Elina Kilkku: Ihana tyttö

Jokainen sana tuntui vievän pahaa kauemmas.

Elina Kilkun nuortenromaani Ihana tyttö kertoo 15-vuotiaan Reetan elämästä ja hänen palavasta teatteri-innostuksestaan. Teos kertoo myös nuoreen kohdistuvasta seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja sen paljastumisen kuohuista. Teos sopii erityisen hyvin nuorille, nuorten vanhemmille ja nuorten kanssa työskenteleville. Reetan altistuminen hyväksikäytölle ahdistaa ja suututtaa minua lukijana, mutta Ihana tyttö on ehdottomasti lukemisen arvoinen.

Yhdistän Elina Kilkun ainakin kahteen tekstiin. Kilkku on sovittanut näytelmäksi Nadja Sumasen Rambon ja kirjoittanut romaanin Täydellinen näytelmä. Rambo on minulle rakas ja merkityksellinen sekä romaanina että kotiteatterini Vivateksen aikanaan esittämänä näytelmänä. Teatterin maailmaan sijoittuva romaani Täydellinen näytelmä on keveän kirpeä. Tiedän siis odottaa hyvää, kun käsissäni on Kilkun romaani.

Pääsy lukiomusikaaliin on Reetan toiveiden täyttymys. Ystävien puute, ulkopuolisuuden kokemus, etäisyys omiin vanhempiin ja sisäinen epävarmuus jäytävät Reettaa. Nuoren minäkertojan kautta lukija pääsee kokemaan tarinan aikana tapahtuvan Reetan sisäisen ja ulkoisen muutoksen.

Mä olisin vihdoinkin Ikaros, joka polttaisi siipensä auringossa! Vaikka mua sattuisikin, tekisin sen sata kertaa mieluummin kuin tyytyisin katsomaan maan kamaralta, miten muut lensivät.

Reetta näkee itsensä koulukuvassa epäkiinnostavana, kokemattomana ja kaikin puolin neitsyenä. Hän on niin nössö, että seuraa hymyillen vierestä mitä tahansa hirveyksiä, koska ei uskalla avata suutaan. Reetan elämä jakautuu voimakkaasti kahtia: on koulu ja koti, joissa asiat ovat huonosti ja joissa Reetta jää näkymättömäksi ja sitten on näyttämö ja kaikki siihen liittyvä, jossa asiat ovat hyvin ja jossa Reetta nähdään.

Ohjaaja Jarmosta tulee Reetan elämässä merkityksellinen ihminen. Hän onnistuu raivaamaan heille kahdelle oman yksityisen alueen, joka mahdollistaa Reetan kaltoinkohtelun. Rajaamalla muut pois hyväksikäyttäjä luo uuden todellisuuden, jossa kielletty onkin mahdollista ja kieltäytyminen ehdotetusta mahdotonta.

Elina Kilkku vie Ihanassa tytössä lukijan läpi Reetan kokemuksien. Teatterista ja elämän mahdollisuuksista huumaantuneen nuoren valinnat ja tapahtumiin liittyvän vaikenemisen ymmärtää, hetken Ikaroksen silmissä on vain auringon kirkkaus. Romaani tarjoaa ongelman lisäksi myös ainakin yhden vastauksen. Sinänsä jo tämä romaani voi olla pelastusrengas nuorelle, joka ei vielä uskalla puhua kokemastaan.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Ihana tyttö
Tekijä: Elina Kilkku
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Bazar

Antti Arnkil: Sunnuntaiesseet

Otin luettavakseni Antti Arnkilin Sunnuntaiesseet jossain vaiheessa hämärää vuodenaikaa. Lumettomuus mössöyttää loppusyksyn ja talven eri vaiheet ja ihminen tarpoo tietämättään johonkin suuntaan odottaen valoa ja kirkkautta ympärilleen. Hetkellisesti Arnkilin esseekokoelma tarjosi minulle valoa. Kiitos siitä!

Sunnuntaiesseet sisältää kymmenen esseetä. Teos alkaa analyysilla Breaking Badistä ja päättyy lapsuuden muistoihin Vantaan Tikkurilassa. Teos on kooltaan kompakti ja viehättävän pelkistetty muodoltaan ja kanneltaan.

Törmäsin lukemista aloittaessani jälleen kerran tuttuun ongelmaan: Mikä on paras tapa lukea esseekokoelma? Aloitan aina ensi alusta ja luulen lukevani teoksen tekstit järjestyksessä. Toista esseetä aloitellessani päätän lukea tekstit haluamassani järjestyksessä ja päädyn hyppelehtimään esseestä toiseen etsiessäni sitä oikeaa. Luettuani kaikista lopuista esseistä sivun, kaksi tai kuusi päätän ryhdistäytyä. Lukisin viimeisen esseen kokonaan ja sitten jatkaisin haluamassani järjestyksessä. Yhden esseen lukemisen jälkeen hyppely alkaa taas uudestaan. Voiko olla, että joku essee, jota olen jo lukenut kuusi sivua, jääkin minulta lukematta? Jättäisikö tämän tekstin lukematta? Voisiko viimeisessä kappaleessa olla jotain sellaista, joka heilauttaa koko esseen uudeksi ja merkitykselliseksi? Äääh!

