Vuoden 2021 tärkeimmät luetut

Olen kirjoittanut blogiini vuonna 2021 45 postausta. Kun silmäilen tekstit läpi, kuusi lukukokemusta nousee ylitse muiden. Tässä ne ovat:

Helmikuussa luin Tommy Orangen Ei enää mitään. Taitava Orange on kirjoittanut teokseen upean rakenteen ja tekee vaikuttavia tyyliratkaisuja. Silti tarina on se, joka saa minut täysin antautumaan teoksen äärellä. Olen vaikuttunut ja pakahtumaisillani itkuun.

Teos: Ei enää mitään (There There)

Tekijä: Tommy Orange
Suomentaja: Jussi Korhonen
Julkaisuvuosi: 2020
Kustantaja: Aula & Co

Itku ei lakkaa huhtikuussakaan. Ocean Vuongin Lyhyt maallinen loistomme on melkein liikaa minulle. Minäkertojan pitkä kirje lukutaidottomalle äidille on rakkaudentunnustus vailla vertaa. 

Teos: Lyhyt maallinen loistomme (On Earth We're Briefly Gorgeous)

Tekijä: Ocean Vuong
Suomentaja: Tero Valkonen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: S&S

Huhtikuussa sain nauttia vuoden vahvimmasta kotimaisesta lukukokemuksesta eli Anneli Kannon Rottien pyhimyksestä. Kanto kurottaa ja yltää kauneuden pyhyyteen teoksessaan, joka kertoo Hattulan Pyhän Ristin kirkon maalareista 1500-luvun Suomessa. Romaani on maailma pienoiskoossa: ihmisten toiveet, Jumala, arkinen aherrus ja elämän koko kulku alusta loppuun.

Teos: Rottien pyhimys
Tekijä: Anneli Kanto
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Gummerus

Kesäkuussa vaikutuin Veera Salmen säeromaanista Olin niinku aurinko paistais. Nuori Gabriel on kiinnostava päähenkilö, jonka elämä ei ole pelkkää sinnittelyä. Ihastus valaisee koko elämän ainakin hetkeksi. Salmi käyttää taitavasti säeromaanin muotoa ja rytmiä. Pääsin vielä loppuvuodesta iloitsemaan Salmen taituruudesta; käytimme lyhyttä katkelmaa teoksesta ilmaisutaidon ryhmän lukuteatteriesityksessä.  

Teos: Olin niinku aurinko paistais
Tekijä: Veera Salmi
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Otava

Syyskuussa lohduttauduin Ville Rannan Kuinka valloitin Ranskan -sarjakuvateoksen äärellä. Elämä kaikkineen on yhtä kompurointia ja täynnä epävarmuutta.

Teos: Kuinka valloitin Ranskan

Tekijä: Ville Ranta

Julkaisuvuosi: 2021

Kustantaja: WSOY

Susanna Clarken Piranesi yllätti minut marraskuussa. Lumoava mysteeri on todella vaikuttava lukukokemus. 

Teos: Piranesi
Tekijä: Susanna Clarke
Suomentaja: Helene Bützow
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Luettuja ja blogiin asti päätyneitä kirjoja muistellessani kurkistan myös äänikirjatilannettani. Työmatkani on niin pitkä, että ennätän kuunnella ziljoona tuntia äänikirjoja vuodessa. Tämän vuoden saldo on reilu 80 äänikirjaa. Bridgertonit, Niina Meron Romanssin sankari ja ties kuinka mones kierros Kaari Utrion teoksia on viihdyttänyt minua autoillessani. Tänään jatkan palapelin kokoamista kuunnellen samalla Kazuo Ishiguron Klara ja aurinko -romaanin loppuun. 

Oikein hyvää uutta vuotta kaikille blogin lukijoille!

