Ostin kirjoja syyskuussakin

MarikaOksa blogissa Oksan hyllyltä kutsui kirjabloggaajia kertomaan syyskuun kirjaostoksistaan. Ostin kirjoja vähän, koska rahaa oli vähänlaisesti. Miltei aina (kirja)kauppaan päästyäni ostan sieltä myös jonkun kirjan, joten säästäväisinä kuukausina minun on syytä kiertää kaupat kaukaa.

Syyskuun alkupäivinä löysin Kuopiosta kauppahallista Rosebud-kirjakaupan, joka on sievä ja loistavalla paikalla. Ostin sieltä todella halpaan hintaan Jouni Tossavaisen Koulun, joka on Liken kustantama muutaman vuoden takaa. Olen lukenut Koulua sieltä täältä, mutta kirjaan pitää tutustua vielä paremmin.

Syyskuun loppupuolella olimme puolella perheellä Kuopiossa Suomalaisessa kirjakaupassa ja ostin nuorisolle pari kirjaa. Mukaan lähtivät Aleksi Delikourasin Nörtti 3 ja Annukka Salaman Harakanloukku. Molemmista riitti puhuttavaa moneksi päiväksi, koska ykköslukijat lukivat kirjat suitsait. Minä sain kuulla lukijoiden arviot, spoilaukset ja pähkäilyt siitä, mihin suuntaan tarinat tästä jatkuvat. Sitten sovittiin, kuka lukee mitäkin seuraavaksi. Päätin, että minun pitää lukea ainakin Salaman Faunoidisarjan toinen osa ennen tuota uusinta. Murjotan sisäisesti, koska en pääse kuuntelemaan kumpaakaan lempikirjailijaani Helsingin kirjamessuille. Menkää te, jotka pääsette.

Syyskuun lopulla ennätin Siilinjärven Infoon, jonne minulla oli lahjaksi saatu lahjakortti kesältä. Himoitsen Diana Gabaldonin uusinta, mutta se ei ollut vielä hyllyssä. Siksi mukaani lähti uusin Granta, jonka myös olen jo ennättänyt aloittaa.

Viimeinen osto oli hairahduksenomainen pistäytyminen Kuopion Filmtownissa, jossa kävimme ostamassa karkkia. Kas, siellähän oli pokkarina Kate Jacobsin Lankakaupan tyttö. Mukaan vaan!

Ostan siis kirjoja kirjakaupasta, muista kaupoista, antikvariaateista ja nettikaupasta. Se kierto, minkä kirja kulkee tultuaan ostetuksi kotiini ennen luetuksi tulemistaan, voi olla yllättävänkin pitkä. Mutta se on aivan toinen juttu. Ilman Lankakaupan tyttöä kirjaostojeni loppusaldo olisi ollut täysin kotimainen. Hyvä niin!

Väliaikatietoja

Elämä on hulvatonta. Valmistuin ja sain töitä. Vastavalmistuneen työssä on noin ziljoona uutta juttua opeteltavaksi. Koska kirjablogin pitäminen on juuri tällä hetkellä minulle todellinen sivujuonne tässä elämässä, te lukijat saatte nauttia ehkä jopa pitkälle syksyyn erittäin harvoin tapahtuvista blogipäivityksistä. Olen pahoillani.

Kaiken huipun lisäksi aloitan varsinaisen paksukaisen lukemisen tänä iltana. Kaari Utrion Yksisarvinen on uudistettu. Aion nauttia teoksesta pitkään ja hartaasti. Annetaan iltojen pimetä. Avatkaa kaikessa rauhassa omat kirjanne.

Wenla Männistö

Jusa. Jumalauta Wenla, mä kostan, mä NIIN kostan!

Wenla. Mä kiljuin hysteerisesti ja juoksin pakoon ja huohotin ja mahassa tuntui mahtava jännitys. Iso-Jusa oli hurja kun se suuttui.
Mutta minä en pelkää mitään, se on minun motto. Enkä mä tiedä, suuttuiko se ikinä mulle oikeasti. Se haisi hikiselle miehelle ja ulkoilmalle kun se kävi minuun kiinni.

