Helsingin Kirjamessuilla 2015, osa 2

Palasin eilen kotiin Helsingin Kirjamessuilta. Minun messuni olivat kyllä varsin kokonaisvaltainen kokemus, koska olin paikalla torstaiaamupäivästä sunnuntai-iltapäivään. Torstaista ennätinkin jo kirjoittaa ja perjantain lukupiiiristä. Lauantaina nautin ystävän ja kummitytön seurasta ja vasta loppupäivästä ennätin takaisin perusohjelmaan. Onnistuin kuuntelemaan Mihail Šiškiniä kolme (!) kertaa messujen aikana. Kirjailija Šiškin olikin minulle henkilökohtaisesti messujen suurin yllättäjä. Mukaan lähti luettavaksi Neidonhius ja mieleen jäi suuri kunnioitus kirjailijan ajatuksia kohtaan. Ylen sivuilta löytyy kahden minuutin lukunäyte tuosta uutuusromaanista, tästä linkistä pääsee kuuntelemaan sen.

Sunnuntai-aamun vietin lukupiirissä, jossa käsittelyssä oli Ollikaisen Musta satu. Tänä vuonna pidin todella paljon molemmista lukupiireistä. Niissä pystyi rauhoittumaan keskusteluun kirjasta ja lukukokemusten moninaisuudesta. Venäjä-teemasta tärkeimpänä näyttäytyi sananvapaus ja ihmisoikeudet. Ne elivät omalla laillaan myös Susan Abulhawan Sininen välissä taivaan ja veden -teoksen esittelyssä. Abulhawan teos kertoo palestiinalaisista naisista. Ostin Laura Lindstedtin Oneironin. Se odottaa sopivaa lukuhetkeä. Junassa matkalla kotiin korkkasin ex tempore ostamani pokkarin: Caitlin Moranin Naisena olemisen taito. Minun piti purra alahuultani kuin eräs onneton romaanisankaritar, etten olisi hohottanut ääneen täydessä junassa.

Nadja Sumasen Rambon dramatisoinnista pieni näyte Louhi-lavalla 24.10.2015

Suurimman osan messuista istua törötin Louhi-lavan äärellä. Nuorenkirjallisuus kiinnostaa minua todella ja miltei kaikki nuortenkirjat sopivat myös aikuisille. KirjaKallion nuoret vastasivat lavan ohjelmasta ja homma hoitui hienosti ilon kautta. Lukulistalle pääsivät ainakin Nadja Sumasen Rambo, Marja-Leena Tiaisen Poika joka katosi ja Tuomas Hovin Vlad Seivästäjä ja vampyyrikreivi Dracula.

Kirjamessuilla on minulle todella suuri merkitys. On ihanaa kuunnella valmisteltuja esityksiä, pohdittuja puheenvuoroja ja spontaania mielipiteiden vaihtoa. Minulle tekee hyvää nähdä, että Suomessa riittää lukevia ihmisiä. Kirjat ja lukeminen ovat tuoneet elämääni niin paljon kaikkea hyvää, että ilahdun muista ihmisistä, joille kirjoilla myös on merkitystä.

Kiitos järjestäjälle bloggaripassista.

Helsingin Kirjamessujen lukupiirissä Enni Mustosen Emännöitsijä

Pääsin mukaan Helsingin Kirjamessujen Enni Mustosen Emännöitsijän lukupiiriin bloggarina. Joukko kirjan jo lukeneita messuvieraita, noin 30 henkilöä, oli kokoontunut keskustelemaan lukukokemuksestaan. Tilaisuus oli hyvin lukupiirimäinen, mikä ei ole messuolosuhteissa itsestäänselvää, mutta ilahdutti ainakin minua. Keskustelu käynnistyi jo hyvissä ajoin ennen virallista alkua ja koko tilaisuudessa oli hyvä ja lämmin tunnelma. Paikalla oli Otavan edustaja, itse kirjailija ja ET-lehden joukko, joka toimi kirjan esilukijana. Joukko piti sisällään toimittaja Pia Hyvärisen, päätoimittaja Riitta Korhosen ja himolukijat Sirpa Hanskin ja Ritva Ohmeroluoman. Muu lukupiirin väki osallistui innokkaasti keskusteluun.

Emännöitsijä herätti lukijoissa ihastusta ja ihailua. Ensinkin ihailtiin fiktiivistä hahmoa Idaa, joka osaa tarinassa ottaa niin hyvin haltuun oman elämänsä. Ida näyttäytyy valontuojana ja liikuttavan ihmisrakkaana nuorena naisena, joka kasvaa kirjan aikana aikuiseksi. Osa lukupiiriläisistä mietti kuitenkin viisaan ja hyvän Idan ainokaista hairahtumista, jota keskustelussa käsiteltiinkin kahteen kertaan. Jonkinlainen ymmärrys kuitenkin saatiin Idan päätökselle ja sille löydettiin jopa perusteita. Moni ihaili myös Emännöitsijän ja koko Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan arkihistorian kuvausta. Kuulimme muistoja Suomesta, jossa kaupungissa kerrostalon pihassa oli perheiden omia ulkovessoja ja piioista, jotka otettiin parhaimmillaan perheenjäseniksi. Ihailuja ja kiitosta sai myös kirjailija itse. Useammassa puheenvuorossa pidettiin Mustosen kirjoja varsinaisina hyvän tuulen tuojina, jotka viihdyttävät ja luovat uskoa tulevaan. Enni Mustonen kertoi kirjoittavansa Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan neljättä osaa, joten Idan tarina saa jatkoa ilmeisesti toukokuussa 2016.

Enni Mustonen kertoi kirjoittamisprosessistaan, joka on kiehtova sekoitus huolellista valmistelua ja pohjatyötä ja hyvin intensiivistä tarinan vyörymistä ajatuksista nopeiden sormien kautta tiedostoon. Mustonen haluaa, että historiallisiin tapahtumiin ja henkilöihin liittyvät faktat ovat kohdallaan. Faktan päälle ja lomaan Mustonen kuitenkin kirjoittaa fiktiota ja nauttii ilmiselvästi toden ja kuvitellun yhdistämisestä. Kuvittelun taito, jota lapsille voi opettaa vaikkapa ääneen lukemalla, on kaiken luovuuden pohja. Tätä luovuutta Mustosen mukaan voi sitten niin lapsi kuin aikuinen käyttää haluamallaan tavalla.

Lisätietoja jo olemassa olevien Syrjästäkatsojan tarinoita -sarjan kirjojen henkilöistä ja taustoista sekä jatkossa uuden, valmisteilla olevan kirjan työprosessista kirjasarjan Facebook-sivuilla, jotka aukeavat ilman omaa FB-tunnusta tai sisäänkirjautumista.

Linkki omaan bloggaukseeni Emännöitsijästä kesäkuussa tänä vuonna.

Helsingin Kirjamessuilla 2015, osa 1

Laadin itselleni askelmerkkejä Kirjamessuille pari viikkoa sitten. Ensimmäisenä messupäivänä heräsin aamulla hyvin varhain ja matkustin tyttäreni kanssa junalla Helsinkiin.

Tässä tunnelmiani ensimmäiseltä päivältä:

Rakkaudesta genreen
Kristiina Vuori, Shimo Suntila, Markus Harju ja Juri Nummelin puhuivat genreistä J. S. Meresmaan kanssa. Aihetta lähestyttiin niin lukijan kuin kirjoittajan näkökulmasta. Harju kuvasi genreä kirjailijan monitoimityökaluksi, jonka avulla valittua aihetta päästään käsittelemään halutulla tavalla. Meresmaa muistutti, että harvoin kirjailija tekee tekstinsä genre edellä. Varsinkin aiemmin teokset nimettiin tietyn genren edustajiksi vasta myöhemmin. Nyt kirjojen markkinointi on jo etukäteen kiinnostunut kirjan genrestä. Selkeää lajia on helppo myydä, jos vain laji sinänsä on myyvä. Lajin näkökulmasta erityisen mielenkiintoisia ovat teokset, jotka syntyessään luovat uuden genren.

