Katse kirjailijaan ja lukijaan

YLE Teemalta tuli dokumentti idolistani John Irvingistä, joka kertoi tottumuksistaan kirjailijana ja kirjojensa synnyttämisen vaiheista. Olen ihaillut Irvingin kirjojen henkilöhahmoja, niiden kokonaisrakennetta ja voimakasta juonen virtaa läpi teoksen. Tuore dokumentti on katsottavissa Areenalta vielä kuukauden (http://areena.yle.fi/tv/1638857).

Yritän muistuttaa itselleni kirjaa lukiessani, että kirjailija on tehnyt työn omista syistään ja päämääristään. Hänen motiivinsa kirjan kirjoittamiseen ovat minulle lukijana tuntemattomat, vaikka saatan kuvitella tietäväni, miksi kirja on tehty. Irving kertoi dokumentissa, että hän vuosia aktiivisesti urheilleena (paini, tietenkin) rinnastaa kirjoittamisen päämäärätietoiseen urheiluun. Kirjoittamisessa, kuten painissakin, on tärkeää pitää juuri harjoittelusta ja lukemattomista toistoista. Valokeilassa oleminen kirjan valmistuttua on mitättömän pieni hetki verrattuna vuosiin, jolloin taito tai suoritus on hiottu haluttuun kuntoon.

Joskus oma ajatus kirjan tavoitteista tai kirjoittamisen syistä on vahva. Luin taannoin Chris Cleaven kirjan Little Been tarina. Kun pääsin keskustelemaan toisten kirjan lukeneiden kanssa, puhuimme mm. kirjailijan syistä kirjoittaa juuri tämä kirja. Little Been tarina on hyvin tunteita herättävä kirja ihmisen oikeuksista ja vapaudesta. Nigerialainen Little Bee tulee yksin pakolaisena Englantiin koettuaan kauheita kotimaassaan. Kirja herättää voimakkaan huolen Little Been hyvinvoinnista.

Little Been tarina olisi voinut olla tositarina, jonka kirjoittaja olisi kertonut haastatteluissa olevansa juuri tuo päähenkilö, sorrettu ja kaltoinkohdeltu tummaihoinen nuori nainen, joka oli lapsi kirjan alussa. Nyt kirjan on kirjoittanut valkoihoinen perheellinen mies. Muuttuisiko lukukokemus, jos kirjailija kertoisi syyksi kirjoittamiseen halun paljastaa meille länsimaalaisille maailmassa tapahtuvan hyväksikäytön ja sorron? Entäpä jos kirjailija kertoisi kirjan kirjoittamisen syyksi halun hankkia isomman talon? Olisiko kirja silloin yhtä hyvä?

Oma vastaukseni on, että selityksen kirjan tekemiselle, julkaisulle, mahdolliselle ostamiselle ja lukemiselle voin omalla kohdallani antaa vain minä itse. Kirjailija saa kertoa syykseen mitä haluaa. Kustantaja tai kirjakauppias voi selittää ja tulkita käsissään olevia kirjoja ja innostaa kuulolla olevia asiakkaita, se edistää heidän työtään. Lukijana se, mitä minä itse ymmärrän kirjasta, on olennaista minulle. Kirjaa ei huononna se, että kirjailja haluaa rahaa työn tehtyään. Pikemminkin epäilykseni heräävät, jos kirjailija ilmoittaa haluavansa valistaa tai kasvattaa lukijoitaan.

Koska yritän erottaa kirjailijan ja kirjan, minua hämmästytti, miten paljon Irving on kirjojensa näköinen. Varsinkin rakastamissani Irvingin 70- ja 80-luvun kirjoissa on dokumentin perusteella paljon miestä itseään. Irvingin mukaan pelkomme paljastavat meidät. Pelko, jota hän koki lastensa syntymän jälkeen näiden menettämisestä, sai hänet kirjoittamaan.

