Tauko, saa puhaltaa

Nyt pidän kolme viikkoa taukoa blogin kirjoittamisesta oikein etukäteen ilmoittaen. Tarkoitus olisi viedä opiskelutöitä eteenpäin. Samalla käsken itseni lopettamaan (miltei) kaiken hupiluvun. Tiedossa siis gradun kirjoittamista ja tenttiin lukua.

Kaikille teille lukuihmisille toivon oikein järisyttäviä ja yllättäviä kirjatuttavuuksia tuleville kesäviikoille!

Voikukan elämän alku. Kuva Pixabaysta.

Kaksi tornia

Sain päätökseen Tolkienin Taru sormusten herrasta -trilogian toisen osan, Kaksi Tornia, jonka kuuntelin äänikirjana. Minulla oli harmittavan vähän autoilua, joten pääsin vetävään tarinaan aina vain hyvin hetkittäin ja kuunteluprosessi venyi pitkäksi ja hajanaiseksi. Hehkutin taannoin trilogian ensimmäistä osaa blogissani, Sormuksen ritarit on niin hyvä.

Kaksi tornia jatkaa hajonneen saattueen epätoivoista matkaa kohti Mordoria. Teos sisältää tämän ydintarinan lisäksi vaikka mitä jännittävää ja huokailuttavaa. Hellyyttävyyslistan ensimmäisellä sijalla minulla ovat tällä hetkellä entit. Entit ovat ihania ja sain perheeni ärsytettyä puhumalla monta päivää enttisistä. Tolkienin entti-, entvaimo- ja enttispuheiden jälkeen olen katsellut puita aivan eri silmin.

Entäpä olifantit? Ote kirjasta:

"Sam nousi seisomaan, pani kädet selän taakse (niin kuin aina kun "puhui runoja") ja aloitti:
Olen harmaa niin kuin hiiri,
iso kuin pihapiiri,
kärsäni käärmeenä kärkkyy,
kun kuljen, maa ihan järkkyy,---"

Samin lausuma kontulainen loru kertoo oudoista olifanteista. Samissa elää yhtä aikaa perinteinen, turvaa kaipaava hobitin luonto ja seikkailijan uteliaisuus uusien olentojen näkemiseen, kuulemiseen ja niihin tutustumiseen. Kuinka käykään Samin olifantin ihailulle? Ote kirjasta:

"Hämmästyksekseen, kauhukseen ja ikuiseksi riemukseen Sam näki valtavan hahmon rymistävän metsän läpi ja ryntäävän rinnettä alas. Ja isolta se näytti, valtavan suurelta harmaapeitteiseltä liikkuvalta kukkulalta. Pelko ja ihmetys saattoivat suurentaa sitä hobitin silmissä, mutta Haradin mûmak oli totisesti suuriruhoinen eläin eikä sen kaltaisia enää liiku Keski-Maassa; sen myöhempinä aikoina elävät sukulaiset ovat vain muisto sen koosta ja majesteettisuudesta."

Kaksi tornia on mitä parasta ajanvietettä. Se on hidas, mutta silti viihdyttävä ja jännittävä. Mielestäni parasta teoksessa on sen viisaus. Kuuntelin Kaksi tornia kertomuksena yksilön vaikeudesta hyväksyä ja ymmärtää vierautta ympärillään. Tolkien kuvaa maailman, jossa on paljon eri olentoja, joista useimmat ovat epäileviä toisia ja heidän erilaisuuttaan kohtaan. Kuuntelin sen myös ylistyksenä sille uskollisuudelle, jota voi ja kannattaa osoittaa omia ajatuksiaan ja arvojaan kohtaan jokapäiväisissä toimissaan. Teos on mielestäni myös kannanotto yhdessä toimimisen tärkeydelle. Vaikka Frodo on sormuksen viejänä erityisen merkityksellinen, jokainen saattueen jäsen on tärkeä omassa tehtävässään. Tässä teoksessa minulle ovat henkilöinä olleet kaikkein tärkeimpiä juuri Sam ja Klonkku/Sméagol. Kaikki tämä kuvaamani teoksen viisaus pätee toki koko trilogiaan, ei pelkästään sen yhteen osaan.

