Sivut

torstai 30. huhtikuuta 2015

Pärttyli Rinne: Viimeinen sana

Franz tunsi poskiensa kihelmöivän. Hän tunsi ympäröivien katseiden painon. Hän tunsi kuinka raivo alkoi varpaista ja värisi salamana hänen ruumiinsa läpi ja kutitti hänen päälakeaan, kuinka häpeä lävisti hänet päälaesta peräaukkoon, kuinka raivon ja häpeän ristiveto sijoittui pallean pohjaan ja kuinka pallean pohjassa eli huuto, jonka hän kaikkine voimineen tukahdutti.
Pärttyli Rinteen esikoisromaani Viimeinen sana on kertomus nuoresta miehestä, Franzista. Lukiossa opiskeleva Franz kohtelee ylimalkaisesti vanhempiaan ja käy harjoittelemassa ampumista muiden ihmisten silmien ulottumattomissa kaverinsa kanssa. Franz haluaa vaikuttaa toisiin kehittelemällään filosofialla, joka muuttaa koko maailman. Ote kirjasta:
He nauroivat tikahtuakseen, eikä Franz enää ajatellut sitä, että oli ollut valmis tappamaan. Hän näki itsensä maapallon suurimman yliopiston ylimpänä professorina, opettamassa koko maailmalle uutta ihmisjumalaisen vapauden filosofiaa. Hän olisi halunnut tarttua Kolehmaista kädestä, puristaa lujasti ja sanoa mitä tunsi, mutta kun ajatukset tulvivat hänen päähänsä hän painoi välittömästi molemmat kädet tiukasti taskuihinsa.
Rinne ohjaa Franzin kertomusta määrätietoisesti ja ilman ylimääräisiä mutkia. Tarinan sivuhenkilöt, Helena ja Virpi, vievät omalta osaltaan Franzin tarinaa kohti loppua. Franz näyttäytyy toisille kovana ja outona. Lukijana minulle heräsi sääli nuoren mielen onton uhon ja suuruudenajatusten äärellä. Franzin sisäinen elämä näyttäytyy vaikeana, vaikka ulkoiset puitteet ovatkin kunnossa.

Aloitin kirjan lukemisen aiheen vuoksi jo valmiiksi ahdistuneena. Ihmisen ahdinko ja äärimmäiset yritykset ratkaista oma paha olo ovat raskasta luettavaa. Kuitenkin nuorten ihmisten tekemät surmat kouluissa ja koulujen ulkopuolella ovat todellisuutta, joten niistä(kin) asioista on hyvä puhua ja lukea. Ja minä luin Viimeisen sanan. Olin ahdistunut kirjan lopetettuani, vaikka ahdistus lopuksi kumpusikin vähän erilaisista ajatuksista kuin kirjaa aloittaessani. Rinteen kirja on hyvä ja tarkkanäköinen kuvaus nuoren henkilön huonoista ratkaisuista, mutta vapautusta se ei lukijalleen tarjoa. Hyvä niin. Kirja jätti minut lukijana hämmentyneeksi ja aika varuillaan olevaksi.

Viimeinen sana herättää paljon ajatuksia ja avartaa lukijansa maailmankuvaa näyttämällä nuoren toiveiden ja pelkojen kirjon ja ajatukset suhteutettuna tekoihin. On paradoksaalista, että kirjan lukemalla ja sen sisältöä pohtimalla voi laajentaa omaa näkökulmaansa, vaikka tarinan Franz itse käpertyi omiin ajatuksiinsa ja menetti suhteellisuudentajunsa. Melkoisen vaikuttava kirja siis!

Sain kirjan arvostelukappaleena. Kiitos kustantajalle!