Lapsuus vaikea, keski-ikä mahdoton

Kannen kuva: Kati Kovács

Mikä sai minut tarttumaan sarjakuvakirjaan Lapsuus vaikea, keski-ikä mahdoton? Ehdottomasti nimi. Naureskelin sitä jo kirjastossa, vaikka vaikeassa lapsuudessa tai keski-iässä ei ole mitään huvittavaa ainakaan omakohtaisesti koettuna. Kannessa oli Pauli Kallion nimi ja kansikuvan tunnistin Kati Kovácsin käsialaksi, joten tämä ristiriita teki kirjasta vielä kiinnostavamman.

Kotona esipuheeseen perehdyttyäni ymmärsin, että tarina on Kalliolta, mutta kuvitus on kymmenen piirtäjän kynästä. Osa kuvittajista on minulle tuttuja (Villet Pirinen ja Ranta, jo mainittu Kovács), osa vieraita (Tuula Tuisku Honkanen, Mika Lietzén). Koska Lapsuus vaikea, keski-ikä mahdoton kertoo yhden miehen elämänvaiheista, vaihtuvien piirtäjien kynänjäljen erilaisuus tuo hyvää muuntelua tähän tarinaan.

Piirtänyt Ville Pirinen

Kirjan alkupuoli kuluu lapsuudessa. Kuusi tarinaa kertovat pojan vaikeasta lapsuudesta vuosina 1967-70. Mukaan mahtuu angstia niin kaveripiiristä kuin koulumaailmasta. Erityisesti Joel Melasniemen piirrokset kolmessa tarinassa viehättävät minua.

piirtänyt Christer Nuutinen

Kirjan keski-ikäosio onkin sitten kovempaa ahdistusta, joka syntyy päähenkilön masennuksesta ja haahuilusta. Tarinan sarjakuvapiirtäjällä on ongelmia ainakin asumisensa, töidensä, rahan vähäisyyden ja naisten kanssa. Keski-iän tarinan fantasiakohta menee Frida Cassandra Puskasin odottamaton vierailu-tarinan piikkiin. Irrottelu tekeekin hyvän särmän tarinan hengen tasaisuuteen, joka kyllä on perusteltua päähenkilö Paulin luonteenlaadulla. Loppusanoissa kerrotaan teoksen omaelämänkerrallisuuden olevan lapsuuden puolella reilu 60% ja keski-iän puolella 50%.

Vuonna 2004 julkaistusta kirjasta on tehty uusintapainos tänä vuonna. Kustantajana on Suuri Kurpitsa. Kirja oli todella viehättävä ja omanäänisensä. Sarjakuvat ovat ihania!

Huvit hukassa

Tällä hetkellä arki litistää minua totisuudellaan ja ilottelulukeminen on kovin mitätöntä. Sattuneesta syystä lukulistalla on ensimmäisinä kaksi kirjaa lukupiirien vuoksi. Blogilukupiiriin luen parastaikaa Christien Eikä yksikään pelastunut ja tyrkyllä odottaa vuoroaan Chris Cleaven Little Been tarina. Se käsitellään ihan kohta kirjastomme lukupiirissä. Lukupiirikirjat tulevat joka tapauksessa luettua, vaikka edellisenä iltana ja yönä harppoen. En jaksa vielä asiasta kovin huolestua.

Kirjastosta otin mukaan nuoruuden lukuihastukseni, Sieppari ruispellossa. Tämä oli uusi käännös ja vähän selattuani päätin, etten härnää hyviä muistoja nyt lukemalla kirjaa, johon voisin pettyä. Tosin uusimman Parnasson juttu aiheesta oli mielenkiintoinen.

Mutta tämä kaikki, kirjojen pyöritteleminen käsissä ja takaisin kirjastoon palauttaminen lukemattomina,  on nyt kovin kaukana huvista. Ihana, haltiotunut ja hurmioitunut lukeminen ahmimalla yötä myöten on ihan kadoksissa. Ja sataa joka ikinen päivä.

