Ocean Vuong: Lyhyt maallinen loistomme

Ajattelen jälleen Barthesia. Kirjailija on henkilö joka peuhaa äitinsä ruumiin kanssa, hän sanoo äitinsä kuoleman jälkeen, voidakseen ylevöittää sen, koristaa sen.
Kuinka tahdonkaan sen olevan totta.
- - Ihojemme välinen kontrasti yllättää minut vielä kaikkien näiden vuosien jälkeen - aivan kuin tyhjä sivu, kun käteni tarttuu kynään ja alkaa liikkua sen tilaa pitkin, yrittää vaikuttaa sen elämään tahrimatta sitä. Mutta kirjoittamalla minä kyllä tahrin sen. Minä samanaikaisesti muutan, koristelen ja säilytän sinut.

Teoksen kansikuva, Aki-Pekka Sinikosken teos Ghost Study with Flowers no 15, on täydellinen. 

Tänään mittaan luetun kirjan arvon sen häiritsevyydellä ja lukijan kyynelillä ja totean Ocean Vuongin teoksen Lyhyt maallinen loistomme olevan loistava. Vuongin teos on ollut mielessäni jo ensimmäisestä katalogiesittelystä alkaen. Sen nimi jää kertalukemalla mieleen. Aloitin kirjan heti sen saatuani, mutta lukuprosessini on ollut hidas. Teos on ollut niin vahva, että olen joutunut säätelemään sen lukemista. Ote kirjasta:

Muistaminen on valinta. Sinä sanoit sen kerran selin minuun, niin kuin jumala sen sanoisi. Mutta jos olisit jumala, näkisit heidät. Katsoisit tätä männikköä, jonka latvat ovat valossa melkein läpikuultavia, pehmoisen kosteita loppusyksyn loistossaan. Katsoisit ohi oksien, ohi oksien välissä paistavan ruosteisen valon, ohi neulasten, jotka putoilisivat yksitellen, kun katsoisit niitä jumalan silmilläsi. Seuraisit neulasia, kun ne heittäytyisivät ohi alimpien oksien kohti metsän viilenevää pohjaa ja laskeutuisivat pojille, jotka makaavat vieretysten veri jo kuivana poskilla.

Lyhyt maallinen loistomme on pitkä kirje äidille, ehkä romaani tai essee. Teksti tunkeutuu lukijaan rakkauden kokemuksen kautta. Minäkertoja, nuori mies, rakastaa äitiään, isoäitiään ja erästä miestä. Minäkertoja on muuttanut Yhdysvaltoihin äitinsä ja isoäitinsä kanssa. Poikaa nimitetään perhepiirissä Pikkukoiraksi, koska mitättömäksi nimetty saattaa säilyä turvassa vähäpätöisyytensä vuoksi. Lukutaidottomat äiti ja mummo ovat monella tapaa minäkertojan varassa. Kirjan ote, jossa Pikkukoira kohdistaa sanansa äidille:

Tiedän, että uskot jälleensyntymään. En tiedä uskonko minä, mutta toivon että se on totta. Koska ehkäpä sinä tulet sitten ensi kerralla tänne. Ehkä sinä olet tyttö ja sinun nimesi tarkoittaa jälleen ruusua, saat huoneen täynnä kirjoja ja vanhemmat, jotka lukevat sinulle iltasatuja maassa, jota sota ei koettele. Ehkäpä sinä löydät siinä elämässä ja tässä tulevaisuudessa tämän kirjan ja tiedät mitä meille tapahtui. Ja muistat minut. Ehkä.

Nämä teoksen rakkaudet koskettavat minua niin paljon, että pelkäsin lukea tarinan loppuun. Itkin kirjaa lukiessani säädyttömän paljon.

Vuongin teos on hyvin poliittinen. Siinä ääneen pääsevät he, joiden kokemuksia ei yleensä kysytä. Lukutaidoton, psyykkisesti sairas, maahanmuuttaja ja lääkeriippuvainen ovat kokevia ja eläviä ihmisiä ja paljon muutakin kuin ongelma ja haitta. Erityisesti Yhdysvaltojen opioidikriisi on kuvattu teoksessa koskettavan paljaasti. Tuho on väistämätön ja koskettaa niin monia.

Vuongin Lyhyt maallinen loistomme on häiritsevä, surullinen, kaunis ja aivan ainutlaatuinen teos. Minä en pysty lukemaan kovin monta tällaista kirjaa vuodessa, koska sydämeni halkeaa. Mielelläni aloittaisin kirjan uudelleen alusta ja nauttisin sen kielestä ja rytmistä löytäen uutta aivan varmasti, mutta en pysty sitä vielä tekemään. Erityiskiitos suomentaja Tero Valkoselle, jonka ansiosta teoksen kieli on ilmaisuvoimaista ja upeaa.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta!

Teos: Lyhyt maallinen loistomme (On Earth We're Briefly Gorgeous)
Tekijä: Ocean Vuong
Suomentaja: Tero Valkonen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: S&S