Syntysanat

Löysin Venhon Syntysanat luettavaksi harharetkelläni kirjastoautossa pelkästään kannen upean kuvan vuoksi. Seinää vasten nojaa siivekäs nainen.

Kansikuvitusta teoksista Syntysanat ja Vaskilintu

Syntysanojen kannen tekijä jää minulle tuntemattomaksi, todennäköisesti tiedot ovat kirjaston takakannen tarralapun alla. (Ha-haa, salapoliisi selvittää. Katja Jalkasen Lumiomena-blogista löytyy kannen tekijä: Marjaana Virta). Kansikuva toi minulle mielleyhtymän Kaari Utrion Vaskilinnun kanteen. Tuo oikeanpuoleinen kannen maalaus on F.W.Burtonin The Meeting on the Turret Stairs. Alkuperäistyöstä kiinostuneet pääsevät lukemaan maalauksesta ja taiteilijasta National Gallery of Irelandin kotisivuilta. Mutta nyt Syntysanoihin. Ote kirjasta:

"Oos hiljaa nyt! Suu suppuun!
En koskaan uskonut häntä.
Uskontoni: on sanoja, jotka on sanottava syntyäkseen.
Äiti opetti sen minulle."

En ollut lukenut yhtään Venhon kirjaa aiemmin, mutta tähän kyllä ihastuin. Kirja kertoo kahdesta naisesta, joiden elämänpolut risteävät Kourankorven pienessä kylässä. Mesi on leskeksi jäänyt pienten lasten äiti, joka pyörittää arkea iho ruvella ja hermot pinnassa. Hanna on kirjailija, joka on elänyt vapaata elämää. Teoksen tarina kerrotaan näiden kahden naisen näkökulmasta.

Joskus taiteessa onnistuu löytämään fiktiivisen henkilön, jolla on hyvin tutulta vaikuttavia ominaisuuksia, ajatuksia ja kokemuksia. Ne osuvat niin lähelle itse kokijaa, että tunnelmat keikkuvat erityisen kiinnostavan ja kohtalaisen kiusallisen välillä. Venhon kirja teki juuri näin minulle. Venho on osannut hyvin kuvata jotain sellaista naisena olemisessa, että koin monta kertaa päähenkilöiden puhuvan suullani. Ote kirjasta:

"Se oli käsittämätöntä, uuden ihmisolennon kasvaminen. Kokonainen pitkä elämä, joka ulottuisi kauas hänen oman elämänsä rajojen yli, ja samalla se oli arkista, lapsia syntyi maapallolla joka sekunti, odottavien äitien iho silisi, kynnet ja hiukset vahvistuivat ja kiilsivät ihan kuin hänelläkin, selkä vahvistui ottamaan vastaan mitä tuleman piti."

Venhon kirja muistuttaa minua toisesta lukukokemuksesta, joka parhaimmillaan toi samanlaisia tunteita pintaan lukemisen aikana: Rauhalan Taivaslaulu. Syntysanojen naisten moottorina ei ole kuitenkaan usko. Minusta Venhon teoksen teemoina ovat henkilökohtainen kasvu omaksi itsekseen ja suhteet toisiin. Molemmat naiset selvittävät näitä kohdallaan omalla laillaan. Nautin Venhon kielenkäytöstä ja tekstin rytmistä. Ote kirjasta:

"Juoksin läpi kymmenen vuoden, luentosalien ja työhuoneitten, kirjastojen ja kokoustilojen, hotellihuoneitten ja lentoasemien, kunnes polvia alkoi pakottaa ja jalat kieltäytyivät tottelemasta. Entä nyt? -- Olen saavuttanut iän, jossa vastarakkaus ei ole enää oleellista."

 On ihanaa löytää itselle uusi kirjailija, jonka tavasta kirjoittaa pitää ja kirja, joka on tärkeä ja liikuttava. Ote kirjasta:

"En minä sinua halunnut mihinkään viedä. Halusin, että kuljet minne tahdot. Tein sinulle ne piirustukset."

Teos: Syntysanat
Tekijä: Johanna Venho
Kansi: Marjaana Virta
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2011