Anniina Mikama: Myrrys

Päätin lopettaa kirjavuoteni 2021 kolmeen nuortenromaaniin. Yhden ostin ja kaksi hain kirjastosta. Tällä viikolla ennätin jo kirjoittaa Sini Helmisen Hurmeesta, Marja-Leena Tiaisen Hotelli Desperadosta ja nyt sitten on vuorossa kolmikon viimeinen teos, Mikaman Myrrys. Ovatpa teokset keskenään erilaisia, vaikka kaikki kolme on julkaistu samana vuonna. Loistavaa! Lukijoilla on mahdollista valita mieleisensä luettava.

Hirven sorkat tömistivät maata, ja samassa rytmissä tömistivät metsästäjät, ja heidän jalkojensa ääni kaikui Niilon korvissa kuin heillä olisi ollut yksi, yhteinen sydän, josta heidän elämänsä kumpusi. - - Tieto siitä eli jokaisen elävän olennon sisällä, ja se kiinnitti heidät kaikki maahan ja veteen, josta he olivat syntyneet ja eläneet ja johon he kuoltuaan jälleen palaisivat.

Aloitin Anniina Mikaman nuortenromaanin tänään ja luin se samoin tein. Olipa se hieno lukuahmaisu. Myrrys on kustantajan mukaan tarkoitettu noin 12-vuotiaille ja sitä vanhemmille lukijoille. Minun on tämän kirjan kohdalla todella vaikea ajatella suositusikää, koska kirjan maailma vertautuu mielessäni mm. Paula Havasteen teoksiin. Olen kirjoittanut Havasteen Tuulen vihat -romaanin olevan "täynnä ihmisen ja luonnon rinnakkaiseloa. Kansanuskomukset ja mystiikka ovat teoksen vankka runko." Saman voisin sanoa myös Mikaman romaanista. Mielestäni Mikaman kirja on myös viihdyttävä aikuisten romaani.

Minulle Myrrys oli hieno seikkailu. Neljätoistavuotias Niilo on orpo, joka on Kivihalmeen talossa hyvin alistetussa asemassa. Isäntä ja emäntä ylenkatsovat ja jopa vihaavat poikaa, joka yrittää olla mahdollisimman huomaamaton. Yllättävä onnettomuus käynnistää tapahtumien sarjan, ja Niilon tilanne muuttuu ratkaisevasti. Poika saa uuden alun uudessa ympäristössä. 

Teoksen tapahtumat sijoittuvat vanhaan aikaan, jolloin puukko ja tulukset olivat puhelinta mahtavampia. Niilo on oikein neuvokas nuori, kunhan saa riittävästi ruokaa, unta ja inhimillistä kohtelua. Teoksen nimi, myrrys, tarkoittaa tietäjää. Tietäjä onkin avain Niilon kukoistukseen ja myös osaltaan vaikuttaa tapahtumien vyöryyn. Melkoinen eläjä Niilon seuraksi löytyykin, kuten ote teoksesta kuvaa:

Vähän kerrallaan hän karisti itsestään metsänpedon aivan kuten oli pudottanut nahkansa, ja ihmisen luonto sai hänessä vallan. Hänen tummanpuhuva olemuksensa muuttui, kasvojen piirteet pehmenivät ja hän muisti taas, millaista oli käydä kahdella jalalla.

Minä olisin rakastanut Mikaman teosta nuorena lukijana. Toivottavasti vielä nyt löytyy riittävästi nuoria lukijoita, joita melkein 400 sivua fantasiaseikkailua innostaa.

Metsä tulee, kun sitä kutsutaan.

Teos: Myrrys
Tekijä: Anniina Mikama
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY

Marja-Leena Tiainen: Hotelli Desperado

Rahaa oli jäljellä enää kahdeksan euroa ja 20 senttiä. Ruokkisiko Heikki minut ensi viikolla? Daniel mietti. Uskaltaisiko siltä pyytää rahaa?

Heikin lähdettyä hän olisi taas omillaan. Inhon väristys ravisutti Danielia, kun hän ajatteli öistä puistoa, askelten rahinaa ja tuntematonta, joka istuisi hänen viereensä.

Minä en kestä tätä enää.

