Valoisia messuhankintoja

Ostin kirjamessuilta muutaman pokkarin (Forsgrenin: Auringon kehrä, Itkosen Hetken hohtava valo ja ensi viikon lukupiirin kirjan Puolikas keltaista aurinkoa, kirjoittajana Chimamanda Ngozi Adichie). Nyt kun pokkarien nimet ovat listana, huomaan ostaneeni itselleni valoa ja aurinkoa pimeyteen. Lisäksi ostin mangaa, osa lähti kotiin asti ja yksi jäi kummitytölle. Minun piti ostaa Habibi, mutta unohdin. Se oli HALPA ja pelkään, etten koskaan saa sitä luettua. Tilasin itselleni Parnasson.

Ja sitten ostin kuvassakin olevan Ermanno Bencivengan Olipa toisenkin kerran. 52 ajattelemisen arvoista satua. Itseni pitää lukea satuja (=haluan lukea satuja) ja ajattelin tulevaisuudessa muutaman muunkin laittaa kyseisiä filosofisia satuja lukemaan. Sadut ovat lyhyitä, parin kolmen sivun mittaisia ja eivät mitenkään erityisesti lapsille suunnattuja.

 "Eräänä päivänä luku neljä kyllästyi olemaan parillinen. Se ajatteli, että parittomat luvut ovat paljon kevyempiä ja hauskempia. Ja se kyllästyi myös siihen, että se oli muodoltaan vallan väritön, vähän kuin pieni tuoli. Se katsoi seitsikkoa ja ajatteli, miten sukkela ja elegantti se oli, ja kolmonen oli sen mielestä pulska ja sukkelaälyinen, mutta itse se mielestään oli kovin kulmikas ja vailla persoonallisuutta."

Satu Nelosen ongelma jatkuu Suuren Matemaatikon luoksen tehtyyn vierailuun, joka antaa neljälle ajattelemisen aihetta. Ihana pienehkö kirja, josta riittää minulle iloa pitkäksi aikaa.

Kirjamessuilta pää täyteen ajateltavaa, osa 2

Kaksi päivää kirjamessuilla aiheutti sellaisen ajatusruuhkan päässäni, että ykkösosan kirjoitettuani jatkan tässä vielä toisen samanmoisen oman messuantini ruotimista.

Eräs teema, jonka kuulin messuilla useamman kerran, oli oman lukijanlaadun kuvailut. Mielestäni moni kirjailija pohti ääneen omaa lukijuuttaan. Joten, kirjailijoita kuunnellessani, pohdin myös millainen lukija itse olen. Olen aina luullut, että luen paljon, mutta nyt olen alkanut epäillä asiaa. Tällä hetkellä lukuaikaani vähentää mm. täyspäiväinen opiskelu. Toisten lukublogeja lukiessani ymmärrän, että moni lukee paljon minua enemmän. Rakastan suositella ja vinkata kirjoja, joita en välttämättä ole aina edes lukenut. Pidän myös kertoa uudelleen tarinoita kirjoista, joita olen lukenut. Varsinkin perheeni saa nauttia tästä piirteestäni. Kirjastosta kantamani kassit ovat vain yhden viidesosan verran minulle tarkoitettuja, valtaosa menee perheemme muille jäsenille. Usein valitsen kaikille lapsilleni oman kirjan kirjastoreissullani. Pyrin yllättämään, yksi saa kirjan Euroopan kartoista, toinen pekonikeittokirjan ja kolmas paperitaitteluoppaan.

Jo ylistämäni Eoin Colfer kertoi olevansa lukemisen suhteen kaikkiruokainen. Ruokapöydässäkin hänen piti lukea vaikka muropaketin kylkiä, lukuhimo pakotti siihen. Olen aina kammonnut lyhyitä tarinoita ja kääntynyt iloiten lukemaan paksuja romaaneja. Toki luen paksukaisia vieläkin, mutta olen löytänyt myös lyhyyden ilon. Jo jonkun aikaa olen saanut kotiini Outokumman Kummalinnun munia eli raapaleita, jotka ovat sadan sanan lyhytnovelleja. Sellaisen kirjoittaminen vasta hauskaa onkin. Kokeilkaapa! Samaa nopealukuisuuden ja lyhyen lukemisen iloa olen kerännyt sarjakuvista. Olen siis miltei kaikkiruokainen lukija, jonka arki asettaa esteitä lukemiselle. Haluan lukemani tekstin olevan minulle merkityksellinen, mutten voi sitä tietää ennakkoon. Ensin täytyy mennä kokeilemaan, miltä se teksti tuntuu.

Takaisin messuille. Huomasin viihtyväni parhaiten nuorten kirjojen lavan yleisössä. Louhi-lavasta vastasivat Kallion lukion opiskelijat eli KirjaKallio. He, ilmeisesti opettajansa johdolla, olivat suunnitelleet hienon kokonaisuuden ainakin lauantaille ja sunnuntaille, jolloin itse olin paikalla. Pidin todella paljon iloisesta ja rennosta ilmapiiristä Louhi-lavalla. Esitetyt tekstit elävöittivät haastatteluja. Kiitos KirjaKallion porukalle!