Kehuin jo aiemmin lukija Heikki Määttästä, häntä on ollut ilo kuunnella. Kaksi tornia oli välillä hyytävää kuunneltavaa juuri Määttäsen Klonkun osalta. Köysi kiusasi minuakin, kun kuuntelin Klonkun tuskaa Määttäsen välittämänä. Ote kirjasta:

"Se sattuu, se sattuu", sihisi Klonkku. "Se hyytää, se puree! Haltiat on sen punoneet, kirotut! Ilkeät, julmat hobitit! Siksi me yritetään pakoon, siksi juuri aarre! Me arvattiin, ne on julmia hobitteja. Ne tapaa haltioita, hurjia haltioita, niillä on kirkkaat silmät. Ottakaa se pois! Se sattuu."

Kuuntelu-urakan tässä vaiheessa minulla on kaksi positiivista ongelmaa. Kuinka saada autoaikaa, että saan kuunneltua kolmannen osan (noin 20 tuntia)? Haluan myös katsoa uudelleen kyseiset elokuvat. Milloinkahan se onnistuu?

Teos: Kaksi tornia (Taru sormusten herrasta 2). Alkuperäinen: The Lord of the Rings 2: The Two Towers
Tekijä: J. R. R. Tolkien
Kääntäjät: Kersti Juva ja Eila Pennanen, runot kääntänyt Panu Pekkanen
Lukija: Heikki Määttänen
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: äänikirjana 2002 (alunperin 1954, suomeksi käännettynä 1974)

Opettajainhuone

Mieleenpainuva ja sisältöön sopiva kansi on Otto Donnerin suunnittelema. Erityisen hieno on pyyhekumi, jossa lukee ROMAANI! Kuva kustantajan sivuilta.

Luin Annika Lutherin kirjan Opettajainhuone lukupiiriini liityen. Luther on ollut minulle tähän saakka lukematon kirjailija, joka on kirjoittanut useita nuortenkirjoja. Nyt käsillä ollut Opettajainhuone on aikuisille tarkoitettua viihdettä. Takakansi lupaa ajankohtaista ja hauskaa aikalaisromaania.

Aiheeseen sopivasti kirja alkaa kesäloman loppupuolelta ja päättyy kevätjuhliin. Lukuvuoden mittaan kuvitteellisessa Diktoniuskoulussa sattuu ja tapahtuu niin opettajille kuin oppilaillekin. "Kaukana Töölössä" sijaitseva koulu sisältää yläkoulun ja lukion. Vaikka mukana on koulun oppilaita ja opiskelijoita, pääpaino on koulun aikuisissa ja heidän keskinäisissä kähinöissään ja kuhinoissaan. Pääosaan nousevat viisi opettajaa: pitkän työuran tehnyt Magdalena, opettajauntuvikko Freddu, herkkä Tove, kotitilanteensa uuvuttama Jenny ja kutsumustaan opettajana toteuttava Max. Ote kirjasta:

"Kun ensimmäinen koulupäivä on vihdoin ohi, Jenny Waseniusta väsyttää niin, että hän voisi vain käydä pitkin pituuttaan makaamaan ja huutaa. Hän ei ymmärrä, miten selviytyä tulevasta vuodesta. Hänelle ei ainoastaan ole annettu enemmän yläasteopetusta kuin koskaan, vaan hänestä on myös tehty luokanvalvoja kaikkien aikojen vetelimmälle ysiluokalle."

Opettajainhuone toi mieleeni täyden nyyttikestipöydän. Vierekkäin ovat karjalanpiirakat, sushi ja vadelmapavlova. Jokainen voi ottaa siitä haluamansa. Kirjan voi lukea hulvattomana hupailuna, romanttisena tarinana tai kuvauksena nykykoulusta. Pidin siitä, että tarina oli lastattu täyteen laitojaan myöten. Se juuri teki tästä tarinasta hilpeän.

Kirja oli sujuva ja viihdyttävä. Luin kirjan Opettajainhuone pitäen sen maailman mahdollisimman irti omista työkokemuksistani koulumaailmassa, koska se vertailu olisi pilannut kirjan viihdyttävyyden. Uskon, että kirjasta nauttivat eniten ne, jotka eivät tee koulussa työtä. Korjatkaa, jos olen väärässä. Ote kirjasta:

" --- Mikaela on jo edennyt seuraavaan kohtaan listallaan.
- Kodin ja koulun välinen yhteydenpito? Kuka siihen sitoutuu? Nehän ovat ymmärtääkseni oikein mukavia juttutuokioita, usein tarjotaan viiniäkin. Staffan? ---"

Teos: Opettajainhuone
Tekijä: Annika Luther
Kääntäjä: Sinna Virtanen
Kustantaja: Teos & Schildts & Söderströms
Julkaisuvuosi: 2013

Haastevastaus

Kirjakaapin kummituksen Jonna haastoi minut kertomaan itsestäni ja vastaamaan kysymyksiinsä - kiitos haasteesta!

