W.A.R.P. Salamurhaajan oppipoika

Äänikirjaintoilijan pitää päästä lukemaan ääneen itsekin. Otollinen tilaisuus siihen tarjoutui perheemme lähtiessä matkalle maaliskuun alussa. Ryhdyimme puolisoni kanssa lukemaan ääneen Colferin uutuutta W.A.R.P. Salamurhaajan oppipoikaa (tästä eteenpäin tuttavallisesti WARP) ääneen iltaisin lapsille, jotka osaavat oikein hyvin itsekin lukea. Ääneen lukeminen on ihanaa, tarinan kuuntelu on suloista ja näiden kahden yhdistäminen on yksi elämän perusiloja. Loma meni, WARPia luettiin, mutta kirja jäi kesken. Olen jatkanut lukemista ja tätä kirjoittaessani luettava on yhä kesken. Kuulijoita minulla on illasta riippuen yksi tai kaksi, mutta en anna sen olla esteenä. Voisin lukea itseksenikin, mutta yhdessä kirja on hauskempi kokemus.

Minulla oli ilo kuulla kirjailijaa itseään lokakuussa 2013 Helsingin kirjamessuilla ja kerroinkin siitä blogissa kahteenkin otteeseen (ensimmäinen ja toinen). Kirjailija Colfer onkin silmissäni nyt WARPia lukiessani, koska hän teki minuun innostuneisuudellaan melkoisen vaikutuksen.

Kannen kuva WSOY:n sivuilta

Usein nuortenkirjat ovat nopeita lukea ja jotenkin hinteliä sisällöltään. WARP on kaikkea muuta. Siinä on sivua yli kolmesataa ja teksti on aika tuhtia. Colfer kuvailee taitavasti ja tarkasti paikkoja, ihmisiä ja tapahtumia. Ainakin tässä tarinassa kuvailun tarkkuus on olennaista, koska kirja kertoo tapahtumista kahdessa ajassa. Siirtymiä näiden kahden ajan välillä tapahtuu useita kertoja tarinan aikana, ja on mielestäni olennaista, että lukija pysyy mukana muuttuneessa ajassa aistiensa ja havaintojensa kautta. Lukijalle nykyaika on tuttu, mutta viktoriaaninen aika hajuineen vieras ja mielenkiintoinen.

"Riley taas oli asunut koko ikänsä Viktorian ajan Lontoossa, missä murhat olivat harvinaisia, mutta ihmishenki oli siitä huolimatta halpa. Paljon käyhiä lapsia kuoli jo synnytykseen, ja jos he selvisivät ensimmäisestä päivästään, he luultavasti menehtyivät koleraan, isorokkoon, punatautiin tai hinkuyskään ennen viidettä ikävuottaan. Riley oli nähnyt viikatemiehen työssään useammin kuin osasi laskea.
Elämä ja kuolema ovat saman matkan alku ja loppu, Garrick oli kerran sanonut hänelle. Niissä ei ole mitään aihetta sen paremmin juhlaan kuin suruun.

Yllä oleva ote kertoo jotain olennaista WARPista. Tarinassa kuolee useita ihmisiä ja vielä useamman kuolemaa mietitään, muistellaan tai suunnitellaan. Ihmisiä uhkaillaan ja pelotellaan. Kaikki tämä on mielestäni perusteltua ja liittyy agentti- ja salamurhaajatouhuihin, joita tarinassa riittää. Kirjassa riittää toimintaa, joten sellaista haluavalle WARP on hyvä valinta. Jos taas aiheena salamurhaaminen  tuntuu vastenmieliseltä, kannattaa miettiä kirjan lukemista vielä kerran. Ääneen lukeminen tuo tähänkin oman sävynsä. Olen miettinyt lukiessani, että ihan oikeastiko haluan tätä lapsilleni lukea ja laittaa heidät näitä miettimään juuri ennen nukkumaan menoa? Vastaus on ollut tähän asti myönteinen.

Aikamatkailu on jännittävää ja Colfer ottaa siitä kaiken irti. Ote kirjasta:

"Hän ei kuitenkaan sanonut mitään Rileylle, koska oranssi valo oli vienyt hänen äänensä. Hän ei myöskään laskenut kättään rauhoittavasti Rileyn olalle, koska hänen kätensä oli poissa: tuuli oli vienyt sen kuin hänet olisi tehty hiekasta.
Olen hiekkaa tuulessa, hän ajatteli.
Niin kuin minäkin, Riley vastasi hänen mielessään."

