Kaari Utrio: Paperiprinssi

Viime päivät olen viettänyt menneen ajan tunnelmissa, kiitos Kaari Utrion ja hänen uutuuskirjansa. Paperiprinssi liittyy Utrion epookkiromaanien sarjaan, vaikka toki onkin itsenäinen teos. Uusinta kirjaa odotellessa minulla ja Kaari Utrion Facebook-seuraajilla on ollut ilo lukea kirjailijan päivityksiä tarinan punoutumisesta ja pohdintoja mm. historiallisen romaanin rakentamisesta.

Kuva Amanitan kotisivuilta

Paperiprinssi kertoo merikapteeni Sebastian Rossin ja neiti Wilhelmine Falkenstenin risteävistä elämänpoluista. Neiti Wilhelmine on huomiotaherättävän pitkä nuori nainen, joka omaa paljon sekä järkeä että suhteellisuudentajua. Neidin suurin ja äänekkäin ongelma on hänen isänsä, joka on varsinainen ilkimys. Paperiruukki yhdistää Falkenstenit ja Rossit ja tarina pyörähtää käyntiin mörkin ja elämänsä pettyneen kapteeni Rossin kinkatessa takaisin kotiin kaukaa Siperiasta. Ote kirjasta:

"Mies vaikutti vuorenkokoiselta istuessaankin, hartioita ja käsivarsia riitti joka suuntaan, kourat kuin moukarit. Komea hän oli niin kuin Wilhelmine muisti, komea, mutta ei herramiesmäisesti, kuten rakas Edward. Jylhä ja rosoinen, ahavoitunut. - - Wilhelmine tunsi kiukun ja kitkeryyden nousevan happamena kielelleen."

Sekä Sebastian että Wilhelmine ovat tarinan alussa koko ajan jonkun hampaissa, tässä kunnostautuu ainakin Wilhelminen isä, luutnantti ja Falkbergan isäntä, Carl Adam Falkensten. Nälvintää riittää molemmille sekä yhdessä että erikseen. Jo tämä herättää oman sympatiani molempia kohtaan. Se, että Wilheminen isä pohtii mielessään tyttärensä olevan mahdoton, saa minut toivomaan kaikkea hyvää tälle päähenkilölle. Wilhelmine, joka on "liian pitkä, liian tanakka, liian reipas", rakastaa ruukkia, mutta huomaa myös muuta rakastettavaa lähellään. Neiti ei ole lainkaan lälly ja tasainen, vaan saa kokea hyvin voimakkaitakin ja vaikeasti hallittavia tunteita. Ote kirjasta:

"Mieleen nousivat vuosien loukkaukset ja vähättelyt ja Papan saituus, joka teki puustellin elämän pieneksi ja alhaiseksi.
Kostonhimo ja ilkeys velloivat varoittamatta Wilhelminen sisässä niin rajuina, että leuat kiristyivät. Hän oli vähällä sylkäistä sänkisiä kasvoja."

Paperiprinssi on kaikin puolin taiten sommiteltu tarina, jossa ainakin minä lukijana voin asettua nauttimaan kaikesta siitä ajankuvauksesta ja henkilöiden tarkasta kuvaamisesta, jonka Utrio niin hyvin hallitsee. Toisten henkilöiden motiivit ja sosiaalisen aseman mukanaan tuovat rajoitukset vaikuttavat siihen, mitkä asiat ovat mahdollisia Wilhelminen elämässä. Hän huomaa suvun päämiehen olevan täysin valmis päättämään Wilhelminen elämän suunnan kuulematta lainkaan Wilhelmineä itseään. Suuri henkilögalleria taitavissa käsissä takaa tarinan tarvitsemat särmät ja rinnakkaiset tarinat. Itseäni kosketti erityisesti Helena Christina von Stauden kohtalo, jossa nuorelle naiselle kreivittärenä ei jää mitään muuta kuin miehensä ihailu toisten seuratessa yleisönä. Madame Mèren tehtävänä on hymyillä tapahtuipa mitä tahansa.

Utrio on saanut mahdutettua Paperiprinssiin paljon mielenkiintoista 1800-luvun alkupuoleen liittyvää historiaa. Kirjassa kerrotaan mm. paperin valmistuksesta, Siperian tutkimusmatkoista, tieteen kehityksestä Suomessa ja teollisen tuotannon alkuajatuksista. Vaikka Paperiprinssissä pysytään konkreettisesti Suomen kamaralla, ollaan muistoissa ja suunnitelmissa välillä maan rajojen ulkopuolellakin. Vesi on tarinassa tärkeässä roolissa, sen avulla tehdään paperia ja varmistetaan elämän jatkuminen. Toisaalta se uhkaa henkeä ja voi viedä terveyden ja elinvoiman. Rakkaus jopa vertautuu veden voimaan. Ote kirjasta:

"Mutta rakkaus ei kysynyt aikaa eikä paikkaa: se tuli yli kuin tulvavesi, ja hänen surkeaksi kutistunut elämänsä oli äkkiä täynnä riemua ja kiihkoa."

Paperiprinssi on ihanaa luettavaa. Kaikki tarvittava on kohdallaan.

Sain arvostelukappaleen kustantajalta, kiitos!

Teos: Paperiprinssi
Tekijä: Kaari Utrio
Kansi: Lauri Linnilä
Kustantaja: Amanita
Julkaisuvuosi: 2015