Jääskeläiseltä tulossa uutuus

Ihastuttavassa mainoskampanjassa, johon nyt itsekin otan osaa tällä postauksella, voi voittaa Pasi Ilmari Jääskeläisen koko tuotannon. Olen lukenut Taivaalta pudonnut eläintarha -novellikokoelman, mutta se, että juuri ymmärsin hänen teoksiaan löytyvän myös äänikirjoina, herätti todella mielenkiintoni. Kirjastoonko tässä nyt pitää lähteä? Ilmeisesti.

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja

Automatkoillani on raikunut ruotsalaisen Linda Olssonin Laulaisin sinulle lempeitä lauluja äänikirjana. Kaunis yritykseni kirjaston äänikirjahyllyllä oli valita minulle uusia kirjailijoita ja kirjoja. Ja tässä sitä nyt ollaan. Edellinen osui kohdalleen, mutta nyt ei käynyt niin onnekkaasti.

Laulaisin sinulle lempeitä lauluja on kahdesta naisesta kertova kirja. Naiset joutuvat toistensa vaikutuspiiriin maaseudulla Ruotsissa ja vastoin todennäköisyyksiä ystävystyvät. Rankka ja eteerinen kohtaavat, molempien naisten vaikeat elämäntarinat tulevat teoksessa ääneen kerrotuiksi ja vaieten kuulluiksi. Eteeristä edustaa ainakin teoksen kerrontatapa ja naisten toiminta tarinan nykyhetkessä. Tarina on täynnään käsikkäin kävelyä ja ikkunasta katselua.

Äänikirjalla on mittaa seitsemän CD:tä. Ensimmäisen kuunneltuani olin valmis lopettamaan kesken. Päätin itsepäisyyttäni jatkaa. Nyt kirjan lopussa uskon päättäväisyyden olevan yliarvostettu luonteenpiirre tai päähänpinttymä. Kaikesta tästä huolimatta Laulaisin sinulle lempeitä lauluja -teoksella on ansionsa. Se on kauniisti kirjoitettu tarina ihmisen selviämisen mysteeristä ja ihmisten välisen yhteyden vaikeudesta. Henkilö, joka nauttii näistä teemoista kirjassa, nauttinee tästäkin.

Voi olla, että äänikirja lisäsi ongelmiani. Lukijana oli Seela Sella, joka sopi äänellään ja puhetavallaan teoksen maailmaan. Mutta! Minulle kahden päähenkilön tarina oli miltei päällekäinen, kaikki kertautui ja toistui. Vaikka kaksi naista, Veronika ja Astrid, olivat eri ikäisiä ja olivat eläneet hyvin erilaiset elämät, oli heidän suhtautumisessaan maailmaan ja itseensä paljon samaa. Ja kun kaksi samanlaista laitetaan yhteen, tulee todella paljon yhtä ja samaa.

Ärisin autossa, kun tarinan edetessä taas nämä kaksi naista tapasivat ja toinen aloitti monologinsa. He erosivat ja ensi kerralla heidän tavatessaan olikin sitten toisen vuoro yksipuhelulle. Muistelin mielessäni Lumiomena-blogissa Katja Jalkasen esittämää hienoa Joel Haahtela -bingoa ja päätin olla tekemättä tätä Linda Olsson -bingoa enää koskaan.

Gummeruksen sivulla kerrotaan kirjan suuresta suosiosta. Kun esittelyitä kirjailijan muusta tuotannosta katsoo (Sonaatti Miriamille ja Kaikki hyvä sinussa), minun lienee parasta osoittaa päättäväisyyttä ja jättää nämä kirjat toisten luettavaksi.

DragonSlayer666, voi sentään!

Eilinen myöhäisilta meni teiniangstia hihitellessä. Perheenjäsenten ikäahdistukset eivät paljon naurata, joten sitä hauskempaa minulla oli, kun luettavana oli Aleksi Delikourasin Nörtti: New game. Viime kuukausina olen lukenut yhtä ja toista nuorille tarkoitettua kotimaista kirjallisuutta (mm. Seitalan Karikko). Nämä kaksi Delikourasin kirjaakin (jatko-osa Nörtti2: Next level) ovat perheessä olleet jo pari viikkoa luettavina, mutta nyt vasta itse ennätin kirjan lukea.