Teos: Viimeinen sana
Tekijä: Pärttyli Rinne
Kansi: Janne Lehtinen
Kustantaja: Noxboox
Julkaisuvuosi: 2014

maanantai 27. huhtikuuta 2015

Jussi Valtonen: Siipien kantamat

Kuuntelin äänikirjana Jussi Valtosen Siipien kantamat. Sepä olikin avartava kuuntelu- tai lukukokemus. En ole lukenut Valtosen kirjoja, vaikka niistä olen kehuja kuullutkin. Pyörittelin äänikirjaa käsissäni useaankin otteeseen kirjastossa. Ajattelin, että Valtosen kirjoissa on jotain vaikeaa ja raskasta. Olin väärässä. Onneksi lopulta otin kirjan kuunneltavaksi.

Kirjan alku oli ärsyttävä puhtaasti henkilökohtaisista syistä. Päähenkilö Juhani on kärttyinen keski-ikäinen mies ja äidinkielen opettaja. Pidin kirjan puoliväliin asti Juhania todella epämiellyttävänä henkilönä. Keski-ikäisen jurnon ihastuminen nuoreen opiskelijaan ei ihastuttanut minua. Jurputin asiasta ystävälleni, joka oli lukenut kirjan. Hän käski jatkaa kirjan kuuntelua. Tein työtä käskettyä.

Valtonen on taitava kirjoittaja. Kirjan aikana kiinnostuin tuosta kammoamastani päähenkilöstä. Juhanin menneisyys ja nykyiset olosuhteet saivat minut osin muuttamaan mieleni päähenkilön kiinnostavuudesta. Juhani on tarinassa jäänyt paikoilleen, ehkä jopa jämähtänyt. Hän tarkastelee maailmaa ja itseään yhdestä paikasta ollen mielestäni itsensä vanki ja monin tavoin siivetön.

Kirja Siipien kantamat on keveä ja vakava yhtä aikaa. Teos vilisee kirjallisia viittauksia, koska kirjallisuus ja kulttuuri yhdistävät Juhania ja Mariannea. Nautin teoksen vastakohtaisuuksista: nuoruudesta ja vuosien painosta, uuden odotuksen ihanuudesta ja kaiken tuttuudesta, elämästä ja kuolemasta. Nautin siitä, että en sijoittanut itseäni kirjassa mihinkään. Lopultakaan minun ei tarvinnut pitää Juhanista tai olla hänen kanssaan samaa mieltä. Toinen päähenkilö, nuori Marianne, jäi myös minulle riittävän vieraaksi. Silti ihailen Mariannen rohkeutta ja vapautta.

Äänikirjalla Siipien kantamat on mittaa kuuden CD-levyn verran. Aluksi teos tuntui pitkältä, mutta lopuksi se tuntui miltei lyhyeltä. Silti tarina loppui juuri sopivaan kohtaan. Lukijana Jukka Pitkäsen ääni ja lukutapa sopii hyvin tarinaan. Pitkäsen ääntä on helppo kuunnella.

Teos: Siipien kantamat
Kirjailija: Jussi Valtonen
Lukija: Jukka Pitkänen
Kustantaja: Tammi (valmistaja BTJ)
Julkaisuvuosi: 2015 (Kirja julkaistu 2007)

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Simona Ahrnstedt: Skandaalinkäryä

"Ihmiset ovat oikeassa", hän sanoi. "Te olette hullu. Minä olen hullu. Olemme molemmat hulluja."
Pidin Ahrnstedtin edellisestä kirjasta. Sitoumuksia kolahti kunnolla ja kirjailija jäi mieleeni erityisen positiivisessa mielessä. Nyt käsissäni on hänen uutuutensa, Skandaalinkäryä. Oma tunnelmani oli erityisen otollinen tälle viihdyttävälle kirjalle. Viihdyin ja luin kirjan nopeasti nauttien.