Nautin paljon vilkkaan kirjallisuuskeskustelun kuuntelusta. On ihanaa olla ihmisten joukossa rauhassa itsekseen, kuunnella ja antaa omien ajatusten kulkea omia reittejään. Vaikka olen messuilemassa tyttäreni kanssa, annamme molemmat toisillemme myös paljon omaa rauhaa.


Poika joka katosi
En ole lukenut yhtään Marja-Leena Tiaisen kirjaa. Se puute on korjattava mahdollisimman pian. Tiainen kertoi selkokielisestä uutuudestaan, joka on itse asiassa Tiaisen 10 vuotta vanhan kirjan, Katosi kotoaan, selkokielinen versio. Poika joka katosi vaikuttaa hyvin kiinnostavalta kirjalta. Kirjakallion haastattelijat kiittivät Tiaisen kielenkäyttöä vivahteikkaaksi ja kauniiksi. Erityisen hienoa oli kuulla haastattelua elävöittävä lyhyt esitys, jossa kirjasta luettiin katkelma. Yleisemmin selkokielisiä kirjoja tarvitaan lukijoille kaikkiin ikäryhmiin. Myös eri tekstilajeja tulee Tiaisen mielestä selkokielistää, selkokielellä kirjoitettuja kirjoja tarvitaan yhtälailla niin tietokirjoihin kuin romaaneiksikin.

Louhi-lavan ainoa puute on istuinten selkänojattomuus. Kestin sen tänään, yritän kestää huomennakin.

Pyöveli
Menin hetken innostamana kuuntelemaan Anneli Kantoa, joka kertoi kirjansa taustatutukimuksesta ja suomalaisten pyövelien elämästä. On ilo kuunnella Kannon kaltaista elävää historiankirjaa. Esitys oli todella mielenkiintoinen ja innostava. Myös Pyöveli on erittäin hyvä kirja. Ellei aihe pistä lukijalleen täydellistä stoppia, kannattaa lukea väkevä tarina kohtalosta ja omasta pyrkimyksestä.

Lukuvinkkaus
Tämä on ehkä toinen vuosi, kun bloggarit ovat messuilla antamassa lukuvinkkejä. Olin siellä itsekin  tänään. Sain ottaa osaa muutamaan hilpeään keskusteluun lukemisen vaikeudesta ja ihanuudesta. Opin ainakin sen, että Pilvikartasto (linkki Sabinan knalli -blogiin ja Essielinan kirjoitukseen kirjasta) on lukemisen arvoinen, vaikka elokuvan ei olisi kolahtanutkaan.

Lisäksi
Kävin myös kuuntelemassa Siiri Enorannan haastattelun. Enoranta kertoi kirjoittaneensa osan Surunhauras, lasinterävä -teoksesta Uudessa-Seelannissa. Enoranta kertoi halunneensa luoda kirjassaan maailman, joka on erilainen meidän maailmastamme mm. sukupuoliroolien suhteen. Ilahduin kuullessani, että hän kirjoittaa jo uutta tarinaa.

Yritin mennä kuuntelemaan haastattelua Nabokovin  Kalvaan hehkun käännöstyön kiemuroista. Joko kelloni oli omassa ajassaan tai iltapäivällä ohjelmien aikataulut menivät jotenkin etukenossa ja myöhästyin tilaisuuden alusta. Wine Corneriin, jossa on erittäin huono äänentoisto, oli tullut jo niin moni kuulija, että päätin jättää kalvaan hehkun väliin. Kääntäjä Kristiina Drews olisi ollut kyllä mielenkiintoista kuultavaa.

Kiitän järjestäjää bloggaripassista.

Aapeli: Alvari kananvahti

Kun on elänyt kaiken ikänsä tuttujen ihmisten keskellä, ei arvaakaan, miten ihania vieraat ihmiset ovat. Oma maa mansikka, muu maa mustikka sanotaan. Se on oikein. Mansikoista saa toisinaan tarpeekseen.

Tänään on kulunut 100 vuotta Aapelin syntymästä. Sen kunniaksi päätin lukea jonkun itselleni uuden Aapelin tuotannosta. Valitsin sokkona Alvari kananvahti -teoksen, joka on julkaistu 60-luvun alussa. Kirjan 161 sivua vaikutti ennakkoon nopealukuiselta ja vaivattomalta. Aluksi hymähtelin päähenkilölle, sekatyömies ja elämäntaiteilija Alvari Råstenille, jonka sukunimestä oli tipahtanut K jossain vaiheessa ennen tarinan alkua. Alvari lipuu maataloon tekemään töitä ylöspitoa vastaan ja päätyy lajittelemaan kananjätöksiä. Alvari ei tunne käsitettä paskaduuni ja tekee hommat piruuttaan loppuun. Nautin alusta, mutta pian lukeminen alkoi hyydyttää pahasti.

Herra Simsetti on sanonut minulle, että nainen on kieroin kaikista eläimistä.
Ei tule kuuloonkaan, että naiset voisivat olla ystäviä keskenänsä. Vielä vähemmän tulee kuuloon, että nainen kykenisi olemaan ystävä miehen kanssa, sanoo herra Simsetti. Tarkoitan sellaista ystävyyttä, josta on kirjoitettu, että kaikki se kärsii ja niin edeskäsin. Naisen pää on kavalampi kuin käärmeen pää, sanoo herra Simsetti. Ennen minä asuisin jalopeuran ja lohikäärmeen kanssa kuin pahan vaimon kanssa, hän sanoo vielä ja kertoo muistavansa nämä sanat kirjasta.

Alvari on päähenkilönä joko tyhmä tai salaviisas, kohtalaisen ärsyttävä hän on joka tapauksessa. Kirjan edetessä Alvari, joka mm. kertoo etsivänsä veljeään, siirtyy maalta kaupunkiin. Välillä juttukaverina on kana, välillä joku ukko. Savolainen huumori ja kokoaikanen tuumailu ei nyt kolahtanut minuun. Syynä saattaa olla nykyinen elämä Savossa. Luin Alvari kanavahtia hävyttömän monta iltaa. Luku-urakan lopuksi luin valittuja paloja kirjasta miehelleni, joka muisteli Siunatun hulluuden huippukohtia. Olisinpa lukenut sen.

Tekijä: Aapeli
Teos: Alvari kananvahti
Julkaisuvuosi: 1961
Kustantaja: WSOY

Jyri Paretskoi: Shell's Angles ja beibit

"- Mä en tykkää Kuopiosta.
- Mitä vikaa siinä muka on? Milla kysyi.
- No vaikka mitä, Henri sanoi ja mietti kuumeisesti, mitä vikaa Kuopiossa oikein oli. - Kaikki kuopiolaiset haisevat ihan kalakukoilta.
- No höpö höpö, Milla sanoi. - Ei pidä paikkaansa.
- No mä en vaan pidä Kuopiosta, vaikka en osaakaan selittää sitä, Henri sanoi. - Se on sellainen tunnejuttu, ei sitä voi edes selittää, eikä edes tarvitse. En tykkää niin en tykkää."