WARPin tapahtumat sijoittuvat Lontooseen sekä 1800-luvun loppuun että nykyaikaan. Taikuri Albert Garrick ja hänen oppipoikansa Riley elävät kirjan alussa menneessä ajassa. Nykyajassa FBI:n agenttikokelas, nuori Chevron Savano, on Lontoossa valvontatehtävissä. Sitten, erinäisten tapahtumien seurauksena, kolmikko pääsee tai joutuu tutustumaan toisiinsa. Reippaita tapahtumia riittää paljon.

Tätä kirjoittaessani, huhtikuun lopussa, emme ole vieläkään luku-urakassamme lopussa. Onneksi olemme jo loppupuolella. Takakansi kertoo kirjan olevan sarjan alku, joten tätäkin on lisää luvassa.

Alakouluikäinen kuulija-lukija on pitänyt tarinasta. Hänen mielestään alku oli sekava, joten "lukijan ei kannata tuomita kirjaa alun perusteella". Kirja kuitenkin on parantunut loppua kohti.

Teos: W.A.R.P. Salamurhaajan oppipoika (W.A.R.P. Book 1: The Reluctant Assasin)
Tekijä: Eoin Colfer
Kääntäjä: Jaakko Kankaanpää
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2013

Menneen talven lumi

Maaliskuun lopussa julkaistiin Tanja Kaarlelan toinen romaani, Menneen talven lumi. Sain käsiini siis aivan uuden kotimaisen nuorenkirjan. Kaarlelan esikoiskirjasta, Saarasta, olin lukenut blogeista. Saarasta ovat kirjoittaneet ainakin Maija (Kirjojen keskellä), Kirsi (Kirsin kirjanurkka) ja Kuutar (Kuuttaren lukupäiväkirja). Ilmeisen vaikuttava kirja.

Kansi on Mervi Katteluksen käsialaa.

Menneen talven lumi on realistinen nuortenkirja, joka kertoo peruskouluaan lopettelevan Marin tarinan. Luin kirjan nopeasti, tarina syrjäkylän nuorista veti mukanaan. Kuvitteellinen Hakomäki ja siellä pieni Leivonkylä sijoittuu jonnekin Oulun lähitienoille. Tarina alkaa Lampisen perheen muutolla Hakomäestä. Mari, hänen paras ystävänsä Henna ja muutama muu kyläläinen tulevat katsomaan muuttoa, joka on kyläläisille taas uusi merkki väistämättömästä muutoksesta. Kaarlela kertoo Marin kasvutarinan lisäksi suomalaisen maaseudun tarinaa. Kaarlela kuvaa hyvin elämää maalla, johon kuuluu puusavottaa, naapuriapua ja teitä, joilla ei ole katuvaloja.

" Sähikäisten moneen suuntaan jatkettu sikala näytti ränsistyneeltä pitkän peltotien päässä. Ainoastaan hajusta saattoi päätellä, että siellä yhä kasvoi sikoja. Sähikäinen sanoin usein, että niiden homma oli täysin kannattamatonta. Olisi pitänyt tehdä kolme kertaa suurempi sikala ja ottaa paljon enemmän emakoita, jotta sillä olisi elänyt. Mutta vielä ne sikoja pitivät, kai vanhasta tottumuksesta."

Päähenkilönä Mari on säpäkkä tapaus, jonka elämää seurasin mielenkiinnolla. Menneen talven lumi kertoo tästä ajasta maaseudun nuoren näkökulmasta kiinnostavasti ja saarnaamatta. Kaarlela pitää taitavasti tarinan koossa, Menneen talven lumi sopii niin nuoren kuin aikuisenkin luettavaksi.

Teos: Menneen talven lumi
Tekijä: Tanja Kaarlela
Kansi: Mervi Kattelus
Kustantaja: Torni
Julkaisuvuosi: 2014

Sain kirjan arvostelukappaleena.

