Piispansormus

Luin Milja Kauniston esikoisen Synnintekijän pari vuotta sitten ja pidin siitä kovin paljon. Trilogian kakkososan, Kalmantanssin, luin vuosi sitten. Molempien kirjojen kohdalla olen nauttinut kirjailijan tavasta kuvailla kaikkea sitä ihmisiä ympäröivää, jonka voi silmillä nähdä, korvilla kuulla ja nenällä haistaa. Kaunisto kirjoittaa historiallisia romaaneja omalla yksilöllisellä tavallaan. Trilogian päättää Piispansormus, joka on nyt luettuna. Ote kirjasta:

"Auringonnousu värjäsi Pariisin vaaleanpunaiseksi ja ilmassa leijui vielä yön viileys ja sen tuoma suloinen raikkaus. Pian lämpö herättäisi kärpäset lantakasoissa ja kerjäläiset klenkkaisivat ulos koloistaan roikkumaan ohikulkijain helmoissa. - - Pariisin tuhannet työläiset vaeltaisivat siltojen yli toimiinsa, torieukot rönkyisivät, lutkat nostelisivat hameitaan porvarisukoille ja sähisisivät toisilleen"

Kauniston kirjojen juoneen ja henkilöihin liittyy ainakin näissä kolmessa kirjassa sellaista yllätyksellisyyttä, joka tekee oman lukukokemuksen erittelyn ja kuvailun vaikeaksi. Tavoitteenani on kirjoittaa teksti, joka ei vie lukemisen iloa henkilöiltä, jotka eivät ole lukeneet vielä kirjaa. Piispansormus-romaanin päähenkilö on Olavi Maununpoika eli Olaus Magnus. Olaus on jo tullut tutuksi aiemmissa kirjoissa, mutta tällä kertaa minulla oli tässä miehessä kestämistä. Olaus vanhenee tarinan edetessä, ja ymmärrän sen. Ikä ja elämäntapahtumat kuitenkin heikentävät Olausta. Yliopistolla vaikuttava kirkonmies on arvostettu toisten silmissä, mutta sisältä Olaus on hyytelöä. Ote kirjasta:

"Edellisestä kerrastani naisen kanssa oli kulunut liian pitkä aika. Aisani alkoi jo muuttua vanhan miehen kaluksi, sillä se ei nostanut päätään edes kuvitellessani ylhäisen naisen kalpeaa vartaloa. - - Sieluni taakka oli omiaan veltostuttamaan elimeni."

Olaus kyllä seikkailee lihallisessa maailmassa kirkollisesta asemastaan huolimatta, mutta vähintäänkin yhtä olennaista - minusta kaikken olennaisinta - päähenkilössä on hänen sielunsa taakka. Tämä tuska korvensi minuakin lukijana niin, että välillä jo ärsytti. Kaunisto on kirjoittanut tarinaan loistavia henkilöitä, joista pidän Olausta enemmän. Pidän paljon Miraclesta, Johanneksesta ja muista toimen ihmisistä, joita päähenkilön ympärillä löytyy. Kuitenkin maailmaa katsotaan kirjassa juuri Olauksen silmin.

Oikea elämä asetteli esteitä lukemiseni tielle, ja pääsin kirjan loppuun poikkeuksellisen hitaasti ja kompuroiden. Oma lukukokemukseni muistuttaa minua kuitenkin kirjan päähenkilön etenemistä. Kaikki me kompuroimme. Ote kirjasta:

"Siemaisin maljan tyhjäksi kerrasta ja viittasin lisää. Halusin humaltua, halusin turtua, halusin unohtaa että olin pyöveli Perkeleen palveluksessa, Lemmon lihanleikkaaja, Saatanan salamurhaaja, Luciferin lunastaja. Palvelija täytti kalkkini ja tartuin siihen janoisena."

Piispansormuksen lopuksi omat ajatukseni palaavat trilogian ensimmäiseen osaan, josta pidin eniten. Piispansormus kuitenkin päättää Olavin tai Olauksen tarinan, joten olen iloinen, että luin kirjan loppuun. Piispansormus on mielestäni ihmisen sielun tutkielma. Vaikka päähenkilö kokee rakkautta ja kiintymystä niin ihmisiin kuin Jumalaan, on hän kuitenkin kaiken aikaa erityisesti suhteessa itseensä ja omien ajatustensa rajoittama.

Kiitän kustantajaa arvostelukappaleesta.

Teos: Piispansormus
Kirjailija: Milja Kaunisto
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2015