Vaikka blogissani se ei ole liiemmälti näkynyt, olen lukenut Jyri Paretskoin Shell's Angles -sarjasta osat yksi ja kaksi. Ensimmäinen kirja, Shell's Angles, esitteli pikkukaupungin mopojengin ja toinen kirja, Shell's Angles ja Kalajoen hiekat, jatkoi tarinaa. Olen kuitenkin perheeni mittakaavassa vaatimaton Paretskoin lukija. Shell´s Anglesit ovat olleet perusteellisesti luettuja yläkoululaisteni parissa. Kun sain kolmannen kirjan kotiin, se lähti heti lukukierrokselle kotiväelle. Yksi luki kirjan ensimmäisenä iltana, toinen luki sen hitaammin ja yksi aloitti sarjan alusta, että pääsi oikeaan tunnelmaan. Jouduin pyytämällä pyytämään, että saisin kirjan luettavakseni. Vietin kirjaa lukien pari iltaa. Lukemistani hoputettiin, koska kirjaa kaivattiin luettavaksi uudelleen! Kun luin itsekseni, sain lukuseuraa, koska luin juuri "yhtä hauskaa kohtaa". Ja niitä hauskoja kohtia kirjassa riittää.

Shell's Angles ja beibit kertoo mopojengistä, johon kuuluu Henri, Samu ja Rudi. Pojat ovat melko velmuja tyyppejä ja kaikenlaista tapahtuu poikien välittömässä läheisyydessä miltei koko ajan. Pojat ovat tekemisineen ja hölmöilyineen hyvin sympaattisia. Ystävyys on näiden kirjojen henkilöille erittäin tärkeää. Kalajoen hiekat jäi hirvittävän jännään tilanteeseen ja Beibit jatkaa siitä. Kirjan lukemalla oppii mielenkiintoisia asioita toisesta tykkäämisen näyttämisestä, seurustelusta ja vaikkapa seksikokeiluiden haasteista. Ote kirjasta:

"Me [pojat] ei koskaan mietitä mitään ennen kuin on jo liian myöhäistä. Me ei päätetä ja analysoida etukäteen. Me ollaan spontaaneja. Hetken mielijohde on meidän toinen nimemme. Me ollaan ylläripylläreitä."

Shell's Angles ja beibit on viihdyttävää luettavaa. Tarinassa on sopivasti menoa ja meininkiä, lukija pysyy mukana koko kirjan 300 sivua vaivatta. Hauskuuden lisäksi tarinassa on paljon tunnetta ja vaivihkaa vähän mietittävääkin omaan elämään. Kirjan pojilla ja tytöillä ei aina tosiaankaan mene hommat ihan putkeen. Silti Shell's Anglesien perusviesti on, että saa epäonnistua ja ettei elämä siihen lopu. Onnistuminenkin on ihan OK.

Kustantajalle kiitos arvostelukappaleesta.

Tekijä: Jyri Paretskoi
Teos: Shell´s Angles ja beibit
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Karisto

Viktor Paulinen: 10+. Mallivastauksia peruskoulun koetehtäviin

Luin Helsingin Sanomista haastattelun lukiolaisesta Viktor Paulisesta, joka oli kirjoittanut kirjan koulumenestyksestään. Juttu oli hyvä ja innostuin hankkimaan kirjan luettavakseni. Paulisen 10+ on lukukokemuksena mielenkiintoinen. Paulinen on lukiolainen, joka on onnistunut opinnoissaan hienosti. 10+ sisältää lyhyen esipuheen ja Paulisen kokeita ja kirjoitelmia yläkouluajoilta. Takakansitekstissä teosta suositellaan koululaisille, opettajille ja vanhemmille.

Luin teoksen selaillen ja hyppien tekstistä toiseen. Minulle 10+ on uutteruuden ylistys. Koska itse luin juuri yllämainitun Hesarin jutun ennen teosta, se vaikutti lukukokemukseeni. Jos olisin lukenut vain teoksen ilman taustatietoja, olisin voinut ajatella lukemastani eri lailla. 10+ on hämäännyttävän yksinkertainen. Pelkästään kokeiden vastaukset ja kirjoitelmat lukemalla voi ajatella, että suoritus (=peruskoulu kiitettävin arvosanoin) on helppo juttu. Teoksen sisällysluettelosta voi päätellä, että jokainen lukuvuosi jakautuu oppiaineisiin, joista pidetään arvosteltavia kokeita. Kun oppilas omaksuu tiedon ja vuodattaa sen takaisin paperille opettajan luettavaksi ja arvioitavaksi, lopputuloksena on hyvä arvosana kokeessa. Hyvistä koearvosanoista muodostuu todistuksen hyvä arvosana. (Tässä on jätetty pois olosuhteet luokassa, nuoren ihmisen myllertävä mieli, mahdolliset oppimisen esteet ja muut vaihtelevan pysyvät asiat, jotka vaikuttavat koulunkäyntiin.)

Mielestäni 10+ tärkeimmät kohdat ovat teoksen alussa ja lopussa. Sivulla 10 Paulinen kertoo vinkkinsä hyvään koulumenestykseen. "Läksyt tehdään huolellisesti aina, kun niitä annetaan." Mitä tämä on tarkoittanut Paulisen kohdalla? Hesarin mukaan Paulinen teki peruskoulussa läksyjä 2-8 tuntia joka päivä. Paulinen on tehnyt opiskellessaan muistilappuja, joista on esimerkki teoksen sivuilla 194-195. Paperiarkille (A4) sopii Paulisen kokemuksen mukaan 90 riviä tekstiä, pienellä piperrettyä tiivistä tietoa, johon Paulinen on jo miettinyt tärkeimmät asiat lukemastaan ja siis tehnyt ajatustyötä.

Olen seurannut koululaisten koulunkäyntiä sekä äitinä että opettajana. Omat opiskeluni ovat tuoreessa muistissa (valmistuin toisen kerran maisteriksi 2014). Olen ollut aina Viktor Paulista laiskempi oppija, vaikka pidän itseäni riittävän ahkerana. Väitän, että moni käy peruskoulun läpi tehden todella vähän läksyjä kotona. Perusopetuslain mukaan lukuvuodessa on 190 työpäivää. Yhdeksän vuotta, 190 työpäivää vuodessa. Yläkoulun kolme vuotta pitää sisällään 570 työpäivää. Työskentelemällä uutterasti lahjakkuudella ei ole merkitystä, työskentely tekee ihmisestä lahjakkaan. Osa käyttää ajan hyödykseen opiskelemalla sekä koulussa että kotona. Osa jättää kotona tehtävän opiskelun todella vähäiseksi, osa jättää myös koulussa tehtävän opiskelun minimiin.

Luin erityisesti Paulisen äidinkielen tekstit. On harmi, että teoksessa 10+ näkyy vain lopputulos. Esimerkiksi novellianalyysi on vaatinut oppilaalta ensin novellin lukemisen, oman ajatustyön (miten tämän ymmärrän ja mitä tästä ajattelen), jonkinlaisen tekstin suunnittelun, tekstin kirjoittamisen ja lopuksi vielä tekstin viimeistelyn. Lukija näkee Paulisen 8. luokalla kirjoittaman novellianalyysin Vaikeaa rakkautta, joka on sivun mittainen. Paulinen käyttää käsitteitä oikein, hän on ymmärtänyt novellin sisällön ja hänellä on omia ajatuksia novellista ja sen tapahtumista. Paulinen kertoo havaintonsa ja ajatuksensa jäsennellysti. Teksti näyttää Paulisen tekemän työn, jos sen osaa nähdä.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: 10+. Mallivastauksia peruskoulun koetehtäviin
Tekijä: Viktor Paulinen
Julkaisuvuosi: 2015
Kustantaja: Nemo

Aki Ollikainen: Musta satu

 "Suurin osa laivan miehistöstä on mennyt jo maihin, he eivät viihdy rikkureiden kanssa samassa tilassa. Hyväksyvät kuitenkin hiljaa tämän järjestelyn, koska tahtovat jo jättää tämän Saatanan hylkäämän sataman. Ammattimiehet olisivat aikoja sitten saaneet lastin laivaan ja laivan vesille, mutta ammattimiehiä ei enää ole, on vain lakkolaisia ja rikkureita. On punikkeja ja lahtareita, lapualaisia ja noskeja. Ja trokareita."