Viides aalto

Eilen sain monta tuntia lukuaikaa pienen reissun muodossa. Suurin ongelmani ennen lähtöä oli kirjan valinta. Vaatimukseni olivat melkoiset. Kirjan pitäisi olla hyvä, ennenlukematon, riittävän helppo vaeltelevalle mielelleni ja yhtäaikaa riittävän pitkä ja riittävän lyhyt. Loppuvalinnoissa pyörittelin neljää eri vaihtoehtoa, mutta onnistuin valitsemaan todella hyvin.

Kirjavalintani eiliselle oli Rick Yanceyn Viides aalto. Lopetin sen tänä aamuna, joten mitoitus osui aivan kohdalleen. Yanceyn tapa kirjoittaa ja viedä tarinaa eteenpäin sääti lukemisrytmini maksiminopeuteen. Viides aalto on nuortenkirja, joka sopii hyvin myös aikuiselle. Itse asiassa tälle aikuiselle kirja oli miltei liian jännittävä ja uhkaava. Mutta vain miltei. Lällyksi kirjaa ei voi moittia.

Viides aalto kertoo lähitulevaisuuden maailmasta, jossa koko ihmiskuntaa uhkaa joukotuho. Yancey onnistuu välttämään sekä saarnaamisen että liian suurista asioista puhumisen. Kertomus pakottaa katsomaan yksittäistä ihmistä ja hänen kohtaloaan, vaikka samalla katsomisen kohteena on koko ihmiskunta.

Alku nappasi kiinni heti. Vai mitä sanotte:

"Avaruusolennot ovat tyhmiä.
En tarkoita oikeita avaruusolentoja. Toiset eivät ole tyhmiä. Toiset ovat niin paljon meitä ihmisiä kehittyneempiä, että niiden vertaaminen meihin on kuin vertailisi tyhmintä ihmistä älykkäimpään koiraan. Kilpailusta ei voi edes puhua.
Tarkoitan avaruusolentoja päämme sisässä."

Päähenkilö Cassie on nuori nainen, jonka elämän ovat maapallolle iskeneet aallot muuttaneet lopullisesti. Kuten kirjan nimi osoittaa viides aalto on käsillä. Cassie kulkee rynnäkkökiväärin kanssa ja joutuu aiheesta pelkäämään ja epäilemään kaikkea ympärillään. Cassie on sekoitus kovaa ja inhimillistä, joka tekee hänestä erityisen mielenkiintoisen seurattavan. Tarinassa on monta kertojaa, mutta pienellä keskittymisellä lukija kyllä selviää tästä.

Kirjan osien nimet kertovat jotain tarinan ulottuvuuksista: Viimeinen historioitsija, Ihmemaa ja Niin kuin kukka ottaa vastaan sateen muutamia mainitakseni. Tarina on täynnä toimintaa ja silti siinä on voimakas filosofinen pohjavire. Ainakin minut Viides aalto pani miettimään olemassaolon oikeutusta, ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Välillä lukiessani olin ihmeissäni, kärsimätön ja loppua kohti aina vaan vaikuttuneempi.

Viides aalto muistuttaa ainakin Nälkäpeli-trilogiaa, mutta on rajumpi ja piti ainakin minua tiukemmassa otteessa. Ilmeisesti tähänkin menestyskirjaan on tulossa jatkoa parin osan verran. Voisin aloittaa kirjan uudelleen vaikka heti, niin mielenkiintoinen Yanceyn kertoma tarina oli. Melkoinen tapaus!

"Mutta jos olen lajini viimeinen, viimeinen sivu ihmiskunnan historiassa, meidän tarinamme ei pääty tällä tavalla, ei helvetissä, mikäli se minusta yhtään riippuu!
Saatan olla viimeinen, mutta olen yhä pystyssä. ---
Koska jos olen viimeinen, niin silloin olen ihmiskunta.
Ja jos tämä on ihmiskunnan viimeinen sota, niin silloin minä olen taistelukenttä."

Teos: Viides aalto (The 5th wave)
Tekijä: Rick Yancey
Kääntäjä: Ulla Selkälä
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2013

Vanhan kirjan päivänä Pasaatituulet

 

Luen pääasiassa vanhoja kirjoja. En erityisesti tarvitse uutuuskirjoja, koska kaikki lukematon on minulle uutta. Minulle uusia kirjoja on siis maailma täynnään. Ihminen elää tietyssä ajassa ja paikassa, mutta kirjat antavat lukijoilleen mahdollisuuden olla hetken jossain aivan muualla.