Taimenenkalastus Amerikassa

Richard Brautiganin kirja Taimenenkalastus Amerikassa

Kun kuulen lupaavasta kirjasta, otan kirjan nimen ylös kännykkääni. Kirjastossa uuden luettavan hakemisen hätätilanteessa saan sitten puhelimestani jo yhden seulan läpäisseitä lukuvinkkejä. Liittyen johonkin "jännittäviä kirjailijoita Amerikasta viimeisen vajaan sadan vuoden ajalta" juttuun, olin laittanut tämän kirjan nimen ylös. Itse asiassa olen lukenut kirjan joskus nuorena tyttönä, mutta muistikuvani olivat niin hataria, että uusi lukeminen ei haitannut yhtään.

Kirja on varsinainen lirpake, pieni ja kevyt. Se oli myös yllättävän nopealukuinen. Lähdin parin päivän reissulle ja tämä matkakirja, jonka mukaani otin, loppui jo pari tuntia reissun alettua. Se olikin vallan järkyttävää. Onneksi hoidin asian kahdella pokkarihankinnalla: Agatha Christien Eikä yksikään pelastunut ja Jeffrey Eugenideksen Middlesex.

Hipahtava Taimenenkalastus Amerikassa ei ole oikein romaani, muttei kyllä novellikokoelmakaan. Kirja koostuu pienistä tarinoista, mutta tarinat eivät ole irrallisia, vaan toisiinsa liittyviä. Tarinat ovat roiseja, ällöjäkin ja omituisia. Erityistä menestystä ei kenellekään kirjassa sada, vaan toinen toistaan kurjemmissa kohtaloissa tarinoissa eletään. Itseasiassa aika usein kuollaankin. Kirja olisi voinut ärsyttää kunnolla, mutta nyt mielentilani oli sellainen, että päätin viihtyä ja huvittua.

Kirjahan ei kerro kalastuksesta, vaikka kertookin. Itse Taimenenkalastus Amerikassa muuttuu eläväksi olennoksi, jolla voisi olla osoite ja puhelinnumero. Tarina on absurdia, kun Brautigan pistää parastaan:

Vauva pani sinisen kiven Taimenenkalastuksen Amerikassa paidantaskuun ja Taimenenkalastus Amerikassa sanoi: "Olen käynyt Great Fallsissa monta kertaa. Muistan intiaanit ja turkiskauppiaat. Muistan Lewisin ja Clarkin, mutta en minä muista nähneeni Great Fallsissa Deanna Durbinin elokuvaa".
- Brautigan, s. 111-112

Kirjassa puhuttaessa Taimenenkalastuksesta Amerikassa tarkoitetaan jotain menneisyydessä ollutta, joka on jotenkin osittain heijastuman kaltaisesti keskuudessamme tämän teoksen tarinan todellisuudessa. Moni sitä kaipaa, osa luulee siitä kaikenlaista tietävänsä. Sillä on oma rakentumisen tapansa ja logiikkansa, se on jollain tavalla olemassa. Olemassaolossaan se on hetkittäisesti tekemisissä jonkun kirjan henkilön kanssa. Hyvin filosofista ja hämärää.

Minulla on ystäviä, joiden kanssa keräämme hyviä muistosanoja ja -värssyjä. Ensi kerran tavatessamme minulla on heille esittää kaksi aika vahvaa muistovärssyä Brautiganin kirjasta:

Köyhillä vainajilla ei ollut koreita hautakiviä. Heidän hautojaan merkitsivät pienet laudat, jotka näyttivät kuivilta leivänkannikoilta:

 Uskollinen ja pruhju isämme

Rakas työn hengiltä kiusaama äitimme

- Brautigan, s. 29

Näköjään jatkan tällä vanhempien kirjojen linjalla. Autossakin raikaa äänikirjana Täällä Pohjantähden alla, osa 1. Kukkikaa uutuudet toisilla pelloilla! Täällä mennään nyt vanhaa polkua. Anteeksi kaikki te lukijat, jotka haluatte lukea uutuuksista.