Yksitoista asiaa minusta:

1. En pidä auringonpaisteesta, varsinkaan keväällä.
2. Olen aina ajatellut olevani nopea luonteeltani, nyt olen alkanut epäillä sitä.
3. Teen parhaillaan gradua, joka on toisella kertaa juuri yhtä ärsyttävää kuin muistinkin aiemmasta.
4. Olen itkenyt Kuvakukossa niin monta kertaa, että uskon siitä tulleen jo refleksi.
5. Olen oppinut pitämään jalkapallon seuraamisesta.
6. Suhtaudun kauneuteen ristiriitaisesti.
7. Hyvällä lanttukukolla minut saisi houkuteltua vaikka kaivoon.
8. Yritän pitää mielessä, millainen olin aiemmin.
9. Olen nopea ja hompsiva lukija.
10. Minä en ikinä tule olemaan heinäsirkka. Olen muurahainen.
11. Kerään roskia ulkona liikkuessani.

Vastaukseni Jonnnan kysymyksiin:

Päivän paras hetki?
Aamuhetki, paperinen sanomalehti ja teekuppi.

Mikä sinusta piti tulla isona?
Kirjailija tai kirjastonhoitaja.

Millaisista asioista innostut?
Innostun helposti. Viimeisimmäksi leivän leipomisesta.
 
Mistä et pidä? 
Tyhmyydestä, välinpitämättömyydestä ja laiskuudesta.

Jos sinulla olisi aikaa ja rahaa rajattomasti, mihin matkustaisit?
Panamaan.

Ketä ihailet?
Kaari Utriota. Hän tekee huolellista työtä pitkäjänteisesti tuottaen iloa monille lukijoilleen.

Mitä osaat erityisen hyvin?
Suunnitella ja tarttua toimeen. (Vaikka tahmoankin graduni kanssa.)

Mistä haaveilet?
Tällä hetkellä en mistään muusta kuin hyvästä kuukausipalkasta. Takana on muutaman vuoden opinnot.

Mitä olisit, jos olisit kasvi/rakennus/tuoksu/kuuluisuus/säätila?
Olisin mänty, vaikka toivoisin olevani kielo.
Olisin rantasauna ja jään tuoksu.
En haluaisi olla kuuluisuus.
Olisin syksyinen tuuli.

Elämäsi tähtihetki?
Omiin lapsiin ja puolisoon liittyvät hetket, joissa kaikilla osapuolilla on ollut riittävän hyvä olla.

Mikä on kaunista?

Hyvä olo, korostamaton itseen luottaminen ja sisäinen rauha.

Haastan mukaan seuraavat blogit:

Viiden jälkeen
Tarinoiden syvyydet
Suensivuja
Pussinäädän kirjablogi
Reader, why did I marry him?
Nipvet 
Lukuholistin maistiaiset
Iltaluvut
Kaiken ei tarvitse olla totta

Huomaan haastaneeni vain yhdeksän yhdentoista asemasta, mutta tämä riittäköön tällä erää.

Haasteen ohjeet ovat tässä:

1. Jokaisen haastajan pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
2. Pitää vastata saamiinsa 11 kysymykseen.
3. Haastetun pitää keksiä 11 kysymystä uusille haastetuille.
4. Haaste tulee laittaa eteenpäin 11 bloggaajalle, joilla on alle 200 lukijaa.
5. Postauksessa tulee kertoa, ketkä on haastettu.
6. Ei takaisin haastamista.

