Pirkko Soininen: Valosta rakentuvat huoneet

 

Hän kuvittelee rakennuksen mielessään, rakentaa sen tiili tiileltä päänsä sisään, hän pystyttää seinät, tornit ja balkongit. Tämän hän on aina osannut, näin hän aina sen tekee - kuvittelee rakennuksen ensin päässään, pienetkin yksityiskohdat. Vasta sen jälkeen hän ottaa käteensä tussin ja alkaa luonnostella. Hän on nopea, sillä hän ei jää miettimään jokaista yksityiskohtaa vaan luottaa yleensä ensimmäiseen visioonsa, siihen, joka nousee hänen mielikuvituksestaan.

Sain joulun alla käsiini ennakkokappaleen Pirkko Soinisen uutuusromaanista Valosta rakentuvat huoneet. Romaani kertoo arkkitehti Wivi Lönnin (1872–1966) elämästä. Romaani alkaa vuodesta 1879 ja Wivin lapsuudesta. Prologissa ollaan vuodessa 1945, joten romaani kattaa suuren osan hänen elämästään.

Soinisen romaani katsoo syvälle tuon merkittävän ja toimeliaan naisen sieluun. Wivi Lönn kokee olevansa tarkkailija ja viihtyy vähän syrjässä, mutta julkinen ja näkyvä työ asettaa omat vaatimuksensa. Hän joutuu taistelemaan oman paikkansa niin julkisesti kuin yksityisestikin. Rakennusten suunnittelu on päähenkilölle sydämen asia ja into tehdä työ mahdollisimman hyvin on palava. Tempauduin mukaan romaanin maailmaan ja koin vahvasti päähenkilön turhautumisen ja ponnistelut.

Teos jakautuu lukuihin, joiden alussa on vuosiluku. Lukeminen etenee nopeasti ja vuodet seuraavat toisiaan. Viisikymppisen Wivin kohdalla hätkähdän, nyt olemme saman ikäisiä. Jotain olennaista onkin erään kevään tunnelmissa. Ote kirjasta:

Wivi poimii pihalta narsisseja, varret napsahtavat hänen sormissaan, keltaiset kukat täynnä kevättä. Mitä vanhemmaksi hän on tullut, sitä enemmän hän on alkanut rakastaa ja kaivata kevättä – nuorena hänen lempivuodenaikansa oli syksy, niin hän oli aina ajatellut, sillä melankolinen luopumisen vuodenaika sopi hänen luonteelleen, mutta nyt, monien menetyksien jälkeen, hän kaipaa nimenomaan kevään voimaa, sitä rohkeutta, jolla nämäkin narsissit olivat kaivautuneet kylmän mullan läpi kohti auringon lämmittämää ilmaa.

Valosta rakentuvat huoneet on rohkaiseva kirja elämästä, työstä, ystävyydestä ja rakkaudesta. Läheinen ystävä ja elämänkumppani Hanna Parviainen sulostuttaa ja rikastuttaa Wivin elämää niin monella lailla. Soinisen romaani on ehdottomasti lukemisen arvoinen. Se sopii hienosti kirjalahjaksi vaikkapa ystävälle. Kaunis ja viisas kirja!

Kirja ilmestyy aivan pian. Julkaisupäivä on 26.1.2021.

Kiitos ennakkokappaleesta kustantajalle!

Teos: Valosta rakentuvat huoneet
Tekijä: Pirkko Soininen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Bazar

Terhi Ilosaari: Iloa etsimässä

Saan Suomesta tutun kysymyksen:
- Milloin palaat?
Miksi ärsyynnyn tästä kysymyksestä aina hieman? Elämä, josta lähdin, ei ole enää saatavilla. On vain palasia, mihin palata. Voisin toki rakentaa näköispatsaan ja elää näennäisesti elämää, josta lähdin, mutta silloin koko murheen rullan läpikäynti tuntuisi täysin turhalta. En lähtenyt palatakseni.

Tartuin Terhi Ilosaaren teokseen Iloa etsimässä - Matka mieleen & Bosniaan, Islantiin, Italiaan, Itävaltaan ja Grönlantiin. Ilosaaren kirja on kuvaus kriisin käynnistämästä elämänmuutoksesta. Kirjoittaja Ilosaari kuvaa omia tuntojaan ja ottaa lukijan mukaan pitkälle matkalleen. Ote kirjasta:

Muistelen koukeroisella kirjoituksella lapsuudessa kirjoittamiani ja saamiani kirjeitä. Kirjeet alkoivat aina sanoilla:

"Mitä sinulle kuuluu? Minulle kuuluu sekä hyvää että huonoa."