Kuva kustantajan sivuilta

Arvostan Ollikaisen tiivistä kerrontaa, joten yritän itsekin olla ytimekäs. Olin aivan hukassa lukiessani Aki Ollikaisen Mustaa satua. Koska luettava oli pienoisromaani, kestin tunteeni ja puskin eteenpäin. Lukemanani teos kertoi elämän vaikeudesta ja kuoleman vääjäämättömyydestä. Kaverit ja elanto ovat sivuseikkoja, teoksen mieshenkilöistä muodostuvat isien ja poikien ketjut katkeavat ja pojat jäävät vaille isänsä hyväksyvää katsetta. Oudoksuin miltei koko kirjaa, mutta sulin johonkin universaaliin yhteenliittymisen tunteeseen viimeisen kymmenyksen aikana. Musta satu on parhaimmillaan loppuosan kerronnassa, jossa kertoja ottaa lukijan tiukkaan otteeseen. Elina Warstan suunnittelema kaunis kansi jää mieleen pitkäksi aikaa.

"Kurotin käsikirjoitusnivaskan jalkatilasta. Sivut eivät olleet enää järjestyksessä, kohtaukset olivat sekoittuneet. Niin kauan kuin tarinalta puuttui loppu, tapahtumat kiersivät kehää ilman kronologiaa. Isopappa harhailisi ikuisuudesta ikuisuuteen perille pääsemättä, emmekä me koskaan kohtaisi."

Musta satu on luettu mm. näissä blogeissa:
Tuijata. Kulttuuripohdintoja
Ullan Luetut kirjat
Kannesta kanteen
Kirjapolkuni
Amman lukuhetki
Morren maailma
P. S. Rakastan kirjoja
Lukutoukan kirjablogi
Villasukka kirjahyllyssä
Lumiomena - Kirjoja ja haaveilua

Teos: Musta satu
Tekijä: Aki Ollikainen
Kansi: Elina Warsta
Kustantaja: Siltala
Julkaisuvuosi: 2015

Luettavaa lokakuussa

Kuva omalta työpöydältä

Lokakuu voi olla monella lailla ärsyttävä, mutta tänä vuonna lokakuussani on kaksi ihanaa asiaa: minulla on monta lomapäivää lokakuussa ja menen Kirjamessuille Helsinkiin. Nämä kaksi asiaa toki ovat yhteydessä toisiinsa, käytän lomapäiviäni Helsingin reissuuni.

Olen lukenut näemmä jo kaikenlaista lokakuussa (blogiin asti ovat päätyneet Lusia, Saga 1, Saga 2, Mielisairaalan kesätyttö ja Tuulisen saaren kirjakauppias). Lähinnä luettavana on ollut sarjakuvaa, kotimaista ja ulkomaista. Eräänä kypsyttävänä iltana otin taas luettavakseni Kaari Utriota hyllystä. Ei siitä sen enempää, Blankan Daniel Tulikilpi oli taas mies paikallaan.

Kohta saatte luettavaksenne bloggaukseni Paulisen tietokirjasta 10+, Ollikaisen pienoisromaanista Musta satu ja Jyri Paretskoin kolmannesta mopopoikakirjasta Shell's Angles ja beibit. Tuosta Paretskoin kirjasta pitää jo mainita se, että olen perheessämme vasta kolmas, joka sen pääsee lukemaan. Sille on jo minunkin jälkeeni jonoa olemassa, koska eräs nuorukainen lukee nyt ensin sen toisen osan.

Brian K. Vaughan ja Fiona Staples: Saga - toinen kirja

Saga - ensimmäinen kirja teki minuun suuren vaikutuksen viikko sitten. Menin kirjastoon ja siellä olikin seuraava syötti hyllyssä odottamassa. Mukaan lähti samojen tekijöiden Saga - toinen kirja.

Kuva kustantajan sivuilta

Saga - toinen kirja on suoraan jatkoa edeltävään ensimmäiseen osaan. Saga - ja tämä koskee molempia osia - onnistuu olemaan yhtäaikaa hurja (mm. väkivaltainen ja uhkaava) ja lempeää rakkautta tihkuva. Yllä oleva kansi tiivistää sen hyvin. Kannessa on Marko, joka on kotoisin Kiemura-kuusta. Kuvassa hän on verinen korviaan myöten. Silti hän hymyilee rakastavasti ja miltei lammasmaisesti.

Sagan kerronta siirtyy sujuvasti ajasta ja paikasta toiseen tarinan tarpeen mukaan. Kertojana on Markon ja Alanan lapsi, joka on teoksen alussa sylivauva. Nuori pari saa vieraikseen Markon vanhemmat, jotka ovat molemmat omalla laillaan reippaita tapauksia. Välillä tarinassa ollaan Markon lapsuudessa, välillä Markon ja Alanan yhteisessä menneisyydessä. Vähän väliä taistellaan. Mukana tarinassa on myös kirja! D. Osward Heist on kirjoittanut kirjan Yön savuinen polte, jolla on oma merkityksensä ainakin tässä tarinassa ja epäilen, että seuraavassakin. Ote kirjasta:

- Ole kiltti ja lue tämä, että voin puhua siitä jonkun kanssa. Jooko? Hoidan sinulle tupakkaa.
- Mistä se kertoo?
- Se on tarina kivihirviöstä ja louhoksen rikkaan omistajan tyttärestä.
- Juu tota, en oikein tykkää kauhusta.
- Mutta kun tämä on rakkaustarina. Hirviö ja tyttö tapaavat, mutta sen sijaan että he yrittäisivät tappaa toisensa, he vain hengailevat ja pelaavat lautapelejä, paitsi että joskus he lähtevät asunnosta ja syövät voileipiä elokuvissa.
- -
- Kunhan lupaat, että luet ainakin yhden luvun? Olen niin kateellinen, koska saat kokea kirjan ensimmäisen kerran.

Sagat ovat loistoluettavaa aikuiselle tai melkein aikuiselle sarjakuvan ystävälle.

Oman sanansa kirjasta sanovat Raija / Taikakirjaimet ja Reta Anna Maria / Todella vaiheessa.

Teos: Saga - toinen kirja
Tarina: Brian K. Vaughan
Kuvitus: Fiona Staples
Suomennos: Antti Koivumäki
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2015 (alkuperäinen 2013)

Kysymyksiä ja vastauksia -haaste kahdesta suunnasta

Sain Mai Laaksolta ja Marjatta Mentulalta hienon haasteen, josta kiitokset molemmille. Kiitän myös tunnustuspalkinnosta. 

Tunnustushaasteen säännöt ovat seuraavat:

1. Kiitä palkinnon antajaa ja linkkaa hänen bloginsa postaukseesi
2. Laita palkinto esille blogiisi
3. Vastaa palkinnon antajan esittämään 11 kysymykseen
4. Nimeä 5-11 blogia, jotka mielestäsi ansaitsevat palkinnon ja joilla on alle 200 lukijaa
5. Laadi 11 kysymystä, joihin palkitsemasi bloggaajat puolestaan vastaavat
6. Lisää palkinnon säännöt postaukseen
7. Ilmoita palkitsemillesi bloggaajille palkinnosta ja linkkaa oma postauksesi heille, jotta he tietävät mistä on kyse.

Main kysymykset ja omat vastaukseni ovat tässä:

1. Mitä mieltä olet sähköisistä kirjoista?
En ole aiemmin ollut erityisen innostunut sähköisistä kirjoista. Päätin kuitenkin tarttua härkää sarvista ja ostin itselleni Kobon tämän vuoden alkupuolella. Olen lukenut noin viisi kirjaa sitä kautta. E-kirjoissa on mielestäni hyvät ja huonot puolensa. Hyvänä puolena tässä mainitsen keveyden, reissussa selviää kirjojen puolesta vähällä kantamisella.