Marja-Leena Tiaisen nuortenromaani Hotelli Desperado kertoo syyrialaisen pojan, Danielin, pakomatkasta Syyriasta Suomeen. Romaani keskittyy erityisesti Danielin aikaan Ateenassa, missä hän tapaa suomalaisen perheenisän ja kirjailijan Heikki Siirlan. Kun Daniel keskustelee Siirlan kanssa, tutustuu hän myös perheen muihin jäseniin, Heikin puolisoon Hennaan ja tyttäreen Islaan. Kirjailijan motiivi Danielin haastatteluun on materiaalin kerääminen oman työn tueksi. 

Danielin ahdinko on hyvin konkreettista. Kuusitoistavuotias on yksin, rahattomana ja vailla turvaa vieraassa maassa. Hän ei voi palata kotimaahansa. Isoveli on päässyt Suomeen, jota Danielkin pitää päämääränään. Tiainen ei kaunistele Danielin kohtaloa, lukija pystyy päättelemään vaikeiden tilanteiden ikäviä ratkaisuja, joiden edessä turvaton nuori on kadulla.

Turvallisesta elämästä nauttinut Isla tapaa Danielin Ateenassa yhdessä vanhempiensa kanssa. Ero suomalaisen nuoren tavallisen elämän ja syyrialaisen sotaan pakenevan nuoren hädän välillä on suuri. Islalla on ystäväpiiri ja eräs tietty nuori mies, joka häntä erityisesti kiinnostaa. Lomamatkan jälkeen arki Suomessa jatkuu tavalliseen tapaan.

Hotelli Desperado kertoo ajastamme ja maailman tilanteesta nuorille ja myös vanhemmille lukijoille. Minusta teoksen aihe on tärkeä ja toivon kirjan löytävän lukijansa. Tulevina vuosina voimme lukea suomalaisia romaaneja, jotka ovat Syyriassa syntyneiden kirjailijoiden kirjoittamia.

Hotelli Desperado sopii yläkouluikäiselle ja sitä vanhemmalle lukijalle. Oman kirjani hain luettavaksi tällä kertaa kirjastosta. Ilahduin teoksen paikoista Suomessa, koska Joensuussa syntyneenä sijoitin teoksen kuvitteellisen Puronsuun minulle tuttuun kaupunkiin. 

Tiainen on teoksellaan ehdolla Topelius-palkinnon saajaksi. Iloitsen ehdokkuudesta sekä Tiaisen että Icasoksen puolesta. Palkinto jaetaan 14.1.2022. 

Teoksen kansi on onnistunut.

Teos: Hotelli Desperado

Tekijä: Marja-Leena Tiainen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Icasos

Sini Helminen: Hurme

 

"Siis hetkonen? Sä haluat, että mä ajaisin ruumisautoaa? Eiks tommoiset yöhätätilanteet kuulu ambulanssille?"

Seppo katsoo minua kummastuneena.

"Eikän sitä nyt ambulansseilla oo lupaa kuolleita kärrätä. Ne on eläviä varten. Eiks isäs oo koskaan maininnut mitään?"

Sini Helmisen Hurme on viihdyttävä YA-romaani kuolemaa kaihtamattomasta Seela Kalmankarista. Hän on juuri muuttanut Helsinkiin opiskellakseen estetiikkaa yliopistossa. Asunto järjestyy hautaustoimistoa pyörittävän Seppo-enon kämppäkaverina.

Hurme alkaa vauhdikkaasti. Tinder-treffit suistuvat surkeuteen ja treffikaverista on vaikea päästä eroon. Uudet tuttavuudet yliopistolla ja enon tarjoamat keikkatyöt pitävät Seelan kiireisenä. Jo pelkästään asuminen hautaustoimiston yläkerrassa on hankalaa ja Seelan tapauksessa yllättävän ällöä.  

Helminen pitää hyvän rytmin tarinassa loppuun asti. Nautin kuolemakuvastosta ja takakannessakin mainitusta urbaanista fantasiasta. Kirja aloittaa Lujaverinen-sarjan, joten lisää on luvassa. Mielestäni Hurme sopii loistavasti nuorille aikuisille ja sitä vanhemmille. 