Nyt kirjoittaisin:

"Minulle kuuluu vain ja ainoastaan hyvää."

Mietin ihan vakavissani, että teenkö parhaillaan jotain rikollista. Käyn läpi kaiken virallisen ja epävirallisen, viallisenkin. En keksi mitään laitonta. Olen laillisesti laittoman onnellinen.

Ilosaari on teoksen alussa ahtaalla niin ammatillisesti kuin yksityiselämässäänkin. Yllättävä avioero keikauttaa selviämisen sisäiseksi kaaokseksi. Ratkaisuksi löytyy vapaaehtoistyö Bosniassa. Bosniasta Ilosaari jatkaa Islantiin ja muihin maihin.

Teoksen suurin anti minulle on vapaaehtoistyön kuvaaminen. Ilosaari on kokenut matkailija ja rohkea heittäytyjä. Minäkin lukijana pääsen mukaan hurjiin, väsyttäviin, ärsyttäviin, lumoaviin, yllättäviin ja ainutlaatuisiin tilanteisiin eri maissa uusien ihmisten kanssa. 

Ilosaari viittaa lukemiinsa teoksiin kirjassaan. Aivan kirjan alussa kerrotaan Mia Kankimäen Naiset joita ajattelen öisin -teoksesta, joka tuntuu aloituksensa puolesta hyvinkin samaistuttavalta kirjoittajalle. Viittaukset toisiin teoksiin ilahduttavat minua. 

Nautin erityisesti teoksen alkupuolesta. Isosaaren kuvaus Islannista sytytti minussa toiveen matkasta sinne joskus. Söisin oikein ison jäätelön ja pyrkisin juttusille paikallisten kanssa. Kirja toi joululomaani paljon iloa, kuvaukset lampaiden hoidosta olivat todella mielenkiintoisia.

Olen huono lukemaan elämäntaito-oppaita ja matkakirjoja. Tunnistin puutteeni jo ennen Ilosaaren kirjaan tarttumista. Ymmärrän kuitenkin, että toisten elämänvaiheista lukeminen ei pelkästään ole toisten elämään ja heidän ratkaisuihinsa perehtymistä. Huomasin kirjaa lukiessani miettiväni paljon omaa elämääni, tunteitani ja toiveitani. Lukija tuo tämänkaltaisen kirjan kohdalla lukukokemukseen oman sävynsä, joten jokaisen kirja on todellakin erilainen. Minun lukukokemukseni oli haikea ja hetkellisesti onnellinen.

Kiitos arvostelukappaleesta kirjailijalle!

Teos: Iloa etsimässä

Tekijä: Terhi Ilosaari

Julkaisuvuosi: 2020

Kustantaja: Terhi Ilosaari

Lisää tietoa teoksesta: https://terhiilosaari.fi/

Emmi Itäranta: Kuunpäivän kirjeet

Siitä lähtien olen kuljettanut sinut kanssani kaikkialle, Sol, rakentanut sanoista sen maiseman, jossa kuljen, jotta se olisi myös sinun ulottuvillasi. Voin puhua sinulle silloinkin, kun et kuule, tarvitsematta pelätä, että sanat katoavat avaruuteen, mistä niitä ei poimi kukaan.

Kansi on Jussi Kaakisen suunnittelema.

Aloitin jo kerran Itärannan uutuuden lukemisen. Ajankohta oli väärä, olin ennen joulua sumuisen väsynyt ja lukeminen ei edistynyt laisinkaan. Laitoin kirjan tyynesti takaisin yöpöydän pinoon ja päätin palata kirjaan vähän myöhemmin. Loman aikana sain nukuttua ja luettua muita kirjoja. Kirkkain ajatuksin aloitin kirjan uudelleen viikon alussa. Vauhdittajana toimi 28.12.2020 pidetty Järvenpään kirjaston etätapahtuma, jossa esiintyi Emmi Itäranta. Hän kertoi mm. kirjoitusprosessistaan.