26.10.13
Loppuillan vietin ruotsiksi kuunnellen Folkhemmets förorter -keskustelun, jossa kirjailijat Susanna Alakoski, Eija Hetekivi-Olsson ja Mathias Rosenlund kertovat omia ajatuksiaan köyhyydestä ja siitä, kuinka köyhyys näkyy heidän teoksissaan. Tänään Helsingin Sanomissa oli juuri viimeksi mainitun esikoiskirjailijan haastattelu. Köyhyys näyttäytyi sielunmaisemana, jossa vallitsevana on voimattomuus. Pidän yhteiskunnallista keskustelua köyhyydestä tärkeänä ja arvostan sitä, että kirjallisuuskin on teosten kautta mukana keskustelussa.

Olin toki muuallakin kuulolla, mutta jätän kaikki pettymykset ja ärsytykset kertomatta. Upotan ne unohdukseen.

27.10.13

Valmistauduin ajatuksella Kari Hotakaisen uutuutta Luonnon laki käsittelevään lukupiiriin. Lukupiirin olennaisin asia on lukukokemuksen jakaminen. Tilaisuus, johon otin osaa yleisönä, oli paneelikeskustelu romaanista. En voi valittaa, sain kuunnella arvostamani kirjailijan mielipiteitä ja ymmärsin lukemani teoksen uudella lailla. Luonnon laki on hyvä nimi teokselle, teos kertoo kuolemasta ja siitä, kuinka kaikki ihmisen rakentama tuhoutuu. Yhteiskunnan rakenteet, jotka ihminen on rakentanut suojakseen, tuhoutuvat. Kaikki ihmiset syntyvät, elävät ja kuolevat. Se lienee luonnon laki.  

Kirjamessuilta pää täyteen ajateltavaa, osa 1

Olin Helsingin kirjamessuilla kaksi päivää tänä vuonna, lauantain ja sunnuntain. Kaltaiselleni ahnehtijalle tilaisuus on otollinen, haluttua herkkua on ympärillä riittävästi ja paljon sen yli. Olen aiemmin käynyt kerran kirjamessuilla ja opin silloin, etteivät messut ole minulle otollinen kirjakauppa, vaikka siltä näyttävätkin.

26.10.13
Päätin aloittaa painavasti, jotta voin keventää päivän mittaan mittaamattomaan aineettomuuteen. Menin kuuntelemaan vakavaa keskustelua hitaasti avautuvasta kirjallisuudesta otsikolla Liian vaikeaa, kiitos. Kuulin, että viihdekirjallisuuden rahoilla kustannetaan sellaistakin kirjallisuutta, joka ei myy. Tämä on minulle aivan ymmärrettävää, kirjan arvo ei ole kiinni sen myyntiluvuista. Ymmärrän kirjallisuudesta käytävän arvokeskustelun niin, että jokaisella lukijalla on yksi ääni, jonka arvo laskettaessa on merkityksellinen juuri sille lukijalle. Myös itselle tärkeiden ja rakkaiden ihmisten äänillä on väliä. Se, että kirja X on hyvä kirjallisuustieteilijän, arvostetun kriitikon ja suositun kirjablogin pitäjän mielestä, ei auta minua lainkaan, jos itse en syty kirjan teemoista, sen kielenkäytöstä ja henkilöistä. Sen sijaan lukupiirini jäsen, jonka mielipidettä arvostan, voi saada minut lukemaan kirjan, jota kaikki edellämainitut moittivat. Kirjoja voidaan kirjoittaa, kustantaa, ostaa hyllyyn, lukea ja antaa toisille lahjaksi mitä moninaisimmista syistä. Minä olen kiinnostunut kirjoista, joilla on merkitystä minulle tai niille toisille ihmisille, joita ympärilläni on. Merkitys on joskus huimaavan syvällinen, joskus hilpeän pinnallinen.

Jatkoin samassa salissa kuunnellen lukupiireistä ja kirjabloggauksesta tilaisuudessa Jaetun lukemisen lumo. Olen itse ollut monessa lukupiirissä, joista kaksi jatkuu toistaiseksi. Pidän myös kirjalukublogia, joten aiheet olivat kovin tärkeitä minulle. Lukupiirit ovat tutkitustikin naisten harrastus, jossa ikä ja koulutus lisäävät riskiä joutua lukupiiriin tai jopa perustaa oma, joten suuri kapinallinen en tuntenut salissa olevani. Uskon, että sekä lukupiirejä että -blogeja yleisesti väheksytään samaan tapaan kun alaviistoon katsotaan kaikkea sitä, mitä aikuiset naiset elämässään tekevät palkkatyön lisäksi.

