Klassikkoventissä tähän asti käsitellyt Kuolema Venetsiassa (12.7.12), Ukko Goriot (14.7.12) ja Itä, länsi (16&17.7.12) saavat nelikkonsa täydentäjäksi Orjattaresi. Olen lukenut tätä settiäni toukokuusta, mutta kaikenlainen valvonta ja pakko
näköjään siivittävät keskivertoihmisen toimia oikein mainiosti.
Ja
siitähän tässä kirjassa on kyse. Pakosta ja valvonnasta. Margaret Atwood on julkaissut vuonna 1985 tarinan, joka on fiktiota, mutta joka voisi olla aivan totta. Orjattaresi on dystopia, jossa valta on länsimaisessa yhteiskunnassa uudelleen määritelty ja päähenkilö, perimmältään nimetön nainen, on synnytysnaisena. Nainen ja mies ovat tarinassa olennaisia määritteitä ihmisille. Toki molemmista sukupuolista saadaan jaettua vielä useita eri ryhmittymiä, joilla kaikilla on selvästi rajatut tehtävänsä.
Sujuvalukuinen, sisällöltään ahdistava tarina liikuttaa voimakkaasti minua lukijana. Kirjaa lukiessani muistan koko ajan, kuinka oma elämäni ja läheisteni elämä nykyisellään on. Ja ymmärrän, kuinka elämä voisi olla järjestetty. Kun totalitarismi saa vallan, kysymykset ja vastarinta vaikenevat. Ainakin joksikin aikaa.
Koska kirja on vaivaton lukea ja sen henkilöt (päähenkilö, hänen äitinsä, ystävänsä Moira) ovat helppoja samaistumisen kohteita, kirja tuntuu lukukokemuksena silityksiltä ja hyväilyiltä. Samaan aikaan kirja lyö lukijaansa kaikella tarinan pakolla, alistamisella ja näistä kokemuksista vaikenemisella.
Ja vastaus otsikon kysymykseen: sinusta olisi aivan kenen tahansa orjattareksi. Kaikista meistä olisi orjaksi. Aika monesta tulisi tarvittaessa hallitsija. Ihminen on pelottavan joustava.
Atwoodissa on jotain.
VastaaPoistaMinulla on Atwoodin runokirja, josta pidän todella paljon. Runot ovat feministisiä, joka on minusta hyvä juttu!
VastaaPoista