Sain luettavakseni Riina Katajavuoren uutukaisen Wenla Männistön. Katajavuori on kirjoittanut oman Seitsemän veljestään ja hienosti onkin sen tehnyt. Minulle Kiven klassikko on ollut hauska ja äänekäs tarina pahkapäisistä veljeksistä. Katajavuori on tuonut Wenla Männistöllään nuo tyypit Impivaaran saloilta tähän päivään ja kaupunkiin. Mukaan on tarttunut Jukolan veljesten ja Männistön porukan kylkeen niin Jimi Hendrix, Marilyn Monroe kuin muutama muukin, mutta se ei tarinaa huononna. Isoon kaupunkiin mahtuu kaikenlaista.

 

Luin Wenla Männistön naisten tarinoiden kautta. Wenla on ihana ja röyhkeä nuori nainen. Wenla tekee tarinan aikana monta mokaa, mutta uskaltaa nauttia senkin edestä. Toinen nainen, jonka tarinasta erityisesti kiinnostuin, oli poikien äiti, Alli Jukola. Alli, vaikka onkin kuollut, omaa vahvan äänen ja ei emmi sen käyttöä. Ote kirjasta:

Nuo minun pojat ovat kuin joku monivuotinen tv-sarja, hahmot ovat läheisiä ja niistä tykkää ja niille nauraa ja niiden kanssa itkee kevyesti. Mutta ei niiden käsikirjoitukseen voi enää yhtään vaikuttaa, ei mitenkään. -- Minun pojat näyttelevät pirun hyvin osiaan.

Katajavuoren teos alkaa henkilöluettelolla. Siihen päättyykin rauhallinen elämä, jonka korvaa räminä ja mekkala. Venla Männistö on lukukokemus, joka palautti minulle mieleen nuoruuden. Kaikki on yhtä aikaa selvää ja aivan järkyttävän mutkallista. Jukola Brossit häsläävät kaikkialla ja härnäävät kaikkia. Ote kirjasta:

Jusa (lyö säkkiä). Joskus on vaan sellainen olo, että sisällä rämisee ja pörrää ja kihelmöi, että on pakko saada jotain toimintaa. Vipinää. Tekee mieli karjua täysiä tai leipoa joku tai saada aikaan joku reaktio vittu jossakin.

Pieniä suvantovaiheita tarjoavat tarinan äidit muistellessaan omaa nuoruuttaan ja sitä aikuisuutta, jossa lapsia ei vielä ollut. Tarinan nykyhetkessä jälkikasvua on sitten siitäkin edestä, äideiltä löytyy sekä biologisia lapsia että käytäntölapsia. On lapsia diggeridoomiehen kanssa ja sen miehen kanssa, joka lähti muille maille, koska se oli mahdollista. Kieppi himosta raskauden ja syntymän kautta nuoruuteen ja uudelleen himoon pyörii nopeasti.

Wenla Männistö puhutteli minua todella. Nautin Katajavuoren käyttämästä värikkäästä ja ilmaisuvoimaisesta kielestä, joka oli juuri tätä päivää. Wenla Männistö on osin suorasanaista kerrontaa, osin vuoropuhelua. Rakenne toimii hyvin ja tuo tarinan tempoon lisää nopeutta. Teos koostuu lyhyistä luvuista, jotka on otsikoitu hulvattomasti, mm. TUSKA HANURISSA ja TYTÖT TAHTOO SÄPINÄÄ. Luettavaa teoksessa on vajaa 300 sivua.

Kuvittelin ennen kirjaan tarttumista ottavani luettavakseni nuortenkirjan. Lukiessani päädyin siihen, että kirja sopii niin aikuisille kuin nuorillekin. Omassa kirjastossani se näytti olevan aikuisten uutuushyllyssä. Omani ajattelin viedä seuraavaksi muutamalle lukiolaiselle luettavaksi.

Kirjan on  lukenut myös Krista Lukutoukan kulttuuriblogista.

Sain kirjan kustantajalta arvostelukappaleena. Kiitos!