Päähenkilönä on DragonSlayer666, joka mieluiten käyttäisi kaiken aikansa koneella, mutta kirottu äiti pakottaa pojan kouluun ja välillä uloskin. Delikouras onnistuu loistavasti kuvaamaan päähenkilön, jota murrosikä riivaa vähintään ysin verran koko ajan. Dragonslayer666, tai tuttavallisemmin Drago on juuri niin huitero, kun tuon ikäinen voi olla. Kodista tulee turvapaikka, kun koulussa sattuu ja tapahtuu. Tosin koneensa kautta Drago pystyy säätämään kaikenlaista säpinää ihan neljän seinän sisälläkin. Drago on hyvää tarkoittava, ainakin omaa hyväänsä hakeva nuori mies, jonka puolelle lukijana asetun ja toivon asioiden menevän hyvin. Mutta niin vain ei käy.

Dragohehkutuksesta huolimatta itselleni hauskin henkilö oli ehdottomasti äiti. Äidin hauskuushan tulee näkyviin juuri pojan reaktioista ja ihmettelyistä. Vai miltä tämä vaikuttaa:

"Mutsin mielestä mä en ole vielä täysikäinen enkä pysty huolehtimaan itsestäni kotona. Ihme perseilyä tuollainen. En mä ole enää mikään kakara, joka tukehtuu saman tien legoihin, kun sen jättää yksin kotiin. Mä tosin pureskelen legoja. Ne auttaa hyvin keskittymään, jos pelaan tärkeää matsia. Mutsi aina vinee, ettei se vie mua sairaalaan, jos mä tukehdun niihin. Mutsin mielestä raitis ilma tekis mulle välillä hyvää. Eikö sille ole koulussa opetettu, että ilma on nykyään saastunutta eikä maantiepöly tee hyvää hengitykselle?"

Dragon mielestä yli nelikymppisten naisten seurustelu pitäisi kieltää lailla. Syynä tähän on äidin uusi poikaystävä Jorgos, joka myös hämmentää soppaa tarinassa aivan loistavalla tavalla. Jorgos on puhuttanut kotona jo kakkososan lukeneita, joten epäilen, että sama meno (ellei parempi) jatkuu kakkosessa.

Nörtti on kirjoitettu hyvin, kieli on kuvaavaa ja värikästä. Tarina pitää otteessaan ja homma menee hyvin eteenpäin. Jos kirosanat ärsyttävät, tähän kirjaan ei kannata tarttua, vaikka niitä mielestäni tässä taitavasti käytetäänkin. Kotona kuulin, että Nörttiä lukemalla oppii taivuttamaan kirosanoja. Kaikille yläkoululaisille kirjaa voi suositella, mutta kaikki sitä vanhemmatkin saavat Nörtistä melkoisen määrän hupia. Nörtin voi lukea myös nykyisen koulujärjestelmän kuvana sovitteluineen ja puhutteluineen, jos aikuisena pähkäilee nuorten elämän kiemuroita ja mahdollisuuksia.

Lähikirjakauppa on ilo

Joku aika sitten monet kirjabloggaajat ostivat julkisesti kirjan tarkkaan harkitsemastaan kaupasta. Se päivä oli ja meni kohdaltani ilman kirjaostosta. Ostan vuoden mittaan paljon kirjoja sekä perinteisistä kirjakaupoista että nettikirjakaupoista, mutta nykyinen opiskelijastatukseni rajoittaa tätä ilottelua jonkin verran. En pelkästään osta kirjoja, vaan myös kerään ilmaisia kirjoja mukaani. Suhtaudun kirjoihin tunteellisesti ja yksinäisen kirjan nähdessäni voin viedä sen kotiin odottamaan uutta kotia. Siksi hyllyssäni saattaa ollakin useita kappaleita samaa teosta.

Asun pienellä paikkakunnalla, jossa on tasan yksi kirjakauppa. Siilinjärven keskustassa on Info, joka on minun lähikirjakauppani. Olen ostanut sieltä useita kirjoja ja toivottavasti tulen vielä ostamaan monia lisää. Lähikirjakauppa on aarre, jota haluan vaalia. Saan Siilinjärven Infosta loistavaa palvelua. Pienehkön kirjakaupan valikoima on riittävä ja tilaamalla saa tarvitsemansa. Usein vien toispaikkakuntalaiset vieraanikin kirjakauppaan ostoksille, varsinkin alennusmyyntien aikaan.

Eilen oli sopiva päivä käydä kirjakaupassa ostoksilla. Hauska yhteensattuma oli, että astuin kirjakauppaan miettien, mitä haluaisin teille kertoa omasta lähikirjakaupastani, mutta kuulinkin ajatukseni toisen suusta. Hyllyjen välissä kulkiessani sain kuunnella keskustelua, jossa eräs kauppaan tullut asiakas kertoi kassalla kuinka mukava kirjakauppa tämä on, koska "täällä voi hoitaa kahden minutin asian, mutta myös viettää tunnin etsien ja tutkien". Juuri näin! Lähikirjakauppa on paikka, johon tulen odottamaan perheenjäseniäni kylillä käydessämme. Tälläkin kertaa mieheni tiesi etsiä minua juuri Infosta.