Ennätin kuuntelemaan loput kansakuntamme huumorintajun mahdollisesta alennustilasta Louhi-lavalle, jossa keskusteltiin teemalla Kansannauru - mikä meitä naurattaa. Sitten olikin vuorossa messujen henkilökohtaisesti suurin ilo ja yllättäjä: kirjailija Eoin Colfer. The Reluctant Assasin / Salamurhaajan oppipoika aiheenaan haastateltavana oli suosittu irlantilainen kirjailija, joka on minulle tuttu lähinnä kirjojen kautta, joita olen jälkikasvulleni ostanut. Mieshän on kirjoittanut Artemis Fowl -sarjan. Nyt hän oli kertomassa uudesta kirjastaan Salamurhaajan oppipoika ja tuli siinä samalla kertoneeksi omasta elämästään ja kirjailijanlaadustaan todella vetävästi ja houkuttelevasti. Hän kertoi, että tarinankertominen on varsinainen supervoima, jolla on paljon käyttöä elämässä. Colferin mielestä kirjojen luvun ei tarvitse viisastuttaa lukijaansa, hän kirjailijana haluaa ainoastaan innostaa ihmisiä lukemaan lisää.

On todella taito viihdyttää kuulijoitaan puhuen kirjoista ja kirjoittamisesta. Itse en kaipaa kirjailijalta surkeuden tai vaivojen kuvausta. Hänen ei tarvitse kertoa omaa tulkintaansa kirjoittamastaan teoksesta, ei avata minulle omaa arvoansa kirjailijana ja taiteilijana. Minä lukijana kyllä löydän sen, jos se on minulle mahdollista löytää. Toivon kuulevani kirjojen kirjoittamisen prosessista. Arvostan ihmistä, joka ottaa työnsä tosissaan. Minua kiinnostavat myös muut elämään ja ihmisenä olemiseen liittyvät asiat, jotka kirjailija kokee itselleen tärkeiksi.

Minun piti miettiä ja hautoa monta päivää, mitä kaikkea haluan messuilta teille kertoa. Kuvia ei ole lainkaan, mutta näköjään sanottavaa riittää niin, että jatkan ainakin yhden tekstin verran aivan piakkoin.

Vain pahaa unta

 

Vain pahaa unta on kannesta lähtien lumoava sarjakuvateos. Heti kirjan avattuani voin lukea, että kaikki kirjassa oleva on totta henkilöitä myöten. Lukiessa ja kuvia katsellessa erityisesti yölliset tapahtumat ja tunnelmat olivat minullekin kovin tuttuja. Juuri noin väsynyt, aivan kuin teoksen isä, minä olin, kun lapset olivat pieniä ja yöt pilkkoutuivat pieniksi toisiinsa liittyviksi paloiksi, joiden saumakohdat tuntuivat oksettavana uupumuksena koko kehossa.

Vain pahaa unta kertoo tyttären painajaisista ja unista, joita isä saa läpielää päivin ja öin. Kaikki päivällä koettu ja kuultu siivilöityy uniin, joita kirjassa kuvaillaan ja kuvitetaan. Unet on numeroitu (1-16) ja jokaisessa unessa merkkinä on myös kokijansa ja näkijänsä ikä (3-6 v.). Kuvitus on sekä Villen että Ainon käsialaa. Tämä voi kuulostaa kerrottuna kuivahkolta, mutta toteutus on kaikkea muuta.

Vain pahaa unta liikutti minua ja toi mieleen omia muistoja unista ja möröistä. Välillä pelottavassakin unessa löytyi jotain hauskaa. Useampi perheessämme luki jälkeeni kirjan ja kaikki nauroimme erityisesti yhtä kohtaa.

"En saa unta. Pelottaa... Ettei isällä ole aamulla tissejä."

Vain pahaa unta -teosta voi suositella kaikille lukutaitoisille, ikään katsomatta. Se vie lukijansa hetkeksi pois tästä todellisuudesta, kaikille ihmisille yhteiseen toiseen maailmaan.

(Toivottavasti Aino tienaa unillaan hyvin! Kuvatkin olivat upeita. Kenelle tämän voisi ostaa lahjaksi? Itselle?)

Lokakuun valo lukevalle

Lokakuu ei kuulu suosikkikuukausiini, mutta nyt näköpiirissäni on kaksi iloa, jotka liittyvät lukemiseen.

Ensimmäisenä lempikirjailijani Kaari Utrio kiertää ainakin kolmella paikkakunnalla esiintymässä täällä Itä-Suomessa. Hän kertoo historiallisen romaanin kirjoittamisesta käyttäen Seuraneiti-romaania havainnollistajana. Iisalmessa Utrio on 8.10, Varkaudessa 9.10 ja Kuopiossa 10.10.

Toinen iloni on Helsingin kirjamessut lokakuun lopulla, jonne pääsen lähtemään. Olen ollut kirjamessuilla vain kerran aiemmin, joten uutuuden viehätystäkin on vielä roimasti mukana tunnelmaa kohottamassa.

Molemmat tapahtumat vievät minut lukevien ja kirjoittavien ihmisten luo, joten mahdollisuudet uusilla ajatuksille ja oivalluksille ovat olemassa. Aion kuunnella, katsella ja ottaa opikseni.