: George Eliot (Marian Evans)
Suomentaja: Alice Martin
Julkaisuvuosi: 2019 (1876)
Kustantaja: WSOY

Äänikirjailottelua eli lukijan helppoa elämää

Lokakuussa riemuitsin kuunnelluista kirjoista. Työmatkoilla, kävelyillä ja joskus ihan kotona lepäillessä kuuntelen äänikirjaa puhelimestani kuulokkeilla tai kaiuttimien kautta. Syksyn BookBeat-kokemuksella voin jakaa äänikirjakäyttöni kahteen ryhmään: kiinnostavat teokset, joihin en välttämättä tarttuisi arjen kiireissä paperiversiona ja höpsöt, joilla rauhoitan levotonta ja väsynyttä mieltäni.

Alla kuuntelemiani eli lukemiani kiinnostavia kirjoja loppusyksyltä. Arvion tai tunnelman teoksesta kirjasin Instagram-päivityksiini, mutta kopioin ne nyt tähän:

Pajtim Statovcin Bolla
Statovci on todella taitava kirjailija. Teos piti minua otteessaan, vaikka välillä olin aivan häkeltynyt ja eksyksissä. Kirjan kuuntelu innosti minua aloittamaan uudelleen kirjoittamisen. Se oli outo sivuvaikutus!

Kristiina Vuoren teokset Elinan surma ja Viipurin valtiatar
Olen rypenyt menneessä ajassa automatkoillani marraskuussa. Ensin Elinan surma, nyt Viipurin valtiatar. Taitava Kristiina Vuori on teoksillaan vienyt minut naisen elämän kipukohtien läpi. Näiden teosten päähenkilöt eivät ole virheettömiä, mutta todella kiinnostavia.

Édouard Louisin Ei enää Eddy
Edouard Louis on kirjoittanut hurjan ja tärkeän romaanin. Ei enää Eddy kertoo köyhyydestä, häpeästä ja henkiinjäämisestä. Nuori poika selviää läpi kaiken kamalan, vaikka suojaa ei tunnu löytyvän mistään.
Ei enää Eddy pitäisi olla pakollista luettavaa kaikille lastensuojelun ja psykiatrisen hoidon työntekijöille. Myöskin opettajien kannattaa tarttua tähän kirjaan.
Aivan uskomattoman hieno teos! ❤️

Elizabeth Stroutin teokset Kaikki on mahdollista ja  Nimeni on Lucy Barton
Olen aivan ihastunut Elizabeth Stroutin kirjoihin. Nyt kuuntelin romaanin Nimeni on Lucy Barton. Miten viisaasti ja vapaasti Strout kirjoittaakaan. Minua tämä teos lohdutti! ❤️

Joulun valoa Tampereella

Yhdistän mielessäni romaanit Bolla ja Ei enää Eddy. Niiden maailma on julma, ja luin teokset henkeäni pidätellen. Hienoja teoksia molemmat. Hankin itselleni joulun pyhinä nettikirjakaupasta kaikki Statovcin julkaistut romaanit. Elämästä kaikkineen kertovat myös romaanit Kaikki on mahdollista ja Nimeni on Lucy Barton. Ne onnistuivat lohduttamaan minua lukijana. Pahaa ei ole peitetty, mutta sen äärellä on myös hyvyyttä ja ihmisiä, joilla on tahtoa nähdä kauneutta.

Nyt kuuntelen Elina Kilkun Täydelllistä näytelmää. Rakastan tarinan keveyttä ja kirpeyttä. Hohotin ääneen päähenkilö Alinan tuskaisia teatteriharjoituksia "innokkaiden" eläkeläismiesten ohjaajana.

Lasteni suosituksesta minulla on kuuntelulistalla mm. Kari Enqvistin Suhteellisuusteoriaa runoilijoille, Samuli Siltasen Astu matematiikan maailmaan ja Antti Tuiskun, Anton Vanha-Majamaan ja Antti Aron Antti Tapani. Yksi lapsistani kuunteli ensin Potterit englanniksi, nyt ruotsiksi. Va fint!