Olen aiemmin kertonut lohtukirjoistani (osa yksi ja osa kaksi), joihin palaan kerta toisensa jälkeen. M.M. Kayen Pasaatituulet on juuri sellainen. Tapahtumat sijoittuvat 1800-luvun puoliväliin. Päähenkilö on nuori bostonilainen nainen, Hero Athena Hollis. Hän on reipas, itsetietoinen ja varakas. Tarinan alussa valotetaan Heron perhettä ja hänen luonteenpiirteidensä kehittymisen syitä. Leskivaimo Biddy Jason on ennustanut Heron lapsuudessa hänen tulevaisuuteensa kuuluvan aurinkoa, suolaista vettä ja saaren täynnä mustia miehiä. Ote kirjasta:

"Seuraavana aamuna pasaatituulet puhalsivat jälleen voimakkaina. Ja koko seuraavan päivän satoi, kuten myös sitä seuraavan. Se oli lämmintä, herkeämätöntä sadetta, joka ryöppysi äänekkäästi alas kattokourusta ja valui vuolaana palmujen lehvistöstä vatkaten maanpinnan roiskuvaksi mutavelliksi."

"Onko olemassa puita, jotka ovat kuin luudanvarsia?" Kuva Pixabay.

Nuori Hero on läheisilleen piinallisen toimelias puuttuessaan kaikkiin epäkohtiin, joita hän maailmassa löytää. Eräs suurimmista epäkohdista on orjuus. Hero matkustaa kutsun saatuaan Sansibariin, jossa on ainoa häntä kosiskelut nuori mies, Clayton Mayo. Halu laupeudentyöhön on epävarmaa sulhasta vahvempi motiivi epäkorrektille matkalle maailman toiselle puolen.  Jo laivassa Hero kuulee Sansibarin eräästä konnasta, Rory Frostista, josta sukeutuu tarinan toinen päähenkilö. Hän on syntyjään englantilainen ja huhujen mukaan sotkeutunut kaikkiin laittomuuksiin murhista aseiden hankintaan ja orjakauppaan. Hero pääseekin tarinan aikana tutustumaan Roryyn perusteellisesti.

Eniten minua on vetänyt Pasaatituulien maailmaan kahden päähenkilön mielenkiintoisuus. Hero on yhtäaikaa ihana ja ärsyttävä. Monet hankalat tilanteet saavat alkunsa Heron mielipiteistä ja niitä seuraavista toimista. Hero joutuu tarkistamaan omia jyrkkiä näkemyksiään ja miettimään asioita uudelleen. Rory puolestaan on mielenkiintoinen ja melkoisen monitahoinen ollakseen paikallinen pahis ja merirosvokapteeni. Ote kirjasta:

"Siihen [sukuvaakunaan] liittyvä tunnuslause Minä otan, mitä haluan, tuntui sopivalta, mutta itse kirjat muodostivat varsin merkillisen valikoiman. Ne eivät olleet lainkaan sellaisia, joita olisi odottaut löytävänsä orjakauppiaan hyllystä, sillä ne käsittivät muun muuassa elämänkertoja ja kuvauksia sotaretkistä. Kreikkalaisia ja roomalaisia klassikoja, kolme eri käännöstä Odysseiasta ja kaksi Iliadista. Koraani, Talmud, Apokryftiset kirjat, Kungfutsen analektit, Biographia Juridica ja Amiraliteetin käsikirja olivat samassa hyllyssä kuin Marco Polon matkat, Malloryn Morte d'Arthur, Don Quijote ja Lavengro, kun taas yksi metallurgiaa käsittelevä kirja ja kolme lääketieteellistä opusta yhdessä Modernin tykistön periaatteiden ja käytön kanssa olivat varsin omalaatuista seuraa Shakespearen kootuille teoksille ja Walter Scottin romaaneille."

Pasaatituulet on dramaattinen, romanttinen, viihdyttävä ja hauskakin tarina. Huomaan eri lukukerroilla löytäväni myötätuntoa vaihtelevan määrän tarinan keskeisiä henkilöitä kohtaan. Pasaatituulet tuo mieleeni ainakin kaksi kirjaa: Mitchellin klassikkon Tuulen viemää ja tammikuussa lukemani Punaista tomua.

