Synnintekijän makeus

Milja Kauniston Synnintekijä on historiallinen romaani. Tämä esikoiskirjailijan uutuusteos sai minut varovaisen autuaaksi jo ennen lukemista pelkästään lajityyppinsä vuoksi. Utriofanina takakannen lupaus "hairahduksia, himoa ja hirsipuun pelkoa" on lupaava. Mutta jos nuo kolme hoota aiheuttavat epäilyjä tulevalle lukijalle kirjan sisällön suhteen, ei kannata olla liian kriittinen. Ne eivät ole koko totuus tarinasta.

Synnintekijästä oli helppo pitää. Henkilöhahmot, kaikesta kaukaisuudestaan huolimatta, aikaansaivat ainakin minussa lämpimiä tunteita ja kiinnostusta lukijana. Kieli on vahvasta väritettyä, höyryävää kerrassaan. 1400-luvun Pariisi haisee tarinassa niin, että lukeminenkin kuvottaa. Toisaalta päähenkilö Olavi Maununpojan elämään sattuu tarinassa autuaallisempiakin hetkiä, jotka kirjailja kuvaa vivahteikkaan elävästi.

"Jumala! Oi Jumala!", minä kuiskasin. "Sinä annat minulle tämän lahjan, ihmisen, valon, tämän nautinnon, ja minä otan sen vastaan kun annat lisää. Lisää, Herrani, minä tunnen voimasi suudelmissani, sinun tahtosi halussani, sinun valtakuntasi iänkaikkisuuden kupeissani, anna lisää, anna, anna, Aamen!

Tarina kertoo papin elämän valinneen, monella lailla osattoman miehen nuoruusvuosista. Olavin elämänkohtaloon punoutuu monen muun elämä tavalla, joka muuttaa Olavinkin elämänsuuntaa. Jumala on voimakkaasti Olavin elämässä, kuten yllä oleva sitaattikin todistaa.

Takakansi tietää, että Synnintekijä on sarjan alku. Tämä on ehkä ainoa miinus tarinaan, jonka olisi voinut päättää niin, että tarina olisi ollut eheä sellaisenaankin. Nyt viitataan tulevaan tavalla, joka ei voi jättää lukijaa tyytyväiseksi tähän tarinaan sellaisenaan. Synnintekijä on makea kirja, jonka tunnelmasta jää jotain mieleen lukemisen jälkeenkin.