2. Kuka on lempidekkarikirjailijasi?
Lukemisissani on kolme heikkoa kohtaa ja dekkarit ovat niistä yksi. En nauti dekkareista. Jos joku lemppari on löydettävä, niin olkoon se Stieg Larsson. Millenium-sarja vei kyllä mukanaan.

3. Mikä on paras lempilukupaikkasi?
Oma sänky, mahallaan tai kyljellään. Viltti ja villasukat lähellä. Ikkuna vähän raollaan.
 
4. Missä ajoneuvossa et pysty lukemaan tai kuuntelemaan kirjoja?
Vastaus ei ole kohdallani ainakaan auto, bussi, juna tai lentokone. Mitä jää jäljelle? Polkupyörä, moottoripyörä ja resiina. Valitsen näistä polkupyörän. Haluan pysyä pyöräillessäni selvillä siitä, mitä ympärilläni tapahtuu. En voi kuunnella musiikkia tai äänikirjaa.

5. Mikä on viimeksi lukemasi lastenkirja ja kuinka kauan siitä on?
Luen lastenkirjoja. Viimeisin lukemani taitaa olla Hautalan Leikkisä luuranko pari viikkoa sitten.
 
6. Kenelle annoit kirjalahjan viimeksi ja mikä kirja se oli?
Yleensä minulta saadut lahjat ovat kirjalahjoja. Annoin kesällä sisarelleni lahjaksi Moranin Näin minusta tuli tyttö. Sitten minun piti ostaa yksi Moran myös itselleni.
 
7. Kenet kirjailijoista haluaisit tavata ja kerro yksi kysymys minkä kysyisit häneltä?
Selviän oikein hyvin niin, että pidän kirjailijat ja heidän kirjoittamansa kirjat erillisinä. Minusta kirjailija voi jopa selittämällä pilata kirjan, jonka on kirjoittanut. Jos voisin tavata kenet tahansa, valitsisin jonkun jo edesmenneen. Valitsisin Elias Lönnrotin ja kysyisin häneltä, miten hän teki karsimistyötä keräämistään runoista Kalevalaan.

8. Mainitse jokin klassikkokirja, jonka haluaisit muidenkin lukevan. Miksi se on lukemisen arvoinen?
Lönnrotin Kalevala Antti Virmavirran lukemana äänikirjana on kyllä melkoisen täräyttävä kokemus. Kalevala näkyy monella lailla kulttuurissamme ja kielessämme.

9. Mistä maasta ovat kotoisin lempikirjailijasi? Mainitse kolme.
Liikoja miettimättä: Kurt Vonnegut, John Irving ja Kaari Utrio. Tällä perusteella pitänee sanoa, että lempikirjailijoitteni kotimaa on Yhdysvallat.
 
10. Edelliseen kysymykseen viitaten voit mainostaa nyt noiden kirjailijoiden kirjoja.
John Irving kuuluu erityisesti nuoruuteeni. En uskalla palata lukemaan hänen kirjojaan ainakaan nyt, koska pelkään, että pitäisin hänestä nykyisin vähemmän. Irvingin kirjoista tehtyjä elokuvia en suosittele kenellekään. Kurt Vonnegut on tuotantonsa kautta ikirakkauteni ja hänen kirjoistaan en ole kasvanut ulos. Molempien kirjoja luonnehtii tietynlainen hulluus yhdistettynä ihmisrakkauteen.
Kaari Utrion kirjat ovat tarinoita menneestä ajasta. Utrio nostaa naisen kokemuksen näkyväksi. Nautin historian kuvauksista ja en vastusta rakkauden tunteita tarinoissa.
 
11. Minkälainen kirjaihminen olet?
Säännöllinen sekakäyttäjä, joka humpsii kirjat ja osaa jättää itselle sopimattomat luettavat kesken vailla tuskaa. Minulla on paljon kirjoja, tuon kodittomia kirjoja kotiini ja luovutan niitä ilolla uusiin koteihin. Lukeva ihminen on mielestäni onnellinen ihminen.

Tässä Marjatan kysymykset täydennettävät virkkeen alut, jotka olen jatkanut haluamallani tavalla.


1. Minusta kirja saa olla mieluusti ulkonäöltään kanneltaan kaunis ja mieleenpainuva. Monien kirjojen kannet ovat todella hienoja. Jo pelkkä upea kansi saa minut viemään kirjan kotiin kirjastosta.

2. Olen oppinut kirjoista, että kaikki ihmiset ovat pohjimmillaan samanlaisia. Elämän kautta ja riittävästi lukeneena tiedän myös, että tosi elämä on monin verroin oudompaa ja monimutkaisempaa kuin fiktiivinen elämä.

3. Mielipaikkani lukiessa on koti. Voin kyllä lukea muuallakin ja lukemalla rakentaa oman kuplan ympärilleni.

4. Kirjahyllyssäni on paljon kirjoja.

5. Toivon, että läheiseni saa tarvitsemansa avun. Omat asiani ovat hyvin.

6. Koulussa minä olen aina yläkoulusta alkaen tuntenut oloni kotoisaksi. Koulu on hieno paikka.

7. Ikävöin silloin tällöin kahta edesmennyttä sukulaistani. He ovat poismenostaan huolimatta mielessäni ja tietyllä tavalla ajattelen heidän kulkevan mukanani.

8. Syksyllä minut on jo monen vuoden ajan vallannut sama suruisa tunne, johon paras apu olisi mökki kaukana täältä, yksinäisyys, marraskuun ruokatarvikkeet ja Kobo pullollaan paksuja romaaneja.

9. Olen pettynyt... Tätä kohtaa en pysty nyt täyttämään. Jääköön väliin.

10. Kirosanani on saatana tai jumalauta. Yritän olla kiroilematta.

11. Haaveilen helposta elämästä. Olen huomannut, että elämääni helpottamalla olen saanut sen vain vaikeammaksi.

Omat kysymykseni ovat tässä:

1. Kerro hyvä ja mahdollisimman varhainen lukumuisto.
2. Kuka fiktiivinen hahmo on tehnyt sinuun erityisen vaikutuksen? Miksi?
3. Minkä kirjallisuuden lajin koet erityisen läheiseksi?
4. Oletko haaveillut kirjailijuudesta?
5. Mistä kirjasta tehty elokuva on mielestäsi epäonnistunut pahiten?
6. Minkä kirjan haluaisit nähdä elokuvana?
7. Limerikki vai haiku? Miksi?
8. Paksu vai kaponen? Miksi?
9. Mistä kotonasi olevasta kirjasta et luopuisi? Miksi?
10. Mitä teet kirjoille, joita et halua säilyttää?
11. Joululahjatoiveesi?

Annan tunnustuksen ja haastan mukaan Kirjakaapin kummituksen, Maijan Kirjojen keskeltä, Ninan Kasoittain kirjoja -blogista, Anna J:n Matkalla Mikä-Mikä-Maahan ja Anna tai Sonja Lukemisen kartastosta. Lähtekää mukaan tai ohittakaa. Tiedän, että tilanteesta riippuen haaste voi olla virkistävä ja hauska toteuttaa tai varsinainen lisävaiva.

Viivi Rintanen: Mielisairaalan kesätyttö

Kirjasto on antelias minulle. Jokaisella kirjastokäynnillä löydän sieltä todella hyvää luettavaa. Niin nytkin. Viivi Rintasen sarjakuvateos Mielisairaalan kesätyttö on painavaa luettavaa hoitojärjestelmästä, psyykkisestä sairastamisesta ja elämästä.