Teos: Pasaatituulet (Trade Wind)
Tekijä: M. M. Kaye
Kääntäjä: Aarre Lehtonen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 1986 suomeksi, alkuperäinen julkaistu 1963.

Lisää vanhaa ja hyvää luettavaa löytyy tänään 9.4. 2014 ainakin seuraavista blogeista:
Café pour les idiots
Kirsin kirjanurkka
P. S. Rakastan kirjoja
Kirjasfääri
Tuulevin lukublogi
Nenä kirjassa
Sockerslott
Muumilaakso / Mumindalen
Kirjava kukko (kulttuuriblogi)
Kulttuuri kukoistaa
Kujerruksia 
Anna minun lukea enemmän 
Sinisen linnan kirjasto
Routakoto
Tarukirja
Yöpöydän kirjat
Orfeuksen kääntöpiiri
Kirjan jos toisenkin
Kirja joka maasta
1001 kirjaa ja yksi pieni elämä

Sormuksen ritarit

Kaikki te, jotka olette pitäneet Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogiaa itsellenne liian painavana, kiemuraisena, moninimisenä tai pitkäveteisenä lukemisena, luopukaa ennakkoluuloistanne. Tämä klassikko ei ole asemaansa saanut turhan takia. Sen voi lukea, mutta se kannattaa kuunnella. Nyt suosittelen jälkimmäistä!

Eräs syy pitkiin automatkoihin on ollut opiskeluni toisella paikkakunnalla. Opiskelun loppu häämöttää, joten äänikirjaintoilijana pääsin valitsemaan viimeistä herkkua. Hobittihurmion jälkeen valinta oli helppo, haluan viettää viimeiset rauhantunnit (toistaiseksi) J. R. R. Tolkienin suurinta ja loisteliainta tarinaa kuunnellen.

Takana on jo monta tuntia Frodon matkaa sekä kyyneliä ja naurua omiksi tarpeiksi. Olen siis kuunnellut ensimmäisen osan Sormuksen ritarit. Lainaus kirjasta:

"Muut heittäytyivät tuoksuvaan ruohikkoon, mutta Frodo seisoi tovin yhä ihmetyksen vallassa. Hänestä tuntui kuin hän olisi astunut ulos korkeasta ikkunasta, josta näkyi kadonnut maailma. Sen yllä lepäsi valo, jolle ei ollut nimeä hänen kielessään. Kaikki mitä hän näki oli kaunismuotoista, mutta muodot näyttivät yhtä aikaa niin selkeiltä, kuin ne olisivat alunperinkin hahmottuneet ja piirtyneet vasta sillä hetkellä kun side otettiin pois hänen silmiltään, ja niin vanhoilta, kuin olisivat säilyneet aikojen alusta."

Tolkien on sommitellut kaiken hienosti, luonut maailmoja pieniä yksityiskohtia myöten lukijan katsottavaksi, kuunneltavaksi ja koettavaksi. Tarinan kuuleminen, vaikkapa äänikirjan kautta, toimii ainakin minun kohdallani niin hyvin, että koen olevani saattueen mukana ja keskellä tarinaa.

" --- Yhdeksän ihmisille jotka vie tuoni armoton ---"

Tolkienin Sormuksen ritareissa kertoma tarina on hyvin monitahoinen ja aito. Elämän muutokset ja kaiken loppuminen aikanaan on olemassa koko ajan tarinassa. Se, että on kyse sadusta ja fantasiakirjallisuuden klassikosta ei vähennä tunnetta ja uskottavuutta. Kuunnellessani Frodo Reppulin matkan vaiheita kaikki silmieni eteen kuvattu on totta.

Heikki Määttänen on ollut täydellinen valinta lukijaksi, nautin todella hänen äänensä väristä ja lämmöstä. Käytössäni oli cd-versio, kahteen laatikkoon jaetussa äänikirjassa levyjä riittää 20 kappaletta.

Teos: Sormuksen ritarit (Taru sormusten herrasta 1). Alkuperäinen: The Lord of the Rings 1: The Fellowship of the Ring
Tekijä: J. R. R. Tolkien
Kääntäjät: Kersti Juva ja Eila Pennanen, runot kääntänyt Panu Pekkanen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: äänikirjana 2002 (alunperin 1954, suomeksi käännettynä 1973)