Kalmantanssi viihdyttää kielellään

Kuva kustantajan sivuilta

Ihastuin Milja Kauniston esikoiskirjaan Synnintekijä vuosi sitten. Nyt sain käsiini kirjailijan uutuuden, joka jatkaa Olavi Maununpojan seikkailuja niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Jo kansi on kaunis, upean synkkä ja tumma sävyltään. Kalmantanssi on vajaan neljänsadan sivun herkku lukijalle, joka pitää verevästä historiallisesta romaanista, jossa on reipasta kielenkäyttöä ja lihan läiskettä.

Tarina tapahtuu 1400-luvun alkupuolella ja keskittyy pappi Olavin haparointiin ja harhailuun. Tämä kuulostaa lattealta, muttei sitä ole luettuna. Kaunisto taluttaa lukijaa kirkoissa ja kaupunkien kujilla hyvin määrätietoisesti ja haahuileva Olavi saa ainakin minulta paljon anteeksi, koska ympärillä tapahtuu kaikenlaista viihdyttävää. Kun famulana toimiva Fuska-muori tarkkanäköisenä kuittaa Olaville, että "Perkeles voitelee hunajalla toisten miesten vaimot", ymmärtää lukija sääliä pappiparkaa.

Olavin Jumala on koko ajan tarinassa mukana. Olavi tasapainottelee huonolla menestyksellä alhaisten halujensa ja ylevien unelmiensa ristiriidoissa. Olavi haluaa toimia Jumalan ohjeiden mukaan, mutta huomaa joutuvansa pimeyden voimien käsiin. Se, että Olavi on mies, on tarinassa merkityksellistä. Miesten ja naisten välille tehdään selvä jakolinja. Naiset tuntuvat olevan oma lajinsa miehiin verrattuna ja monin tavoin miestä perkeleellisempiä.

Varsinkin tarinan alku on lumoava. Neuvokkaan ja päättäväisen Beatrixin vaiheiden seuraaminen oli kiehtovaa. Nyt, koko tarinan luettuani, voisin hyvinkin palata alkuun ja lukea alun tapahtumat uudelleen, niin hyvärytmisesti Kaunisto vie Beatrixin matkaa eteenpäin. Olavin kanssa jäädään välillä räkä poskella juomaan juurikiljua ja surkuttelemaan heikkoa tilannetta. Mutta sekin ahdinko on tärkeä ja kertoo Olavista paljon. Lukiessa mielenkiintoni suuntautui Olavista jo takakannessa mainittuun Jeanne d'Arciin, joka onkin ajatuksia herättävä henkilö.

Hauskuutta Kalmantanssiin tuo värikäs kielenkäyttö. Miehiä nimitetään niin miesten kuin naisten toimesta ainakin rökkösiaksi, sontaturilaaksi, vuohipukiksi, siemenlingoksi, hönkäkarjuksi, aasinkakkaraksi ja perskirpuksi. Naisillekin keksitään monta hyvää nimitystä.

"En osannut aavistaa mitään. Laukkasin silloin kohtaloni perässä aivan kuin nuori metsäkauris loikkii emon jätettyä sen metsään villipetojen saaliiksi. Mutta ennen kuin huomasinkaan, kohtalo alkoikin ajaa minua takaa. Pakenin, ja pakoni syy oli nainen. Nainen, tuo hauras ja järjetön olento, jonka ei missään olosuhteissa kuulu sekaantua miehensä asiainhoitoon."

Kalmantanssi on viihdyttävä lukukokemus, joka pysyy hyvin kirjoittajansa hyppysissä. Pidän Kauniston harjoittamasta runsaasta kuvailusta, hajut tuntuvat edelleen nenässä kuvotukseen asti ja penkki tuntuu kovalta takapuolen alla. Lukiessani piinatusta Olavista ja hänen valmiiksi piirretystä kohtalontiestä mieleeni tulevat sekä Utrion ja Vuoren keskiaikaromaanit että Kallaksen Sudenmorsian. Kevään 2014 uutuuskirja Kalmantanssi oli minulle ehdottomasti lukemisen arvoinen!

Tämän romaanin sain pyynnöstäni arvostelukappaleena, kiitos kustantajalle.