Ostin Kari Hotakaisen uutukaisen. Pääsen lähtemään kirjamessuille ja aion osallistua siellä lukupiiriin, jossa keskustellaan Luonnon laki- teoksesta. Olen käynyt kirjamessuilla kerran aiemmin ja odotan kovin tuota lokakuista viikonloppua.

Viisas nainen tuo Renate Dorrestein

Arki on alkanut ja viikoissani on aika monta tuntia autoistumista. Vaikka tästä asioiden tilasta keksin vaivatta monta haittaa, yksi ilo tulee mukana - äänikirjat. Jo kesällä kirjastokäynneillä katselin äänikirjahyllyä ja huomasin vaikka kuinka monta ihanaa kuuntelematonta ja lukematonta, joiden kimppuun pääsisin heti opiskelureissuamisen alettua. Ajattelin jo kesällä, että aloitan kuunteluni mahdollisimman kevyellä äänikirjalla ilman mitään sivistymistarkoitusta.

Kirjailija Renate Dorrestein oli minulle aivan uusi tuttavuus. Olin pannut merkille, että kirjalla Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa on varsin houkutteleva ja kerralla mieleenjäävä nimi, mutta lukematta se on tähän saakka jäänyt. Äänikirja on seitsemän CD:n mittainen ja aika meni kyllä todella nopeasti tämän parissa. Dorrestein nappaa kuulijan päähenkilö Heleenin elämän hulluuteen, joka on niin totta, että kuulijana minua välillä itketti, välillä nauratti. Suurin asia, joka mullistaa Heleenin elämän, on äidin äkillinen sairastuminen. Siitä seuraa kaikenlaisia tapahtumia ja Heleen, jonka suhde äitiin ei ole aivan yksinkertaisen rakastava, on todella lirissä.

Dorrestein ei päästä teoksen henkilöitä helpolla, Heleenin perheessä ja lähipiirissä tapahtuu monia asioita samaan aikaan, kuten teoksen nimikin osoittaa. Minua kiinnosti Heleenin ja hänen persoonallisen äitinsä välinen suhde. Pojallani on seksielämä ja minä luen äidille Punahilkkaa -teoksessa Dorrestein kertoo Heleenin suulla Margriet-äidin elämästä sellaisella iskukyvyllä, että täytyy ihailla. Heleen on nähnyt vain tyttären siivun äidistään ja välillä hän miettiikin, onko äidistä olemassa vielä vakavan sairauden kohdattuaan tyttärelle vieras kohta, josta hän ei tiedä.

"Äitinne haluaisi kovasti mennä sinne, Bill sanoi, hän on aivan tohkeissaan siitä.

Mutta Bill, en koskaan huomannut, että rouva van Dam ja äiti olisivat...

Uskokaa pois! He istuivat aina vierekkäin kahvipöydässä...

Lopetin puhelun hämmentyneenä. Tämäkin nyt vielä. Viettikö äiti Aurinkokummussa jotain salaista elämää, josta minulla ei ollut mitään tietoa? Minulle hän kyllä esitti säälittävää heti kun astuin ovesta sisään, mutta entäs poissa ollessani. Se olisi aivan tyypillistä hänelle,sille komediennelle."

Parasta kirjassa olivat hollantilaisen elämäntavan kuvaukset, jotka mielestäni olivat todella virkistäviä. Kirja oli surullisuutensa lisäksi samaan aikaan hauska ja sen huumori oli hyvin tummanpuhuvaa. Äiti ja tytär molemmat ovat olleet tyytyväisiä itsenäisyyteensä. Nyt kun molemmilta viedään itsemääräämisoikeus, lopputuloksena syntyy hyvin hermostuneita ja raivopäisiä naisia.

"Kutsukaa ritarit. Soittakaa sankarit. Ja se ainainen sätkä suupielessä.

Kutsukaa ritarit, älkää minua kutsuko."

Äänikirjan lukee Sinikka Sokka, jonka ääni sopii hienosti tarinan henkeen. Tämä kirja on täsmälääkettä elämäntuskaan kaikille elämää nähneille naisille. Blogikirjoitusta varten varsinaista kirjaa selanneena voin erityisesti suositella äänikirjaa. Kahdeksan tuntia viisaan naisen sanoja kannattaa ehdottomasti.