Päähenkilö Vilma on nuori nainen, joka saa kesätyön psykiatrisella osastolla. Laitoshuoltajan työt psykiatrisella osastolla ovat nuorelle henkisesti raskaita, koska hän uutena näkee asioita eri lailla kuin jo pitkään töissä olleet. Yhteistä puhumista ja omien havaintojen miettimistä ääneen toisten työkavereiden kanssa ei ole järjestetty. Siivoaminen on päähenkilöstä yksiselitteistä ja siinä mielessä helppoa. Omaan elämään ja päänsisäisiin ajatuksiin liittyykin sitten jo paljon enemmän monimutkaisuuksia ja rajoitteita. Vilman poikakaveri on palaamassa piakkoin armeijasta, ja hänen vanhempiensa elämään liittyy kaikenlaista säätöä.

Rintasen Mielisairaalan kesätyttö alkaa kesästä 2010 ja päättyy kaksi vuotta myöhemmin. Taideopiskelija Vilman elämänhallinta jähmettyy sairaudeksi, joka raastaa nuoren naisen mieltä ja kehoa. Osasto on työpaikkana mukana opiskelijan elämässä aina välillä. Reilussa sadassa sivussa Rintanen kertoo ahdistavan tarinan nuoren sairastumisesta psyykkisesti. Kerronta kuopaisee välillä todella syvältä. Peilistä katsoo luuranko ja pakko rajaa mahdollisuudet minimiin. Silloin sarjakuvateoksen kuvistakin tulee mustia ja julmia.

Mielisairaalan kesätyttö synnytti ainakin minussa ajatuksia monella tasolla. Luin teosta tyttönä, äitinä, psykiatrisessa hoidossa työskennelleenä henkilönä ja yhteiskunnan jäsenenä, joka voi äänestää poliittisia päättäjiä ja omilla teoillaan vaikuttaa yhteiskunnan järjestymiseen ja sääntöihin. Siinä mielessä teos on poliittinen.

Rintasen kynänjälki ei aina miellyttänyt minua, mutta toisaalta pidin siitä, miten henkilöiden tunteet näkyivät teoksen sivuilla kuvien asettelussa ja itse kuvissa. Useassa kohdassa huomasin ajattelevani virtaavaa ja etenevää vettä, jonka voi rinnastaa tunteiden ja tapahtumisien vuorotteluun. Asioita tapahtuu ja ihminen reagoi niihin ja kokee tunteita. Koetut tunteet ohjaavat ihmistä kenties toimimaan ja tilanne valuu, virtaa ja kohisee uudelle uomalle tai kenties syventää jo olemassaolevaa veden reittiä. Sairaus voi olla aina samassa uomassa virtaavaa vettä.

Aiheensa puolesta Mielisairaalan kesätyttö on raskas. Synkät kuvat vahvistavat tunnelmaa, joka koko teoksen päällä lepää. Koska aihe on raskas ja ihminen tässä teoksessa lopultaan syvään uurtunut puro ja aivan liian kevyt, Mielisairaalan tyttö kannattaa lukea itse.

Teksti ja piirrokset: Viivi Rintanen

Teos: Mielisairaalan kesätyttö

Ulkoasu: Reetta Niemensivu

Julkaisuvuosi: 2015

Kustantaja: Suuri Kurpitsa

Kaksi arvontaa takana ja vielä olisi lippuja Kirjamessuille

Pistin arvonnan pystyyn lokakuun alussa. Löysin voittajan kirjalle ja lipuille, mutta silloin liput voittanut ccm jäi löytymättä. Tein lisäarvonnan messulipuille ja silloin voittajina olivat VJ ja Mari. Heistä vain toinen löysi tiedon tästä voitostaan. Tänä iltana umpeutuivat asettamani aikarajat ilmoittautua ja edelleen minulla on ylimääräisiä lippuja.

Olen oppinut ainakin, että lippuja jakaessa kannattaa kysyä sähköpostiosoite. Pistän nyt iltavirkuille blogin lukijoille pika-arvonnan. Pistä viestiä tähän postaukseen mahdollisimman pian ja voit voittaa kaksi päivälippua Kirjamessuille Helsinkiin 22.-25.10.2015. Kirjoittelen parastaikaa uutta tekstiä, joten kolme eri henkilöä, jotka kommentoivat tätä postausta ensimmäisenä voittavat suoraan liput, jotka pistän postiin mieluiten huomenna. Tee elämästäni helppoa ja liitä mukaan sähköpostiosoitteesi. Kiitos! Muista, että kommenttisi näkyy vasta hyväksynnän jälkeen.

EDIT 12.10.2015 klo 7.57. Pika-arvonta on päättynyt. Kiitos kaikille osallistujille.

Helsingin Kirjamessut lähestyvät, tässä omat askelmerkkini

Hyvää Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivää!

Pääsen neljäksi päiväksi Kirjamessuille Helsinkiin. Messumatka on vaatinut suunnittelua, pieniä uhrauksia ja avun pyytämistä läheisiltä. Olen hyvin innoissani koko reissusta ja messuista erityisesti, koska pääsen kirjojen ja lukemisen äärelle oikein todella. Savosta pääkaupunkiseudulle lähteminen vaatii kaikenlaista säätöä.

Esittelen tässä omat askelmerkkini messuille. Olen valinnut jokaiselle messupäivälle kolme suosikkiani ja yhden lisukkeen. Yhteensä siis 13 herkkupalaa. Mukana lyhyet perustelut. Saatan noudattaa omaa ohjemaani tai pörrätä lavan kulmalta toiselle täysin vailla suunnitelmaa. Jää nähtäväksi.

22.10. torstai

Rakkaudesta genreen
Katri Vala, klo 10.30-11.00
Genret kiinnostavat minua. Lisäksi haluan tietää rillumapunkista.
 
Poika joka katosi
Louhi, klo 11.00-11.30
Kaikista lavoista kiinnostavin on Louhi, jossa todennäköisesti istun suurimman osan aikaa. Ikuinen messukysymys minulle on, kannattaako mennä kuuntelemaan niistä kirjoista, jotka olen jo lukenut vai niistä, joita en ole lukenut. Yleensä valitsen jälkimmäisen. Niin nytkin.

Vladimir Nabokov: Kalvas hehku
Wine Corner, klo 15.30-16.00
Kalvas hehku on niin kaunis kirjan nimi, että haluan mennä kuuntelemaan tämän keskustelun. Käännös on ilmeisesti ollut kovan työn takana. Wine Corner on kakkospaikkani heti Louhen jälkeen.

23.10. perjantai

Lukupiirissä Enni Mustosen Emännöitsijä
Sali 201, klo 10.15
Menen kahteen lukupiiriin ja tämä on niistä toinen. Pidin Emännöitsijästä ja haluan kuulla lukijoiden mietteitä lukemastaan.

Piikojen valtakunta - Nainen, työ ja perhe 1600-1700 -luvuilla
Eino Leino, klo 12.00-12.30
Emännöitsijän jälkeen tämä jatkaa samalla linjalla. Aihe kiinnostaa todella. Paitsi tähän aikaan minun pitäisi olla aivan muualla. Mitä teen? Koko ajan on samaan aikaan monta mielenkiintoista juttua. Messuähky on lähellä.

Onko pakko olla seksikäs?
Louhi, klo 14.00-15.00
Seksinkyllästämä some, tästä haluan kuulla uusia ajatuksia ja tulevaisuuden näkymiä.

Sananvapaus, propaganda, trollit ja hybridisodankäynti. Tarvitsemmeko uuden oppiaineen, propagandan tunnistaminen
Aleksis Kivi, klo 16.00-16.30
Propaganda ja sananvapaus. Pystynkö kuuntelemaan näin isoja aiheita tepsuteltuani pitkin poikin messuhallia koko päivän? Sitä ei tiedä. Hyvät kengät ja vesipullo.

