Heidi Pyykkönen ja Niilo Rantala: Aina

Päädyin lukemaan Heidi Pyykkösen ja Niilo Rantalan yhteisteoksen Aina. Se on tekijöidensä mukaan rakkausrunoelma, joka terminä käy minulle oikein mainiosti. Tätä tekstiä aloittaessani kävin Käsite-kustantamon FB-sivuilla, joilta löytyy musiikillinen adventtikalenteri. Mielenkiintoista! Ja hyvin samassa linjassa yllätyksellisen runoteoksen kanssa.

Olen lukenut nyt runoelman muutamaan kertaan. Teoksessa on niin paljon kaikkea, että joka kerta lukiessani hairahdan jonnekin. Runoelma koostuu prologista, kolmesta osasta ja epilogista. Runot ovat muodoltaan vaihtelevia, mukana on hyvinkin perinteisiä runoja loppusointuineen, proosarunoja ja runoja, joille minulla ei ole nimeä. Osa runoista tai aforismeista on ripoteltu sivulta toiselle yksittäisinä sanoina. Vaikka muoto vaihtelee, aihe säilyy samana. Runot käsittelevät rakkautta.

Monissa runoissa on hyvin paljon intertekstuaalisuutta, jopa häiritsevyyteen asti. Huomaan liikuttuvani eniten runoista, joissa ei ole selviä viittauksia toisiin teksteihin tai viittaukset ovat sellaisia, jotka jäävät minulta huomaamatta. Kirjoittaessani tätä ryhdyn taas selaamaan runoja ja häkellyn jälleen, tässä teoksessa on hyvin paljon kaikkea rakkauden ja erityisesti ihastumisen tunteesta. En tunnu pääsevän selvyyteen tästä teoksesta ja se voi olla runoelman kohdalla oikein hyvä lopputulos. Näin päättyy runo Taluttajat:

Ei se epävarmuutta ole 
kauan pimeässä kulkeneena 
aurinko vain häikäisee
kattaen kaiken

Me olemme sokaisseet minut
Me olemme sokaisseet sinut
ja nyt meidän tulee ikuisesti taluttaa toisiamme.

Kiitos arvostelukappaleesta!

Teos: Aina
Tekijät: Heidi Pyykkönen ja Niilo Rantala
Julkaisuvuosi: 2018
Kustantaja: Käsite