Teos: Wenla Männistö
Tekijä: Riina Katajavuori
Kansi: Markko Taina
Kustantaja: Tammi
Julkaisuvuosi: 2014

Syntysanat

Löysin Venhon Syntysanat luettavaksi harharetkelläni kirjastoautossa pelkästään kannen upean kuvan vuoksi. Seinää vasten nojaa siivekäs nainen.

Kansikuvitusta teoksista Syntysanat ja Vaskilintu

Syntysanojen kannen tekijä jää minulle tuntemattomaksi, todennäköisesti tiedot ovat kirjaston takakannen tarralapun alla. (Ha-haa, salapoliisi selvittää. Katja Jalkasen Lumiomena-blogista löytyy kannen tekijä: Marjaana Virta). Kansikuva toi minulle mielleyhtymän Kaari Utrion Vaskilinnun kanteen. Tuo oikeanpuoleinen kannen maalaus on F.W.Burtonin The Meeting on the Turret Stairs. Alkuperäistyöstä kiinostuneet pääsevät lukemaan maalauksesta ja taiteilijasta National Gallery of Irelandin kotisivuilta. Mutta nyt Syntysanoihin. Ote kirjasta:

"Oos hiljaa nyt! Suu suppuun!
En koskaan uskonut häntä.
Uskontoni: on sanoja, jotka on sanottava syntyäkseen.
Äiti opetti sen minulle."

En ollut lukenut yhtään Venhon kirjaa aiemmin, mutta tähän kyllä ihastuin. Kirja kertoo kahdesta naisesta, joiden elämänpolut risteävät Kourankorven pienessä kylässä. Mesi on leskeksi jäänyt pienten lasten äiti, joka pyörittää arkea iho ruvella ja hermot pinnassa. Hanna on kirjailija, joka on elänyt vapaata elämää. Teoksen tarina kerrotaan näiden kahden naisen näkökulmasta.

Joskus taiteessa onnistuu löytämään fiktiivisen henkilön, jolla on hyvin tutulta vaikuttavia ominaisuuksia, ajatuksia ja kokemuksia. Ne osuvat niin lähelle itse kokijaa, että tunnelmat keikkuvat erityisen kiinnostavan ja kohtalaisen kiusallisen välillä. Venhon kirja teki juuri näin minulle. Venho on osannut hyvin kuvata jotain sellaista naisena olemisessa, että koin monta kertaa päähenkilöiden puhuvan suullani. Ote kirjasta:

"Se oli käsittämätöntä, uuden ihmisolennon kasvaminen. Kokonainen pitkä elämä, joka ulottuisi kauas hänen oman elämänsä rajojen yli, ja samalla se oli arkista, lapsia syntyi maapallolla joka sekunti, odottavien äitien iho silisi, kynnet ja hiukset vahvistuivat ja kiilsivät ihan kuin hänelläkin, selkä vahvistui ottamaan vastaan mitä tuleman piti."

Venhon kirja muistuttaa minua toisesta lukukokemuksesta, joka parhaimmillaan toi samanlaisia tunteita pintaan lukemisen aikana: Rauhalan Taivaslaulu. Syntysanojen naisten moottorina ei ole kuitenkaan usko. Minusta Venhon teoksen teemoina ovat henkilökohtainen kasvu omaksi itsekseen ja suhteet toisiin. Molemmat naiset selvittävät näitä kohdallaan omalla laillaan. Nautin Venhon kielenkäytöstä ja tekstin rytmistä. Ote kirjasta:

"Juoksin läpi kymmenen vuoden, luentosalien ja työhuoneitten, kirjastojen ja kokoustilojen, hotellihuoneitten ja lentoasemien, kunnes polvia alkoi pakottaa ja jalat kieltäytyivät tottelemasta. Entä nyt? -- Olen saavuttanut iän, jossa vastarakkaus ei ole enää oleellista."

 On ihanaa löytää itselle uusi kirjailija, jonka tavasta kirjoittaa pitää ja kirja, joka on tärkeä ja liikuttava. Ote kirjasta:

"En minä sinua halunnut mihinkään viedä. Halusin, että kuljet minne tahdot. Tein sinulle ne piirustukset."

Teos: Syntysanat
Tekijä: Johanna Venho
Kansi: Marjaana Virta
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2011