Maaninkavaara

Tätä hyvää maltoin odottaa aika pitkään, vaikka olin jo sujuvasti kirjaa suositellutkin toisille luettavaksi. Miika Nousiaisen Vadelmavenepakolainen oli erittäin hyvä lukukokemus, nauraa hohotin ääneen monta kertaa. Joten kirjailija Nousiainen oli painettu mieleen jo erittäin myönteisessä mielessä. Opiskeluuni liittyen minun piti ainakin aloittaa Maaninkavaaran luku. Sehän veikin sitten mukanaan.

Maaninkavaara (2009) on kirja tavallisen hullusta Huttusen Martista, joka vankkumattomassa rakkaudessaan suomalaiseen kestävyysjuoksuun tekee pahaa perheelleen. Tarina seuraa Huttusten helvettiä välillä teini-ikäisen tyttären, välillä isän näkökulmasta. Itse intomieliseen urheiluun ja erityisesti kiihkoiseen huippu-urheiluun nurjamielisesti suhtautuvana, luin kirjan sitä kautta. Ymmärtääkseni tarina on mahdollista lukea myös toisin, tarinana täydestä sitoutumisesta urheiluun.

Vaikka unohtaisi urheilun, kirja on onnistunut kuvaus perheen sisäisistä voimasuhteista, yhteisten ja erillisten tavotteiden tavoittelusta ja uskosta. Martti H. on sukua monelle muulle miehelle, Mielensäpahoittajalle, muutamalle sukulaisukolle ja aika monelle suomalaiselle. Jokaiselle vanhempiensa lapselle voisi olla hyvä kokemus lukea Maaninkavaara.

Entä se parisuhde? Sekin saa tarinassa osansa.

"Nämä mykkäkoulut ovat paras osa parisuhdetta. Hienoin tapa kommunikoida on pitkään yhdessä olleen suomalaisen avioparin sanaton viestintä. Italialainen huitominen ja ruotsalainen tekoherkkyys jäävät toiseksi, kun riidat selvitetään sanattomasti, odottamalla.

Suomalaisen naisen ja miehen väliset suhteet ovat kuin kestävyysjuoksu jaloimmillaan. Puhdasta, pitkän tähtäimen toimintaa. Liittoon kuuluu terve yksinäisyys." (s.114)

Eihän siinä hyvin käy.