24.10. lauantai

Mangojen aika
Louhi, klo 12.30-13.00
Louhi-lava taas. Pidän KirjaKallion haastatteluista. Kustantajana minulle vieras Robustos.
 
Rambo - nuortenkirja nousee Kansallisteatterin lavalle
Louhi, klo 14.00-14.30
Dramatisointi kiinnostaa, kirja on vielä lukematta. 

Suomalais-ugrilaisten kansojen satuja
Tarinalaakson teltta, klo 15.30-16.00
Satuja ääneen. Tässä on ikäsuositus, 8-12 -vuotiaat. Kai siellä voi käydä vaikka kurkistamassa ja kuuntelemassa yhden sadun verran?

25.10. sunnuntai

Aku Ankan kieli
Kirjakahvila, klo 11.30-12.00
Luin lapsena Aku Ankkaa ja nyt pojat lukevat vanhoja lehtiäni. He lukevat tosin muutakin, mm. Paretskoin Shell's Anglesia, josta puhutaan Louhi-lavalla klo 11. Minä en vain ennätä sinne, joten nyt menen Ankkaa kohti.

Landet som var
Edith Södergran, klo 12.30-13.00
Perinteisesti käyn kuuntelemassa itseäni ilahduttaakseni vähintään yhden ruotsinkielisen keskustelun. Omat sukujuureni ovat Karjalassa, joten aihe on kestosuosikkini.
 
Tulen tyttäriä
Louhi, klo 13.30-14.00
Ennätän kuunnella Maria Carolea ainakin vähän aikaa. Juna lähtee iltapäivällä kotia kohti ja arki palaa elämään. Sitä ennen fantasiaa tulisieluisista naisista. Louhi on hyvä paikka lopettaa messusurina.

Ostoslistallani on vain kaksi kirjaa. Aion ostaa itselleni Laura Lindstedtin Oneironin (lue Minnan pohdintaa kirjasta Ilselä-blogista) ja löytää divaripuolelta Ernest Clinen Ready Player Onen. Jos tulen takaisin alle kymmenen kirjan kanssa, pidän itsehillintääni loistavana.

Toinen arvonta, kaksi voittajaa lisää tiedossa

Kun noita lippuja Kirjamessuille tulikin sitten enemmän, pistin pystyyn uuden arvonnan niiden kesken, jotka osallistuivat taannoin arvontaan. Edelleen odottelen ccm:n yhteystietoja, mutta lisäksi - tadaa - kaksi lippua Kirjamessuille voittavat myös Mari ja VJ. VJ:n yhteystiedot löysinkin, mutta Mari voisi laittaa yhteystietonsa minulle sähköpostilla. 

Onnea vielä kaikille voittajille!

Arvonnan voittajat ovat selvillä

Lokakuun arpajaiset on pidetty. Emännöitsijää toivoi saavansa itselleen kahdeksan lukijaa. Valitettavasti vain seitsemän heistä ennätti osallistua ajoissa arvontaan. Random.org oli pikku apulaiseni ja arpoi voittajaksi Merin.

Lippuparia Helsingin Kirjamessuille havitteli kaksitoista lukijaa. Arvonnassa listan kärkeen pääsi ccm.

Onnea voittajille! Meri ja ccm, laittakaa minulle mahdollisimman pian sähköpostilla omat yhteystietonne (sähköpostini löytyy täältä). Postia tulossa! Odotan yhteydenottoanne viikonloppuun. Jos käy niin köpelösti, että en saa yhteystietojanne, arvon uudet voittajat 11.10. klo 16.

Kiitos kaikille arvontaan osallistuneille.

Arpajaiset huomenna, vielä ennättää osallistua

Jos haluat osallistua arvontaan, josta voit saada itsellesi Enni Mustosen ihanan Emännöitsijän tai kaksi päivälippua Helsingin Kirjamessuille, sinkoa itsesi tästä linkistä mukaan. Huomenna arvon voittajat.

Tässä kuva eräältä illalta makuuhuoneen ikkunasta. Mitä huominen tuokaan tulessaan?

Gabrielle Zevin: Tuulisen saaren kirjakauppias

Kuva Elisa Kirjan sivuilta

"Olen tainnut pehmentyä keski-ikään päästyäni. Olen myös sitä mieltä, että myöhäisempi reaktio kertoo siitä, miten tärkeää on kohdata tarinat täsmälleen oikeassa elämänvaiheessa. Muista, Maya: asiat, jotka koskettavat meitä 20-vuotiaana eivät välttämättä ole samoja, jotka koskettavat meitä 40-vuotiaana ja päinvastoin. Tämä pätee sekä kirjoihin että elämään."

Pitkästä aikaa tartuin lukulaitteeseeni ja toivoin löytäväni jotain hyvää luettavaa. Olen henkilö, joka lukee takakannet yleensä tarkkaan ja sitten tuskailee, jos mainosteksti jo paljastaa liikaa tulevasta. Nyt olin onnekas, koska huomasin ostaneeni vempeleeseen yhtä ja toista luettavaa, josta en muistanut juuri mitään. Päätin tarttua kirjaan Tuulisen saaren kirjakauppias.

Tuulisen saaren kirjakauppias päätyi luettavakseni hetkellä, jolloin olin puolikuntoinen. Oma järjenjuoksu ja luettavan kirjan vaatimukset kohtasivat ja nautin kirjasta suuresti. Tämä ei ole moite kirjalle, kirja on hyvä ja samaan aikaan helppo lukea. Tuulisen saaren kirjakauppias, teoksen nimihenkilö on elämän koettelema mies. Ärripurri saa hienon mahdollisuuden ja käyttää sen viisaan ihmisen tavoin.

Tuulisen saaren kirjakauppias on pullollaan kirjaviittauksia ja lukuvinkkejä. Minulla ei ollut mitään sitä vastaan. Ote kirjasta:  

"Vaikka A.J. rakastaa kirjoja ja omistaa kirjakaupan, hän ei erityisemmin pidä kirjailijoista. Hänen mielestään he ovat ruokkoamattomia, narsistisia, typerehtäviä ja pääsääntöisesti epämukavia ihmisiä. Hän yrittää välttää tapaamasta itselleen rakkaiden kirjojen kirjoittajia, sillä hän pelkää heidän pilaavan omat kirjansa heidän silmissään."

Tuulisen saaren kirjakauppias on tarina rakkaudesta, lukemisen tärkeydestä ja yhteisön voimasta. Kirja tuli luettua liiankin nopeasti, lukulaite mittaa luettua määrää prosentteina kokonaisuudesta ja lukijalle saattaa tulla mieleen, että tässä ollaan taas suorittamassa jotain. Kirja taitaa olla paperisena noin 150 sivua, joten lukuilo jää siltä osin lyhyeksi.

Teos: Tuulisen saaren kirjakauppias (The Storied Life of A. J. Fikry)
Tekijä: Gabrielle Zevin
Suomentaja: Tero Valkonen
Kustantaja: Gummerus
E-kirjan julkaisuvuosi: 2014

Brian K. Vaughan ja Fiona Staples: Saga - ensimmäinen kirja

Valitsin Sagan kirjaston sarjakuvahyllystä pelkästään kannen perusteella. Katsokaa nyt, kuinka hieno kuva:

Kuva kustantajan sivuilta

Pidin tästä scifisarjakuvasta todella paljon. Sagan kuvat ovat upeita ja hahmot jo ulkomuodoltaan mieleenjääviä. Tarina on vetävä ja pääparin rakkaus ainakin tässä mielentilassa liikuttavaa. Pidin kertojaratkaisusta, jossa tarinaa vie eteenpäin sylivauva. Se luo toivoa synkkään tarinaan. Saga on sen verran reipas tarina, että suosittelen sitä nuorille aikuisille ja aikuisille.

