Teirin Talvisota

Olen odottanut pitkään lukurauhaa ja -mielentilaa. Opiskelut ovat vieneet aikani ja voimani niin, etten ole ennättänyt lukea mitään itselleni uutta pitkiin aikoihin. Joulukuun jonain mitättömänä päivänä aloitin lukupinon keräämisen yöpöydälleni. Siihen keräsin ihanasta lähikirjastostani kirjoja, joista kuvittelin nauttivani. Otin varaslähdön lukemiseen jo ennen oikeaa lomaa ja aloitin Miki Liukkosen esikoisromaanista Lapset auringon alla. Huomasin, etten voi sitä lukea, joten jätin kesken. Kun on jo väsynyt, ärtynyt ja heikoilla, epäonnistuminen kirjan valinnassa tuntuu pahalta enteeltä tulevasta. Epävarmana valitsin toiseksi luettavakseni Philip Teirin esikoisromaanin Talvisota (Otava, 2013).

Takakansi kuvaa kirjaa kuvaksi tämän päivän Helsingistä ja uudeksi suomenruotsalaisuuden vahvaksi ääneksi. Minua ei kiinnosta Helsinki, ei suomenruotsalaisuus, mutta tämä kirja kiinnosti suuresti. Luin kirjaa yötä myöten, mikä on aina hyvä merkki vapaaehtoisen luettavan kohdalla. Kirja kertoo Maxista ja Katriinasta, jotka ovat olleet naimisissa jo pitkään. Heillä on kaksi tytärtä, Helen ja Eva, joiden elämästä kirja myös kertoo. Niin Helsinki kuin suomenruotsalaisuus painuivat lukemisessani sopivasti pois, nautin Teirin huolellisesta ja tarkasta henkilöiden kuvauksesta. Teir onnistui rakentamaan mielenkiintoisen tarinan perheestä kuvaten sekä yksittäisiä ihmisiä omine haluineen ja pelkoineen että ihmisten keskinäisiä suhteita.

Talvisota oli riemastuttavan kiinni ajassa: lennettiin Norwegianilla, luettiin Hommafoorumia ja yövyttiin teltassa Occupy-mielenosoituksen aikaan. Tarina on kovin kaupunkilainen, maalla ollaan nostalgian tai pakollisten sukulaisvierailujen vuoksi. Maxin ja Katriinan koti on tarinan keskipiste minulle, varsinainen taisteluareena. Kodin keittiö on kauhtunut, mutta se ei ole ihme. Kalleinkin keittiö kestää vain viisitoista vuotta, joten mitään pysyvää ei kannata rakentaa. Kuinka lienee avioliiton laita?

Kiinnitin huomioni useampaankin henkilöön lukiessani, varsinkin Katriina ja Helen tuntuivat läheisiltä. Teir kuljetti henkilöt hyvin läpi tarinan ja ainakin itselleni moni sivuhenkilökin nousi mielenkiintoiseksi lukemisen edetessä. Kirjan henkilöt onnistuivat olemaan uskottavia, oudon tuttuja ja inhimillisiä puutteissaan.

"Helen antoi hänen kiivetä torniin ja hypätä. Vaikka se oli vaarallista, vaikka hän tiesi että Amanda voisi läjähtää vatsalleen ja vetää vettä henkeen eikä pääsisi ylös vedestä, hän antoi Amandan hypätä, koska oli yhtä lumoutunut tytön rohkeudesta kuin tämä itsekin. Helen ei koskaan lapsena uskaltanut mitään sen kaltaista. Niinpä Amanda kiipesi torniin - puolta lyhyempänä kuin muut lapset - odotti vuoroaan, asettui aivan laudan reunalle ja hyppäsi suoraan alas. Epäröimättä."

Kirjan kansi on todella kaunis ja yhdessä kirjan nimen, Talvisota: avioliittoromaani se muodostaa mieleenpainuvan ristiriidan. Teir on minulle uudehko kirjailjatuttavuus, vaikka lieveteksti kertookin hänen jo kirjoittaneen runoja ja novelleja. Luin häneltä Grantasta Mansikka 1979, josta pidin todella paljon. Talvisota on hieno lukukokemus, suosittelen ehdottomasti! Mitähän lukisi seuraavaksi?