Essee on minulle yllätyksellinen tekstilaji. Esseen aihe voi olla kiinnostava, mutta itse essee saattaa jättää minut lukijana kylmäksi. Toisaalta itselle vieras aihe voi saada aikaan innostuksen ja useita uusia ajatuspolkuja. Minulle merkittävin essee Sunnuntaiesseet-teoksessa on Breaking Badin kiero materialismi. Innostuin tekstin ajatuksista paljon, vaikken ole itse sarjaa katsonutkaan. Teksti toimii oikein hyvin, vaikka lukijalla ei olisikaan tietoa itse sarjan tapahtumista ja henkilöistä.

Sunnuntaiesseiden olen etsinyt sopivaa lukupaikkaa ja mielentilaa yllättävän paljon. Parhaiten sain teosta luettua lähiliikenteen bussissa ja tamperelaisessa kahvilassa. Parhaimmillaan essee tuntuu innostavalta keskustelulta uuden ihmisen kanssa. Haaksirikkoja kirjallisuuden merellä läikäyttää lämmön rintaan, koska saan keskusteluseurakseni Arnkilin lisäksi vielä Petri Tammisenkin. Oma lukijuus todellakin elää itsessä koko elämänkaaren mitalla. Kun luen nyt teoksen, joka on ollut minulle peruskoululaisena merkittävä, saan jonkinlaisen yhteyden lapsuuden ja nuoruuden minääni. Tai ainakin voin kuvitella niin.

Vien Sunnuntaiesseet työpaikalleni lukion äidinkielen luokkaan. Lukiolaiset kirjoittavat itsekin pohtivia ja kantaa ottavia pitkiä tekstejä, joten teos tulee luokan käsikirjastoon abien luettavaksi.

Kiitos kustantajalle lukukappaleesta!

Teos: Sunnuntaiesseet
Tekijä: Antti Arnkil
Julkaisuvuosi: 2019
Kustantaja: Siltala

Tiitu Takalo: Kehä

Arkisen aherruksen keskellä olen taas siirtynyt henkiinjäämismoodiin lukemisen suhteen. Vaikka kuinka haluaisin lukea ilokseni ja nauttien, työn sisällöt pyörivät päässäni ja käytännössä lukuenergiani menee nyt työtekstien lukemiseen. Sellaisella hetkellä luovun omasta merkityksellisestä lukemisestani ja pyrin pysymään hengissä lukemalla jotain. Käytännössä tämä on tarkoittanut jo lukemieni kirjojen uudelleenlukemista ennen nukkumaanmenoa.

Sinnittelyyni tuli toivottu hetkellinen helpotus eilen, kun kävin kirjastossa kauppareissun yhteydessä. Olen jo oppinut, että lukuajan ja -voimien ollessa rajallisia kannattaa tarttua joko runoihin tai sarjakuvaan. Nyt otin sarjakuvia mukaani.

Tiitu Takalo on piirtänyt ja kirjoittanut sarjakuvateoksen Kehä, jonka Suuri Kurpitsa on kustantanut 2007.

Kehän kansikuva

Kehän päähenkilö on 16-vuotias Julia, joka harrastaa tosissaan nyrkkeilyä. Hän asuu yhdessä äitinsä kanssa, joka on kotona työskentelevä keraamikko. Julia seurustelee Eetun kanssa, mikä huolestuttaa teiniraskautta pelkäävää äitiä. Nyrkkeilysalilla Julia tapaa Alexandran, joka on samassa koulussa Julian kanssa. Samaan aikaan Julia pohtii suhdettaan Eetuun, ärsyyntyy äitinsä huolehtimiseen ja tutustuu Alexandraan eli Alexiin. Asiat kietoutuvat toisiinsa, ja Julia huomaa viihtyvänsä hyvin Alexin kanssa. 

Kehä tapahtuu Julian arkisessa elinpiirissä, mm. Julian kotona, koulussa, Eetun kotona ja nyrkkelysalilla. Julia tuntuu hyvin aidolta ja avoimelta nuorelta. Ärsytys, ihmetys ja ilo näkyvät ilmeinä hänen kasvoillaan. Pidän Takalon kynänjäljestä, kuvat ovat hyvin selkeitä.

Kehä on mukaansatempaava tarina nuoren naisten elämästä. Pidin paljon tarinan näennäisestä yksinkertaisuudesta ja helppilukuisuudesta. Teos avautuu myös kokoaan suuremmaksi, viittaukset sopivaan seurusteluun, seksuaalisuuden yhteiskunnalliset ulottuvuudet ja äidin ja tyttären välinen suhde odotuksineen ovat osa teoksen viehättävyyttä.

Lempeä Kehä on päähenkilön puolella alusta aina loppuun asti. Novellin kaltainen Kehä kertoessaan Julian henkilökohtaisesta elämästä kertookin myös ajastamme ja yhteiskunnasta. Kehä on myös helppo sarjakuva aloittelevalle sarjakuvan lukijalle.

Teos: Kehä
Tekijä: Tiitu Takalo
Julkaisuvuosi: 2007
Kustantaja: Suuri Kurpitsa