"Ollaanko me sitten joku vitun Ghostbusters?"

Teos: Hurme (Lujaverinen 1)

Tekijä: Sini Helminen
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Myllylahti

Kirjabloggaajien joulukalenteri: luukku 22

Olet löytänyt tiesi Kirjabloggaajien joulukalenteriin 2021. Eilinen luukku avautui Tuijata-blogissa. Huominen luukku on Kirjapöllön huhuiluja -blogissa. Koko kalenteri löytyy Kirjamies-blogin postauksesta 1.12.2021.

Kuva: Niina Tolonen / Yöpöydän kirjat

Joulu on jo hyvin lähellä. Olen varannut itselleni lomalle luettavaksi sekä puolipakollisen että täysin vapaaehtoisen lukupinon. Molemmissa pinoissa on paljon itse valitsemiani uutuuskirjoja. Ilon vuoksi esittelen teille kolme vapaaehtoisen lukupinon teostani. Kaikki kolme ovat nuorten tai nuorten aikuisten kirjoja. 

Sini Helmisen Hurme (2021 Myllylahti) kertoo Seelasta, joka muuttaa opiskelujen vuoksi Helsinkiin ja päätyy opiskelujen ohella kalmapiireihin. (Tämä on siis tulkintani takakansitekstin perusteella.) Helmisen teos yhdistelee urbaania fantasiaa, kauhua ja romantiikkaa. Iih! Tämän ostin itselleni Tampereen kirjafestareilta.

Marja-Leena Tiaisen Hotelli Desperado (2021 Icasos) kertoo syyrialaisen Daniel-pojan ja suomalaisen Isla-tytön tarinan. Daniel toivoo pääsevänsä Suomeen, mutta jää olosuhteiden pakosta Ateenaan. Pidän paljon Tiaisen teoksista, joten aion ahmaista uutuuden lomallani. Tämän kirjan hain kirjastosta.

Anniina Mikaman Myrrys (2021 WSOY) on historiallinen seikkailu, jossa on maagisuutta. Mikaman teos meni minulta aluksi aivan ohi, mutta tähän teokseen ja kirjailijaan olen palannut useammankin kerran syksyn edetessä ja todennut, että paras tapa tutustua kirjailijaan on lukea hänen kirjansa. Tämänkin kirjan löysin kirjastosta.

Nautin itse paljon nuorten ja nuorten aikuisten kirjoista ja luen niitä viihtyäkseni ja löytääkseni uusia tapoja katsoa ympäröivää maailmaa. Vinkkailen hyviä ja kiinnostavia YA-kirjoja silloin tällöin lukiolaisille työssäni. Suosittelen nuortenkirjoja myös nuorten vanhemmille ja kaikille tässä maailmassa eläville aikuisille. 

Toivon joulukalenterin ja blogini lukijoille oikein hyvää ja lukurikasta joulua. 

Helen Macdonald: Iltalentoja

Nyrkkeilevät jänikset olivat uljas näky, mutta kun katsoin ottelevia hahmoja, mielessäni häivähti huoli, aavistus, että jänisten ja vuodenaikojen tapaisille asioille antamamme merkitykset istuvat niin lujassa vielä sittenkin, kun se, mihin nuo merkitykset perustuvat, on jo kadonnut, että joskus meidän on vaikea huomata jyrkkää muutosta asioissa, joita olemme luulleet ikuisiksi. 

Helen Macdonadin kirjoittama ja Irmeli Ruuskan suomentama Iltalentoja on ylistys luonnon moninaisuudelle ja hätähuuto sen säilyttämisen puolesta. Macdonald kirjoittaa esseissään havaintojaan luonnosta ja ihmisen toimista osana sitä. Teksti ei ole millään lailla vaikeaa tai hienostelevaa. Kirjoittaja huomaa pienet kiiltomadot ja nyrkkeilevät jänikset. Yksinkertaiset huomiot eläimistä ja kasveista kirjoittajan lapsuudesta aina tämän hetken elämään, jossa ihmisen toimet vaikuttavat koko ajan hyvin paljon luonnon tasapainoon, tekevät ainakin minut surulliseksi.