Ja kysymykseni haastetuille ovat seuraavat:

1. Minkä ominaisuutesi tai luonteenpiirteesi olisit valmis antamaan pois?

2. Lempilelusi lapsena?

3. Oletko pitänyt päiväkirjaa?

4. Minkä taidon haluaisit oppia?

5. Mihin jo hankittuun taitoosi voisit sen vaihtaa?
6. Väri, josta et pidä?
7. Eilisen päivän kohokohta?

8. Upea, ihana tai unohtumaton makumuisto?
9. Muistatko uniasi? Kerro jotain hulluimmasta unestasi, jonka muistat.

10. Mikä on lempilukupaikkasi?

11. Minkä kirjan haluaisit hyllyysi?

Jeftan tytär

Katsoin äskettäin Ylen esittämän elokuvan Sydämellä on syynsä, joka kertoo hasidijuutalaisen perheen elämästä erityisesti perheen nuoremman tyttären näkökulmasta. Tyttärelle etsitään sopivaa aviomiestä. Elokuva, joka on valmistunut vuonna 2012, on Rama Burshteinin ohjaama. Elokuva teki minuun suuren vaikutuksen, ja halusin lukea jotain hasidijuutalaisesta perinteestä ja kulttuurista. Etsin ja löysin fiktiota ja luin Naomi Ragenin romaanin Jeftan tytär.

Oliivipuita Jerusalemista. Kuva Pixabaysta.

Jeftan tytär on romaani, joka kertoo nuoren naisen, Batseba Ha-Levin, tarinan. Batseban suku on hasidijuutalaisessa yhteisössä todella arvostettu, vaikutusvaltainen ja varakas. Batseban isä, joka on huolehtinut tyttärensä kasvatuksesta Yhdysvalloissa, naittaa hänet oppineelle miehelle Israeliin, Jerusalemiin. Tästä leikkautuu vapaana eläneen nuoren naisen elämä totaaliseen muutokseen ja uudenlaiset säännöt ja rajoitukset astuvat voimaan. Uutta ja lopullista elämäntapaa valvovat tuoreen puolison lisäksi miehen suku ja koko yhteisö. Ragen kuvaa tarkasti Batsebaa, hänen sisäistä elämäänsä ja toiveitaan. Aluksi Batsebassa on paljon sisäistä vapautta, lapsekkuutta ja luottamusta toisiin. Se muutos, johon Batseba joutuu avioliittonsa kautta, on järkyttävä. Itselle lukeminen oli välillä vaikeaa, koska Ragen tuo Batseban niin lähelle lukijaa. Batseba joutuu luopumaan kaikesta, omaa identiteettiään myöten. Ote kirjasta:

"Hän ymmärsi, että nämä miehet eivät katsoneet häntä eivätkä puhuneet suoraan hänelle, koska he olivat erittäin hurskaita. Mutta se sai hänet silti tuntemaan olevansa jotain mitä ei kannattanut edes halveksua - ikään kuin hän ei olisi olemassa, tai kuin hän olisi pelkkä varjo. He täyttivät hänet nimettömällä, syyllisyydentuntoisella, epämääräisellä häpeäntunteella"

Kirja jakautuu kahteen osaan. Ensimmäisen osan lopussa olin jo aivan hätää kärsimässä, Batseban tilanne oli niin vaikea. Kirjan toinen osa tarjoaakin ulospääsyn mahdottomasta, mutta ei siitä sen enempää. Kannattaa lukea, jos aihe kiinnostaa.

Jeftan tytär on viihderomaani ja sen voi lukea sellaisena. Romaani onnistuu olemaan myös nuoren naisen kasvutarina. Jeftan tytär on kirja, joka pohtii uskontoa, ihmisen suhdetta Jumalaansa, uskontoa osana yhteisöä ja vallankäyttöä. Kirjan nimi on viite Raamatun tarinaan Jeftasta ja hänen tyttärensä kohtalosta. Jefta lupasi ollessaan vaikeassa tilanteessa uhrata Jumalalle kiitokseksi sen, joka tulee häntä vastaan ensimmäiseksi, jos hän selviää koettelemuksistaan kotiin. Kun Jefta saapui kotiin, ensimmäinen vastaantulija oli hänen tyttärensä. Jefta uhrasi ainoan lapsensa Jumalalle ja piti lupauksensa. Ragen hyödyntää tämän tarinan taitavasti kertoessaan Ha-Levin perheestä ja Batsebasta.

Jeftan tytär oli melkoisen mieleenpainuva lukukokemus kirjan tapahtumien ja henkilöiden välisten suhteiden vuoksi. Loppuun sitaatti kirjasta: " Minä etsin sen kohdan Tuomarien kirjasta. Ei se oikeastaan ollut Jeftan vika, hän oli vain typerä mies."