Kirjan päähenkilö on Magdalena Swärd, joka on tarinan alussa tekemässä henkilökohtaista vararikkoa. Köyhtynyt vanhapiika joutuu ottamaan vastaan työn seuraneitinä. Nuori aatelisneito, Venus Dag och Natt (mikä nimi), on muiden nuorten neitojen tavoin lähetetty rikkaan kreivi Gabriel Gripklon juhliin. Magdalena joutuu tai pääsee Venuksen mukana kartanoon. Kartanossa pidettävät monen päivän mahtijuhlat ovat kuin tuunattu Unelmien poikamies -ohjelma. Kaikki naiset kuolaavat ihanan ja komean kreivin perään, jolla tosin on jotain epäilyttävää menneisyydessään. Jostain pitäisi nyt löytyä sopiva vaimo tälle Gabriel-kreiville. Kaikki tietänevät, miten tässä yleensä käy. Särmikäs, fiksu ja asemansa puolesta kreivin puolisoksi sopimaton nainen tapaa kreivin. Kreivi tarvitsee vaimon. Hmm. Mitenkähän tässä käy?

Ei käytetä siihen aikaa. Pidin sekä Magdalenasta että Gabrielista. Välillä homma lähti totaalisen epäuskottavaksi, mutta kestin senkin. Tarina sijoittuu vuoteen 1685, vaikka välillä tunnelma oli hyvin moderni. Kestin senkin. Parhaimmillaan minä innostuin kovinkin tämän parivaljakon keskinäisestä kisailusta, kamppailusta, lähestymisestä ja etääntymisestä. Ote kirjasta:
Neiti Swärd ojentautui. Hänen pitkä selkänsä oli suora ja leukansa uhmakkaasti pystyssä, kun hän sanoi: "En ole kiinnostunut kenestäkään, jonka on pinnisteltävä erottaakseen toisistaan oikea ja väärä. Koska en ole ummustaan puhkeava tyttönen enkä taipuvainen ihailemaan ketään vain siksi, että hän on sattunut syntymään mieheksi, minulla ei ole kovin suuria toiveita naimisiinmenosta." Hän vaikeni.
Hyvä Magdalena! Päähenkilö Magdalena haastaa Gabrielin kunnolla ja erottuu näin joukosta. Tarinan tapahtumapaikkana on Ruotsi, vaikka kaukomaatkin tarinassa vilahtavat. Magdalena toivoi pääsevänsä matkustamaan. Matkustamisen mahdollisuus tuntui liittyvän vapauteen ja asemaan, joka varakkailla miehillä oli. Gabriel oli matkustellut ja kaikki kaukomaihin liittyvä eksoottinen kiinnosti lukenutta ja oppinutta Magdalenaa. Alla on kuva Bora-Boralta, jonne Magdalena olisi varmasti mielellään matkustanut.

Kuva Pixabaysta.
Ahrnstedt kuvaa tarinassa myös fyysistä kiihottumista ja kiintymystä kovin tarkasti, takakansi puhuu "kutkuttavasta erotiikasta". Kirjaa ei siis kannata ryhtyä lukemaan, jos sellainen ahdistaa tai tuntuu turhalta. Minusta se(kin) oli hauskaa ja sopivaa, joten nautin lukemisestani todella.

Kirjan nyt lukeneena mielestäni eräs punainen lanka tarinassa on naisen oikeus olla oma itsensä. Toinen merkittävä säie on vaikeus todella nähdä toinen ihminen erillisenä omasta itsestään ja erottaa omat toiveet toisen toiveista ja pyrkimyksistä. Nämä langansäikeet punoutuvat toisiinsa tarinassa.

Sain pyytämäni arvostelukappaleen kustantajalta, kiitos paljon!

Teos: Skandaalinkäryä (De Skandalösa)
Tekijä: Simona Ahrnstedt
Kääntäjä: Auli Hurme-Keränen
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2015 (alkuperäinen 2013)

torstai 23. huhtikuuta 2015

Maria Kuutti: Anna ja Elvis mummolassa

Pidin äsken lukemastani lastenromaanista Anna ja Elvis kylpylässä. Nyt luettavani on ollut itsenäinen jatko-osa Annan ja Elviksen ensimmäiselle seikkailulle, nimittäin Anna ja Elvis mummolassa. Tekijäkaarti on sama, kirjailija on Maria Kuutti ja kuvittajina Katri Kirkkopelto ja Ilmari Kettunen.