Viehätyin Helen Macdonadin tapaan kirjoittaa jo teoksen H niin kuin haukka kohdalla. Näissä teoksissa on paljon samaa, vaikka erojakin toki löytyy. Molempien tekstien katse on ympäröivässä luonnossa. Molemmissa teksteissä kertoja tai katsoja on ymmärtävä ja oivaltava ihminen, jolla on paljon tietoa luonnon hyvinvoinnista. Siinä missä aiempi teos oli yhtenäinen tarina haukankoulutuksesta osana surutyötä, on Iltalentoja kokoelma tarinoita, jotka kaikki voi palauttaa yhdeksi tarinaksi luonnosta. Muotonsa vuoksi Iltalentoja on edeltäjäänsä kevyempi luettava. Yhden esseen voi lukea vaivatta ja toisen esseen seuraavana päivänä. Esseet tosin jäävät sekä kielen kauneuden että sisällön painokkuuden ja merkityksen vuoksi pyörimään mielessä vielä pitkäksi aikaa lukemisen jälkeen. Kirjoittaja todella tavoittaa teksteissään arjen jumalallisuuden, josta hän on yhden esseenkin teokseen kirjoittanut.

Omaksi suosikikseni päätyi essee Vankiloista huolimatta. Kirjoittaja yhdistää vähäeleisesti 1600- ja 1800-luvun kirjoittajien havaintoja hehkuvista kiiltomadoista omiinsa. Ote esseestä:

Elämme viihdyttävien, loputtomasti hohtavien ruutujen maailmassa, mutta silti noissa pikkuruisissa, tuikehtivissa majakoissa on oma viehätyksensä, joka houkuttelee väen paikalle niitä ihastelemaan. Näinä ekologisen rappion aikoina on vaikea löytää keinoja, joilla ihmiset saisi taas löytämään yhteyden luontoon, joka kohdataan nyt useammin televisiossa ja videolla kuin elävässä elämässä. Taianomaisinta näissä hohtavissa majakoissa, joita lähdetään ihmettelemään joukolla, on se, ettei niiden lumoa pysty vangitsemaan kunnolla filmille.

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle.

Teos: Iltalentoja
Tekijä: Helen Macdonald
Suomentaja: Irmeli Ruuska
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Gummerus

Tero Mielonen ja Mari Ahokoivu: Maailman tutkijat

Tero Mielosen ja Mari Ahokoivun teos Maailman tutkijat on ilahduttavaa luettavaa lapsille ja aikuisille. Teos sopii 4–7-vuotiaille lapsille luettavaksi yhdessä aikuisen kanssa, mutta käy mielestäni myös lukemaan oppineelle pienelle koululaiselle. Teoksessa on 52 sivua. Kuvia riittää jokaiselle sivulle. 

Lasten tietokirja Maailman tutkijat kertoo yhdentoista tutkijan tarinan aina lapsuuden kiinnostuksesta päätyen tutkijana työskentelyyn. Samalla värikäs tietokirja kertoo erilaisista tutkijoista ja tieteenaloista. Tähtitieteilijät tutkivat avaruutta kaukoputkilla, joita ohjataan tietokoneilla. Historiantutkijat puolestaan tekevät omaa tutkimustyötään esimerkiksi arkistoissa ja kirjastoissa lukemalla vanhoja tekstejä lukemalla ja katsomalla vanhoja kuvia. 

Maailman tutkijat tarjoaa tieteestä ja tutkijoista monipuolisen kuvan. Lapsi, joka on peloton seikkailija, voi päätyä tutkijaksi yhtä hyvin kuin kirjastossa viihtyvä kaverinsa. Keskittymiskyky, uteliaisuus ja näppärät sormet ovat hyödyllisiä taitoja tutkijalle. Tietokone tuntuu olevaan tärkeä työväline kaikille tutkijoille. Teoksen viesti on selkeä: kenestä tahansa voi tulla tutkija!