Hain netistä muiden blogimerkintöjä tästä sarjakuvateoksesta ja löysin vaivatta kolme. Perusteellista analyysia Sagasta löytyy ainakin Raijalta Taikakirjaimista, Notko, se lukeva peikko -blogista ja Linnean Kujerruksista. Netistä löysin myös tiedon, että tätä herkkua löytyisi lisääkin, jopa käännettynä.

Ainoa ongelmani Sagan kanssa oli välillä auttamattoman epäselväksi menevä teksti värikkäällä pohjalla. Täti joutui tihrustamaan lukiessaan päänsäryssä lukulampun kanssa. Vika voi kyllä olla lukijassa tai olosuhteissa.

Teos: Saga
Tarina: Brian K. Vaughan
Kuvitus: Fiona Staples
Suomennos: Antti Koivumäki
Ladonta: Janne-Matti Keisala
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2014 (alkuperäinen 2012)

Ilpo Koskela: Lusia

Kuva kustantajan sivuilta

Olin sarjakuvatuulella kirjastossa käydessäni ja mukaani tarttui kaksi sarjakuvateosta ihan kannen perusteella. Aloitin lukemalla kotimaisen ensin. Ilpo Koskela on piirtänyt, kirjoittanut ja taittanut Lusian ja tehnyt komeaa jälkeä. Itse aloitin lukea tohottaa Lusian tarinaa ja vasta kesken kirjan ennätin lukea takakannen. Yleensä luen takakannen tekstit tarkkaan ennen varsinaista lukua.

Lusia Rusintytär Korhosen tarinan alku on vuodessa 1654, jolloin hän on vielä tyttö. Rokun Ahmaskylässä vietetään karhujuhlaa metsästysonnen varmistamiseksi ja Lusia on ymmärtääkseni piikana mukana. Lusia on ystävystynyt Johannan kanssa, jolla on juhlassa merkittävä tehtävä. Tarinan aluksi vanha luonnonusko ja uusi kristinusko ovat ihmisten elämässä limittäin ja vanha juhla muuttuu sujuvasti loppua kohden papin saarnaksi.

Lusia tempaa lukijan mukaansa vanhalla sanastollaan ja lauserakenteillaan. Ote tekstistä:

- FLIKKA! MIKS PERKELES MINUT KYLMÄÄN RAAHASIT JA VEDELLÄ VIRVOTIT? Näyssä käärmeen muodos Tuonelahan menin. Ittein Aenomoisen kans haastoin ja Tuonen salat julki kuulin.
- Perkünas lietuvalaisen paloviina ja savu sun kunnottoman uneis tuottaa, EI TAIKA! Oisit savun myrkyistä pian Tuonelle itsein mennyt.
- Päätäin pahoin kivistää. Näyn perästä pitää nukkuman, voimallinen taika muutoin haitan tuo.

Mustavalkeat kuvat ovat viivoiltaan pelkistettyjä ja selkeitä. Vaaleapohjaiset aukeamat pitävät kuitenkin kuvituksen synkistä sisällöistä huolimatta helppoina katsoa ja lukea. Pidän Lusian kuvituksesta ja varsinkin päähenkilön tummat silmät tuntuvat seuraavan minua lukijana alusta loppuun.

Tarina etenee ja Lusia kasvaa naiseksi. Noidan tyttärelle ei helpolla miestä löydy, vaikka Lusia on ystävällinen ja auttavainen nuori nainen. Tieto Lusian parantajan taidoista on kiirinyt kauas ja Lusia pääsee hoitamaan haavoja ja muita vaivoja. Musta surma on kuitenkin niin vahva, etteivät Lusiankaan taidot ja tiedot auta taudin iskiessä. Parantajan arjessa riittää hoidettavia ja tuon ajan sairaanhoidosta parhaiten mieleen jää "valakian käärmeen synnytys". Mustan surman aika lisää ihmisten pelkoja ja ennakkoluuloja, joista Lusia saa osansa. Ote kirjasta:

- Harvat ovat ansiot itsellisen naisen tässä maailmassa. Mies hallitsee, hän Kristuksen eli pappien tuella kaiken asettaa.

Lusia on väkevä ja pelkistetty tarina menneestä Suomesta. Lusian tarina kerrotaan vuoteen 1680, jolloin oikeus ottaa päätettäväkseen, onko Lusia syyllistynyt noituuden harjoittamiseen.

Oma ilonsa odottaa kirjan lopussa, jonne Koskela on koonnut viitteisiin historiallista tietoa teoksen sanastosta ja tapahtumista. Myös tekijän saatesanat ja lähdeluettelo tuovat syvyyttä tarinaan. Yksi suositeltava tapa lukea tämä teos on lopputekstien lukeminen ensin. Ilpo Koskela on tehnyt perusteellista työtä perehtyessään 1600-luvun Suomeen.

Teos: Lusia
Tekijä: Ilpo Koskela
Kustantaja: Like
Julkaisuvuosi: 2015

Kirjamessuhehkutusta ja arvonta

Vuosi vuodelta syksy on minulle tummempi. Lokakuussa on kuitenkin henkilökohtainen valonpilkahdus, Helsingin Kirjamessut, joka kirkastaa elämääni tänä syksynä neljän päivän voimalla. Kirjamessujen lehti on ilmestynyt ja itse olen jo merkinnyt pallerotaktiikalla yhtä ja toista mielenkiintoista kuunneltavaa ja katseltavaa noille lokakuun lopun päiville. Ihmeen monta palleroa (hyvä juttu, käy kuuntelemassa) ja tuplapalleroa (pakko mennä) on jo messulehden sivuille piirretty.

Olen mukana muutamassa lukupiirissä kirjamessuilla, toisessa vähän enemmän ja toisessa vähemmän. Lukupiireihin liittyen sain Enni Mustosen Emännöitsijästä kappaleen, jonka nyt laitan teille, hyvät lukijani, jakoon arvonnan kautta. Omia mietteitäni tuosta kirjasta voi lukea yllä olevasta linkistä. Arvon myös kaksi päivälippua Kirjamessuille. Arpajaiset, jotka taitavat olla blogini ensimmäiset, alkavat välittömästi ja päättyvät 7.10. klo 16. Tuohon ajankohtaan mennessä kaikki tämän postauksen kommenttikenttään oman ajatuksensa riipustaneet osallistuvat arpajaisiin. Kirjoitan kaksi kommenttia tähän postaukseen, joten jos osallistut Emännöitsijä-arvontaan, vastaat siihen kommenttiini kertomalla oman syksysi valonlähteistä. Jos osallistut lippuarvontaan, vastaa siihen kommenttiin kertomalla, oletko käynyt kirjamessuilla. Jos kommentoit anonyyminä, nimeä itsesi jollain lailla erottuvasti. Muista, että tarkistan kommentit ennen julkaisua, joten kommenttisi ei näy välittömästi. Arvon 7.10. illalla kirjan ja lippujen saajat. Sinä iltana teen erillisen postauksen, jossa huhuilen kahta voittajaa lähettämään minulle yhteystietonsa voittojen lähettämiseksi.

Saas nähdä, kuinka vielä innostunkaan omasta Helsingin reissustani, ihanasta matka- ja messuseurastani ja kaikesta siitä ilosta, mitä Kirjamessut tuovat elämääni. Todennäköisesti viihdyn Kirjamessuilla Louhi-lavan läheisyydessä, jossa on mielestäni kiinnostavimmat kirjat ja kirjalijat. Olen päässyt liian harvoin Kirjamessuille, joten riemuni on suuri.

Toivon kaikille arpaonnea! Ja sitä valoa syksyyn!

EDIT: Arvonta päättynyt.