Anna ja Elvis mummolassa on hyvin samanlainen kuin edeltäjänsä. Tämä on sarjan ensimmäisestä kirjasta pitävälle ehdottoman hyvä asia. Anna on tapahtumien päähenkilö. Elvis tulee mukaan seikkailuun vaivihkaa, miltei itsestään. Koska kirjassa ollaan juuri reippaan hupsumummon luona, vauhtia ja vaarallisia tilanteita ei puutu. Mummo on suosikkihenkilöni Anna ja Elvis -kirjojen henkilögalleriasta. Ote kirjasta:
" - Tämä kuva on siltä ajalta, kun toimin tiplomaattina Neuvostoliitossa, jota nykyään kutsutaan Venäjäksi.
Kysyin, mitä mummo oli siellä tehnyt.
- Yritin välttää riitoja, selitti mummo."
Anna, Elvis ja Ilari pääsevät tai joutuvat mummon luo vanhempien lomareissun ajaksi. Pienet ja vähän isommatkin tapahtumat seuraavat toisiaan. On syntymäpäivää ja metsäretkeä. Anna jatkaa runoiluaan ja kaikenlaisten kirjallisten ja kulttuuristen viittausten viljelyä. Nämä tuovat tarinaan syvyyttä ainakin aikuiselle lukijalle. Anna ei ole ainoa teksteistä vaikuttunut henkilö tarinassa. Ote kirjasta:
" - Kyllä en syö enempää kuin yhden siivun, Ilpo tokaisi.
Ilpo ei ollut mikään kiitollisuuden malliesimerkki! Minä sen sijaan tein parhaani, jotta mummo ei pahoittaisi mieltään. - -
Ilkka sipisi mummolle, että Ilpo on tainnut lukea Mielensäpahoittaja-kirjoja. 
- Ilpo on aina ollut niin herkkä ja ottanut vaikutteita kirjoista, Ilkka selitteli."
Sain tämänkin kirjan arvostelukappaleena. Nyt kun olen kirjat lukenut, vien ne läheiselle alakoululle ilahduttamaan pienempiä lukijoita. Onhan sentään Lukuviikko. Hyvää Lukuviikkoa, blogin lukijat!

Teos: Anna ja Elvis mummolassa
Tekijä: Maria Kuutti
Kuvitus: Katri Kirkkopelto
Elviksen piirrokset: Ilmari Kettunen
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2015

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Maria Kuutti: Anna ja Elvis kylpylässä

Maria Kuutti on kirjoittanut lastenromaanin Anna ja Elvis kylpylässä. Olin onnekas, kun pääsin lukemaan tämän ilottelun. Kirjan takakansi antaa lukijan ikäsuositukseksi seitsemästä ikävuodesta eteenpäin. Kuulun siis kohderyhmään.

Kirjan Anna ja Elvis kylpylässä päähenkilö on kahdeksanvuotias Anna, joka on aika topakka tyyppi. Annan perheeseen kuuluvat isän ja äidin lisäksi vauva Veikko ja isoveli Ilari. Annan lisäksi soppaa hämmentää isän äiti, joka asuu perheessä. Mummo on varsinainen luonnonvoima kimallebikineineen ja pilapuheluineen. Annassa on ainekset tulla oman elämänsä mummoksi, sen verran höpöä meininki on. Anna on varsinainen runoilija. Ote Annan runoilutaidoista kirjasta:
Ensin sä synnyt paikkaan uuteen,
siellä sä elät ikään kuuteen.
Sitten siirryt kouluun
ja työskentelet siellä jouluun.

Sitten alkaa jo ikä painaa,
eihän vuodet anna lainaa.
Sitten alat jo sängyssä pysyä,
ja sukulaiset alkaa sulta kysyä:
"Onko sulla vaivaiset luut?
Oi, milloin, milloin sä terveeks tuut?"
Viisikko lähtee kirjan nimen  mukaisesti kylpylään. Sattumukset ovat pieniä ja ainakin osin tuttuja kaikille lapsiperheille, jotka ovat kylpylässä käyneet. Anna on vilkas ja eläväinen ja tutustuu uusiin ihmisiin. Elvis on ihana tuttavuus ja saa kylpyläreissusta enemmän irti Annan seurassa.