Puhelimella otettu kuva kirjan sivusta.

Lastenkirjat ovat mielenkiintoisia myös aikuisille. Luin kirjan ensin itse. Sitten sen luki perheemme kuopus, joka täyttää pian 19. Kirjan luettuamme keskustelimme ammatinvalinnasta ja tieteen merkityksestä yhteiskunnassamme. Suosittelen kaikille aikuisille seuraavalla kirjastokäynnillä piipahdusta lastenosastolle. Siellä voi tutustua suomalaisten lastenkirjojen upeaan tarjontaan. 

Maailman tutkijat taitaa olla ensimmäinen Ursan julkaisema kirja, jonka itse olen lukenut. Toivon todella, että Mielosen ja Ahokoivun innostava lastenkirja löytää lukijansa nyt joulun aikaan ja sen jälkeenkin. Kirjan voi tilata ainakin Ursan verkkokaupasta.

Kiitos kustantajalle arvostelukappaleesta.

Teos: Maailman tutkijat
Tekijät: Tero Mielonen (teksti) ja Mari Ahokoivu (kuvitus)
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: Ursa

Charlotte McConaghy: Viimeinen muuttolintu

Äiti kehotti minua usein etsimään johtolankoja.
"Mitä varten?" kysyin ensimmäisellä kerralla.
"Elämää. Niitä on piilossa joka puolella."
Olen etsinyt johtolankoja siitä lähtien, ja ne ovat opastaneet minut tänne, alukseen, jossa pysyn lopun ikääni.

Olen lukenut Charlotte McConaghyn romaania Viimeinen muuttolintu nyt perusteellisesti ja turhankin pitkän kaavan kautta. Olen päässyt kirjassa reilusti yli puolen välin, mutta nyt on aika lopettaa lukeminen ja todeta tähän asti luetun riittävän minulle.

Aluksi olin Viimeisen muuttolinnun suhteen hyvinkin innokas lukija. Minäkertoja Franny Stone ei ole kompromissien tekijä. Hän näyttäytyy aluksi särmikkäänä ja omapäisenä. Myöhemmin hänen menneisyydestään paljastuu asioita, jotka selittävät osin hänen tilannettaan ja ehdottomuuttaan.

Tarinan maailmassa lajikato on jo pitkällä. Franny työntyy kalastusaluksen kyytiin omista syistään. Hän vastustaa vahvasti kalastusta, mutta uskoo pääsevänsä sen mukana seuraamaan lapintiirojen viimeistä muuttoa. Vaihtoehtoja ei tunnu olevan.

Tarinan nykyhetkestä palataan Frannyn lapsuuteen, nuoruuteen ja aiempiin vuosiin. Hänen traumaattiset kokemuksensa alkavat painaa minua niin paljon, että lukunautinto hävisi kokonaan. Se on harmi, koska teoksen kieli on kaunista. Myös teoksen aihe, luonnon tila ja ihmisen toimet sen suhteen, kiinnostaa minua. Teos liusuu aiheestaan huolimatta koko ajan minäkertojan traumoihin ja niiden jättämiin haavoihin. Ehkä ymmärsin teoksen aiheen väärin. Joudun luovuttamaan.  

Ote teoksesta:

Maailmoja on kaksi. Toinen koostuu vedestä, mullasta, kallioperästä ja kivennäisaineista. Sen ydintä, vaippaa ja kuorta ympäröi ilma, jota voi hengittää.
Toinen koostuu pelosta.
Olen asunut molemmissa ja tiedän, että ne tuntuvat petollisella tavalla toistensa kaltaisilta.

Kiitos arvostelukappaleesta kustantajalle.

Tekijä: Charlotte McConaghy
Teos: Viimeinen muuttolintu
Suomentaja: Sari Karhulahti
Julkaisuvuosi: 2021
Kustantaja: WSOY