Teos: Jeftan tytär (Jephte´s daughter)
Tekijä: Naomi Ragen
Kääntäjä: Anna-Laura Talvio
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 1989

Disa Hannuntytär

Se, että sain luettavakseni Kristiina Vuoren uusimman romaanin tuoreeltaan, oli yhtä aikaa ilahduttavaa ja jännittävää. Odotukset olivat korkealla! Aloitin kirjan eilen, lopetin tänään. Vuori on kirjoittanut kaikki kolme kirjaansa aika vauhdikkaasti, koska julkaistavaa on riittänyt joka vuodelle. Näkijän tytär on julkaistu 2012, Siipirikko 2013 ja nyt Disa Hannuntytär.  Historiallinen romaani ja juuri rakkausromaani on tällä hetkellä kaikkein viihdyttävintä kirjallisuutta minulle, joten paljon oli pelissä eilen Vuoren uutuuden avatessani.

Disa Hannuntyttären tarina sijoittuu Suomeen 1300-luvun loppuun. Kirjan nimihenkilö Disa joutuu tai pääsee leskeksi heti tarinan alettua. Disa on nuoresta iästään huolimatta ollut naimisissa jo monta vuotta Pyhänkorvan isännän, Martti Björninpojan kanssa. Heillä on eloonjäänneitä lapsia yksi, Viljami Martinpoika, joka tekemisillään antaa äidilleen paljon huolehdittavaa heti tarinan alusta alkaen.

Disa Hannuntytär on historiallisten rakkausromaanien tapaan pitkähkö tarina, joka on kyllä mitastaan huolimatta nopeaa ja viihdyttävää luettavaa. Kolmeen osaan jakautuvan tarinan (yhteensä noin 400 sivua) lisäksi Vuori on kirjoittanut historiallisen katsauksen (parikymmentä sivua) ja sanaston, joka auttaa lukemista oudoimpien ilmausten osalta.

Kannessa oleva valokuva on Patrik Rastenbergerin ja kansien kokonaisuus Markko Tainan käsialaa.

Siipirikossa en pitänyt naispäähenkilö Seljasta ja hänen käytöksestään. Nyt koin saman Disan kohdalla. Monta kertaa jouduin miettimään lukiessani, että sanoisiko ja tekisikö keskiaikainen nainen noin ja mitä ihmettä siitä seuraisikaan. Disa oli avioliitossaan peloteltu ja alistettu, mutta tarinan edetessä Disan lisääntyvä vastustus ja uhmakkuus on kyllä melkoista. Historiallisen romaanin uskottavuus niiden lukijoiden kohdalla, jotka asiaa miettivät, on kiinni lukijasta, hänen tiedoistaan ja käsityksistään. Nyt minulla oli valitettavasti vaikeaa kaikilta osin uskoa Disaa ja hänen toimintaansa. Kaikilla lukijoilla ei varmaankaan ole tätä ongelmaa.

Pidin eniten salaperäisestä laivuri Bastista, jonka henkilöhahmo oli minusta tarinan mielenkiintoisin. Hänen menneisyydestään ja syrjäpoluistaan olisin lukenut enemmänkin. Ote kirjasta:

"Basti toki rakasti naisia. Ei siis naista, vaan naisia. Kukapa ei olisi rakastanut pehmeää, kermaista ihoa, joka pilkotti viitan vain osittain peittämästä kaula-aukosta, kun nainen nojautui kiihdyksissään eteenpäin. --- Basti olisi halulla tehnyt tuon kaiken, jos nainen vain olisi sulkenut suunsa, kuunnellut hänen sanojaan ja luottanut häneen."

Vuori saa minulta kannustavat taputukset Disan ulkomuodosta. Kerrankin tämän lajin sankaritar on "kookas vaimoihminen", jolla on mieheen verrattuna "kädet kuin karkeasti veistetyt kapustat". Tätä lisää, kiitos!

Disa Hannuntytär oli siis minulle ristiriitainen lukukokemus. Vuorella on taito hyppysissään, joten jään odottamaan hänen seuravaa kirjaansa!

Teos: Disa Hannuntytär
Tekijä: Kristiina Vuori
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2014

Sain kirjan arvostelukappaleena, kiitos kustantajalle.