Kirja on helppolukuinen. Luvut ovat muutaman sivun mittaisia. Lukutaitoinen koululainen nauttii kirjasta varmasti. Kirjan kuvitus sopii hyvin tarinaan. Kirjassa on Kirkkopellon piirroksien lisäksi kuvia, jotka ovat Ilmari Kettusen tekemiä. Nämä Elviksen piirtämät kuvat ovat hauskoja ja tuovat vähäpuheista Elvistä enemmän esiin tarinassa. 

Anna ja Elvis kylpylässä on hulvaton ja täysin lukijan opettamisesta ja kasvattamisesta vapaa lukukokemus. Kuutti on syöttänyt tekstiin kaikenlaisia kirjaviittauksia, jotka voi ottaa lukuvinkkeinä. Olen jo nyt lukemassa seuraavaa Anna ja Elvis -kirjaa ja sama hilpeä linja jatkuu. Riemastuttavaa!

Kiitos arvostelukappaleesta.

Teos: Anna ja Elvis kylpylässä
Tekijä: Maria Kuutti
Kuvitus: Katri Kirkkopelto
Elviksen piirrokset: Ilmari Kettunen
Kustantaja: Karisto
Julkaisuvuosi: 2014

lauantai 11. huhtikuuta 2015

Sally Green: Puoliksi villi

Näköjään minun piti tämä(kin) lukea. Murisin vähän tyytymättömyyttäni, kun luin Greenin Puoliksi pahan. Koska tätä sarjaa luetaan meillä kotona, Greenin uutuus tuli sekä ostettua että luettua. Puoliksi pahassahan oli ajatusta, vaikkakin toteutus ei ollut aivan minun mieleeni. Tartuin siis sarjan toiseen osaan epäillen.

Puoliksi villin päähenkilö on Nathan, joka on nyt saavuttanut aikuisuutensa. Kirjan alussa Nathan on pakomatkalla metsässä, joka on hänen suojapaikkansa. Paettavaa riittää, nuori mies ei ole juuri kenenkään suosiossa. Hän tuntee olonsa usein epämukavaksi rakennuksisssa ja ihmisjoukoissa ja kaipaa tilaa ja rauhaa. Nathanilla, joka on puoliksi musta ja puoliksi valkea noita, on erityinen voima, joka on vahva ja vaikeasti hallittava. Ensimmäisessä kirjassa Nathan oli aivan pihalla. Nyt tässä toisessa kirjassa hän oppii joitain asioita itsestään ja hänen elämänsä helpottuu edes rippusen.
"seinävaate piiskaa naamaamme, tartumme siihen hampailla ja riuhtaisemme sen alas. olemme vahva ja valtava ja vaikka seisomme nelin jaloin päämme on korkealla lattiasta."
Vierastin kirjailijan tekstissä käyttämiä tehokeinoja, mm. "petoääntä" (khkhkhkh) ja tekstin lihavointia minäkertojan pohdinnoissa. Kuitenkin Nathanin tarina on kiehtova ja kiinnostava. Ajattelin jopa, itselleni hyvin epätyypillisesti, että monissa kohdissa tarina eteni liian nopeasti ja hyppien. Olisin halunnut kuulla enemmän ja tarkemmin noitien elämästä ja historiasta. Kirja jakautuu viiteen osaan. Joka osassa on useita lukuja, vaikka yksittäiset luvut ovatkin lyhyitä tai hyvin lyhyitä. Tämä lisää teksin katkonaisuutta.