Kuunpäivän kirjeet on voimakas teos. Se ottaa mielestäni kantaa ihmisen merkitykseen luonnolle ja koko ihmiskunnan tulevaisuuteen. Se on myös uskomattoman kaunis teos. Itäranta kirjoittaa hyvin ilmaisuvoimaisesti kuvaten luontoa tarkasti. Ote teoksesta: 

Kahvilasta palaan asuntoomme, kuljen siellä kuin aave. 

Bambutuolit puistoon katsovalla parvekkeella seisovat tyhjinä, mutta parveke on täynnä: siemenestä kasvattamani yrtit levittävät tuoksua hyllyiltään, rosmariini ja basilika ja korianteri, ja suuressa saviruukussa kukkiva ruusukvitteni vetää kimalaisia puoleensa. Niiden surina on hidasta ja niiden turkki hohtaa siitepölystä, ja voisin katsella niitä koko päivän. Istutimme kvittenin ruukkuun yhdessä saavuttuamme Fuxille, kätemme hipaisivat toisiaan, kun työnsimme sen tummaan multaan. - - Silti puhuin pensaalle toisinaan, kun et ollut kotona. Kerroin sille, että pitäisin siitä huolen, pyysin sitä kasvamaan vahvaksi ja onnelliseksi, ja sen kasvoi.

Kuunpäivän kirjeet -teoksen runkona toimivat parantaja Lumi Salon kirjeet puolisolleen. Etnobotanisti Sol Uriarte ei palaa työmatkaltaan ja Lumi jää epätietoisuuteen. Mitä on tapahtunut? Pariskunnan yhteiseen historiaan kiertyvät yksittäisten ihmisten elämää yleisemmät tapahtumat. Maapallo ei enää ole suotuisa asuinpaikka. Ihmiset tutkivat uusia planeettoja ja etsivät keinoja hyödyntää kaikkea ympärillään. Teoksen maailman ihmisten yllä leijuu mielestäni tuho tai ainakin sen uhka. 

Itäranta on kirjoittanut teokseen taitavasti tekstien kirjon. Teoksessa on kirjeiden, viestien ja tapahtumien kuvauksen lisäksi katkelmia mm. geologisesta sanakirjasta, muista hakuteoksista ja kansantarina. Tekstikokoelma luo kuvan ihmisten elämästä ja niistä tapahtumista, jotka johtivat nykyisenlaisen yhteiskunnan muuttumiseen. Teoksessa ollaan vuoden 2168 keväässä.   

Siinä missä Sol edustaa konkreettisempaa puolta yhteiskunnasta, Lumi on selkeästi mystiikan ja henkimaailman äärellä työnsä vuoksi. Hän on henkimatkaaja, joka kulkee yhdessä sieluneläimensä kanssa. Ote teoksesta:

Aloitin matkan tekemisen vaimealla hyräilyllä. joka kutsui reittiä jalkojeni juureen, maisemaa ympärille: lauloin itselleni näkyviksi muinaisen metsän korkeat kuuset ja niiden oksia ravistavat puhurit, vihreät varvut puiden alla ja vaimeina virtaavat vedet. Lauloin jokaisessa juuressa ja lehtisuonessa juoksevan elämän, valon ja varjon vaihtelun metsän matolla, kivet joita vesi kuluttaa. Lauloin tuoksun, joka kohosi sateesta ja jäästä ja keväästä, ja auringosta neulasten iholla. - - Aukot avaruudessa väljenivät, tiet toisiin paikkoihin, hohtavat madonreiät laajenivat leveiksi tunneleiksi.

Kirjaa lukiessani liikutuin ja vaikutuin. Itäranta kuvaa kauniisti luontoa pienimmästä kivestä ja kukasta valtavan avaruuden pimeyteen ja tähtiin. Hän kertoo myös ihmisen puuttumisesta kaikkeen ympärillään. Tulevaisuuden vaihtoehdot näyttäytyvät meille tässä ajassa teosta lukeville. Kuinka voisimme säilyttää mahdollisimman paljon olemassa olevaa eliöiden kirjoa ja puuttua ympärillämme olevaan luontoon mahdollisimman vähän? Tuleeko ihmisen tehdä, koska haluaa ja voi?

Olen lukenut aikanaan sekä Teemestarin kirjan että Kudottujen kujien kaupungin. Itärannan kolmas romaani on minulle merkittävin näistä kolmesta. Kiitos kirjasta, Emmi Itäranta! 

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Kuunpäivän kirjeet
Tekijä: Emmi Itäranta
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Teos