Pidän Nathanista todella paljon. Voin vaivatta kuvitella hänen ulkomuotonsa. Nathanin hahmossa on noidan erityisyyden lisäksi jotain hyvin yleistä ja inhimillistä. Nathan haluaisi liittyä toisiin, mutta ei oikein osaa. Nathan kokee osan itsestään vieraaksi ja joutuu sovittamaan itsessään yhteen asioita, jotka eivät tunnu millään sopivan yhteen. Hän näkee toisten ihmisten reaktioissa itseään kohtaan oman itsensä ristiriitaisuuden.
"Villi on mielenkiintoinen sana. - - Siitä tulee mieleen kesyttömyys ja holtittomuus, mutta eihän luonto ole sellainen, vaan hallittu, järjestelmällinen ja erittäin kurinalainen kokonaisuus. - - Lisäksi eläimet saalistavat tietyillä tavoilla, tiettyinä aikoina ja tietynlaisia saaliseläimiä. Niiden elämä noudattaa aina samaa kaavaa."
Kirjan on lukenut myös Manni P. blogissa Kirjakartano. Hän piti lukemastaan.

Teos: Puoliksi villi (Half Wild)
Kirjailija: Sally Green
Kannet: Tim Green
Suomentaja: Sari Kumpulainen
Kustantaja: Gummerus
Julkaisuvuosi: 2015

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Yancey: Ääretön meri

Luin vuosi sitten Rick Yanceyn nuortenromaanin Viides aalto (tai 5. aalto). Pidin sitä ahdistavana ja hurjana lukukokemuksena. Nyt tartuin ilmeisesti täysin vailla itsesuojeluvaistoa tuon hurjimuksen jatko-osaan. Kirjailija hymyilee leveästi kansilehden sisäliepeessä, mutta minua lukijana ei juurikaan hymyilyttänyt.

Lukukokemuksena Ääretön meri on yhtä kova ja ankara kuin edeltäjänsä. Avaruusolennot ovat miehittäneet ylivoimallaan maapallon ja ihmiset ovat hävitettävä laji, joka voimaltaan  muistuttaa jotain säälittävää pientä otusta. Ote kirjasta:
"Hän oli nähnyt liikaa kuolemaa. Hän tiesi miltä se haisi, maistui, tuntui. Hän kantoi kuolemaa sisällään muistona äidistään, kolmemetrisistä polttorovioista, luista teiden varsilla ja hihnasta, joka kuljetti tuhansittain kuolleita tukikohdan voimalan polttouuniin, jotta tuhkatut vainajat valaisisivat heidän parakkejaan, kuumentaisivat heidän vetensä ja pitäisivät heidät lämpiminä."
Olin lopettamassa kirjan monta kertaa. Luen iltaisin ennen nukkumaanmenoa, ja tämä kirja ei tehnyt hyvää minulle tai yöunilleni. Minulle 5. aalto on väkivallan ja voiman tutkielma. Kirjailija pohtii näissä kahdessa kirjassa ihmisyyttä ja inhimillisyyttä. Muukalaiset valtaavat ihmisten kehot ja elävät niissä. Ne (tai he) käyttävät ihmisiä kasvatusalustoina ja välineinä omille pyrkimyksilleen. Ainakin minä koin lukiessani tarinan henkilöiden voimattomuuden ja alati vähenevän elintilan ahdistuksen. Ihmisten rimpuilu kuvataan lähinnä säälittävänä. Ääretön meri pitää sisällään vähän toivoa ja vähän kiintymystä. Suurin osa tarinasta on lamaantunutta odotusta, epätasaväkistä taistelua tai tuskaista pakoa.

Yancey kirjoittaa hyvin, ja tarina houkuttelee lukemaan eteenpäin. En kuintenkaan pidä siitä tunnelmasta, johon kirjan lukeminen minut jättää. Rankka kirja, joka ei selvästikään ole minua varten.

Teos: Ääretön meri, 5. aalto (The Infinite Sea)
Kirjailija: Rick Yancey
Suomentaja: Ulla Selkälä
Kustantaja: WSOY
Julkaisuvuosi: 2015 (alkuperäisteos 2014)